ERASMUS-KEVÄT 2018: PARISUHDE JA OPISKELIJAVAIHTO

Kääk, pahoitteluni mummotahdista, mutta täältä tulee viimeinen! Julkaisukelpoiset kuvatkin alkavat loppua, vaikka olen laskenut kynnystä näiden postausten tähden. :D Kaikki kuvat ovat Southampton-seikkailun parilta viimeiseltä viikolta.

Kampuksen modernimpaa puolta.

En lähde avautumaan sen enempää henkilökohtaisista parisuhdeasioista, mutta etäsuhteeseen on pakko kommentoida. Viisi kuukautta on todella pitkä aika ilman fyysistä läheisyyttä (ainakin jos on tottunut sitä saamaan), ja se turhautti välillä tosi paljon. Skype-puhelujen ja Facetimen avulla pystyy sentään näkemään toisen ruudulla. Joskus parasta oli vain tarttua hetkeen Englannissa ja lähteä kaikkeen mahdolliseen tekemiseen mukaan, ettei tarvitsisi ajatella parempaa puoliskoa ollenkaan. Huomasin kuitenkin turhautumisen merkkejä arjessani: tuskin on sattumaa, että ostelin jatkuvasti pussillisen porkkanoita ja vedin niitä sellaisenaan välipalaksi. Myös tyttöjen reissulla Cornwalliin näimme jatkuvasti fallossymbolisia rakennuksia ympäri pitäjiä. Enkä ollut edes ensimmäinen, joka niin ajatteli! Adel perusteli tätä freudilaisella näkemyksellä, joka tuppaa tulemaan mieleen psykologian opiskelijoilla. Perranporthin surffaajat saivat koko seurueen katseet välillä nauliintumaan "aaltoihin". Voi että oli kaunis maisema.

Osalle vaihtareista kävi niin, että heitä ei näkynyt kovinkaan usein illanistujaisissa esim. parisuhdetilanteen vuoksi. En lähtenyt läheisten vuoksi kerran kuussa takaisin Suomeen (ja millä rahalla?), sillä samalla rahalla pääsin esimerkiksi Espanjaan. Jotkut ruotsalaiset lensivät tuon tuosta takaisin tai ottivat tyttiksiään vierailulle. Ja luonto kiittää... Yksi aussijätkä ei ollut missään sosiaalisissa tapahtumissa, sillä juttelin muiden kanssa tästä, eikä kukaan ollut nähnyt häntä livenä. Paitsi joku kerran bussissa, jossa mies oli kertonut, että hän ei ehdi: hänellä on nyt tyttöystävä.  Aaww! Saa luvan olla veret seisauttava bööna, jos meinaa vaihtariajan kuluttaa yhden ihmisen kanssa. Tiedän kyllä myös pariskuntia, jotka lähtevät vaihtoseikkailuun yhdessä.

Triangular theory of love - kurssilta Psychology of Attractiveness

Tuliaisia itselleni ja perheelle, hupsista...

Otsikossa näkyvän sanan voisi ymmärtää niin, että opiskelijavaihdossa vaihdetaan myös heiloja rasmuslaiselta toiselle. En ollut varattuna ymmärtänyt aluksi, millainen "viruslinko" tuo vaihtokupla saattaa jollekin olla. Kuulin huhua, että osalla oli tavoitteena "taistella mahdollisimman monen maan lipun alla". Sinkkuilijat viihtyivät yllättäen loppumatkasta hienosti yhdessä ja suunnittelivat matkojakin siltä pohjalta. Kaltaiseni kirjastotädit jäivät kotiin ja suunnittelivat ihan omat menonsa, ilman hormonien hyörinää.

Suosittelen osallistumaan matkan viimeisenä iltana Britannian rumimman yökerhon bilemaratoniin. Siitä oli rapeaa lähteä lentokentälle aamuneljän bussilla.

