ERASMUS-KEVÄT 2018: KAURAPUUROLAINEN ENGLANTILAISESSA RUOKAKAUPASSA

Konflikteja oli odotettavissa. Olin valmis joustoon - en kuitenkaan sellaiseen, että vetäisin makaronia viisi kuukautta. Vaadin saada aamiaiseni niin, että se muistuttaa hieman Suomi-rutiineja, pitää kylläisenä kauemmin kuin tunnin ja maistuu hyvältä. Halusin terveellisiä lounaita. Toivoin syöväni pubissa herkkuannoksia. Kaikkia edellämainittuja sain jossain määrin. Terveellisyys vain maksaa Southamptonin yliopistossa enemmän kuin nugetit, hampurilaiset ja ranskikset. Viimeksi mainituissa riitti kuulkaa valikoimaa!

Tämän ja alla näkyvän kampusruokailun välillä on hinta- ja terveellisyysero. Terveellistä kala-annosta tasapainottamassa brittimäisesti friteeratut munanpuolikkaat.

En halua pelkästään valittaa, jos jostain nyt tuntuu siltä. Joten aloitan hyvällä palautteella: pubeissa oli useimmiten niin mukava meininki, etten ihmettele että siellä saatetaan istua koko perheen voimin syömässä ja nauttimassa. Onhan Suomessakin tavallaan tällaisia - mutta aika usein alkoholi erotellaan tiukasti "syömispaikoista", jos lapsia on paikalla. Asiaa on vaikea selittää. Söin erinomaista punajuuri-vuohenjuustopiirasta, risottoa ja pitsaa näissä paikoissa. Oli aluksi jopa aika virkistävää, ettei sitä kana-caesarsalaattia ollut joka paikassa tarjolla. Mäkkäri oli halpa, nopea ja helppo. Kävin siellä tosi monta kertaa, koska se sijaitsi tien toisella puolella kodistani, ja "euron juusto" oli Sotonissa kotoisasti tyyliin punnan juusto.

Kun nyt oltiin kylillä, suostuin oitis Gavinin ehdottamaan, JO perinteeksi muodostuneeseen KFC-päivälliseen.

Spork [spo:k]

Kävin ensimmäisellä kerralla ruokakaupassa vahingossa M&S:llä (kuva yllä), joka ilmeisesti vastaa Stockmannin Herkkua tai jotain. Hyvät eväät mutta kalliiksi tuli! Sitten aloin käydä Sainsbury'sissa, joka oli miellyttävämpi kuin Lidliä vastaava halpaketju Aldi (täältä minut löysi toukokuussa köyhtyneenä...). Löysin Sainsbury'sista luojan kiitos helposti puuroa, mutta olihan pelkkä kaupassa asioiminen ekoilla kerroilla jännittävää. Sainsbury's antoi turvallisen vaikutelman, koska siellä myytiin myös vaatteita ja leluja, ihan kuin Prismassa. Ja se puuro, jota aloin syödä säännöllisesti: täydellistä! Saatoin ostaa pari kertaa halpispuuroa, mutta kilttiasuinen mies paketissa löysi minut kerta toisensa jälkeen. Hunajalla höystettyä kaurapuuroa valmiissa annospusseissa - yes please!

Mulla on hävyttömän monta kuvaa aamiaisestani tai aamutyökentelystä huoneessani. Mutta tuossa taitaa puuron sijaan olla alla banaanilettuja.

