sunnuntai 18. syyskuuta 2022

HIUSTRIPILLÄ

Olen tehnyt täydellisen 360 asteen kierroksen siinä, mitä tulee hiusten väriin. Onpa hirveää ajatella, etten saanut violetista poniharjastani tänne blogiinkaan mitään! Olen samalla tosi helpottunut, kun palasin nyt syyskuussa tuttuun tummanruskeaan väriin ja leikkasin lyhyeksi piristääkseni ilmettäni. Ensin on kuitenkin syytä katsoa hiukan taaksepäin tämän muijan menoa. Löysin koneelta vanhoja kuvia, joissa blondi vaiheeni on vielä täysillä päällä. Hyväthän ne olivat. :) Tämän postauksen kuvat ajoittuvat viime vuoden syksylle, kun olimme pikkukierroksella Turun keskustassa. Kuinka sopivasti Turun päivänä!





GANDALF WHITE. Olen ihan aina tiennyt, että vaaleaa hiusväriä on joskus kokeiltava. Se onnistui luottokampaajani avulla kesällä 2021, kun tukka oli täysin omanvärinen ja siihen sai "helposti" blondattua päälle. Kyllä siellä sitten istuttiinkin... Vaalennus teki hassusti hiuksista ihan eri tuntuiset, ja siloisuus oli ensimmäisen pesun jälkeen tipotiessään. Takkujen selvittäminen oli aivan omaa luokkaansa, vaikka kampaaja ei todellakaan polttanut tukkaani aivan jäänvaaleaksi. Ymmärsin nopeasti, miksei siihen lähdetty. Olin kuitenkin innoissani uudesta tyylistä! Tyvikasvun tiheä värjäys olikin sitten oma operaationsa, vaikkakin tässä maailmassa aika pieni ja kivuton rutiini.

Tsekkiläisen ystävän lahjoittama psykologian opiskelijoiden kangaskassi, kuvassa Freud




Katsoin vaaleita suortuvia muun muassa näissä kesäkuvissa, ja tajusin että kyllä ne tuovat esimerkiksi tummat kulmani eri tavalla esille. Olen jopa aika varma, että 20 vuoden kuluttua haluan blondiksi uudelleen - niin raikkaaksi se tekee monen varttuneen naisen ilmeen. 

Vaan mitä tehdä blondille, jonka ylläpitoon alkaa kyllästyä, mutta nyt olisi tilaisuus leikkiä väreillä? NEHÄN VOI VÄRJÄTÄ PASTELLINSÄVYILLÄ. Mars kampaajalle heti kesäkuussa... Violetista kesätukasta saattaa tulla muistelukuvia blogiin, mutta valitettavasti parhaat lähikuvat kuontalosta hävisivät kadonneen puhelimeni mukana. Täytyy sanoa, että sitä väriä olisi pitänyt ylläpitää todella ahkerasti. Kaikkihan sen osaavat järkeillä. Mutta kesäloman alkaessa olin niin puhki, loman tarpeessa ja toisaalta hiukan surullinen puhelimeni kadotuksesta (uudessa puhelimessa kun ei ole vanhoja, tärkeitä kuvia), etten tainnut oikeasti jaksaa. Myös uuden kotimme puutarha vaati hoitoa ja huolenpitoa, johon hurahdin aivan totaalisesti. Violeteista hiuksista tuli riemunkirjavat viimeistään silloin, kun kaksi senttimetriä tummanruskeaa tyvikasvua alkoi puskea sekaan. Latvat olivat lopulta kuin vaaleaa naavaa, ja keskivälin tienoilla lainehti lilan sävytteen ja blondin alusvärin sekoitusta. Niskassa vähän sitä, päälaella hiukan tuota. Mutta näyttivät ne hetken aina upeilta, sävytepesun jälkeen! 

