ASIAT, JOILLA VIIHDYTIN ITSEÄNI LAPSENA

Olen näemmä jatkanut illuusiossa elämistä joulun jälkeen, jos on edellistä blogitekstiäni uskominen. On se nyt kumma, että nyt on jo maaliskuu eikä ole postauksia kuulunut! Pahoittelen tätä. Lienee selvää, etten täyspäiväisenä työntekijänä ja kolmeakymppiä lähestyvänä aio kirjoittaa tänne aivan viikoittain, mutta olisi suotavaa saada ainakin yksi teksti kuussa ulos. Tuntuisi niin kovin vaikealta lopettaakaan. :) Korona puskee edelleen päälle. Kukaan ei sitä enää jaksaisi paitsi ehkä ne, jotka tekevät kotoa käsin töitä. En usko, että hekään. Ja illuusiosta tämä elämänmeno on kyllä kaukana. Tanssikurssini peruuntui juuri ainakin kuukaudeksi, ja se oli henkireikäni. Meitä oli siellä niin vähän että turvavälit pystyi pitämään, mutta uhrauksia on tehtävä. Kaikesta huolimatta mulla on koronaan liittyvää asiaa, jota en ole julkaissut vain siksi, ettei ole kuvia tekstin sekaan. Tajusin, että saan kyllä julkaista tekstin ilman belfietä, jos haluan. Kaikki Instagram-tähdet eivät näemmä saa.

Olemme kuulleet tarinoita käpylehmistä ja kenties leikkineet niillä itsekin. Radiossa puhuttiin  taannoin puhelinluettelosta ja nimikaimojen etsimisestä sieltä. Muistojen tulvan keskellä päätin ladata tähän noloimpia ja pölöimpiä ajanvietteitäni. Korona-aikana on vitsailtu tylsistymisestä kotona, mutta on sitä ennenkin osattu. Saatte avautua kommentteihin vaikka anonyymisti, sillä kaikki tietävät, että tällainen sääliä herättämätön asia ei saa ketään haukkomaan henkeään vaan ennemmin nauramaan - juuri sinulle.

• Puhelinluettelon tutkiminen ja tuttujen etsiminen sieltä. Menin jopa niin pitkälle, että etsin heidät osoitteen perusteella kartalta. Kiitos, äiti, kun jaoit vakoilun viisautta jo ollessani kymmenenvuotias.
• Pyykinkuivaustelineen sisällä seikkaileminen. Se pihalla pidettävä häkkyrä saattoi pyöriäkin, jos rupesin oikein villiksi. Sivuhuomio: ymmärrän, että nämä eivät ole esteettisiä enää tänä päivänä, mutta mitä tapahtui matontamppaustelineille? Missä okt-asujat tamppaavat mattonsa elleivät jonkun tangon varassa? Kai he kuitenkin tamppaavat niitä?! #siivouskunniaan
• Oman huoneen maton hapsujen siistiminen. Tervetuloa elämääni, onneksi ei ole enää ihan noin tylsää.
• Tästä tuli mieleen jotain pieniä pakko-oireita ja siisteyttä arvostavia leikkejä, kuten ruokakaupan juustopakettien järjestäminen kauniisti. Vanhemmat eivät koskaan sanoneetkaan minua tavalliseksi lapseksi...

• Pumba-marsun häkin siivoaminen. Joskus sen jaksoi tehdä pieteetillä, joskus ei.
• Varisten pelästyttäminen pyöräillen koulun jälkeen lähimaastossa
• Kirjan lukeminen ääneen nauhuriin mässyttämällä samalla karkkia. Siitä pienet ASMR:t tulille. Tuo linkki on turvallinen, mutta siinä ei kuulla minua lukemassa Herra Hakkaraista.
• Pienen pihlajan "hoitaminen" lähimetsässä: sitä piti kai silittää ja antaa sille ruokaa eteen. Koska niinhän puut kasvavat. Me tosin luulimme kaverin kanssa sitä koiraksi, koska siltä se meistä näytti.
• Kimalaisten juottaminen (tahattomasti) sokerihumalaan antamalla niille lautaselta mehua
• Oman eläinlehden tekeminen. Tekijänoikeuksista ei ollut tietoakaan, kun kopioimme suoraan tekstiä villieläinkirjasta ja piirsimme eläimet uudestaan omaan lehteemme. #vastuullinenjournalismi
• Uuden testamentin sepittäminen täysin uudelleen perheenjäsenille, jotka ihme kyllä jaksoivat kuunnella. Tilanteeseen liittyi Lumikki, kääpiöt ja kenties myös poliitikoita.
• Paintilla piirtäminen. Uskon ettei kukaan niin nuori lue tätä, etteikö tietäisi mikä on Paint.
• Aku Ankkojen järjestäminen aikajärjestykseen - ilman niille varattuja kansioita
• Laskettelumatkan (käsi)kirjoittaminen Wordilla ennen kuin matka oli edes totetunut. Siskoni oli tässä mukana, ja saimme muistaakseni 17 timanttista sivua kasaan.
• Viereisen kioskin tapahtumien stalkkaaminen ikkunasta, toisinaan jopa kiikareilla. THERE, I SAID IT!