Leipä, sipsit ja virvoitusjuomat pettivät minut moneen otteeseen. Jos minulta kysytään, Briteissä saa hakemalla hakea tai maksamalla maksaa hyvästä leivästä. Suomessa on hyvä leipätilanne, piste. Sipsit eivät vain sovi omaan suuhuni, ainakaan ilman dippiä. Sipsien dippaamista ei oikein harrasteta Briteissä ainakaan kauppojen valikoiman perusteella. Joku australialainen myös ihmetteli, onko minun todella välttämätöntä dipata Mäkkärin ranuja johonkin. Vastasin, että ehdottomasti ja vähintään ketsuppiin. Englannissa oli tosin mukavasti papuja joka nurkan takana. Vaihtoajan lopussa aloin nauttia iltapalaksi paahtoleipää ja sen päällä ketsuppia sekä... Papuja?! Mikä hitto muhun oikein meni? Se oli ihan hyvää, oikeasti. Lohturuokaa oli jotenkin helpompi keksiä saarella kuin Suomessa. En ole vieläkään tehnyt koti-Suomessa full Englishia, mutta näitä kirjoitellessa ne maut ovat taas tulleet mieleen. Kuten skottirouva totesi, "we can't have it every morning anymore, you know. His heart can't take it". Kaurapuuro marjoilla vs. paistetut munat, pekoni, pavut tomaattikastikkeessa, black pudding ja vaalea leipä. Valintoja, valintoja.

Canterburyn lähellä Leeds Castlessa söin varmaan ensimmäistä kertaa skonsseja ja teetä samaan aikaan. Oikein ihana sadepäivän riemu! Ja Englannissa osataan nuo teehommat vähän kuin meillä osataan kahvi, jos multa kysytään. Tämän jälkeen kävin muutamassa paikassa teellä, mutta turistipaikoissa ne ovat aina ihan tupaten täynnä, joten kannattaa varata aikaa pieneen jonottamiseen. Halladay's Tea Rooms on käsittääkseni joku ketju, josta saa teepannun lisäksi brunssia, aamiaista ja lounasta. Kävin tällaisessa viimeisenä aamunani "brunssilla" edelllisillan meikit kasvoilla, onneksi myös paria kaveria väsytti. Yksi tanssibattle oli venähtänyt koko illan showksi... Anyway, Halladay's oli sisustettu aivan ihanasti!

Se mihin ihan tosissani petyin ja sitten lopulta totuin, oli kampuksen ruokatarjonta. Ai maksa tuplasti enemmän, jos haluat salaattia ja esimerkiksi kalaa lounaaksi? Minisalaattikulho ranujen ja hampparin lisukkeeksi 2,50 puntaa. Ensimmäisillä kerroilla silmäilin ruokaloiden linjastoja ja ihmettelin: mistä saa ns. normaalia ruokaa? No katselin uutta normaalia juuri edessäni! Friteerattuja kanankoipia ja makkaroita, valitsepa niistä. Edes vesiautomaattia ei ollut, vaan piti ostaa aina erikseen joku juoma - eli limsa tai kahvi. Lienee sanomattakin selvää, että kuljetin aina mukana omaa vesipulloani. Joinain perjantaipäivinä annoin itselleni luvan jopa kokistölkkiin. :D Jamie Oliverin työ ei valitettavasti ole tuottanut tarpeeksi tulosta, annan näin virtuaalisesti hänelle voimahalin. Ja kyllä, olen erittäin kiitollinen Suomen opiskelijaruokalasysteemille.

Löysimme Adelin kanssa ihan toimivia ravintoloita, useimmiten aasialaista ruokaa. Alla näkyy mm. Jamie Oliverin Wagamama-ketjun annoksia. Minulle jäi hieman mysteeriksi sellaiset fine dine -paikat, joita en tuntunut löytävän edes Trip Advisorin avulla Southamptonista. Jotenkin nekin huippuarvostellut paikat vaikuttivat siltä, etten olisi valmis maksamaan pihvistä siellä heidän ilmoittamaansa summaa. Ehkä Southamptonissa on vain eri meininki kuin muualla - Lontoossa tai muissa isoissa kaupungeissa nyt olisi varmasti saanut mitä ikinä keksii! Briteissä on vitsailtu, että intialainen ruoka olisi Brittein saarten uusi kansallisruoka, sillä se on niin suosittua. Tämä lienee samanlainen ilmiö kuin kebab Suomelle. Yhtenä kylmänä sadeiltana hain intialaista, vedin sitä naamaani katsoen samalla RuPaul's Drag Racea - ja muistan olleeni sanoinkuvaamattoman tyytyväinen. Naan-leipää dipattuna kermaiseen currykastikkeeseen, kuola valuu jälleen...