Ulkomailla asuminen muuttaa ihmistä, jotkut sanoivat. Omalla kohdallani se mielestäni tarkoitti palautumista omaksi itsekseni. Siskonikin mukaan olin paljon rennompi reissun jälkeen, ja tästä aiheesta kirjoitin hieman syksyllä 2018. Taika toki hälvenee hieman ajan kuluessa, mutta olihan tuo monella tapaa käänteentekevä kokemus. Opiskelijaporukassa huvituimme ja järkytyimme hieman siitä, että pian vaihdon jälkeen kaikki seurustelevat olivat päätyneet eroon. Kenties kasvunpaikkoja oli vielä itse kullakin, ja niitä ei vain huomannut ollessaan tottuneesti toisen lähellä. Eikä näin varmasti käy kaikille! Sanon kuitenkin yhden asian mukaillen suosittua juomalaulua: "Jos (e)ukkos kieltää sua lähtemästä, niin lähde!" En tiedä, millaisia parisuhteita ihmisillä on, jotka pystyvät kymmenen vuoden jälkeen sanomaan: "Joo meillä on vuodesta toiseen ihanaa keskenämme. Ai lähdinkö yksin ulkomaille opiskeluaikoina? En, kun Mervi ei pitänyt ajatuksesta."

ERASMUS-KEVÄT 2018: KAURAPUUROLAINEN ENGLANTILAISESSA RUOKAKAUPASSA

Konflikteja oli odotettavissa. Olin valmis joustoon - en kuitenkaan sellaiseen, että vetäisin makaronia viisi kuukautta. Vaadin saada aamiaiseni niin, että se muistuttaa hieman Suomi-rutiineja, pitää kylläisenä kauemmin kuin tunnin ja maistuu hyvältä. Halusin terveellisiä lounaita. Toivoin syöväni pubissa herkkuannoksia. Kaikkia edellämainittuja sain jossain määrin. Terveellisyys vain maksaa Southamptonin yliopistossa enemmän kuin nugetit, hampurilaiset ja ranskikset. Viimeksi mainituissa riitti kuulkaa valikoimaa!

Tämän ja alla näkyvän kampusruokailun välillä on hinta- ja terveellisyysero. Terveellistä kala-annosta tasapainottamassa brittimäisesti friteeratut munanpuolikkaat.

En halua pelkästään valittaa, jos jostain nyt tuntuu siltä. Joten aloitan hyvällä palautteella: pubeissa oli useimmiten niin mukava meininki, etten ihmettele että siellä saatetaan istua koko perheen voimin syömässä ja nauttimassa. Onhan Suomessakin tavallaan tällaisia - mutta aika usein alkoholi erotellaan tiukasti "syömispaikoista", jos lapsia on paikalla. Asiaa on vaikea selittää. Söin erinomaista punajuuri-vuohenjuustopiirasta, risottoa ja pitsaa näissä paikoissa. Oli aluksi jopa aika virkistävää, ettei sitä kana-caesarsalaattia ollut joka paikassa tarjolla. Mäkkäri oli halpa, nopea ja helppo. Kävin siellä tosi monta kertaa, koska se sijaitsi tien toisella puolella kodistani, ja "euron juusto" oli Sotonissa kotoisasti tyyliin punnan juusto.

Kun nyt oltiin kylillä, suostuin oitis Gavinin ehdottamaan, JO perinteeksi muodostuneeseen KFC-päivälliseen.

Spork [spo:k]

Kävin ensimmäisellä kerralla ruokakaupassa vahingossa M&S:llä (kuva yllä), joka ilmeisesti vastaa Stockmannin Herkkua tai jotain. Hyvät eväät mutta kalliiksi tuli! Sitten aloin käydä Sainsbury'sissa, joka oli miellyttävämpi kuin Lidliä vastaava halpaketju Aldi (täältä minut löysi toukokuussa köyhtyneenä...). Löysin Sainsbury'sista luojan kiitos helposti puuroa, mutta olihan pelkkä kaupassa asioiminen ekoilla kerroilla jännittävää. Sainsbury's antoi turvallisen vaikutelman, koska siellä myytiin myös vaatteita ja leluja, ihan kuin Prismassa. Ja se puuro, jota aloin syödä säännöllisesti: täydellistä! Saatoin ostaa pari kertaa halpispuuroa, mutta kilttiasuinen mies paketissa löysi minut kerta toisensa jälkeen. Hunajalla höystettyä kaurapuuroa valmiissa annospusseissa - yes please!

