Egypti, osa 2

Maanantai oli Luxor-päivä. Juoksimme kello 03.05 hotellin eteen aamiaispussiemme ja jättimäisten tyynyjemme kanssa. Meidän oli käsketty ottaa ne mukaan bussimatkalle, ja ne helpottivatkin nukkumista huomattavasti. Edessä oli pitkä päivä ja matka Luxoriin kesti kuusi tuntia, mutta olimme valmistautuneet hyvin. Esimerkiksi vettä meidän ei tarvinnut kertaakaan ostaa päivän aikana, ja eväitäkin oli hieman omasta takaa.

Auringon noustessa kuuden aikaan havahduimme tarkkailemaan ympäristöämme. Hökkeleitä siellä täällä ja pelkkää hiekkaa. Näimme pari viljelysaluetta joissa oli hieman vihreää, mutta muuten vain roskaista aavikkoa. Välillä hiljensimme jonkinnäköisillä tarkastuspisteillä, joissa seisoskeli konekiväärein varustettuja miehiä. Opas toivotti kaikille hyvää huomenta ja alkoi kertoa Egyptin historiasta. Olenko kasvamassa aikuiseksi, kun tuollaista luentoa kuuntelee herkeämättä? Pysähdyimme pari tuntia ennen Luxoria tauolle paikalliselle ABC:lle. Bussista ulos astuttaessa vastaan tuli eläintarha: paikallisten taluttamia aaseja ja kameleita, koiria ja jopa vuohi, joka seisoi aasin selän päällä! Annoin aamiaispussistani osan aasille, joka yritti kovasti tehdä lähempää tuttavuutta kanssani.

Lapset kerjäsivät rahaa, ja siinä kohtaa menin bussiin istumaan. Olisin halunnut musliminaisesta ja tämän taluttamasta aasista kuvan, mutten kehdannut ottaa koska ymmärtääkseni siinä kohtaa olisi pitänyt myös antaa rahaa. Joku turisteista napsi kuitenkin kuvia häpeilemättä, aivan kuin nainen olisi ollut joku patsas tai nähtävyys. Mielestäni se oli hieman epäkunnioittavaa, koska almuja kuvaajalta ei kuitenkaan herunut. Luxoriin tultaessa alkoi näkyä jo enemmän elonmerkkejä ja maasto näytti vihreämmältä. Paikallisoppaat kertoivat Egyptin nykytilasta ja modernista elämästä. Olisin halunnut kuulla siitä lisää, sillä tuo reissu painottui ehkä hieman liikaa historiaan.

Pääsimme ensimmäiseen määränpäähämme, Karnakin temppeliin. Mieltäni järisytti ehkä korkeita pylväitäkin enemmän se, että maailmankuulun nähtävyyden vieressä oli tavallisia slummitaloja, ja ainoa kasvillisuus temppelin edessä oli pystyynkuollut palmu. Vähän harmitti, ettei siellä ole viitsitty edes siistiä aluetta tai palkata jotain köyhää ihmistä hoitamaan jonkinnäköistä puutarhaa, niin temppelikin näyttäisi paremmalta. Noin 2000 vuotta vanhat temppelinrauniot tekivät silti suuren vaikutuksen. Seinät olivat täynnä hieroglyfejä ja maalauksia sekä kartoosheja. Siitä puheenollen, paikallinen oppaamme teki nimestäni kartooshin, siis laatan jossa jokainen nimeni kirjain tarkoittaa jotain. Taisin olla diplomaattinen, rehellinen, oikeudenmukainen, joustava sekä vakava. :D

Lounasaikaan ylitimme Niilin. Se kesti niin vähän aikaa etten saanut siitä sellaista maagista kokemusta kuin olisin halunnut. Ehkä emme olleet tarpeeksi leveällä kohdalla. Vastarannalla bussimme nappasi meidät kyytiin ja menimme katsomaan, miten tehdään papyrusta. Bussimatkat paikasta toiseen eivät käyneet tylsäksi, koska oikeaa Egyptin elämää näkyi niin paljon ja niin läheltä. Se oli enimmäkseen vain kurjuutta, josta olin tiennyt mutta jotenkin sitä ei osannut odottaa näkevänsä aivan nenänsä edessä. Täällä minulle konkretisoitui viimeistään, että naiset eivät todella tee töitä. Tai ainakin kovin harva tekee, enimmäkseen näin heitä taluttamassa aaseja ja kaitsemassa lapsiaan.

Ruuhkaa bensiksellä.

Muotivillitys vai pakollinen aluspaita? Noita toppeja näkyi monella parvekkeella pitkinä riveinä.

