UUSIKAUPUNKI, MERIKOTKA JA MINÄ

Muutin tosiaan logopedian loppuharjoitteluun Uuteenkaupunkiin. Aluksi ärsytti olla kävelevä klisee oman ikäisistäni naisista. Tässä on kaikki Eat Pray Love -elementit nähtävissä - ja kuitenkin minä lähdin Intian sijaan tänne. Uuteen kulttuuriin sopeutuva nainen yrittää samalla löytää itsensä kotoa löytyvän kaaoksen keskeltä. Vapaa-ajalla olen ehtinyt käydä Alinan kenkäkaupassa, kokeilla kahta ravintolaa (Heseä ja Kotipizzaa ei lasketa) ja kahta käveyreittiä töihin.  Todellinen seikkailu siis käynnissä täällä. Toinen reiteistä oli hengenvaarallinen kokeilu, sillä sinne oli tehty hiihtolatu. Suomalainen latukulttuuri ei ole naurun asia, mutta kukaan ei onneksi nähnyt eksynyttä ilmettäni ja vaivalloista tarpomistani. Ehkä kokeilen uudelleen sitten, kun lumet ovat varmasti poissa.

Samalla olen kokenut kulttuurishokkeja kuten Julia Roberts matkallaan; yhtenä aamuna joku sanoi mulle huomenta keskellä katua - ei siis missään kerrostalon pihalla. Tämän jälkeen useat ihmiset ovat alkaneet jututtaa roskiksilla, kadulla ohittaessa ja niin edelleen. Säätä puidaan aamulla työpaikan hississäkin, vaikka ei tarvitsisi sanoa mitään. Ja aina jonkun meidän asiakas, ohikävelevä mummo tai kaupankassa on työkaverini miniä, ex-poikaystävä, serkku tai vanha koulukaveri. Täällä on sukunimiä, joista en ole kuullutkaan. Tähänastisen analyysini perusteella en halua niistä nimistä yhtäkään itselleni. En tiedä, onko täkäläinen murre tarttunut. Varmaa on se, että oma murteeni särähtää joidenkin korviin. Joku täysin tuntematon ihminen minua jututtaessaan kysyi: "Aa, oot Turusta vai?" Kuulen sen jo itsekin tässä ympäristössä, vaikka nyt ei olla missään Oulussa saakka.

Kävelen päivittäin ihan kelpomäärän ja yritän käydä salilla. Tajusin myös postissa tulleen Uki-esitteen myötä, että voisin oikeasti aloittaa täällä jonkun sosiaalisemmankin harrastuksen kuin kuntosalilla käymisen. Löysin lehdestä intensiivikurssin lintujen tunnistamiselle, josta innostuin myös siksi, että bongasimme merikotkan aivan asuntoni läheisen puun latvassa. Siis äiti huomasi, isä vahvisti ja minä katsoin suu ammollani.  Siinä se jökötti ainakin tunnin hievahtamatta. Kämpässäni on kiikarit, joten se auttaa makustelemaan keväistä luontoa. Täältä opin, että merikotka saattoi väijyä saalistaan. Kuvassa se näyttää pöllöltä, mutta luottakaa nyt vanhoihin merikarhuihin... Olen odottanut kotkan palaamista, mutta toistaiseksi se on käynyt vain kerran. Päivätkin kuitenkin pitenevät, eli pitää vain olla kärsivällinen.

Uudessakaupungissa asuu alle 16000 ihmistä. Täällä voin keskittyä nuolemaan haavojani ja ottamaan urani ensiaskeleita. Erään lähteen mukaan Ukissa on ollut muutama vuosi sitten kolmisentuhatta sinkkua. Näistä noin puolet voisi olettaa olevan miehiä, joten tarjontaa on määrällisesti paljonkin. Autotehtaan porteille minua on kehotettu menemään, jos kaipaan seuraa. Ei vain kiinnostele sellainen juuri nyt. Tapaan tarpeeksi ihmisiä töissäkin. Baarien kevätterasseilla ei myöskään vielä kukaan kyki oluet käsissä: niissä hyppivät lähinnä varikset, ja nekin uppoavat lumeen.

Uusikaupunki on idyllinen merenrantakaupunki. Tämä mielessä tein heti alkuvaiheessa kaupunkikierroksen, johon olin varannut runsaasti aikaa ja suunnitellut kahvilakäynnin. Kävelyni kestikin vain noin 45 minuuttia, ja etsimäni kahvila oli lauantaina kiinni. Tervetuloa pikkukaupunkiin. Nyt ainakin tiedän, mihin vien tulevat vieraani ja mihin en.