Mulla on hävyttömän monta kuvaa aamiaisestani tai aamutyökentelystä huoneessani. Mutta tuossa taitaa puuron sijaan olla alla banaanilettuja.

Leipä, sipsit ja virvoitusjuomat pettivät minut moneen otteeseen. Jos minulta kysytään, Briteissä saa hakemalla hakea tai maksamalla maksaa hyvästä leivästä. Suomessa on hyvä leipätilanne, piste. Sipsit eivät vain sovi omaan suuhuni, ainakaan ilman dippiä. Sipsien dippaamista ei oikein harrasteta Briteissä ainakaan kauppojen valikoiman perusteella. Joku australialainen myös ihmetteli, onko minun todella välttämätöntä dipata Mäkkärin ranuja johonkin. Vastasin, että ehdottomasti ja vähintään ketsuppiin. Englannissa oli tosin mukavasti papuja joka nurkan takana. Vaihtoajan lopussa aloin nauttia iltapalaksi paahtoleipää ja sen päällä ketsuppia sekä... Papuja?! Mikä hitto muhun oikein meni? Se oli ihan hyvää, oikeasti. Lohturuokaa oli jotenkin helpompi keksiä saarella kuin Suomessa. En ole vieläkään tehnyt koti-Suomessa full Englishia, mutta näitä kirjoitellessa ne maut ovat taas tulleet mieleen. Kuten skottirouva totesi, "we can't have it every morning anymore, you know. His heart can't take it". Kaurapuuro marjoilla vs. paistetut munat, pekoni, pavut tomaattikastikkeessa, black pudding ja vaalea leipä. Valintoja, valintoja.

Canterburyn lähellä Leeds Castlessa söin varmaan ensimmäistä kertaa skonsseja ja teetä samaan aikaan. Oikein ihana sadepäivän riemu! Ja Englannissa osataan nuo teehommat vähän kuin meillä osataan kahvi, jos multa kysytään. Tämän jälkeen kävin muutamassa paikassa teellä, mutta turistipaikoissa ne ovat aina ihan tupaten täynnä, joten kannattaa varata aikaa pieneen jonottamiseen. Halladay's Tea Rooms on käsittääkseni joku ketju, josta saa teepannun lisäksi brunssia, aamiaista ja lounasta. Kävin tällaisessa viimeisenä aamunani "brunssilla" edelllisillan meikit kasvoilla, onneksi myös paria kaveria väsytti. Yksi tanssibattle oli venähtänyt koko illan showksi... Anyway, Halladay's oli sisustettu aivan ihanasti!

Se mihin ihan tosissani petyin ja sitten lopulta totuin, oli kampuksen ruokatarjonta. Ai maksa tuplasti enemmän, jos haluat salaattia ja esimerkiksi kalaa lounaaksi? Minisalaattikulho ranujen ja hampparin lisukkeeksi 2,50 puntaa. Ensimmäisillä kerroilla silmäilin ruokaloiden linjastoja ja ihmettelin: mistä saa ns. normaalia ruokaa? No katselin uutta normaalia juuri edessäni! Friteerattuja kanankoipia ja makkaroita, valitsepa niistä. Edes vesiautomaattia ei ollut, vaan piti ostaa aina erikseen joku juoma - eli limsa tai kahvi. Lienee sanomattakin selvää, että kuljetin aina mukana omaa vesipulloani. Joinain perjantaipäivinä annoin itselleni luvan jopa kokistölkkiin. :D Jamie Oliverin työ ei valitettavasti ole tuottanut tarpeeksi tulosta, annan näin virtuaalisesti hänelle voimahalin. Ja kyllä, olen erittäin kiitollinen Suomen opiskelijaruokalasysteemille.