Tein siis monesti ruuan illalla kotona itse, toki rahaa säästääkseni mutta myös saadakseni syödä vihreitä. Yhteiskeittiö myös yllätti siisteydellään, mulla taisi käydä hyvä tuuri kämppisten suhteen. :) Söin kotona myös lounaan monta kertaa, jos se oli mahdollista koulupäivän aikana. Ruokakaupassa oli muuten aika mukava suhailla, varsinkin kun kanssaostajat katsoivat silmiin jo hyvän matkan päästä, pahoittelivat/kiittelivät kun väistelimme toinen toisiamme - törmäämättä yhtään kehenkään! Turkulaiset, se on mahdollista! Koti-ikävää potiessani jopa kauppakäynti oli täten mukava sosiaalinen tapahtuma, kun siellä oli muita katsomassa silmiin, eikä kaupan kassoille ollut kiire mihinkään. :D He vain odottivat ensin että pakkaan ruuat kassiin - eivät todellakaan päästäneet seuraavaa asiakasta levittämään ostoksiaan perääni - sanoivat vasta sitten verkkaisesti hinnan ja toivottelivat kovasti päivänjatkoja minulle, rakkaalleen.

Nettini ei tosissaan toiminut pe-illasta lähtien eikä toimi vieläkään, joten uhrasin kännykän netin nyt kun sain sentään sen toimimaan. Parempi onni huomenna!

VUOSI 2017 PÄHKINÄNKUORESSA

Edellisessä postauksessa lupaamani suklaapukkikuvat kuvastavat sattumoisin oikein hyvin tätä monien vaivojen vuotta, jonka olen rämpinyt läpi. Katson toisinaan vasenta käsivarttani, jota komistaa pyöreä palovamma-arpi. Olisi pitänyt jo tammikuussa vauvakutsuille leipoessani arvata, että kuuman uunin reunaan osuminen olisi vasta alkua. Toivottavasti ensi vuosi menee sekä psyykkisesti että fyysisesti paremmassa kunnossa. Seuraavaksi nähtävää sattumusta lukuun ottamatta joulu sujui kuitenkin vallan ihanasti vailla murheita! Innoitukseni omatekoisiin Baileys-suklaapukkeihin lähti tästä ihanasta mainoksesta.

Odotukseni olivat siis korkealla:

Vaihe 1. Pukit iloisina ennen elämysmatkailua. Viini ei liity juttuun. 

Vaihe 2. Mestaus sujui vielä ongelmitta.

Vaihe 3. Edes kamerani ei halunnut tarkentaa niihin. Viini liittyi tämän jälkeen juttuun.

KOKEILUNHALUINEN - TIETTYYN PISTEESEEN ASTI

Syksy on minulle taas sitä raikastumisen (ei siis raitistumisen) aikaa. Olohuoneen uuden järjestyksen ja kaappien perusteellisen siivouksen myötä sekä kirppispaikan varaamisella olen pitänyt huolta siitä, että voin luoda nahkani uudelleen. Tähän liittyy nahkaa ihan kirjaimellisestikin, sillä ostin tori.fi:stä uuden nahkatakin itselleni. Myös hiusten pituudesta lähti kesän lopulla parisenkymmentä senttiä, mikä on kyllä yksi vuoden parhaista päätöksistä. Opiskelut ovat alkaneet kesän jälkeen odotetusti täynnä intoa - saas nähdä, kauanko sama fiilis jatkuu... Sanotaan nyt ainakin se ääneen, että kämppä on taas täynnä vaatekasoja.