Yllätyin siitä huomiosta, jota hiuksilla sain. Liikun paljon paikasta toiseen esimerkiksi töissä.  En silti ollut varautunut siihen, paljonko huomiota herättävä tukkani ahdistaisi itseäni - ihmisten kasvoista näkee aika nopeasti, ihastelevatko vai kauhistelevatko he ulkonäköäni. Oli ihanaa kuulla kehuja, mutta kesän jälkeen halusin helpottaa arkeani ja leikkiä väreillä vaikka sitten vaatevalinnoissa. Vauhdikkaan kevään ja alkukesän jälkeen kaipasin muutenkin enemmän rauhaa ja sitä, että olisin enemmän näkymättömissä. Elokuussa tiesinkin, että värjäysleikit alkavat lähestyä loppuaan. Uudesta coolista, tummanruskeasta long bobistani tulee tänne taatusti kuvia. Se tuntuu mukavalta, turvalliselta ja siltä, että peilistä katsoo taas tuttu Hellu. En tiedä, heijastelevatko hiusvärjäilyt psykologisia vaiheitani vuoden varrelta, mutta nyt taaksepäin katsottaessa ne näyttäisivät kävelleen käsi kädessä.




torstai 2. kesäkuuta 2022

TIETEELLINEN TIIVISTELMÄ OSAAMISESTANI

Tässä tulee nyt hieman logopedian inside-läppää, ja haluan purkaa omaa työkuormitustani tänne. Olen edelleen viihtynyt ammatissani. Olen käynyt tähän alle läpi joitain koulutuksiani ja niiden sisältöjä. Niitä tulee onneksi lisää tasaisella tahdilla, ja kuten elämänkoululaisia, myös minua elämä ja työarki ovat opettaneet. Tämän luulisi kiinnostavan logopedian opiskelijoita! Voi toki olla, etteivät he vapaa-ajalla (niin mistäkö puhun?) googleta mitään alaan liittyvää. Laittaisin tämän listan LinkedIniin, jos meillä olisi niin vaikea työtilanne.

OPT - Oral placement therapy. Käytetää jottai pillei. Onnea vaan sen muistamisessa, missä järjestyksessä.

PECS - Picture Exchange Communication System. Opeta lapselle vuorovaikutusta ja pyytämistä käyttämällä kuvia: miten ikinä oletkin tehnyt sen aiemmin, olet tehnyt väärin.

Pivotal Response Treatment (PRT). Samankaltainen menetelmä kuin edellinen, mutta tässä ei vaadita kuvia. Lapsen oppiminen menetelmän avulla saattaa kestää 45 minuutista vuoteen, mutta terapeutilta saattaa vierähtää pieni onnenkyynel, kun lapsi oppii lopulta pyytämään jotain aikuisen mallittamana.

Ymmärtämisen kuntouttamisen koulutus. Ei ole yhtä pomminvarmaa ja standardoitua keinoa, mutta valitse toki mieleisesi ja yritä saada vanhemmat tekemään niitä itse lapselleen. Lapselle puhuminen ja vastauksen odottaminen olisi suotavaa kaikkina ikävuosina.

Kommunikaation kolmio ja kulmakivet. Lapselle on toisaalta vaikea puhua, jos hän ei ole motivoitunut kommunikoimaan kanssasi. Mitenköhän sinut, aikuisen ihmisen, saisi opiskelemaan sähköpyörän kotihuoltoa päivittäin? Pienikin hetki riittää!

Äänteellisten häiriöiden kuntoutus. Laita tietokoneen kuvatyökalu ja laminointikone laulamaan, ja tunge tarkoituksenmukaisia tavutoistoja noppapelien ja muistipelien sekaan. Kortteja, bingoa, lottoa, aarteenetsintää, Pokemon-palloja... Kaikki käy!

PROMPT - Lapsen nassu on muovailuvahaa (vahvemmassa) kädessäsi, ja sinä saat sen sanomaan S:n, O:n, P:n, Ö:n ja kaikki vielä peräkanaa. Jos lapsi ei vielä osaa. Ja pidä nyt herranjumala se heikompi kätesi lapsen pään takana tukemassa.