Viihdyn asunnossani, se on valoisa ja nyt myös enemmän mun näköinen. Kuulen merisään päivittäin, se jotenkin kuuluu asiaan. Toisinaan ahdistelee, ja haluan paeta viikonlopuksi Turkuun. Vähän pöllöä, kun tulevaisuus on yhtäkkiä niin auki. Saan itse päättää, missä asun, mitä ruokaa ostan ja mitä teen vapaa-ajallani. Ei sillä, että sitä olisi ennen erityisesti rajoitettu jotenkin. Pelkään että mietin vapaa-aikaani liikaa, otan siitä paineita ja sitten päädyn pahimmillaan johonkin... lintujentunnistuskurssille.

KIITOS OULU 2017-2017

Viikko sitten palasimme Oulusta takaisin pimeään ja lumettomaan Turkuun. Oulun logopedian opiskelijoiden hallitus eli Communica kutsui meidät luokseen tutustumaan kaupunkiin ja tietysti verkostoitumaan. Kuvia otettiin varmaan yhteensä satoja, mutta ymmärtänette, että ekskursion luonteeseen kuuluen suurin osa niistä on julkaisukelvottomia.

Saavuimme keskiviikkoiltapäivänä lumen kuorruttamaan Ouluun, ja tajusimme saapuneemme todelliseen winter wonderlandiin. Niin kaunista, niin iloiset ihmiset vastassa! Majoituimme paikallisten "logojen" luona, ja esimerkiksi huikea Ella otti meitä luokseen kaksi, vaikka hänkin asui pienessä yksiössä. Saimme ihanan* Ninnin kanssa kyydin lähes kaikkialle kiitos autollisen Mirkun, vaikka olisimme hyvin voineet käyttää bussia. Olemme tästä kaikesta edelleen tosi kiitollisia - Oulussa minulla oli käytössä jopa parempi sänky kuin kotona. Yksi kulttuuriero iski kuitenkin jo ensimmäisenä iltana: tuli niin pirum pimmiää jo iltapäivästä! Nythän se on jo täällä etelässäkin todellisuutta...

Ensimmäisenä iltana nautimme illallisen ravintola Pannussa, joka oli kyllä huoleton mesta. En ollut tiennyt oululaisesta majoneesipitsan perinteestä, mutta olin vahingossa tilannut sellaisen itselleni etukäteen. Tykästyin siihen sen verran, että otin vielä perjantainakin "majoneesikänkyn". Ruuan lomassa Mirkku kertoi huikeita luontotarinoita kotikonnuiltaan, ja tutustuimme toinen toisiimme. Kävimme myös KULUMASSA, jossa Rammstein-drinkki läväytettiin yllättäen eteemme. En ole koskaan nähnyt vastaavaa showta drinkkiä tehtäessä, ja se lämmitti kyllä mieltä erityisesti biisivalinnan vuoksi. Itse menin tuon illan vielä glögilinjalla, ja koko asetelmasta tuli jotenkin jouluinen ja kotoisa olo. Kävelimme samana iltana PAHKI toripolliisia, koska tiesimme jo, mitä pahki tarkoittaa.

Sain muilta hieman kuittailua, kun napsin polliisista kuvia aivan joka kulumasta. Tämä oli oikeastaan myös lopulta ainoa suora kuva kyseisestä herrasta.

Torstaista oli odotettavissa pitkä mutta mielenkiintoinen päivä. Pääsimme kunniatohtorin pitämälle aamuluennolle ihanteelliseen aikaan heti klo 8.15. Se oli ainakin hyvää kertausta meille, jotka ovat kurssin jo käyneet, mutta pääasia oli nähdä legendaarinen Lehtihalmes. Osallistuimme vielä toisellekin luennolle, ja valitsimme Sinin kanssa kuulovammahommat. Toinen luento oli virhe sinänsä, sillä olin tautisen väsynyt ja nälkäkiukkuinen tässä vaiheessa. Alla kuitenkin kuva luennolta, jossa on jo nähtävissä hymynkare. Oululaiset kyllä juttelivat luokissa vapaammin opettajan kanssa kuin meikäläiset Turussa, mistä voisi ottaa mallia. Oulun yliopisto on sellainen labyrintti, etten vieläkään tiedä edes, kävelimmekö sitä ikinä päästä päähän. Heillä on myös Subway keskellä kampuksen käytäviä. Miinusta annan ruman värisistä seinistä. Oli kiva tutustua paikkoihin, sillä Turussa kampus on kuitenkin ripoteltu melko laajalle alueelle ja moneen rakennukseen. Sitähän sitten olettaa kaiken olevan samalla tavalla myös pohjoisessa. Yliopistolla oli myös abipäivät menossa, joten saimme soljua paikasta toiseen muiden noobien vanavedessä. Ja ei, emme ihan oikeasti meinanneet löytää oikeasta paikasta ulos, kun oli tarkoitus lähteä valmistautumaan iltaan.

 Yritimme hypätä Usherin oireyhtymää sairastavan saappaisiin. Eipä tuolta paljoa nähnyt.

