Egypti, osa 3

Lähdimme keskiviikkoaamuna snorklausretkelle, tällä kertaa ihan ihmisten aikoihin.  Ajoimme noin vartin päähän hotellistamme erääseen pieneen rantakaupunkiin, haimme loputkin suomalaiset mukaan, ja meidät ohjattiin veneen kannelle odottelemaan. Veneen miehistöön kuului uskomaton määrä ihmisiä, siinä maassa riittää suojatyöpaikkoja! Tosin heidän palkkansa ovat niin pienet, että on varaakin palkata muutama ylimääräinen.

 

Heti ensimmäisestä pulahduksesta lämpimään veteen tuntui kuin päänsä oli laittanut akvaarioon. Menimme oppaan johdattamana hieman kauemmas rannasta ja tiirailimme kaloja ja koralleja. Snorklaus/sukellus on yksi pakollisista asioista, joita pitää tehdä Egyptissä ollessaan! Siellä on yhdet maailman kirkkaimmista vesistä, eikä siihen kasvien ja kalojen värikirjoon kyllästy sitten millään.

Poikaystäväni omistaa onneksi pienen vedenkestävän kameran, jolla saimme kuvan esimerkiksi alla näkyvästä kilpparista! Meillä kävi kameran kanssa hyvä tuuri, sillä vaikka sen näyttö pimeni jossain kohtaa, saimme silti otettua ns. sokkona kuvia. :D

Oltuamme koko päivän auringossa pääsimme onneksi aika pian illalliselle hotelliimme. Buffet-ravintola kuului tietysti matkan hintaan, ja saimme siellä aina aamiaisen, lounaan ja illallisen. Hotellin asukkaita pyydettiin pukeutumaan illalliselle hieman paremmin. Silti siellä näkyi näitä pohjoismaalaisia miehenalkuja, joilla pysyivät ainakin ensimmäisinä iltoina maastoshortsit ja hihaton paita päällä. Kokit valmistivat joka aterialla jotain erikoisuuksia yleisön edessä, ja illallisella oli päivittäin vaihtuva teema(meidän lemppari oli tietenkin meksikolainen). Lihat olivat supermureita, ja muutenkaan ruuassa ei ollut mitään valittamista. Tarjoilijat olivat uskomattomia persoonia - varmaankin tippien toivossa vitsailivat meille ja juttelivat minkä lautasten keräämisiltään kerkesivät.

Loppumatkaksi emme olleet varanneet enempää retkiä, joten keskityimme nauttimaan elämästä altaan ja uimarannan puolella. Napsimme kuvia emmekä pitäneet kiirettä mihinkään. Altaalla oli myös ilmainen juomatarjoilu, ja haimme tietysti häikäilemättä limuja ja mehua baarista minkä kerkesimme.

Altaalla oli ohjelmaa aamusta iltaan. Oli vesipalloa, vesijumppaa, joogaa ja jotain leikkejä lapsille. Iltaohjelmasta tiesimme vain sen verran, että disko oli pari kertaa viikossa, mutta olimme iltaisin niin poikki kuumuudesta, ettemme jaksaneet vaivautua. Bamse-klubi valloitti amfiteatterin joka ilta. :D

Jumppaohjaaja oli koko ajan ihan liekeissä!

Viimeisenä päivänä poikkesimme vesipuistoon. Ne olivat melko hurjia liukumäkiä, ja pari kertaa saatuani vettä oikein kunnolla nenään päätin seurata sivusta, kun poikaystävä liukui kaikki läpi moneen kertaan.

Ensimmäinen matkani Afrikkaan ei tietenkään voinut sujua täydellisesti. Korvakoruni jäi vesipuiston pärskeisiin, paloin hieman ja huoneemme ilmastointi ei toiminut kunnolla. Nämä olivat onneksi aika pieniä juttuja. Todellinen mielialan lasku tapahtui silloin, kun oli aika jättää Egyptin hiekat ja menimme lentokentälle jonottamaan. Sitä jonotusta kesti kaksi tuntia, ja koneemmekin(niinkuin kaikkien muidenkin) lähti reilusti sen takia myöhässä. Jollain luki boarding timen kohdalla kello 12.35, ja kello oli silloin jo puoli kaksi. Miksi niiden kaikkien koneiden piti lähteä samaan aikaan? Miksi sitä uskomatonta työllistämiskykyä ei voitu soveltaa tähän ruuhkaisaan lähtöpäivään, vaan kentällä saattoi yksi ihminen hoitaa kolmen ihmisen hommia? Tässä kohtaa mielestäni ei voi enää selitellä asiaa kulttuurieroilla, vaan ihan logiikan puuttumisella.