Uusiutumista kaivattiin myös makuuhuoneen puolella: keksin vaihtaa puolia sängyssä Meetvurstimiehen kanssa. Siis nukkumispuolia. (Kun mulla nyt on näitä projekteja...) Halusin hänet oven puolelle, sillä ajattelin sen rauhoittavan taas levottomiksi käyneitä uniani. Olin innoissani, vaikka kyse oli niin pienestä asiasta. Tämä pieni peliliike osoittautui kuitenkin suureksi virheeksi.

Ensimmäisenä iltana aloin lukea kirjaa tyytyväisenä peiton alla. Tätähän muutkin tekevät, eikö niin? Kukaan ei siitä puhu, mutta pakkohan välillä on vaihtaa. Lukemisesta raukeana siirryin totaalimakuuasentoon, ja heti aluksi jo peiton asettelu oli vaikeaa. Niin vaikeaa! Meetvurstin pyllysuikale tuli yhtäkkiä eri kulmasta tielleni kuin yleensä. Miksi yöpöytäkin oli eri korkeudella? Kaikkeen tähän tottuu kyllä ja aivot saavat vähän tekemistä, ajattelin.

Nukuin yön ihan hyvin, mutta kuten olimme pelänneet, Meetvurstin kännykkäherätyksen ujeltaessa olimme molemmat ulalla siitä, kenen pitää jo herätä ja mihin päin tässä nyt käännytään. Olin varmasti vähällä saada turpaani (VAHINGOSSA, äiti, vahingossa), kun satuin makaamaan siinä missä kännykkä oli poikaystävän näkökulmasta ennen sijainnut. Turpakäräjien välttämisen jälkeen olin silti tyytyväinen, että olin kauimmaisessa nurkassa tuhisemassa, jolloin miehen aikainen herääminen häiritsi vähemmän.

Illalla Meetvurstimies totesi hieman masentuneena, että kai se on pakko vielä yrittää. Sanoin että koitetaan totutella, eihän se niin vakavaa ole. Hän oli tyytyväinen siitä, että uudella puolella hänen vaatteilleen riitti nyt tilaa lattialla (!), mutta minua alkoi häiritä auki oleva ikkuna ja sieltä tuleva viileä hönkäys suoraan niskaani. En saanut nukuttua vaikka väsytti. Tyyny ei vain asettunut niin kuin sen piti.

Eihän siitä mitään tullut. Seuraavana päivänä päätimme vaihtaa takaisin. Tästäkö se mummoutuminen ja "vanhassa vara parempi" nyt alkaa? En siedä sellaista. En pysty edes jumankauta nukkumaan kuin yhdellä puolella sänkyä, vaikka sänkymme ei ole edes mikään king size vaan vanha kunnon 60 cm leveyttä per nukkuja. Luitte oikein.

Sama koskee ikävä kyllä herkutteluosastoa: tykkään kokeilla uudenlaisia ruokia, mutta sokeripuolen kanssa ei käy pelleileminen. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisten tarvetta kokeilla jotain uusia keksimakuja. Järkikin jo sanoo, että Dominot jollain suklaa- tai minttutäytteellä eivät ole yhtä hyviä kuin alkuperäiset. Yksi järkevä uudistus niissä toimi: tuplatäyte. Sitä valkoistahan kaikki haluavat mussuttaa, kukin omalla tavallamme.

Sain ruokakokeiluista traumoja jo lapsena, ja saan syyttää tästäkin isäämme.  Nenäni alle tungettiin goudaa ja appentselleriä, vaikka ne haisivat pierulle ja oksennukselle. Ja se ei siis jäänyt yhteen kertaan. Sitten teinivuosinani jääkaappiin alkoi ilmestyä perjantaisin eksoottista verigreippi-Jaffaa, vadelmanmakuisia Jaffa-keksejä verukkeella "ettei aina sitä samaa" ja kaikkia niitä ihmetyksiä, joita mielestäni kukaan alle 70-vuotias ei lähde kokeilemaan. Vanhuksetkin ostavat niitä varmaan huonon näkönsä takia vahingossa. Tai sitten ne luulevat nuorison olevan jotain kokeilunhaluista porukkaa, jolle kelpaa vain uusin ja coolein vaniljakokis. Kuka sitä nyt ostaa?! Kokista on vain yhtä oikeaa laatua, ja esimerkiksi Dr. Pepperin tyyppinen teeskentely saisi loppua saman tien.