Teinisitsejä varten oli käytävä ostamassa vähän snapsijuomia ja aloitteluruokaa. Kiirehän siinä tulee, kun meikäläisen kanssa alkaa valmistautua. Sipsivalinnassa osasin tehdä kompromisseja, joista äitikin olisi ylpeä. Meikkasin itseni niin teiniksi kuin osasin, ja moni meistä totesikin pelästyneensä illan mittaan aina peiliin kurkatessaan. Huonetoverini Ninni näytti oikeasti 16-vuotiaalta koulukiusaajalta, ja olisi Ellakin päässyt lastenlipulla bussiin. Sitä luulisi, että vain ulkonäkö on teiniä sivistyneiden teekkareiden ja logopedien yhteissitseillä, mutta meno äityikin sellaiseksi, että tunsin saapuneeni aikakoneella vuoteen 2008. Oikeastaan kaikki elementit olivat nähtävissä: vessassa oksentaminen, tietyntyylinen tanssiminen pylvään ympärillä, sauna ja lumihanki, salamavalolla höystetyt peilikuvat, soidinmenot, beer pong, ambulanssi ja kuulemma polliisikin pihassa... Ei nyt eritellä tässä pikkumaisesti, kuka teki mitäkin, mutta logopedit eivät taatusti jääneet seinäruusuiksi. Kun sitseillä annettiin viimein puheenvuoro turkulaisille, kerroin vakavanhaa legendaarista tarinaa mammani lapsuudesta, joka ei sinänsä liittynyt mihinkään. Annoin ainakin hyvän kuvan turkulaisesta elämänmenosta joskus 30-luvulla. Lauloimme myös oman Putex-laulumme, joka sai innostuneen vastaanoton. 

Oli muuten todella virkistävää juhlia yhdessä tilassa koko ilta, sillä kuka nyt haluaisi lähteä hyviltä etkoilta mihinkään. Tosin muutaman kaverin kanssa päätimme siirtyä Poikkareille (poikkitieteelliset bileet) paikalliseen yökerhoon, sillä ajattelimme että se on täällä koettava. Paikan päällä ei kuitenkaan ollut niin hurja meno kuin teekkaritalolla. :D Teimme sitten oman tanssishowmme siihen loppuun Ninnin kanssa. Emme edes olleet tanssilattialla, vaan jossain välissä sattui olemaan hyvä musiikki ja enemmän tilaa, niin tottahan siinä on hyvä aloittaa robottiliikkeiden ja modernin tanssin yhdistelmä.  Ennen kuin lähdimme taksilla hotellille**, tapasimme opiskelututtavan Turun yliopistosta - oululaisessa baarissa! Totta helekkarissa.

Tosiaan, se murre tarttui hyvinkin äkkiä. Tietty nuotti ujuttautui puheeseen lähes huomaamatta, mutta saimme silti kuulla oman nöyryytyksemme siitä, kuinka pölöltä turku kuulostaa. Sitä luulee puhuvansa jotenkin yleiskielellä, kunnes menee Ouluun ja porukka alkaa matkia melko uuvattimaisesti omaa puhetta. Tämän ansiosta tajusin lyhentäväni jatkuvasti sanoja, ja yritin korjata tätä asiaa aina välillä. Myös kielimuuria esiintyi ajoittain, sillä luulin että "valakeasta" puhuttaessa tarkoitettiin ihan oikeasti Valakea-nimistä kauppakeskusta. Se olikin ihan vain Valkea. Toisaalta taas oululaisilla oli vaikeuksia ymmärtää verbimuodon "katsoin" -> "kattosin" logiikka. Emme itsekään osanneet selittää sitä.

Perjantain turistikierros kaupungissa sujui levottomasti, hieman puolikuntoisena mutta rennosti. Luulenpa, ettei joukkomme olisi jaksanut kovin paljon pidempää kierrosta, sillä parikin logoa oli löytänyt jatkoilta takaisin majapaikkaansa vasta keskipäivän tienoilla. Yksi meistä ei edes päässyt nukkumaan "kotiinsa", sillä väliin tuli yksi sairaalareissu ja jotain tuollaista pientä. Mutta kaikki halukkaat pääsivät sentään perjantain kierrokselle! Minä ostin aikuisen naisen korvikset vanhasta aitasta, sillä olen tuollaisten paikkojen helppo uhri. Oulussa on paljon kaikkea kaunista ja vanhaa, ja erityisesti kaupunginkirjaston alue teki moneen vaikutuksen. Siksi olikin hienoa ottaa kuva sen lähellä sijaitsevasta nakkikioskista (kuva alla) eikä siitä kirjastosta. Osa meistä halusi Pannukakkotaloon kierroksen päätteeksi, sillä olihan Turtles-kebulan majoneesipitsan syömisestä jo kulunut tarpeeksi aikaa. Tässä välissä täytyy sanoa, että ainoa terveellinen ruoka taisi reissun aikana olla yksi kouluruokailu ja emäntämme keittämä aamupuuro sekä välipalat - kiitos hänelle niistä. Majoneesikaupunnissa on vaivalloista etsiä terveellistä syötävää.