Matkapostauksen lopettamiselle ei toki ole parempaa tapaa kuin ylistää Finnairia. Kurjan menomatkan jälkeen paluumatka tuntui kuin olisi tullut taivaaseen, kuten yksi miesmatkustaja sanoi. Koneen seiniltä ja katoista höyrysi ihanan viileää ilmaa, jalkatilaa oli valtavasti ja kone oli sisältä tyylikäs. Lentoemännätkin olivat alusta alkaen sitä tasoa, johon ihmiset ovat tottuneet. Ruuaksi oli lihapullia ja muusia, voiko enempää toivoa?! :D Lentäjäkin kuulosti oikein pirteältä kuulutuksissaan, ja tällä kertaa laskeutuminen tapahtui pehmeästi.

Egypti, osa 2

Maanantai oli Luxor-päivä. Juoksimme kello 03.05 hotellin eteen aamiaispussiemme ja jättimäisten tyynyjemme kanssa. Meidän oli käsketty ottaa ne mukaan bussimatkalle, ja ne helpottivatkin nukkumista huomattavasti. Edessä oli pitkä päivä ja matka Luxoriin kesti kuusi tuntia, mutta olimme valmistautuneet hyvin. Esimerkiksi vettä meidän ei tarvinnut kertaakaan ostaa päivän aikana, ja eväitäkin oli hieman omasta takaa.

Auringon noustessa kuuden aikaan havahduimme tarkkailemaan ympäristöämme. Hökkeleitä siellä täällä ja pelkkää hiekkaa. Näimme pari viljelysaluetta joissa oli hieman vihreää, mutta muuten vain roskaista aavikkoa. Välillä hiljensimme jonkinnäköisillä tarkastuspisteillä, joissa seisoskeli konekiväärein varustettuja miehiä. Opas toivotti kaikille hyvää huomenta ja alkoi kertoa Egyptin historiasta. Olenko kasvamassa aikuiseksi, kun tuollaista luentoa kuuntelee herkeämättä? Pysähdyimme pari tuntia ennen Luxoria tauolle paikalliselle ABC:lle. Bussista ulos astuttaessa vastaan tuli eläintarha: paikallisten taluttamia aaseja ja kameleita, koiria ja jopa vuohi, joka seisoi aasin selän päällä! Annoin aamiaispussistani osan aasille, joka yritti kovasti tehdä lähempää tuttavuutta kanssani.

Lapset kerjäsivät rahaa, ja siinä kohtaa menin bussiin istumaan. Olisin halunnut musliminaisesta ja tämän taluttamasta aasista kuvan, mutten kehdannut ottaa koska ymmärtääkseni siinä kohtaa olisi pitänyt myös antaa rahaa. Joku turisteista napsi kuitenkin kuvia häpeilemättä, aivan kuin nainen olisi ollut joku patsas tai nähtävyys. Mielestäni se oli hieman epäkunnioittavaa, koska almuja kuvaajalta ei kuitenkaan herunut. Luxoriin tultaessa alkoi näkyä jo enemmän elonmerkkejä ja maasto näytti vihreämmältä. Paikallisoppaat kertoivat Egyptin nykytilasta ja modernista elämästä. Olisin halunnut kuulla siitä lisää, sillä tuo reissu painottui ehkä hieman liikaa historiaan.

Pääsimme ensimmäiseen määränpäähämme, Karnakin temppeliin. Mieltäni järisytti ehkä korkeita pylväitäkin enemmän se, että maailmankuulun nähtävyyden vieressä oli tavallisia slummitaloja, ja ainoa kasvillisuus temppelin edessä oli pystyynkuollut palmu. Vähän harmitti, ettei siellä ole viitsitty edes siistiä aluetta tai palkata jotain köyhää ihmistä hoitamaan jonkinnäköistä puutarhaa, niin temppelikin näyttäisi paremmalta. Noin 2000 vuotta vanhat temppelinrauniot tekivät silti suuren vaikutuksen. Seinät olivat täynnä hieroglyfejä ja maalauksia sekä kartoosheja. Siitä puheenollen, paikallinen oppaamme teki nimestäni kartooshin, siis laatan jossa jokainen nimeni kirjain tarkoittaa jotain. Taisin olla diplomaattinen, rehellinen, oikeudenmukainen, joustava sekä vakava. :D