Löysimme Adelin kanssa ihan toimivia ravintoloita, useimmiten aasialaista ruokaa. Alla näkyy mm. Jamie Oliverin Wagamama-ketjun annoksia. Minulle jäi hieman mysteeriksi sellaiset fine dine -paikat, joita en tuntunut löytävän edes Trip Advisorin avulla Southamptonista. Jotenkin nekin huippuarvostellut paikat vaikuttivat siltä, etten olisi valmis maksamaan pihvistä siellä heidän ilmoittamaansa summaa. Ehkä Southamptonissa on vain eri meininki kuin muualla - Lontoossa tai muissa isoissa kaupungeissa nyt olisi varmasti saanut mitä ikinä keksii! Briteissä on vitsailtu, että intialainen ruoka olisi Brittein saarten uusi kansallisruoka, sillä se on niin suosittua. Tämä lienee samanlainen ilmiö kuin kebab Suomelle. Yhtenä kylmänä sadeiltana hain intialaista, vedin sitä naamaani katsoen samalla RuPaul's Drag Racea - ja muistan olleeni sanoinkuvaamattoman tyytyväinen. Naan-leipää dipattuna kermaiseen currykastikkeeseen, kuola valuu jälleen...

Tein siis monesti ruuan illalla kotona itse, toki rahaa säästääkseni mutta myös saadakseni syödä vihreitä. Yhteiskeittiö myös yllätti siisteydellään, mulla taisi käydä hyvä tuuri kämppisten suhteen. :) Söin kotona myös lounaan monta kertaa, jos se oli mahdollista koulupäivän aikana. Ruokakaupassa oli muuten aika mukava suhailla, varsinkin kun kanssaostajat katsoivat silmiin jo hyvän matkan päästä, pahoittelivat/kiittelivät kun väistelimme toinen toisiamme - törmäämättä yhtään kehenkään! Turkulaiset, se on mahdollista! Koti-ikävää potiessani jopa kauppakäynti oli täten mukava sosiaalinen tapahtuma, kun siellä oli muita katsomassa silmiin, eikä kaupan kassoille ollut kiire mihinkään. :D He vain odottivat ensin että pakkaan ruuat kassiin - eivät todellakaan päästäneet seuraavaa asiakasta levittämään ostoksiaan perääni - sanoivat vasta sitten verkkaisesti hinnan ja toivottelivat kovasti päivänjatkoja minulle, rakkaalleen.

Nettini ei tosissaan toiminut pe-illasta lähtien eikä toimi vieläkään, joten uhrasin kännykän netin nyt kun sain sentään sen toimimaan. Parempi onni huomenna!

ERASMUS-KEVÄT 2018: ENSIASKELEET ASUNTOLASSA

Oudot äänet uudessa asunnossa:

• Suihkussa alkava konemainen ääni, kun olen ollut siellä noin viisi minuuttia. Ja tottakai keskellä yötä, jolloin suomalaisena kavahdan ensin sitä, että herätän jonkun muun. Ääni tulee silloin tällöin keittiössä, kylppärissä ja selvästi eri kerroksissa.
• Päivällä huutava palohälytin katossa JUURI sillä hetkellä, kun avaan kylpyhuoneen oven. Olin lukenut palovaroittimien tarkastusajasta omasta ulko-ovestani, mutta kesti hetken yhdistää ääni siihen, kun ääni kuului tulevan siitä hemmetin kylppärin ovesta. Paniikki! Pakko silti sanoa, että oma kylpyhuone oli asia, josta maksoin ihan mielelläni ylimääräistä.
• Öisin kaupungin yllä lentävät lentokoneet. Asun lähellä Southamptonin lentokenttää, ja taisin herätä ensimmäisinä öinä jokaiseen saapuvaan ja lähtevään lentoon. Tähän varmaan tottuu ajan myötä.
• Jostain toisesta kerroksesta kuuluva kirkuminen. Ei nautinnosta, pelosta tai mielestäni edes pelihuumasta johtuvaa kiljumista, vaan jotain merkillistä. Tietysti sitä havahtuu hetkeksi miettimään, että pitääkö tässä nyt huolestua.
• Koputus oveen. Mitä helkkaria, enkö saakaan olla rauhassa tässä kuuden yksiön käytävällä? Kämppis tuli oven taakse, ei pyytämään apua vaan tarjoamaan itse tekemäänsä sushia. Nam!
• Suomesta kantautuvat äänet. Skypessa jutellessa tuntuu melkein siltä, että joku olisi täällä kylässä. :) Esimerkiksi kaksi ja puoli tuntia Skype-läpändeerusta siskon kanssa vastannee joogatunnin rentouttavuutta.