Viimeisenä iltana pääsimme myös yritysvierailulle oman alamme firmaan. Se oli kyllä mielenkiintoista ja kivasti järjestetty tilaisuus. Vaikka itse olin lähinnä univajeinen (#jeesustelija), kiinnostuin firmasta ja isompi liekki syttyi taas sisälläni logopediaa kohtaan. Pirun pehmeässä tuolissa istuminen saattoi auttaa keskittymisessä myös. Onneksi monen firman leivissä voi työskennellä ympäri Suomea, eikä tarvitse lähteä Ouluun saakka. Loppuilta kului yliopiston Mannensaunalla (kelatkaa mikä nimi): siellä syntyi hyviä keskusteluja ja reippaimmat ryhtyivät oikeasti saunomaan, mutta olimme suurin osa kyllä aivan kuitteja. Onneksi väsyneimmän päivän päätteeksi päätin avautua henkilökohtaisista asioistani puoleenyöhön saakka, niin ettemme varmasti saisi nukkua tarpeeksi ennen lauantain junamatkaa. :D Onneksi lauantain aamupala Makia-kahvilassa sai hymyn huulille ennen lähtöä.

Tämä ekskursio oli ruuan, seuran ja vieraanvaraisuuden vuoksi täyttä priimaa ja juuri sopiva piristysruiske pimeän syksyn keskellä. Lumi oli tosin jo sulanut Oulustakin pois, kun lähdimme takaisin Turkuun. Naurua ja väsyneitä vitsejä riitti alusta loppuun saakka - enpä ole hetkeen nauranut oikeasti vedet silmissä. Jos wabu ei lobu, niin osalla ei loppunut kyllä Oulukaan Turkuun päästyämme. #elämämoulu jää kirkkaana (mutta vähemmän selvänä) muistona mieliimme, ja nyt vain odotellaan oululaisten logojen vastavierailua. ;)

*Adjektiivi lisätty henkilön pyynnöstä. Tunteet ovat toverillisia, ei mitään muuta.
**Ellan residenssi tuntui hotellilta, mutta ei varsinaisesti ollut sitä. 

LOPPIAINEN LÄHESTYY - EN OLE VALMIS

Sain joululahjaksi monensorttista killutinta. Tyhjensin vasta pari päivää sitten pussukoita eteisestä ja siirsin uudet tarvikkeet oikeille paikoilleen. Leivontatarvikkeita tuli lisää, katsokaa vaikka kuvasta kuinka söpöjä juttuja! Myös kylpyhuoneen puolella killuu nyt konkreettisesti joku talipallon näköinen härpäke, jota kuuluu hieroa omaan naamaan. Käyhän se, jos se puhdistaa paremmin kuin normihankaaminen... Kävin ensimmäistä kertaa kasvohoidossa ennen joulua, ja ihosta tuli kyllä naurettavan pehmeä ja kuulas. Kulmakarvanikin nypittiin lähes näkymättömiin (eli sellaisiksi kuin normaaleilla ihmisillä on). Vaan älkää kukaan tehkö sitä virhettä, että lähdette koiranilmalla naapuripitäjästä jalkaisin kotiin mukavan kostea rasva naamallanne! Naamani ei ole jäätynyt vastaavalla tavalla edes Ruotsin tuntureilla. Ensimmäisen illan kauhistelin, että mihin ne kulmakarvat oikeasti katosivat. Tykkään silti tästä siistimmästäkin lookista - toistaiseksi. ;)

Olen huomannut, etten aina tajua lahjaa avatessani kuinka siisti juttu sieltä paljastuu, vaan ihastus tulee myöhemmin. Kännykän kanssa kävi samoin: olin huolissani, että hylkäänkö vanhan laitteeni ihan turhaan, toimiihan se kuitenkin vielä jotenkin (ole hyvä vaan, miettii Meetvurstimies). Sitten muutaman päivän päästä sain uuden kapulan netin, kameran ja Whatsappin toimimaan. Huomasin kuinka nopeasti sillä saa asioita hoidettua. Facebook toimii siinä niin kuin kuuluu, eikä netti sekoa parin nopean painalluksen jälkeen. Kännykkään saa mahtumaan lukuisia sovelluksia samaan aikaan. Tuo on oikea bisnespuhelin, sen minä sanon. Siitä ja saamastani bullet journalista tulee nyt avaintuotteita arkeni toimimiseen. Tosin Jodel-sovelluksessa ansaitsemani karmat nollautuivat uuden puhelimen myötä, enkä ole siitä lainkaan iloinen.