ADHD ja autismikirjon häiriö tytöillä. Aika harva käy näitä diagnosoimaan ennen kuin on lapsen kannalta hieman myöhäistä. Kun on ihan vääränlaiset seulatkin käytössä!

Selective mutism – Evidence-based practices. Mutismia ei voi kuntouttaa koppiterapiana vaan koko lähiyhteisön kanssa: kyseessä on fobia, pelkotila puhumisesta tietyssä tilanteessa. Aika vähän tekemistä sen kuuluisan ärrävian kanssa, sanoisin.

ICF-koulutus puheterapeuteille. Suomen julkinen terveydenhuolto kaipaa lievästi sanotttuna päivitystä, mutta tarpeeksi moni ammattilainen ei ole huomannut sitä. Tähän liittyy koodaamista ja asioiden yksinkertaistamista. Vahva suositus siis tälle, kaikille sote-alalla.

Yhteistyötä ja sitoutumista: ohjeita yhteisöjen ohjaamiseen terapeuteille. Ole terapeutti lapselle, mutta vaativa personal trainer hänen lähiaikuisilleen.

Lasten lisäksi joitain metodeja voi käyttää myös nuoriin ja aikuisiin. Kunnioitus kouluttajia kohtaan on valtaisa, sillä he herättelevät ammattilaisten jo valmiiksi höyryäviä aivoja lisää 1-3 päivää maksua vastaan. Älä koskaan kokeile temppuja kotona ilman asiantuntevaa valvontaa. Lelut myydään useimmiten erikseen.

maanantai 27. joulukuuta 2021

VINKIT JOULUELOKUVAMAISEEN PÄIVÄÄN



Joulupyhät menivät, mutta osalla loma jatkuu. Heräsin tänään yhdeksältä ja tiesin, että lumi on edelleen maassa. Vilkaisin ranteessa hengailevaa joululahjaani, joka ilmoitti sykkeen olevan lomamoodissa ja minun nukkuneen hyvin. Yhtäkkiä minut valtasi suorastaan pieni innostus siitä, että jälleen on yksi "lauantai" ja saan viettää sen juuri niin kuin haluan, vieläpä yksin. Sitten tajusin, että nyt vaaditaan huilumusiikkia: heitin flanellipeiton sivuun ja kuvittelin mielessäni sen joululeffojen tyypillisen soundtrackin. Iloisen huilumusiikin siivittämänä avasin verhot ja menin kaatamaan muroja lautaselleni.

Luulen että tuon soundtrackin soittaminen oikealta laitteelta ei olisi täysin sama, sillä se vaatisi valmisteluja. Kannattaa kuitenkin kokeilla - omassa mielessään sen musan pystyy myös sammuttamaan todella äkkiä. Toinen vinkkini liittyy aamiaiseen: vaihda sen ja iltapalan paikkoja päittäin. Iltaisin voi tehdä ne porkkanapannarit vaahterasiirapilla, joita aamulla ei malttaisi kun nälkä piinaa jo. Elän nykyään avoliitossa ja sen lisäksi osa-aikaista uusperhe-elämää, jonka myötä olen oppinut aika hyväksi iltapalan tekijäksi. Toivon, että pirpanat osaavat joskus vuosien päästä arvostaa hedelmäsalaatteja, vihannestikkuasetelmia ja megavoileipiä. Lapsettomalla viikolla iltapalat ovat joskus tuota samaa tasoa, ja joskus taas sitä että kaivan lopun Aurajuuston kuivan leivänkäntyn päälle. Iltaisin valaistus ei ole ehkä kohdillaan somea varten, mutta hyvä iltapala saa hymyn huulille siinä missä brunssimainen aamiainenkin. Vanhoihin perinteisiini kuuluu myös se, että loma-ajan "lounaat" voivat olla aivan mitä tahansa, mikä jääkaapissa on menossa vanhaksi.

Joulunaika on paras aika tuunata omaa aamu-/iltapuuroaan. Suosittelen heittämään sen sekaan piparinjämät, keksivoita tai lakkahilloa... Oma lemppariyhdistelmäni on heittää nuo kaikki kolme sinne samaan aikaan. Glögiäkin joku käyttää kai mehukeittona, mutta sitä jää harvoin tuolla tavalla "yli".