Kämppis tarjosi myös taropullia, joihin jäin heti koukkuun. Violetti ulkoa, violetimpi sisältä - ja pehmeämpi. En ole vielä löytänyt Suomen pakastealtaista. #lohturuoka

Yksi asia, joka ei muuten rentouttanut, oli ensitapaaminen asuntolan vartijan kanssa. Heitä oli kaksi, ja he auttoivat minua onneksi yömyöhään kun muuta henkilökuntaa ei enää ollut paikalla saapuessani kaupunkiin. Kun vihdoin ajattelin olevani turvassa ja he tarkistivat nimeni jostain listalta, minulle kerrottiin samalla ystävällisesti, että Subway on vielä auki samassa rakennuksessa. Sanoin, että kiitos mutta ei ole yhtään nälkä. Olin tuonut lentokentältä saakka ananaksenpaloja aamiaiseksi. :D Toinen vartija muistutti vielä pariin otteeseen ja sanoi, että voi tulla mukaani. Silloin toinen mies huomautti, että "she said she wasn't hungry". BOOM, noin nopea ja mukava puuttuminen! Mutta tämä inttäjä lähti saattamaan minua huoneeseen ja kantoi toista laukkuani. Huoneessa ei ollut tyynyä, olikohan edes peittoa... Mutta ihme kyllä sain ne samana iltana, vain siksi että joku vaihtareiden kamu päätti olla ystävällinen ja asui lähellä! En ymmärrä, miten jonkun majoittuminen voidaan hoitaa noin suurpiirteisesti - tai ehkä vain tiedotus kusi. Olisin pärjännyt hienosti ilman peittoa ja tyynyä, sillä olin rättiväsynyt ja kiitollinen siitä, että pääsin huoneeseen. Kuitenkaan se, että vasta Suomessa lentokentällä sain Facebookin kautta joltain randomilta vastauksen, että "yes we have a key for you now", ei herättänyt luottamusta järjestelmään.

"Ugh, if you must..."

Takaisin ahdistelijaan. Vartija alkoi kertoa hieman itsestään, sanoi esittelevänsä paikkoja mielellään ja kyseli minulta vähän liikaa ottaen huomioon, että näytin kalmankalpealta ja kelllo oli yli 23. Hän valitteli myös, että koska sitä avainta ei nyt vielä saatukaan aktivoitua, en saisi laittaa ovea lukkoon - tai jos lähden huoneesta, niin sitten en ainakaan saa laittaa ovea kiinni. Jouduin tyrmäämään suorilta hänen Facebook-kaveriehdotuksensa siinä samalla kahdesti ja toteamaan, että nyt on todella huono hetki ajatella oikeastaan mitään. Lopulta vartija suostui lähtemään - ja ovi jäi lukitsematta. Kiva fiilis hei! Olisin valittanut äijästä jälkikäteen, mutta häntä ei enää näkynyt kertaakaan töissä tämän jälkeen. Aamulla sain muuten ananakseni, mutta pelotti sairaasti että joku muu tulee keittiöön. Ja niin tulikin - Joyce, joka kysyi ehkä pari hassua kysymystä ennen kuin tarjosi mulle kuvassa näkyviä taropullia. Hän oli sulattanut niitä juuri mikrossa. Hän katsoi minua todella (liian) läheltä leveästi hymyillen, eikä hän osannut kertoa pääainettaan ainakaan kovin selkeällä englannilla. Sanoin, että se ei haittaa ja kerroin, mitä itse opiskelen ja miten pitkään viipyisin. Meistä tuli heti onneksi hyvät kämppäkaverit, ja muistakin myöhemmin. :)