Hetkeen tarttuminen ja haaveilu ei ole vielä kuollut, mikäli päiväkotien muksuihin on uskomista. Todistin töissä kahden piltin leikkiä yhdellä pihalla, kun he sotkivat käsillään pikkuruista kuralätäkköä levittääkseen kuraa isommalle alueelle. He eivät tehneet siis mitään muuta ylimääräistä. Mielestäni sitä oli hienoa seurata ja nähdä, että aikuiset antoivat heidän sotkea. Toisella tosin oli hieno mekko päällä, mutta kai ne vaatteet voi aina pestä. Kommentteihin voi tunnustaa omat spesiaalinsa - kukaan ei saa tietää, teitkö ne lapsena vai korona-aikaan.

JOS BLOGINI OLISI TAIDEBLOGI, OSA II

Miltä koti-ikävä näyttää?

Edellinen osa löytyy täältä.

VUOSI 2017 PÄHKINÄNKUORESSA

Edellisessä postauksessa lupaamani suklaapukkikuvat kuvastavat sattumoisin oikein hyvin tätä monien vaivojen vuotta, jonka olen rämpinyt läpi. Katson toisinaan vasenta käsivarttani, jota komistaa pyöreä palovamma-arpi. Olisi pitänyt jo tammikuussa vauvakutsuille leipoessani arvata, että kuuman uunin reunaan osuminen olisi vasta alkua. Toivottavasti ensi vuosi menee sekä psyykkisesti että fyysisesti paremmassa kunnossa. Seuraavaksi nähtävää sattumusta lukuun ottamatta joulu sujui kuitenkin vallan ihanasti vailla murheita! Innoitukseni omatekoisiin Baileys-suklaapukkeihin lähti tästä ihanasta mainoksesta.

Odotukseni olivat siis korkealla:

Vaihe 1. Pukit iloisina ennen elämysmatkailua. Viini ei liity juttuun. 

Vaihe 2. Mestaus sujui vielä ongelmitta.

Vaihe 3. Edes kamerani ei halunnut tarkentaa niihin. Viini liittyi tämän jälkeen juttuun.

PERTTI JA MINÄ LIIKENNEVALOISSA...

Pertti ja minä pääkirjastossa. Olen kulkenut Pertin kanssa mukavasti yhtä matkaa tämän syksyn, mutta oikeastaan taipaleemme alkoi kunnolla vasta hänen saatuaan kunnon nimen, jolla häntä voi kutsua. Pertti on gradutyöni (epävirallinen) nimi.

Näin muutama viikko sitten Facebookissa, että kaveri oli saanut neuvoksi puhutella graduaan kuin ihmistä: työkaveria, ystävää, toivottavasti nyt ei rakastajaa sentään. Innostuin tästä, sillä en kunnioittanut Perttiä nimettömänä läheskään yhtä paljon kuin nyt. Nyt olemme kumppaneita. Otan tuollaiset neuvot yleensä liiankin kirjaimellisesti ja hyvä niin: pelkällä "ajattele positiivisesti" -kliseellä olisin päässyt ehkä eteenpäin, mutta gradun pertittäminen toi tutkimusaiheen lähemmäs sydäntäni ja tuli tunne, että pystyn työskentelemään hänen kanssaan vielä pitkään hermostumatta.