Suklaata tuli yhdeksän pakettia. Niistä viisi on vielä syömättä, mutta jännää miten ne neljä lootaa ovat viikossa hävinneet kulhoista ja kipoista jonnekin... Ja kyllä, nyt on alkamassa ruokaremontti mm. siksi että joulun jälkeen ei enää jaksa possuttaa, mutta myös siksi että ihoni alkaa taas kukkia tästä rappioelämästä. Selkä on kuin steroidien käyttäjällä! Ihmettelin niskaan kohdistunutta lihaskipua, kunnes tajusin että se onkin vain suklaafinni. Tai joku hikifinni, kuka näitä laskee.

Avasin eilen sähköpostini ensimmäista kertaa pariin viikkoon. Voi siis sanoa, että loma on tehnyt tehtävänsä - olen kauttaaltani rento. Sitä olin epäilemättä myös uutena vuotena... Ilta oli oikein grande finale viime vuoden pippaloille, mutta olin sentään turvallisesti sisätiloissa. Muistaakseni toimin koirien nakinpidikkeenä ja yritin kauhaista perunaa ämpäriin reisilläni muiden mukana. Se yritti olla joku seurapeli. Tein mitä erikoisimpia liikkeitä lattialla, joiden oli tarkoitus olla joogaa/tanssia mutta eivät todellakaan olleet sitä. Häpeä taas on vain asia, jonka kanssa on joskus elettävä.

En haluaisi heittää vielä joulukuusta menemään. En halua, että tämä autuas tuoreen leivän ja paskanhajuisen juuston tuoksuinen elämänvaihe päättyy. Onneksi eräätkin siskokset (ei omat) tulevat käymään huomenna. Saan juoda glögiä ja kuvitella vielä hetken, että elämä on yhtä rentoa istuskelua. Jos teillä on muuten vielä jäljellä pipareita, joista mukamas kukaan ei tykkää, suosittelen kokeilemaan niitä muruina aamupuuron joukossa. Piparia ja vaikka mustikoita lisäämällä puuro maistuu niiin herkulta!

Pinterestin ja talven huumaama

Liityin Pinterestiin. Tässä kohtaa ystäväni varmaan huokaisevat syvään, koska minä todella tulen käsittämättömän jäljessä näissä. En ole vielä päässyt edes Instagramiin. Kerran tosin kokeilin, mutten osannut. ANYWAY, se Pinterest. On se taivaan lahja. Koukutuin saman tien. Tietysti muiden ideoista tulee hyvälle tuulelle, ja tajusin niiden kautta että kaikki askartelu on nyt toteutettava, koska koulun alettua sille ei ole taaskaan enää aikaa.

 

Kampausten, bohotyylin ja askarteluohjeiden selaamisen jälkeen koitin nukkua. Ei onnistunut, koska edellisten lisäksi niitä omia ideoita alkoi tupsahdella aivan mielettömällä tahdilla päähäni. En saanut hiljennettyä päänsisäistä mekkalaa. Valokuvaukseen, hiuksiin, sisustukseen, ruuanlaittoon ja jopa omien videoiden tekemiseen iski mahtava inspiraatio. Tätä olen odottanut. Se oli kuin joku pidätetty luovuuden vimma, joka nyt aivojeni rentoutuessa pääsi täyteen vauhtiinsa. Menin niin sekaisin, että suunnittelin kokonaisen videoiden sarjan Youtube-kanavalleni, jota ei ole vielä edes olemassa. Ehkä näitä pitää hieman kypsytellä... Jos joku haluaa kurkata Pinterest-sivuani, se löytyy tästä.

Meitsi on taas kotona hei. Pelkäsinkin jo, että opiskelu on tehnyt minusta takakireän, epäluovan ihmisen. Jossain vaiheessa meinaan havahduin siihen, että mulla ei ole tänne mitään "hauskaa" sanottavaa. Mutta ei syytä huoleen! Kroppa ja mieli ovat nyt rentoutuneet, enkä haluaisi samanlaista paniikkia kevään edetessä kuin syksyllä oli. Ihan sama kuinka paljon tekemistä tulee.

Olen ollut jopa niin hurja, että rynnistin eilen porukan mukana laskettelemaan. En ole tehnyt sitä vuosiin, ja nyt tuli kauhea hinku päästä Ruotsiin skimbaamaan! En edes muistanut, että jotenkin laskettelussa on ihan omat sääntönsä. Mäessä näitä juttuja tuli mieleen enemmän, mutta muistan nyt vain kaksi: a) muille annetaan tilaa ja b) lasketellessa ei olla hapankaaleja. Siellä vain mennään! Lasten harjoittelumäessäkin joku voi näemmä kaatua (ja kaataa tavaroita). Itse kaaduin väkijoukon edessä vasta viimeisen laskun jälkeen, ja meninkin saman tien ihan selälleni. Laskettelun parasta antia on myös se, että uni tulee illalla ihan salamana, ja sitten nukutaan kuin tukki.