Oli "hiukan" turbulenssinen joulukuu. Kun talokaupat tehdään 3.12., sitä on edeltänyt mahdollisesti pankin vaihto ja sitä seuraa vakuutusmyllerrys ja kaiken kilpailutus. Byrokratiasirkus ei loppunut ihan parissa päivässä: pahimpana jarruna olivat yritysten asiakaspalvelut, jotka eivät palvele asiakasta kuten kenties voisivat. Yhdessä aspassa minulle sanottiin, että jos heillä olisi enemmän puhelinnumeroita, joihin asiakkaat voivat soittaa suoraan, hehän vain vastailisivat jatkuvasti puhelimeen. En tiedä, mitä he sitten nyt tekevät... Olen silti jouluihminen, ja halusin viettää sitä melko tavalliseen tapaan. Tämä kaikki laittoi hieman väsyttämään aatonaattona. Sen vuoksi myös vuotuisessa joulubloggauksessani on kestänyt - pahoitteluni tästä. Aivoissa ei ole ollut tilaa kaikelle, mutta lupaus on lupaus. Vinkkiviitonen: jos olet jouluihminen, leipojaihminen ja vain suinkin pystyt, pidä se 23.12. vapaapäivänä.

Tapaninpäivä on kulunut jo pari vuotta niin, että vietän sen visusti kotona. Ulkoilen, katson telkkaria ja teen mitä palautuakseni tarvitsen. Se on tärkeää hyvinvoinnilleni. Loput jouluruuat on myös hyvä syödä silloin pois. Se mitä en ole ennen tehnyt, on 1500-luvun kirkon rakentamistyylin pohtiminen. Mietimme sitä ukkelin kanssa aikamoisessa pakkassäässä lenkin päätteeksi. Huomasimme myös modernisoinnit katossa, ja niin edelleen. Ehkä sen oman kolmekymppisyyden todella huomaa tietyistä asioista.

Jatkan lomaani niinkin ällöttävästi, että saatan mennä läheiselle luistelukentälle vetämään rinkiä yksin. Se ei ole New Yorkin keskuspuiston kenttä, mutta siinä saa pakaroihin tuntumaa ja posket punaisiksi. Mielessä voisi soida vaikka Enya, tai sitten laitan sen ihan oikeasti kuulokkeista soimaan.

lauantai 28. elokuuta 2021

HYVÄÄ VIIHDETTÄ ETSIMÄSSÄ

Olen tottunut siihen, että klikkiotsikoiden takaa ei löydy suurta tietomäärää vinkatusta aiheesta tai sitten koko asiaa on ylidramatisoitu. Olen kuitenkin joutunut pettymään myös telkkaria katsoessani. Realitya on vaikea seurata, jos vilautellaan koko ajan pätkiä tulevista jaksoista. Tai kun sarjan "tähti" puhuu videomateriaalin päälle siitä, miltä nyt tuntuu, kun oma sisko ei ollutkaan samaa mieltä jonkun käytöksestä lounastreffeillä. Yes, I'm looking at you Kardashians. Hekin tajusivat jo lopettaa.

Kukkahattutyyliin sopivat kuvat.


Enemmän ärsyttää, kun suomalaiset sarjat ryhtyvät samanlaiseen "puoliksi tekemiseen". Esimerkiksi ruokakauppiaista tuli oma sarjansa keväällä. Odotukseni olivat (jostain syystä) korkealla. Minulle markkinoitiin K-kaupan arkisia, realistisia tapahtumia. Mitä sain? Uuden K-kaupan tappavan hidasta avaamista ja kauppiaan perheen aterioinnin seuraamista kotonaan(!) juhlavaatteissa. Tällaista myötähäpeällistä teatteria en olekaan hetkeen nähnyt, eikä esitys mennyt läpi. Sitten seurattiin, mitä kauppiailla on varaa tehdä vapaa-ajallaan, kun tätä harvoin suodaan. Sarjan kuvauksessa ei toisaalta taidettu luvata mielenkiintoista tai mukaansatempaavaa menoa.