En ole saanut Pertistä vielä harmaita hiuksia, mutta silmäpussit ovat syksyn odotettua satoa.

 Putexin oma college - syksyn pehmein paita!

 

En siis ole ensimmäinen, joka kirjoittaa gradustaan näin. Tämä on aina tärkeää mainita Perttiäkin työstäessä - että muiden sanomaa ei pidä väittää omaksi ideakseen. Se on haastavaa, sillä jos haluan Pertin kautta tuoda esille niinkin yksinkertaisen ja yleisen asian, että aivovammapotilaita ei ole tutkittu Suomessa tarpeeksi, pitäisi siihenkin pyrkiä löytämään jonkun toisen pertti tai pena, joka on kirjallisesti lausunut sen ensin. Menemme joskus vähän sekaisin, kun tuo pitää ottaa huomioon jo mitättömältä tuntuvissa lauseissakin. Vaikka Pertissä ei tietenkään ole mitään mitätöntä tai turhaa.

Toivon kuitenkin, että suhteemme säilyy ammatillisena niin, että joululomalla voin keskittyä omaan ukkeliini ja jättää Pertin uinumaan helkkarin pitkiä päikkäreitä. Ei sitä oikeasti aina jaksa.

Kansa hörisee eläinvitseille kenties ajattelemattomuuttaan - miksi sotanorsujen some-edustaja vaikenee?

Radio Suomessa mainittiin jossain kumman yhteydessä oikeat sotanorsut. Siis taistelussa käytettävät elefantit. Kukaan ei antanut jutussa viitteitä negatiivisesta norsun kehonkuvasta, mutta minulle se kalskahti ikävästi korvaan ennen kuin tajusin asiayhteyden. 

Tuntui vähän samalta kuin kuullessaan sanan mamu, persu, marsu. Kaikki ovat alun alkaen vain lyhenteitä (viimeinen tietysti marsupilamista), mutta syystä tai toisesta niihin liittyy negatiivisia konnotaatioita, vaikka ainakaan minä en ole niitä alulle pannut.

On aika tiedostaa, että vaikka ihmisillä olisi moni asia hyvällä mallilla, eläimillä näin ei todellakaan ole. Heidän ruumiinrakenteitaan käytetään hälyyttävän usein kuvaamaan jonkin ihmisen ulkoisia piirteitä, jotka eivät mahdu ahtaisiin kauneusihanteisiin. 

Miksi gaselli on parempi kuin virtahepo? Keksitkö yhtään haukkumasanaa, joka liittyisi gaselleihin? Ruipelo kuvaa gasellin kinttuja melko osuvasti, mutta laji saa siitä yleensä vain kiitosta. Kiitosta ruipelojaloista, jotka hädin tuskin ovat omiaan kannattelemaan moista mötikkää, joka painaakin huolestuttavan vähän (33–48 kg) ja antaa huonoa esimerkkiä muille lajeille.

Nykyään sotanorsuja näkee lähinnä elokuvissa, joissa heidät esineellistetään melko törkeästi. Toki norsuihin liitetään paljon hyviä uskomuksia, ja suojelijat ovatkin alkaneet pitää lajista meteliä. Eläimet ansaitsevat olla juuri sen muotoisia kuin ovat. Heitä ei pidä jalostaman meidän silmiemme iloksi. 

Kissoista ja niiden pyöristetyistä korvista ja poistetuista kynsistä on tullut maailmalla sellainen hitti, että koirista vaahtoaminen on hukkunut kokonaan kissojen esittelyvideoiden alle. Ainoastaan sinnikkäimmät varoitukset lenkkipolulla nähdyistä lihapullista pysyvät pinnalla somesyötteissä.

Nykyajan kakofoniassa lienee mahdotonta puuttua jonkin eläinlajin asioihin ilman, että pyllistää samalla toisaalle tai ainakin antaa toiminnastaan sellaisen kuvan. Monen lajin keskuudessa se pyllistäminen on toki ihan hyväksyttyäkin ja saattaa johtaa konfliktien ratkeamiseen ja parisuhteeseen.