Kuvat ovat viikonlopun "metsäretkeltä". Lempimaisemissa taas mentiin ja hyvässä seurassa. Onneksi joku jaksaa samoilla kanssani. :)

 

JOULUAATON ETENEMINEN REAALIAJASSA SEURATTUNA

Meinasi meno yltyä hieman imeläksi tuossa päiväpostauksessa, että palataanpa taas maanpinnalle.


Loki klo 12.15

Äidin vuotuisesti parkuma joulurauhan julistus meni hieman ohi, mutta ehdimme kuulla musiikit. Minulla on huulipunaa ja syömme puuroa. Aika hyvin että olen jo meikattuna juhlapaikalla, vaikka nousin vasta klo 10.30.

Loki klo 13.22

Telkkarista tulee jotain kauheaa moskaa. Lumiukko on saanut jatko-osan (tästä kai on joskus kohuttu, unohtui jo), enkä nähnyt tällä kertaa alkuperäistä Lumiukkoa. En tosin ole ikinä pitänyt siitä pojasta saati lumiukosta, vaikka katson pätkän joka joulu. 

Yle näyttää ilmeisesti jotain vaaratiedotetta pitkin iltapäivää: "Joulupukki: kadonnut". Kadonnut?! Mitä lapset nyt sanovat? Miksei voitaisi välissä näyttää jotain oikeaa ohjelmaa? Dubatut, limaisen imelät jouluelokuvat lapsille ovat parasta antia. Puhuva koira bongattu.

Loki klo 13.26

Täällä joku pullo sanoi poks. "Anna lapselle raitis joulu" ei taaskaan toteudu huushollissamme, kun äiti ottaa kokkauksen lomassa vähän neuvoa-antavaa. Michael Bublé soi edelleen allekirjoittaneen toiveesta, ja kaikki nauttivat. Täällä on kyllä niin hirveä meteli, että herra Bublé jää varjoon. Meitä on täällä kuusi. Silti vain neljä meistä huutaa (naiset), ja herkempää tämä sattuisi jo korviin.

Loki klo 15.05
Heitin vitsinä, että kukas sen jouluevankeliumin sitten lukee. Sisko vastasi, että "tsiisus, Helli". Tahaton läppä paras läppä.

 Loki klo 17.45
Kova hinku avata lahjakasasta paketteja. Muistelin ääneen yhtä lapsuuden joulua, kun pikkusiskoni sanoi tekevänsä muurin lattialle lahjoistaan. Hän ei edes vielä tiennyt paljonko paketteja tulee koska oli aatonaatto, mutta ilmeisesti luotto Suomen ja vanhempien talouteen oli kova.

Loki klo 18.30
Sisko päätti antaa lahjaksi kolme n. 700-sivuista kirjaa. "Sanoit haluavasi lukemista." Pieni pulma: lukeako uudenvuoden jälkeen neurologian tenttiin vai noita ihanan värikkäitä ja elämänmakuisia kirjoja?

Loki klo 22.39
Olen ähkyn partaalla. Sain tosi ihania lahjoja, mutta vielä on pari pakettia hakematta. Rynnistän siis seuraavaan joulupöytään, vaikka siellä taitaa tähän aikaan olla itsepalvelu. Kävellessä ulkona nälkä varmasti taas yllättää!

IHANAA JOULUA!

Olin vielä eilen "joulukaupassa" hamstraamassa omaan kaappiini jotain pientä, jota napostelen niinä hetkinä, kun en ole ronkkimassa muiden pöydistä (mihin menee valehtelematta seuraavat kolme päivää). Uudenvuoden viinakset ostin myös. Mulla on edelleen perinteinen joulunvietto tiedossa, ja olen superinnoissani antamistani lahjoista. Ne taitavat mennä kerrankin kaikkien kohdalla täysin nappiin. Unohdin tässä hässäkässä, että myös minä tulen saamaan jotain kivaa! Melkoisen kutkuttavaa.

Eilen pidimme tuon yhden ukkelin kanssa vielä pienet kahdenkeskeiset pikkujoulut, joissa soi Michael Bublén musiikki niin kauan että alkoi kyllästyttää! Ja eihän se ikinä ala. Siinä alkoi ensimmäistä kertaa sellainen jouluun rauhoittuminen. :) Baileys teki juuri niin gutaa kuin olin arvellutkin. Tämä oli myös yksi virstanpylväs elämässäni: ensimmäistä kertaa sisällytin alkoholia jouluuni ylipäätään! Ikinä en ole tissutellut tuolla tavalla ennalta suunnitellusti ja sivistyneesti. :D

Kuvissa kaikenlaista fiilistelyä: 
1. Poikaystävän hankkima joulukalenteri ("pitäähän sun saada tollanen My Little Pony", hyi) 
2. Paketoimani lahjat! Olisi pitänyt pistää lisää narua...
3. Eteisen joulutunnelmaa 
4. Sukkahousut 
5. Naurakaa nyt tekin, jooko. 