Isän kokeilujen jälkeen elin muutaman vuoden rauhallisilla vesillä. Sitten Meetvurstimiehestä alkoi kuoriutua uuden polven Kokeilija. Maraboun kaikki "keksit", Fasupalat, korvapuustit, kahvijäätelöt ja erilaiset luuserisuklaalevyt on käyty läpi. Ja vaikka kaikesta ei tykkäisikään, niin kyllä se käsi vain herkkupussille löytää kun sellainen lojuu keittiön pöydällä. Menee ihan kylmät väreet viineristä, jota jostain syystä maistoin palasen - se on kyllä pahinta "turhaa lihomista". En ikinä tarttuisi kaupassa johonkin lontoonrakeiseen Milka-levyyn. Kenelle näitä tehdään?! Ei ainakaan luotettaville kunnon kansalaisille. Kumpaan porukkaan sinä kuulut?

Sellainen päätön syyskuu. Mulla onkin ihan erilainen teksti odottamassa ensi viikolle, kun koko Suomen rakastama teemalokakuu lähestyy...

Leopardipöksyjä tuulettamassa

Pale as a whale

No niin! Nyt kesäkausi käyntiin blogissakin, ja jätetään se valittaminen. Ei kyllä enää yhtään kiinnostaisi opiskelut, mutta vielä pitää jaksaa... Onneksi on vaihtoehtona lukea puistossa bikineissä eikä neljän seinän sisällä, ja huomenna ainakin valun johonkin piknikliinan ja kirjan kanssa. Eilen oli todellinen kesäpäivä, jos joku tampio ei huomannut. Me kävimme syömässä Haraldissa, ja sitä ennen pikniköimme luonnon helmassa. "Tsiisus mitä possuja", tiedän, mutta piknikillä eväät jäivät hyvin minimiin. Sanotaan näin, että oli hyvä päivä olla ajokunnossa ainoastaan pyöräilyn suhteen.

Suhteeni punaviiniin on muuttunut tässä vuoden aikana. Olen alkanut pitää siitä, ja mitä täyteläisempi, sen parempi. En silti joisi sitä aloittelujuomana, koska siihen punkku on ehkä hieman kuivakka valinta. Haraldissa valkkailin melko kauan mieleistäni lasillista poron seuraksi, ihan kuin tietäisin punaviineistä yhtään mitään... Meillä oli pitkästä aikaa kamera mukana, mutta vain minusta otettiin kuvia. Meetvurstimies vakuutti, ettei se haittaa. Ruuhkaisessa jokirannassa tein meemin asiasta, joka minua on jo vähän aikaa vaivannut. Kokeneet bloggaajat eivät varmasti tätä edes enää huomaa, mutta itseäni alkoi kiehuttaa eilen. Kuva kertokoon kaiken:

Haraldiin menimme siksi, että Meetvursti sai ns. aikuisten työpaikan. Ei ole oleellista, mitä hän tulee tekemään kunhan rahaa tulee, mutta ruoka oli taas niin hyvää, että minulla menivät silmät kiinni. Söin mahdollisimman hitaasti. Kaavin lautasen tyhjäksi joka ainoaa konjakkisoosin peittämää papua myöten. Siksi laitan annoksista kuvat tänne. Toinen annos oli hävyttömän iso, ja miekkakin oli pitänyt tunkea siihen vartaaksi. Voisivat meille kyllä myöntää jonkin leimakortin hyvän mainoksen vuoksi... Täällä Pippanen ja kesäinen Turku. Ensi viikolla tulee varmaan taas räntää, mutta sekään ei ole nyt oleellista.