Median vastuulla on kuitenkin kertoa tosiasioita ja nostaa kaikki lajit tasavertaisesti ihmisten tietoisuuteen. Tiikeri lienee kyllästynyt kuulemaan, että hän ei pääse raidoistaan. Seepra ei halua määritellä itseään sen mukaan, onko hänen nahkansa mustaa valkoisella vai valkoista mustalla. Vain sisimmällä on merkitystä - ja sen monet metsästäjät ovat onneksi ottaneet huomioon. 

Turhaa yleistystä kuulevat myös hevoset, joiden ruokailutottumuksia ruoditaan ihan arkisessa kanssakäymisessäkin, vaikka hepat (heppa lienee tähän kohtaan sukupuolineutraalein ilmaisu) eivät ole itse paikalla puolustamassa itseään.

Lihattoman lokakuun aikana meidän kaikkien eläimellisyys on taas tapetilla - tosin huomattavasti vaatimattomammin kuin ennen. Onkin hyvä miettiä, onko myös oma sisäinen elukkasi tullut huomatuksi, ja toisaalta, mikä juuri sinut erottaa muista eläimistä. Tutkimusretkellä itseensä saattaa samalla havahtua myös muiden lajien moninaisuuteen ja ruokailumme rakenteisiin. 

Televisiossa kehdataan väittää lehmiä perheenjäseniksi, mutta kulisseissa heitä kohdellaan usein lypsy- ja vasikkakoneina. Vähän kuin olisi saippuasarjan päätähti ilman kouriintuntuvaa palkkaa. Jos se ei ole esineellistämistä, niin ei sitten mikään. Free the four innocent udder nipples - se voi tapahtua vaikka pikkuhiljaa.

Jutussa käytetty lähteenä Wikipediaa.

MAMMANI OLI FLORISTI

Olen vuosien varrella kerännyt kaikenlaista mustikkaunelmaa ympäristöstäni kuvien muodossa, sillä violetista on hyvää vauhtia tulossa lempivärini. Kuvissa näkyy paljon nimenomaan kukkia, enkä ole saanut niistä vieläkään tarpeekseni. Sukurasitteet alkavat siis näkyä elämässäni, kuten otsikossa mainitsinkin. Syksyä kohti mennään viimein täälläkin. Imaiskaa inspiraatiota!

Tämän oven väriset hiukset keväällä, kiitos.

VAGINAMONOLOGI

Tiedät olleesi liian kauan nainen, kun olet suuttumuksesi yhteydessä saanut muistuttaa ettei se johdu menkoista niin monta kertaa, että se alkaa oikeastaan jo naurattaa. Koska kyllä se joskus johtuu juuri niistä. Kuvailisin tätä puolta itsessäni lähinnä tragikoomiseksi.

Eräänä aamuna ymmärsin, että hillopäivät ovat nyt täällä. Ei siinä mitään, olin varautunut jo vetämään Buranaa. Aamuisin oloni on lähes aina ihan perushyvä: puuro mikroon ja mustikat sekaan, niin päivä käynnistyy kyllä. Tällä kertaa puuro ei ehtinyt mikrosta pöytään, kun tajusin että nyt menee taju kankaalle. Mites nyt näin oksettaakin. Ja kas, olen kaksinkerroin lattialla ja tuntuu supistelua(!) ja vannon etten ikinä, IKINÄ synnytä, jos se tuntuu tältä tai todennäköisesti pahemmalta. Olisipa Meetvurstimies täällä auttamassa, tai oikeastaan onneksi ei ole niin eipähän näe tätä säälittävää näytöstä. (Joku olisi soittanut oikeasti jo ambulanssin, ja ehkä niin pitääkin tehdä seuraavaksi että joku ottaa vakavasti.)

En päässyt koko päivänä mihinkään. Seuraavana päivänä pääsin, ja miesoletettu lääkäri otti minut juuri niin vakavasti kuin edelliselläkin kerralla: "Joskus kuukautisten aikaan voi olla vähän heikko happi." Luojan kiitos työterveydelle, tuon lauseen kuulemisesta en olisi maksanut mielelläni itse. Munasarjani huusivat "ihan tosi vai! Kuule opetatko sinä lehmällekin miten vasikkaa ruokitaan!! Ja kyllä, minä olen se lehmä! Hauku vain lehmäksi!"

Okei, lääkäri kertoi monta muutakin asiaa ja oli pihalla ehkä siksi, että minäkin olin. Ei nyt syytellä häntä sen enempää, työnsä hän teki ihan hyvin.