Pikkumusta ja huulipuna

Mulle on tapahtunut huimasti muotiasioita tällä viikolla.

Ensinnäkin minäkin pääsen sanomaan, että postiluukusta tipahti upouusi mekko. Olin aamulla kovin puolipukeisena dataamassa, kun kuulin että postinjakaja vekslaa luukulla. Tajusin, että sieltä se Nellyn mekkolähetys nyt tulee. Tuijotin eteiseen, ja henkeäni pidättäen toivoin että postimies saisi sen mekon tungettua luukusta sisään. Pikkareissa ja yöpaidassa ei olisi kiva rynnätä avaamaan ovea. Lopultakin kovan änkeämisen jälkeen paketti tippui lattialle. En kiljunut niin kuin Zalandon mainoksessa kiljutaan, mutta aika lähellä se oli, kun kokeilin mekkoa päälleni. Sain täydellisen, istuvan ja sopivasti peittävän pikkumustan. Ei sitä ollakaan metsästetty kuin puoli vuotta. Esittelen sen sitten parin viikon päästä, kun lähden bailaamaan.

Toinen asia: ostin huulipunan Kicksistä, koska olin saanut joululahjaksi lahjakortin sinne. Ostinpa sitten silmänympärysvoiteenkin. En ole koskaan maksanut mistään niin pienestä putelista neljääkymppiä, mutta supermukava myyjä vakuutti että se kannattaa. Katsotaan sitten parin kuukauden päästä, josko nämä väsyneet silmät olisivat muuttuneet vähän pirteämmiksi!

Meille tulee huomenna vauva lainaan. Hän on täällä noin vuorokauden, joten en taida ehtiä salille tai minnekään, koska hän on enimmäkseen minun vastuullani eikä avokin. Tunnemme toisemme onneksi jo aika hyvin, joten suurempia ongelmia ei pitäisi tulla!

HYVÄÄ JOULUA

• Lahjat hankittu
•  Joulusiivous tehty
• Joululauluja kuunneltu (turhankin paljon)
• Joulukirkoissa esiinnytty kuoron kanssa ja papin puheesta liikututtu
• Perinteiset piparileipomiset siskojen kanssa
• 3 litraa glögiä juotu
• Pikkuinen kuusi koristeltu
• Joulusukuloimiset tehty
• Pieni stressihetki kärsitty ruuhkaisessa Skanssissa

Meikäläinen tosiaan aloitti joulutohinat oikeasti ajoissa tänä vuonna, mutta silti piti mennä vielä eilen ostelemaan jotain salaattiaineksia juuri ruuhkaisimpaan aikaan ja paikkaan?! Enää puuttuu jouluruokien ahmiminen, lahjojen avaus, joulusauna, television töllöttely ja se kun äiti liikuttuu joulurauhan julistuksesta. Että ei mitään erikoista, perinteisellä reseptillä mennään. Olen viettänyt joka ikisen joulun samalla tavalla, ja mietimme että ehkä ensi vuonna olisi kivaa vaihtelua lähteä lämpimään.

Menen vanhempien luokse aatonaattona, jotta voimme herätä pikkusiskon kanssa hypettämään päivää heti aamusta. Saattaa kuulostaa pöllöltä, kun miettii että siskoni on jo 18. Kun koko perhe on paikalla ja porukoilla on kauhea tohina päällä, niin pientä äänenvoimakkuuden nousua saattaa olla havaittavissa. Pappamme tulee myös viettämään kanssamme joulua, mutta onneksi hänellä on niin huono kuulo, että huutomme joulupöydässä kuulostaa hänen korvissaan varmaan hyttysen ininältä.

Lapsellista, tiedämme kyllä.

Itte maustettua klökiä vanhemmille!

Pätkätyöläinen ilmoittautuu!

Anteeksi etten ole elämöinyt täällä viikkoon. Olen tehnyt viime viikon vain töitä ja istuskellut tunteja bussissa. Sen jälkeen olen makoillut puolikuolleena sohvalla, koska flunssa tuntuu tekevän tuloaan - juuri kun luulin säästyneeni siltä tänä vuonna!

Tämä viikko muistetaan ehdottomasti palelusta, väsymyksestä ja bussimatkustamisesta. Yhteensä matkaa taittui päivässä noin kaksi ja puoli tuntia. Olin maanantaina aivan paniikissa, koska en tiennyt yhtään mitä odottaa "teollisuussiivoukselta", koska tietoja oli annettu äärimmäisen niukasti. Tehtaassa oli onneksi lämmin. Tunsin myös itseni tärkeäksi, koska joku oli sairaslomalla ja paikat olivat silminnähden päässeet repsottamaan.