Lounasaikaan ylitimme Niilin. Se kesti niin vähän aikaa etten saanut siitä sellaista maagista kokemusta kuin olisin halunnut. Ehkä emme olleet tarpeeksi leveällä kohdalla. Vastarannalla bussimme nappasi meidät kyytiin ja menimme katsomaan, miten tehdään papyrusta. Bussimatkat paikasta toiseen eivät käyneet tylsäksi, koska oikeaa Egyptin elämää näkyi niin paljon ja niin läheltä. Se oli enimmäkseen vain kurjuutta, josta olin tiennyt mutta jotenkin sitä ei osannut odottaa näkevänsä aivan nenänsä edessä. Täällä minulle konkretisoitui viimeistään, että naiset eivät todella tee töitä. Tai ainakin kovin harva tekee, enimmäkseen näin heitä taluttamassa aaseja ja kaitsemassa lapsiaan.

Ruuhkaa bensiksellä.

Muotivillitys vai pakollinen aluspaita? Noita toppeja näkyi monella parvekkeella pitkinä riveinä.

Kuninkaiden laaksossa ei saanut kuvata, ja eivätpä ne haudat(seinämaalaukset) välttämättä miltään olisi kameralla näyttäneetkään. Iltapäivä oli jo pitkällä kun marssimme kolmeen eri hautaan. Oli käsittämätöntä, että vaikka haudat sijaitsivat aika paljonkin syrjässä muusta elämästä, niin sielläkin oli pieni kauppakuja jonka läpi oli pakko kävellä. Kauppiaat huusivat ja kävelivät suorastaan päin yrittäessään kaupata huiveja, valokuvia haudoista(tämänkö takia kamerat oli kielletty) ja oikeastaan kaikkea perus turistikamaa. Olin ymmärtänyt että kaikesta kuuluu tingata, mutta jotkut pistivät hinnan niin korkealle jo alkujaan, että puolet halvempikin olisi vielä kallis. Kai he kokeilevat turistien kohdalla kepillä jäätä. Joku idiootti saattaa ostaakin.

Pettynyt kauppias

Jalkani olivat niin väsyneet iltapäivällä, että olin Kuninkaiden laakson jälkeen valmis palaamaan hotelliin. Sitä ennen kuulemma piti vielä käydä Hatsepsutin kuolintemppelissä(ja ei, en edes yritä kirjoittaa tuota nimeä täysin oikein). Jylhät maisemat sieltä ainakin oli. Terroristit olivat kuulemma iskeneet samaan paikkaan vuonna 1997, joten nyt sitä vartioivat aseistetut miehet.

Illansuussa tuntui siltä, kuin päivän teemana olisi ollut "eikä siinä vielä kaikki!". Suomalainen opas sanoi, että pääsemme vielä seuraamaan läheisen kylän tanssi- ja lauluesitystä, ja ehdin jo innostua. Kävelimme pienelle umpikujalle, jossa oli käsityöläisiä istumassa ja tekemässä alabaster-kivestä erilaisia matkamuistoja. Joukon pääjehu seisoi ja huusi "tulka tänni, kom närmare!" Ei se kyllä mikään varsinainen esitys ollut, mutta oli ihan viihdyttävää kuunnella heidän kuorohuutoaan: "You breaak you buuuy!" Luulen että suuri osa porukastamme tunsi samaa kuin minä: suunnatonta ärsytystä ja huvittuneisuutta vuoronperään. Pääjehu onneksi sanoi ystävällisesti, ettei meidän tarvitse ostaa ellemme halua. Minä innostuin kuitenkin ostamaan onnea tuovia pillerinpyörittäjiä.

Auringonlasku aavikolla oli lähtiessämme erittäin kaunis näky, mutta eipä siitäkään henkeäsalpaavaa kuvaa saanut. Aurinko laski siellä aina jo viideltä, mikä hämäsi meitä niin, että menimme joka päivä joskus yhdeksän-kymmenen aikaan jo nukkumaan. Tällä kertaa jaksoin kuitenkin tuijottaa bussin ikkunasta kuuta melko kauan, siellä loputtoman hiekan keskellä se näytti jotenkin taianomaiselta. Tuli ihan Aladdin-leffa mieleen! Ajoimme jonkun kaupungin läpi ja otin videokuvaa kadulta. Se oli niin kurjannäköistä, mutta samalla myös mukavan yksinkertaista. Ihmisillä ei selkeästi ollut siellä mihinkään kiire. Miehet istuivat vain kadulla polttamassa vesipiippua, ja lapset juoksivat bussin perässä ja vilkuttivat innoissaan. Moni on varmaan kuullut Egyptin liikennekäyttäytymisestä, ja myös minulle selvisi että siellä ajo-oikeus otetaan vimmatusti töötillä kommunikoiden, eikä sääntöjä tunnu olevan.