Välillä osaan myös rauhoittua.

Sitten siirrymme toiseen erkkiesimerkkiin, joka tapahtui ennen Kreikan-lomaa viime vuonna. Olen aina ennen matkaa yhtä peloissani kuin olen innoissanikin, joten jo siitä lähtivät stressipallot pomppimaan sisälläni. Ajatus Meetvurstista ilman minua kokonaisen viikon (vai olisiko kuitenkin toisin päin) ei tuntunut yhtäkkiä niin kivalta. Kaiken lisäksi kroppani tuntuu toimivan kovin primitiivisesti ilman e-pillereitä tai sellaisia. Hormonihurrikaanin osuminen lomaa edeltäville päiville jotenkin erityisen lujaa sai aikaiseksi sen, että naapuri varmaan luuli että minua on juuri petetty tai jotain. Sitä kuulkaa saattaa suuttua ihan siitä, että vastaantulija katsoo kadulla väärällä ilmeellä. Sitten kiehuu sisäisesti ja purkaa sen viattomaan puoliskoonsa, joka ei ymmärrä miksi suutun maitopurkin vääränlaisesta taittelusta ja että elämä on siksi aivan PASKAA, pilalla ja game over. Sen pienen hetken.

Nyt tätä lukee joku onnellinen, jolla eivät kuukautiset tai muut muutokset kropassa tunnu oikein missään. Älkää vain erehtykö sitä tänne huutamaan. Menettekö sanomaan Etelä-Sudanin lapsille, että "kyllä minä ainakin saan ihan hyvin syötyä"? Miehet ja muut tasalämpöiset, kuvitelkaa: olette tulossa töistä ja jostain syystä teitä ärsyttää aivan sairaasti. Toisten ihmisten näkeminen, olivat ne rakkaita tai eivät, suututtaa vain enemmän. Saatte siitä sellaista boostia päättäen, että kaikki mitä muut sanovat, on SAIRAAN DAIJUA ja miksei kukaan osaa olla hiljaa. Sitten toiset ovat hiljaa ja sekin ärsyttää, koska ette halua olla ainoina mesoamassa. Syytätte siis siitäkin muita, ainakin hiljaa mielessänne. Hiljaa mielessänne myös ihmettelette, että miksi tekee mieli räyhätä ja elämä potkii päähän, vaikka on palkkapäivä ja kandi on kasassa. Tällaista päivää ei oikeasti pelastaisi edes lottovoitto, sillä senkin varmasti pilaisi joku läheinen, joka iloitsisi siitä aivan väärällä tavalla. Huoh!

En aio paljastaa kalenteriani tänne sen enempää, mutta pahalta näyttää tuleva juhannus - eikä pelkästään säiden puolesta.

Game of Thrones oikeassa elämässä

Katsoin tuossa Game of Thronesin (miten niin myöhässä), ja ymmärtääkseni yksi viehätys siinä on tapahtumien raakuus. Mies esimerkiksi uhataan teloittaa, jos linnoituksen miehet eivät antaudu. Koen itse tällaiset fantasialeikit kovin brutaaleina, sillä nyky-yhteiskunnan säännöt eivät pätisi ihan tuolla tavalla. 

 Tässä kohdassa on pakko kertoa työstäni, jossa puran lääkäreiden saneluja eli kirjoitan heidän puheensa auki ja talletan järjestelmään. Se on oikeastaan todella avartavaa, kun näkee (tai siis kuulee kuulokkeista), miten koko suuri koneisto toimii. Homma on hyvin organisoitua, lomakkeita on enemmän kuin potilaita, ja kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että kiire on jatkuvaa. Tutut kaavamaiset lauseet saneluista soivat päässäni usein kotiin tultuanikin, joten pakkohan tästä oli tehdä postaus!