Pahoitteluni tällaisesta myöhäisestä postausajasta! Eteen on tullut muun muassa metsäretki ja Dear White People -sarja... Se on hyvä. Huomenna haluaisin puuttua matkailun kulinaristiseen puoleen, tietysti ruokakuvilla höystettynä! Sitten kuvatkin liittyisivät vihdoin oikeasti tekstiin.

ERASMUS-KEVÄT 2018: VAIHTOAJAN VIISI TABUA

Kampuksen Starbucksista sai ilmaisen juoman, kun keräsi kahdeksan leimaa tuomalla aina oman kuppinsa pahvimukin käytön sijaan. Money well spent?

Ikävää, että nämä otsikot ovat niin provosoivia jo alkuunsa. Tämä on ollut yksi elämäni parhaista aikakausista, ja harmittaa lähteä aiottua aikaisemmin kotiin. Haluaisin kuitenkin valottaa tätä elämää realistisesta kulmasta.

1. "Vaihtoaika tulee olemaan sun elämän paras kokemus." Tähän viiteen kuukauteen oli ladattu tuollaisten kommenttien myötä niin paljon odotuksia, että onhan sitä tullut petyttyäkin pariin otteeseen. Eikä se toki ole niiden hehkuttajien vika. Olen ollut kolme kertaa kipeänä, liian väsynyt lähteäkseni bailaamaan niin usein kuin olisin halunnut... Haluan ehkä sanoa, että täällä on siistiä, mutta suurimmaksi osaksi se perusarki on normaaleja koulu-salipäiviä. Jos kävisin kaikki Sotonin ravintolat läpi niin kuin haluaisin tehdä, mulla ei olisi rahaa kohta enää ollenkaan. Tässä on kyllä myös toinen puoli: jotkut eivät tuntuneet lähtevän vaihtoon mitenkään seikkailu vaan opinnot edellä. Olen saanut maanitella porukkaa mukaan ajomatkoille ja muihin aktiviteetteihin, joita ei Suomessa tule tehtyä. Kaipa se jakaa porukkaa, että onko kyseessä ennemmin "välivuosi" rennommin vai tutkinnon edistäminen.
2. "Otat vaan lainaa ja matkustelet!" Tämä on kultainen neuvo. Olisin reissannut aktiivisemmin alkuaikana, jos olisin tiennyt että kotiinlähtö koittaa jo kesäkuun alussa. Olen kuitenkin saanut reissata ihan riittämiin myös Brittien sisällä. Minun piti säästää arjen kuluissa ja ladata suuremmat summat ulkomaan reissuihin. Etelä-Englannista pääsee toisinaan edullisemmin Espanjaan kuin Skotlantiin. Mitään suurempia summia ei kuitenkaan jäänyt: arkikin tulee täällä kalliiksi, ja se saa monen välillä turhautumaan. Yksi jenkkimies ei ole juuri paikallaan pysynyt, kun hän kerrankin pääsi uudelle mantereelle: hän on käytännössä kiertänyt koko Euroopan. Raha on monelle ongelma, mutta tiedän myös tyyppejä, joiden isä maksaa asuntolan  600 punnan kuukausivuokran.
3. "Saat sieltä heti kavereita." Jos jaksaa vain tutustua ja porskuttaa seurassa eteenpäin, kavereilta ei voi kyllä välttyäkään. Varoituksen sana: se vie myös melkoisesti voimia. Mulla kävi mieletön munkki esimerkiksi Àdelin kanssa, sillä opiskelemme täällä samaa alaa ja meillä on paljon muutakin yhteistä. Samanlainen huumorintaju on kirsikkana kakun päällä. Silti on yllättävää, että moni menee omia menojaan, ja mulla on ollut törkeän paljon Netflix- ja Katsomo-iltoja kotona. Mutta miksi valehdella itselleen - enhän mä Suomessakaan tapaa jatkuvasti ystäviäni. Kieliporukat ovat yleisempiä kuin luulin: kiinalaiset, italialaiset, espanjalaiset ja norjalaiset ovat muodostaneet alusta asti luonnollisesti omat jenginsä. Norjalaiset ja ruotsalaiset nyt vain koin kaikkein eniten omaksi porukaksi kansainvälisessä ympäristössä. Ja Adelin - emme tosin tohtineet katsoa Suomi-Tsekki -lätkämatsia yhdessä.