Mitä tulee niiden naisten huntuihin, niin mielestäni ne ovat ihan ok. Menee kuitenkin överiksi, jos silmätkin pitää peittää. Silmät ovat sielun peili, ja jotenkin tulee tunne että naiset eivät ole yhtään mitään, jos edes silmät eivät saa näkyä. Näitä täysin kasvottomia näkyi kyllä aika vähän. Kannattaisiko ne naiset laittaa töihin, niin kunkin perheen talous voisi vähän eheytyä? Tiedän, asia ei ole niin yksinkertainen. Tuntuu vain että aika olisi pysähtynyt Egyptin pikkukaupungeissa, eikä mikään oikein kehity parempaan. Temppeleissä ja haudoilla musliminaiset tosin naureskelivat meille - olimme varmaan melko hulvattoman näköisiä valkoisten ja paljaiden jalkojemme kanssa. Ehkä me näytimme niin alastomilta heidän mielestään. Olisinko voinut nauraa takaisin?

Egypti, osa 1

Salam aleikum! Pääsin pitkästä aikaa kunnon rantalomalle sitten vuoden 2007, siksi tämä "blogihiljaisuus". Varasimme jo viime talvena avopuolisoni kanssa matkan Egyptin Marsa Alamiin, koska all inclusiveksi matka oli suhteellisen halpa. Ennen matkaa minulla ei ollut sen suurempia odotuksia, koska ajattelin että eläisimme vain eristäytyneessä keitaassa koko viikon paria päiväretkeä lukuun ottamatta. Matka antoi kuitenkin paljon enemmän kuin osasin odottaa. Siksi ajattelin tehdä matkasta kolme postausta aikajärjestyksessä. Luvassa paljon kuvia! (Koneella niitä on yli 700.)

 Lähdimme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää jo ennen aamuneljää, vain kolme tuntia nukkuneina. Onneksi saimme kyydin avokkini veljeltä mennen tullen, mikä helpotti asioita huomattavasti. Oli hassua lähteä täältä juuri silloin, kun pakkasta oli noin 10 astetta ja maa aivan valkea. :) Ehdin sentään nähdä ensilumen!

Lentoyhtiö oli menomatkalla valitettavasti SmartLynx, josta ei ole kovinkaan paljon hyvää sanottavaa. Lentoemot olivat töykeitä(hetkinen, onko sellaisia olemassa?) ja puhuivat käsittämätöntä englantia. Emme saaneet kuulutuksista mitään selvää, ja vaikka yleensä pidän lentokoneruuista, niin nyt sain pettyä. Ilmastointi sai melkein nenäni vuotamaan verta. Lasku oli ehkä kaikkein pahin: osuessamme maahan tuntui, kuin koko kone olisi hieman heilahtanut toiselle puolelle. Lisäksi se tuntui ensin kallistuvan taaksepäin. Joku pikkulapsi huusikin, että "me kuollaan yhdessä!!" Astuessamme ulos sain sen mitä olin kaivannutkin: 32-asteisen lehmänhenkäyksen suoraan kasvoilleni! Vaikka minulla oli farkut jalassa, en voinut kuin nauttia siitä kuumuudesta.

Kävelimme passintarkastukseen, jossa kävi ilmi että tarkastuspöytiä oli vain noin kolme, mutta meitä matkustajia monesta koneesta useampi sata. Siellä suomalaiset huokailivat, että "no niin, tässä vietetään sitten seuraava tunti". Meitä toiminnan alkeellisuus lähinnä nauratti. Aikuiset huusivat jostain syystä kiltisti käyttäytyville lapsilleen. Porukka yritti kiilata jonoissa, mikä oli aivan turhaa koska yhteensä koko rumba kesti ehkä kymmenen minuuttia. Egyptiläiset passintarkastajat puhuivat samalla puhelimeen ja "katsoivat" passimme läpi, kaikki koko ajan leveästi hymyillen. Bussimatka hotellille kesti myös vain kymmenen minuuttia, joten mielestäni kaikki toimi erinomaisen hienosti. Silti suomalaisilla tuntui hermo olevan äärimmäisen kireällä. Kannattaakohan aurinkomatkalle lähteä kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa?