 Tosielämässä sarjan teloittaja haluttaisiin ensinnäkin viedä oireilunsa vuoksi työterveysneuvotteluun, jossa hänen kanssaan keskustelisivat linnoituksen kuningas, teloitettava ja joku poppamies ja reikihoitaja. Poppamieheltä otettaisiin lausunto - oikeastaan lausuntoja otettaisiin kaikilta. Niistä riippuen teloittajan tulevaisuus olisi joko vankityrmissä siivoten psykopaatiksi todettuna, tai sitten hän saisi sairauslomaa tai joutuisi työkokeiluun jonkun armeijaan. Erityisesti Theon saisi lähetteen psykiatriseen hoitoon saman tien: "Mieheltä leikattu väkivaltaisessa väliintulossa penis irti, vastaanotolla tyhjä katse ja puhuu vähän. Kokee tapahtuneen vaikuttavan huomattavasti sukupuolielämäänsä." Theon saisi ostaa myös kasan reseptilääkkeitä, koska niitä määrätään tosielämässä ikävä kyllä paljon ja ihan kaikkeen.

 Hodor olisi työhöntulotarkastuksen jälkeen ehdottomasti lähetetty psykiatriselle osastolle: "potilas ei saa sanotuksi muuta kuin (oletettavasti) oman nimensä, hyvin levoton ja ahdistuneen oloinen mutta yhteistyöhaluinen."

Lean-ohjelmaa eli kaiken toiminnan tehostamista suosittelisin armeijojen välisiin neuvotteluihin, etteivät ne kestäisi koko päivää. Myös Sansan työnkuvaa voisi tarkentaa, koska tuollainen työpisteeltä toiselle hyppiminen ei tehosta minkään osaston toimintaa. TYKY-toimintaa eli työkyvyn parantamista tulisi myös huomioida enemmän, joten sotajoukoille tarjottaisiin työhöntulotarkastukset, "keuhkoista ja sydämestä auskultoiden ei poikkeavaa, potilas vähäpuheinen ja juro" sekä kuntoremonttikursseja. Pakettiin kuuluisivat myös ergonomiaharjoitteet fysioterapeutilla miekkojen kantamiseen sekä ennen kaikkea seksivalistusta - kärsiikö kukaan sarjassa sukupuolitaudeista?! Sillä menolla luulisi löytyvän visvaa ja aidsia itse kultakin. Pikkujouluja tuolla vietetään nähtävästi sen verran, että ne jatkuvat aina kesänkin läpi: "Alkoholin käytöstä potilaan kanssa keskusteltu, sanoo ettei tällaisella pseudokeskiajalla kukaan tuoppien määrää laskeskele. Mainitsee jonkun Martin-nimisen henkilön, jonka mukaan yhteisö menettelee. Allekirjoittaneen pyytäessä selvennystä potilas huutaa, että katso ämmä joskus televisiota."

Jon Snow on johtajuudessaan kovan kuormituksen alla, ja joskus lääkärin vastaanotto saattaisi tehdä ihan hyvää: "Potilas johtaa työkseen villejä ihmisiä ja on tapettu jo kerran omiensa toimesta. Herätetty kuitenkin uudelleen henkiin (toimenpide ROSC). Mikäli tapetaan uudelleen ja herätetään taas henkiin, kehotetaan olemaan viipymättä yhteydessä poliisiin sekä päivystyspoliklinikalle. Näyttääkin jatkuvasti siltä, että olisi hieman eksyksissä." Tyrionkaan ei pääsisi lähtemään lääkäriltä puhtain paperein: "Vastaanotolla rauhallinen, lyhytkasvuinen mies, joka puhataa alkometriin 1,2 promillea. Potilas kertoo että kaikki elämässä nyt hyvin, naisten saamisessakaan ei ole ongelmaa, sillä niistä hän useimmiten maksaa. Ohjataan AA-tapaamiseen ja annetaan mukaan esitteitä."


Traumaattisia potilaita riittäisi varmasti naistenkin puolelta. Cerseillä on kokemusta miehistä ja menetyksistä: "Potilas tulee kruunu päässä osastolle ja kertoo vaikeista perhesuhteistaan. Kertomansa mukaan oma veli raiskannut noin vuosi sitten eikä ota huomioon potilasta päätöksenteossa, vaikka valtakunta on yhteinen. Gynekologisessa tutkimuksessa ei kuitenkaan poikkeavaa. Ei mikään neitsyt. Leikannut tukkansa typerän malliseksi. Sanellaan sairauslomatodistus henkisen kuormittuvuuden vuoksi, mutta uhoaa rupeavansa töihin heti kun mahdollista alkavan sodan vuoksi. Mielenterveysongelmia?"