MIEHET, MIEHET

Asun tosiaan miehen kanssa, joka on lihansyöjä. Hän ymmärtää jotenkin lihattomat lokakuut ja muut hommat, mutta käytännön toteutuksessa olisi vielä hiomista. Siksi välillä ruokatottumuksemme menevät ristiin, ja saatammekin hyvässä hengessä tehdä eri ruuat. Hänellä on jopa hieman koominen asenne kasvisruokaan, koska se mitä kasvissyöjät sanovat lihasta, saattaa hän sanoa vihanneksista.

Esimerkki hänen lapsuudestaan: pienenä perheen tehdessä pitsaa lapset saivat tietysti laittaa itsekin joukkoon täytteitä. Hän sai valita pitsapellillisestä osion, johon ei tule kasviksia. Myöhemmällä iällä hän on ikuistanut poikien iltoja, joissa on lihaisan pitsan päälle tungettu vielä kahdeksan(!!) juustohampurilaista. Oli kuulemma "oikeasti hyvää". He ovat myös kaveriporukalla tehneet pekonirullia, jotka vastaavat kooltaan ihan pientä koiranpentua. Ja kerrankin en liioittele. Alkoholilla tosin saattoi olla osuutta näihin kokkailuihin...  //KORJAUS: "Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan." Selvä homma...

Nukahti, mokoma

Kasviksiakin tietysti pitää olla, onhan se tärkeää hänenkin mielestään. Kysellessäni hänen parhaista ruokakokemuksistaan hän vastasi grillattavat ruuat, kuten aurajuusto-pekonisienet eli peijoonit, kunnon pihvit ja mitä grilliin nyt voi tunkea. Kun sanoin että parhaat ruokamuistoni liittyvät ravintolaruokiin tai johonkin erikoiseen omatekemään, hän muistaa lisätä että pihvihän maistuu sekä ravintolassa että omatekemänä tosi hyvältä.

Nyt kun alettiin ihmetellä, niin jatketaan muilla aiheilla. Koin pienen järkytyksen, kun poikaystävä sanoi viime kesänä, ettei hän ole a) koskaan käynyt Ikeassa b) tiedä mikä on Indiska eikä c) tiedä mikä on brunssi. Voitte arvata että nämä jälkimmäiset selvitin hänelle pikimmiten. Ikea-neitsyyskin on jo mennyt, ja lihapullat maistuivat siellä oikein hyvin. Ja synttärilahjaksi sain häneltä Indiskaan lahjakortin! Täydellistä. Tietysti äijien maailma eroaa jonkin verran naisten maailmasta, mutta tämä tapaus on jo huvittava ottaen huomioon, että hän ei ole kotoisin mistään Utsjoelta. On kyllä ihan hemmetisti elokuvia, jotka minunkin "pitäisi nähdä", mutta tämän ukkelin mielestä Terminaattori - "ja varsinkin kakkososa" - kuuluu yleissivistykseen. Lupasin katsoa sen, jos se on hänelle tärkeää. Miten joku voi katsoa kaltaistani naista järkytyksestä kankeana, kun sanon, etten ole nähnyt Schwarzeneggerin elokuvia? Tätä kirjoittaessani olen nähnyt niitä varmaan jo kolme...

Ja kaikkihan tietävät, että suomalainen mies ei oikein puhu. Tämäkään ei julista herkimpiä asioita ympäri tienoita saati sitten minulle kovin usein. Teot näyttävät paljon. Saan sohvalle peiton ja suklaata, kun olen kipeä, ja mies hommaa tietokoneeseensa kalliita osia, jotta sen hurina ei häiritsisi minua. Kaikkea olennaista.

Uusia bikinejä esitellessäni hän kysyi, ovatko ne uudet uimahousuni. No voin kertoa, että uimahousuilta ne eivät varsinaisesti näyttäneet. Uutta kaulahuiviani hän luuli pöytäliinaksi. Miehellä meni joskus neljä kuukautta ilman, että hän laittoi farkkuja jalkaan ("ei ole mitään virallisia menoja ollut"). Että en ole ainoa höpsö tässä taloudessa! Hän on ärsyttävän itsevarma ja rehellinen tyyppi. Se on sekä ihailtavaa että ärsyttävää. Eikä mitään sydämiä tähän perään nyt sitten! Hitto mitä siirappia.