Teetä ja juoruja kampaajalla. Kampaaja kysyi ensimmäisen tunnin jälkeen onko kaikki hyvin, kun oikeasti syvennyin lukemaan.

Mene itse yliopiston trampoliinikisoihin, vaikka et ole koskaan harrastanut voimistelua. Enkä pukenut shortseja tuon puvun päälle kuten moni muu, vaan tuomaristo sai nähdä siivun sukkahousupakaroistani - olihan tuomarikin kutsunut minua vitsillä amerikkalaiseksi pyllyksi.

Asialliset verryttelyhousut

4. "Mene avoimin mielin uuteen kulttuuriin." Tässä ajattelin olevani tosi hyvä, kunnes tajusin kaverin vitsikkään kommentin jälkeen jotain: yritin ensimmäisen kuukauden ajan korjata mielessäni jatkuvasti asioita. Tottakai kulttuurierojen pohtiminen valaisee, mutta se että en kestä esimerkiksi kuntosalia kun se on niin erilainen kuin kotona, on limeisesti vain merkki siitä, etten syleile maailmaa tarpeeksi hellästi. Minun pitää siis antaa vaan periksi ja nauttia siitä, että mun ei tarvitse korjata sitä (joskus törkyistäkin) salia, jossa salietiketti on suoraan pronssikaudelta. Huomaatteko, teen sitä taas... Ihmisiä kohtaan olen ollut ennakkoluuloton, ja luulin että se riittää. Nyt olisi aika vain mennä virran mukana myös näissä muissa tilanteissa, jotka herättävät hämmennystä.

5. Vaihtarikilot. Jaksan taistella tätä vastaan edelleen, mutta haluaisin paljastaa asian, joka on oikeasti mulle aika uutta: tunteisiin syöminen. Kun koti-ikävä iskee, on helppo laittaa suomalainen tv-ohjelma pyörimään netistä, viestitellä tai skypettää läheisille. Kuitenkin paljon tuo lohtua myös hyvä ruoka. Olen tehnyt ihan hassuja valintoja täällä verrattuna siihen tiettyyn vastuullisuuteen, joka Suomessa on aina aterioideni pohjana. Aluksi jopa laihduin täällä, mutta sitten alkoi kunnon mukavuudenhalu ja se ikuinen murheenkryyniajatus "mä oon jo tehnyt tarpeeksi, nyt voin vetää jätskiä iltaisin". Muun muassa maapähkinävoi on ollut hyvä ystävä alusta saakka. 

Pitivät erityisesti munavoista näiden kanssa.

ERASMUS-KEVÄT 2018: MITÄ EN KAIVANNUT SUOMESTA

(Kuvat Southamptonin läheltä, luonnonsuojelu- ja virkistysalue New Forestista)

Tämä koskee tietysti enimmäkseen Turkua, kun siellä asustelen. Asuinkin näemmä jo ihan tarpeeksi kauan: aloin oikeasti tuntea tarvetta asua jossain muualla kuten itäisessä Suomessa tai Lapissa saakka, mutta päädyin Englantiin.