Hotellin aula

Lamaya Resort -hotelliin saapuessamme saimme sekavan selostuksen oppaalta siitä, mitä tulee seuraavaksi tapahtumaan. Näin se suunnilleen meni: jätimme matkalaukut bussin eteen, josta hotellin työntekijät kantoivat ne huoneisiimme. Mennessämme respaan hakemaan avaimia saimme pihdeillä ojennetut viilentävät pyyhkeet, joilla oli kyllä ihanaa pyyhkiä hikisiä kasvoja. Skeptinen poikaystäväni ei ottanut pyyherullaa koska epäili heti miehen myyvän niitä meille. Tarjolla oli myös jotain virkistävää sinistä juomaa. Tässä hotellissa tuntui oikeasti koko viikon siltä että juuri meidät olisi haluttu sinne. Tarjoilijasta siistijään ja oppaisiin kaikki tuntuivat haluavan parastamme.

Ensimmäinen päivä meni tottakai valokuvatessa ja ihmetellessä. Vedimme heti uimapuvut päälle ja suuntasimme hotellin uima-altaalle. Tajusimme, että hotellialueellamme on vain pari ns. kauppakatua ja vesipuisto toisen hotellin takana. Sanon nyt suoraan, että voi niitä raukkoja jotka eivät sieltä alueelta kertaakaan poistuneet - varmaan edes sinne oikealla rannalle, johon oli matkaa vain noin sata metriä. He jäivät todella paljosta paitsi.

Jotkut varailivat noita aurinkotuoleja oikeasti jo ennen aamiaista, koska ilmeisesti sama paikka piti saada koko viikon ajan...

Sunnuntai-iltana lähdimme kiertämään kauppoja siinä toivossa, että löytäisimme ison vesipänikän huoneeseemme. Päätin kurkistaa toisen hotellin sisäpihalle. Virheeni takia päädyimme istumaan parfyymikauppaan, jossa meille tarjottiin Spriteä ja miehekkeelleni kahvia.Tässä kohtaa hätkähdin hetkeksi, että yritetäänkö meidät huumata, koska en nähnyt kun mies avasi tölkkini. Istuimme narisevilla punaisilla samettisohvilla pienen makuuhuoneen kokoisessa liikkeessä. Rumat loisteputket paistoivat suoraan kalpealle iholleni. Huoneen seinät olivat yhtä peiliä, ja hyllyillä oli lukuisia parfyymipulloja. Hetken tuntui kuin olisimme astuneet ulos turvalliselta hotellialueelta, vaikka aivan naapurissa Bamse-klubi raikasi. Sisäänheittäjä ryntäsi takaisin ulos, ja jäimme toisen kauppiaan kanssa juttelemaan. Kärsivällisyyteni oli todella koetuksella, koska tiesin että hän yrittää kaupata jotain loppujen lopuksi. Sain sentään kysytyksi, että mistä niitä vesipulloja saa. Hän lupasi tuoda meille sellaisen seuraavana päivänä koska kävisi muutenkin kaupungissa. 

Sitten päästiinkin asiaan: hän alkoi tiputella kaikennäköisiä tuoksuja ranteisiimme ja kyseli, which one do you like. Kaikki olivat tosi ihania, mutta kun hän sanoi että pienen pullon hinnaksi tulisi 80 euroa, sanoin heti että taidan jättää väliin. Hän suostui ottamaan puolet pullosta pois, jolloin hinta oli 40 euroa. Sairasta! Vaikka aine olisi kuinka hienoa ja vaikka sitä tarvitsisi vain yhden tipan päivässä, se on Egyptissä silti liikaa. Koska mies tyrkytti minulle pulloa, sanoin suomalaiseen tapaan että minun täytyy nukkua yön yli. Hän tyrkkäsi kuitenkin pullon mukaani ja käski minun maksaa myöhemmin, ja tajusin ettei minun olisi ehkä edes tarvinnut palata enää maksamaan. Kertoo tuon aineen arvostakin sitten jotain. Palautin parfyymin kuitenkin tunnollisesti Luxor-retkemme jälkeen, ja ostimme siinä samalla hänen lupaamansa vesipänikän(ylihintaan). Luxor oli yksi matkan kohokohdista, ja kirjoitan siitä seuraavassa postauksessa. :)