Me käytii städis

Hesaassa käytiin lauantaina! Isolla kirkolla ihmettelemässä. Laskin muuten päivän päätteeksi, että bussilippuineen matkaan taisi kulua noin 40 euroa. En olisi ikinä uskonut selviäväni päiväretkestä Helsinkiin noin pienellä budjetilla, siellä kun on menomestoja joka nurkan takana. Ja tietysti ainoa "oikea" menomesta eli juottola, johon päädyimme, oli Kallion paikallinen.

Lähdimme Turusta jo klo 9 ja olin kotona klo 22, mutta silti tuohon väliin ei ehtinyt tehdä niin paljon kuin olimme suunnitelleet. Aloitimme Kiasmasta, joka oli sekä matkakumppanilleni että mulle sellainen ykkösjuttu. Ystäväni nimi on siis Spede, vaikka taidan kuulua enää harvoihin, joka häntä niin kutsuu. Kiasma sai taas tajuamaan, että pitäisi käydä noissa useammin. Niistä inspiroituu kunnolla, ja ainakin itse tajusin vasta illalla, mitä mieltä kaikesta olin. Näyttelyistä jäi sellainen fiilis, että pääsi lähemmäs oikeaa elämää. Olihan siellä sitä Tom of Finlandiakin, joka oli melkoisen julkeaa matskua, mutta sieltä penistaiteen joukosta (jota ei myöskään ihme kyllä rumaksi voi kutsua :D) löytyi oikein herkkiäkin kuvia ihmisistä. Tykkäsin kyllä. 

 
Katsoimme myös suomalaisen Ismo Kajanderin näyttelyn, joka oli mielestäni hauska, mutta siellä oli sekä taidetta että "taidetta", eli jotain maalattuja lapioita seinillä. Heitimme myös hiukan överiä feminismikommenttia mm. seuraavaksi nähtävästä taideteoksesta "Mars kohtaa Venuksen". Se Mars ei meidän mielestämme tietenkään voi olla miehen symboli, vaan Mars kuvastaa naisen pyhimmän "koko universumin suuruista voimaa". Tai jotain. Olimme myös sopineet, että jos joku kysyy, niin olemme lesboja. Liikuimme kuitenkin parina taidenäyttelyssä.

Puolukka arvaa missä

Avokin tietokonetuoli löysi myös tiensä näyttelyyn...

Metsästimme kuumeisesti kirppareita, mutta pienen eksymisen ja kylmän ilmankin seurauksena shoppailupuoli ei mennyt aivan nappiin. Kahvilla ehdimme toki käydä pariinkin otteeseen. Halusimme saada sydänkahvia, eli kahvia jossa on edes joku kuva (sydän!) tehty siihen pintaan. Robert's Coffee ylitti odotuksemme tässä täysin, ja saimme oikein kivoja Insta-henkisiä kuvia. Yksi superihana yllätys tuli muuten sattumalta vastaan: Moko! Täydellinen sisustuskauppa, josta olisin tavallaan halunnut kaiken. En silti löytänyt nyt mitään täydellistä tähän kämppään. Lampsimme reippaina tyttöinä myös Pihlajakadulle (alias Huvilakadulle), jossa sitten olimme ihan muina turisteina. Nyt minäkin olen käynyt siellä! Sitä katsoo Salkkareita varmaan ihan eri tavalla tuon jälkeen.