Päälläni oli haalari, suojakypärä, turvalasit, hanskat ja lisäksi sain ulos menemistä varten ihan liian ison talvitakin. Näytin siis aika koomiselta. :D Tuo kypärä ja lasit olivat ihan naurettava varustus, koska mistään ei mielestäni voinut tippua päälle mitään. Emme olleet missään hiton raksalla, mutta yhtiön ollessa amerikkalainen kaikesta pienestäkin oli säädetty turvaohjeita. Harmi vain että tuo kypärä haittasi toimintaani hallin puolella. Onneksi sitä ei tarvinnut mm. pukkareita siivotessa käyttää.

Vartijan kopissa oleva erillinen wc (tarkoitettu lähinnä rekkakuskeille ja ulkona työskenteleville) oli päässyt aivan hirveään jamaan. Sinne ei ollut koskettu ilmeisesti viikkoon tai kahteen. Minut määrättiin sitä jynssäämään - ja innostuinkin koko hommasta. Jynssäsin vessan niin kiiltäväksi, ettei yksikään kävijä voi olla huomaamatta sitä eroa. Viikko oli muutenkin varsin kokemusrikas:

• Katselin vierestä, kun pomoni laski söpösti sormin montako tuntia olen töissä päivässä. 
• Joku tuli haastattelemaan minua ruuvimeisselin kanssa, joka oli olevinaan mikrofoni. "Mites on viikko mennyt?!"
• Toinen siivoojakollegoistani sanoi tasan kerran huomenta, eikä tämän jälkeen ottanut edes katsekontaktia minuun. Taisin tehdä hänenkin työnsä, koska hänellä oli parempaa tekemistä taukohuoneessa. 
• Toisena työaamuna olin yli puoli tuntia ulalla siitä, missä muut siistijät olivat ja mitä minun olisi pitänyt tehdä. Onneksi tartuin toimeen juuri ennen kuin pomoni pamahti paikalle. 
• Siivosin miesten pukkarissa, jossa oli aika avonaisella paikalla yksi pisuaari. Ei niitä miehiä paljon ujostuttanut sinne kuseksia. Meikäläinen pesi nekin seinät, koska kukaan muu ei selvästi sitäkään ollut tehnyt kenties kuukausiin. 
• Porraskaiteissa luki: "Pidä kiinni"
• Hiuksia ei ihan oikeasti voinut laittaa muuten kuin letille tai alas ponnarille kypärän takia. Sinne kaikki ne, joille ei ole niin väliä kuinka naiselliselta näyttää!
• Ruokala oli kuin pieni kerhohuone, jossa kaikki söivät nätisti ja hiljaisuudessa. Yksi ainoa nainen teki koko porukalle sairaan hyvää ruokaa!
• Tajusin, että ihmiset olivat siellä niin paljon saikulla ja nuhassa varmaan sen takia, että hallissa on ihan oikeasti pirun likaista.
• Naantalilaiset ovat varmasti jotain eri heimoa kuin turkulaiset, sillä heistä paistaa joku ihmeellinen positiivisuus jo kuudelta aamulla. Bussikuskista tehdastyöläiseen kaikki kohtelivat minua tosi lämpimästi, kiitos siitä! Siivousparini jopa halasi minua viikon lopuksi ja kiitti avustani.

 Ps. Lupaan, että ensi viikolla postauksia tulee ihan kuvitettuina ja taas vähän innostuneemmalla meiningillä! :D

Talvista tarpomista ja turpoamista

Lähdin eilen työhaastatteluun ihan punaisissa. Maa oli taas ihanan valkoinen, ja ilma tuntui pikemminkin ihanan kirpeältä kuin hytisyttävän kylmältä.

Hanskat Primark, villapaita Esprit ja laukku H&M. Hiukset omat, höhö. :D

 Viimeisen kuvan tuima ilme johtuu siitä, että kenkäni eivät oikein tahdo suostua yhteistyöhön kanssani. :D Illalla kävelin vielä kauppaan, kaiken kaikkiaan kevyt puolentoista tunnin reissu... Siinä kohtaa viima alkoi kieltämättä jo harmittaa, kun kaksi painavaa kassia puristivat sormiani, hiukset menivät tuulen mukana suuhun, meinasin välillä liukastua ja kengät hiersivät jostain syystä nilkkoja. No, sainpahan tehtailtua aurinkoisen illallisen tämän jälkeen!

Myönnetään, että tuo juustoraaste ei ole kovin esteettinen tuossa päällä, mutta herkullista kyllä! Tein siis jauheliha-nachosalaattia, ohjeen nappasin Pirkasta. Mun mielestä se on huikea ruoka, koska se on kuin taco hajotettuna lautaselle. Tähän tulee myös tungettua enemmän kasviksia kuin tacoon tai tortillaan. Ja noita juustonachojahan jää kivasti aina yli, että voin rouskuttaa niitä pitkin viikkoa! Öhm...