Kuninkaiden laaksossa ei saanut kuvata, ja eivätpä ne haudat(seinämaalaukset) välttämättä miltään olisi kameralla näyttäneetkään. Iltapäivä oli jo pitkällä kun marssimme kolmeen eri hautaan. Oli käsittämätöntä, että vaikka haudat sijaitsivat aika paljonkin syrjässä muusta elämästä, niin sielläkin oli pieni kauppakuja jonka läpi oli pakko kävellä. Kauppiaat huusivat ja kävelivät suorastaan päin yrittäessään kaupata huiveja, valokuvia haudoista(tämänkö takia kamerat oli kielletty) ja oikeastaan kaikkea perus turistikamaa. Olin ymmärtänyt että kaikesta kuuluu tingata, mutta jotkut pistivät hinnan niin korkealle jo alkujaan, että puolet halvempikin olisi vielä kallis. Kai he kokeilevat turistien kohdalla kepillä jäätä. Joku idiootti saattaa ostaakin.

Pettynyt kauppias

Jalkani olivat niin väsyneet iltapäivällä, että olin Kuninkaiden laakson jälkeen valmis palaamaan hotelliin. Sitä ennen kuulemma piti vielä käydä Hatsepsutin kuolintemppelissä(ja ei, en edes yritä kirjoittaa tuota nimeä täysin oikein). Jylhät maisemat sieltä ainakin oli. Terroristit olivat kuulemma iskeneet samaan paikkaan vuonna 1997, joten nyt sitä vartioivat aseistetut miehet.

Illansuussa tuntui siltä, kuin päivän teemana olisi ollut "eikä siinä vielä kaikki!". Suomalainen opas sanoi, että pääsemme vielä seuraamaan läheisen kylän tanssi- ja lauluesitystä, ja ehdin jo innostua. Kävelimme pienelle umpikujalle, jossa oli käsityöläisiä istumassa ja tekemässä alabaster-kivestä erilaisia matkamuistoja. Joukon pääjehu seisoi ja huusi "tulka tänni, kom närmare!" Ei se kyllä mikään varsinainen esitys ollut, mutta oli ihan viihdyttävää kuunnella heidän kuorohuutoaan: "You breaak you buuuy!" Luulen että suuri osa porukastamme tunsi samaa kuin minä: suunnatonta ärsytystä ja huvittuneisuutta vuoronperään. Pääjehu onneksi sanoi ystävällisesti, ettei meidän tarvitse ostaa ellemme halua. Minä innostuin kuitenkin ostamaan onnea tuovia pillerinpyörittäjiä.

Auringonlasku aavikolla oli lähtiessämme erittäin kaunis näky, mutta eipä siitäkään henkeäsalpaavaa kuvaa saanut. Aurinko laski siellä aina jo viideltä, mikä hämäsi meitä niin, että menimme joka päivä joskus yhdeksän-kymmenen aikaan jo nukkumaan. Tällä kertaa jaksoin kuitenkin tuijottaa bussin ikkunasta kuuta melko kauan, siellä loputtoman hiekan keskellä se näytti jotenkin taianomaiselta. Tuli ihan Aladdin-leffa mieleen! Ajoimme jonkun kaupungin läpi ja otin videokuvaa kadulta. Se oli niin kurjannäköistä, mutta samalla myös mukavan yksinkertaista. Ihmisillä ei selkeästi ollut siellä mihinkään kiire. Miehet istuivat vain kadulla polttamassa vesipiippua, ja lapset juoksivat bussin perässä ja vilkuttivat innoissaan. Moni on varmaan kuullut Egyptin liikennekäyttäytymisestä, ja myös minulle selvisi että siellä ajo-oikeus otetaan vimmatusti töötillä kommunikoiden, eikä sääntöjä tunnu olevan.

Mitä tulee niiden naisten huntuihin, niin mielestäni ne ovat ihan ok. Menee kuitenkin överiksi, jos silmätkin pitää peittää. Silmät ovat sielun peili, ja jotenkin tulee tunne että naiset eivät ole yhtään mitään, jos edes silmät eivät saa näkyä. Näitä täysin kasvottomia näkyi kyllä aika vähän. Kannattaisiko ne naiset laittaa töihin, niin kunkin perheen talous voisi vähän eheytyä? Tiedän, asia ei ole niin yksinkertainen. Tuntuu vain että aika olisi pysähtynyt Egyptin pikkukaupungeissa, eikä mikään oikein kehity parempaan. Temppeleissä ja haudoilla musliminaiset tosin naureskelivat meille - olimme varmaan melko hulvattoman näköisiä valkoisten ja paljaiden jalkojemme kanssa. Ehkä me näytimme niin alastomilta heidän mielestään. Olisinko voinut nauraa takaisin?