• Turun kauppatori. Se näyttää aika kalsealta, eikä siellä liikenteen kannalta toimi muu kuin linja-autot (Turku ei edelleenkään ole paras mahdollinen pyöräilykaupunki). Onneksi sitä raivataan jo arkeologisistä syistä - löytyy varmaan kerroksittain Hese-kääreitä. Silmäni eivät avautuneet tähän vasta matkalla, vaan mietin tätä kirjaimellisesti keskustan katuja kävellessäni. Pissa ja kalja haisee kesäisin, ja joka nurkka on kuran ja roskan peitossa. Southampton ei tosin eroa tästä millään lailla, mutta silti.
• Suomalaiset huudatusbiisit baareissa. Niillekin on aikansa ja paikkansa, mutta niiden aika ei ole joka ilta klo 23-03.30.
• Tuuppimista, etuilua ja maahan sylkemistä yleisissä paikoissa. Turussa elokuviin kävellessäni joku teinikolli sylkäisi noin metrin ohitseni, enkä tiedä huomasiko hän ylipäätään olemassaoloani siinä tilanteessa. Kuka tietää, mitä siinä tilanteessa olisi tapahtunut jos se olisi osunut. Minusta olisi varmaan tullut sellainen "kireä ämmä".
• Rakennustyömaat. Omalla asuinalueellamme Suomessa oli tienpätkiä auki melkein kolme vuotta. KOLME VUOTTA. Tämä aiheutti hurjaa tärinää autolla ajaessa, ahtaita kulkuväyliä ja runsaasti ärräpäitä varmaan lähes jokaisella kuskilla. Suomessa osataan hoitaa asiat ja keskittyä olennaiseen tehokkaasti, mutta jostain syystä tämä ei näy kaupungin (tie)työmailla. En syytä tässä ketään tiettyä kun en tiedä mistä asia johtuu, mutta luulenpa, että asioihin olisi jonkun mahdollista vaikuttaa.

Evästelyä villihevosten keskellä!

• Maaliskuu Suomessa. Sitä olen manannut jo muutaman vuoden. Kaikki tietävät miten kurja kuukausi maaliskuu on. No, ainakin se on nyt vältetty kerran!
• Jeesustelu, arvostelu ja täydellisyyden tavoittelu. Musta on tullut rennompi täällä esimerkiksi oman kropan suhteen, mikä on kai kenelle tahansa nuorelle ihmiselle henkilökohtainen voitto. Ihan joka liikettä ei tarvitse miettiä loppuun. Ketään täällä ei onneksi kiinnosta tuollaiset asiat, tai sitten olen löytänyt vain sattumalta hyvää seuraa. Trampoliiniklubi on tästä hyvä esimerkki: epävarmuuttani ei oikeasti tajuttu, kun mielestäni aluksi oli superkiusallista hyppiä muiden naaman edessä ja olla arvosteltavana. Ehkä olen tottunut kireämpään kritiikkiin. Karaokessa todella surkeasti laulanut naikkkonen sai koko baarin laulamaan biisin mukana, koska fiilis oli tärkein. En ole koskaan laulanut Titanicin "tunnaria" yhtä tunteikkaassa ilmapiirissä...
• Tietynlainen sisäänpäinkääntyneisyys. Minusta on ihanaa, että Helsingissä järjestetään afrikkalaisia muotinäytöksiä, Turussa on salsailtoja ja paljon kaikkia muita kulttuuritapahtumia. Suomi100 näytti, että myös meillä itsellämme on hyvin vankkoja perinteitä ja niitä rakastetaan. Nämä kaikki voivat elää sulassa sovussa keskenään, eikä kukaan pane turbaania päähän siksi, että haluaisi jotenkin tuhota suomalaisuutta meissä jokaisessa. Minä haluan kokeilla kaikkea uutta myös Suomessa, ja se ei ole mahdollista jos olemme tahallamme perässähiihtäjiä.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kirjoitin tuon tekstin lähes loppuun jo Suomessa ennen vaihtoa. Ottaen huomioon leudon talven, tekstistä huomannee myös sen, että säähän se aina potuttaa eniten.