Suunnatessamme ravintola Silvopleehen olimme jälleen kujalla suunnasta. Onneksi itse Salkkareiden grand old Katariina (ei siis se uusi) sattui jakelemaan vaalimainoksia, ja hän neuvoi ystävällisesti meille tien. Törmäsimme metrossakin Salkkari-Heliin. Kerrassaan huikeita sattumia! Silvoplee ei ollut niin hienostunut kuin ehkä odotimme, mutta ruoka oli oikein hyvää. Siellä oli ainakin mulle sekä todellisia makuelämyksiä, mutta myös joitakin turhan erikoisia yhdistelmiä. Suosittelen käymään, jos lihattomuus ei ole ongelma!

Päätimme, että kun Kallion tienoilla nyt ollaan, niin on pakko päästä Kallion johonkin paikalliseen. Minä ja Spede katsoimme joskus 2010 kummatkin Kallio-sarjaa, joka pitäisi kyllä katsoa uudelleen. Sitä tuli ehkä jotain 10 jaksoa, ja petyin kovasti kun se loppui. Niinpä talsimme siellä oman elämämme piituina, ja etsimme sopivaa pubia. Ja oikeasti löysimme täydellisen: Bar Lab, vai mikä olikaan. Se oli sekä miljöönsä että asiakkaidensa puolesta juuri sitä, mitä etsimme. Päätimme tosin lähteä, kun joku keski-ikäinen alkoi avautua vähän liikaa kaikesta. Ja mitä ovat "Liisankatu 13:n tytöt"? Meitä luultiin sellaisiksi, ja olen aika varma, että se on joku paikallinen taideakatemia - tai ala-aste. Koska minähän olen päässyt pari vuotta sitten lastenlipulla bussiin.

Pienistä harhailuista huolimatta ehdimme kipaista sekä hienosto-Eirassa että Kallion vaatimattomissa maisemissa. Sain hyvää kahvia, ja näin mielenkiintoista taidetta. Sain juoruta ystävän kanssa koko päivän. Ensi kerralla ilma olisi toivottavasti suotuisampi, ja pääsisimme myös shoppailemaan. Mutta tällainen irtiotto tuli niin tarpeeseen. :)

Herkkupostaus

Yleensä syön ihan oikeasti terveellisesti. Musta se tekee hyvää vatsallekin. Viikonloppu on se, jolloin pistelen poskeeni rasvaista ja tyhjäkalorista settiä. Joskus tosi vähän, joskus enemmän. No tälleen pääsiäisenä saattoi mopo karata käsistä, ja syytän siitä myös parempaa puoliskoani. Ajattelin jakaa syömisiäni teidän kanssanne. Kuvissa olevat ruuat ovat oikein nannaa, vaikka kaikkia niitä ei ole vedetty juuri tänä viikonloppuna. Se "pieni herkuttelu" ei nyt ihan kuvaa meikäläisen viime viikkoa, mutta kerrankos sitä. Laitoin listan lauantain ruuista tuonne kuvien jälkeen!

Katkarapu-valkosipuli-pinaattipasta parmesanilla, ohje Pinterestistä

Lohipasta Valion ohjeella

Lauantai

Aamupalaksi paahtoleipää paistetulla munalla ja pekonilla. Kurkkuviipaleita, appelsiinimehua. Lättyjä hillolla ja kermavaahdolla. No ei todellakaan ollut niitä banaanilettuja. Musiikkina Barry White.

Lounaaksi naudan ulkofilepiffi, ristikkoperunat, valkosipulivoi, kokista. Ei niin minkäännäköistä salaattia.

Välipalana Baileysia ja vettä saunajuomaksi, jaffakeksejä ja juustonaksuja (hädin tuskin mitään jäi seuraavalle päivälle).

Iltapalaksi paahtoleipää ja vettä, pirusti vettä.

Tuo oli se pahin päivä, mutta suklaata olen vetänyt melkein koko viikon pääsiäismunien muodossa. Haluan tosiaan huomauttaa, että kaksin nuo sipsit ja piparitkin vedettiin. Ihan Hulkki en ole. :D Onneksi huomenna on paluu arkeen, ja lauantaina mua odottaa serkun väsäämä brunssi... Eivät pääse luut vilkkumaan.