Mitä olisin halunnut nähdä? Veemäisiä asiakkaita, sitä kun kokonainen kuorma ruokaa ei kelpaakaan myyntiin, miten tauotus toimii ruuhka-aikana, miten kauppias itse joustaa ja tuuraa, mistä kauppias ostaa ruokansa, otetaanko työntekijöiden ideoita huomioon, mistä ideat "uusiin kokeiluihin", kuten viinibaarin avaamiseen kaupan sisään, tulevat ja miten tällaiset typeryydet perustellaan... Miten trendit, ketjun sisäiset ohjeistukset ja lainsäädäntö säätelevät kaikkea? En koskaan nähnyt käsiteltiinkö näitä aiheita, koska lopetin seuraamisen ensimmäiseen, puiseen jaksoon. Kuulemma ohjelmassa näytettiin sentään yhteistyökumppaneita ja lähiruuan tuottajia.

Epäsuora ihmettely sarjan alussa, että ison ketjun ruokakauppaa pitämällä saa itselleen hyvän tienestin, lienee nyt sitä katsojan aliarvioimista. Ei se tuota kellekään lisätietoa eikä saa haukkomaan henkeäänkään, koska ei ole kyse mistään Koneen johtoportaan elämästä. Kiusallista tunnelmaa lisäsi tarve ylläpitää ja nostaa kauppojen profiillia. Omaa perhettä ja muita kauppiaita piti mielistellä ja luoda kuvaa mukavasta työyhteisöstä. Kaikki oli siis aivan liian siistiä, varmaan siksi että kaupat itse pääsivät vaikuttamaan jaksojen lopputulokseen(?). Kiinnostavaa oli vain se mahdollinen uhka, että useat työntekijät joutuisivat koronan vuoksi karanteeniin.



En siis syytä itse esiintyjiä tai suomalaisten tapaa olla ei-dramaattisia kameran edessä, vaan viihdeohjelmien surkeaa toteutusta. Olen valmis kuluttamaan välillä roskasarjoja monen muun tavoin, mutta sen voi tehdä kevyellä kriittisyydellä, jottei unohtaisi mitä hyvä viihde on. Muistan pettyneeni aikanaan myös Fitnesspäiväkirjoihin: pääosassa olevat naiset kuvaavat itseään kotona, salilla ja kadulla, jolloin kuvan laatu on kotivideomainen. Se nyt vain näyttää halvalta ja varmaan onkin sitä, kun kamerakäsi on koko ajan esillä eikä kuvakulma juuri vaihdu. Tätä tyyliä nähtiin jo ennen koronaa, joten mistään turvallisuussyistä ei voida puhua. Tuotantopuoli on ehkä leikannut ylimääräiset "niinku"-sanat pois esiintyjien monologeista, jotta voidaan puhua tv-sarjasta eikä Youtube- tai Instagram-videosta.

Monella somekanavallakin tilanne on monologimainen - joskus se tosin yritetään verhoilla jonkinlaiseen "keskusteluun" tai keskustelun herättämiseen. Puhujana on kuitenkin usein yksi ihminen, minäminä, kanavansa moderaattori, oman brändin luoja. Asiaa tutkineilla olisi varmaan tarkempaa sanottavaa aiheesta. Tosin Netflixin kasvavasta sisällöstä päätellen ihmiset ovat ajautuneet jo hyvän aikaa myös fiktion pariin, koska fantasiaa ja rehellistä draamaa osataan vielä tehdä.

Katson tässä samalla Dragnificentia telkkarista, ja täytyy sanoa että jopa näissä Hollywood-tyylisissä ohjelmissa on herätty siihen, että ihmiset janoavat kyllä edelleen sisältöä. En ole vielä tylsistynyt vaan katson toista jaksoa putkeen. Drag-taiteilijat tekevät kaikkensa viihdyttääkseen yleisöään. YES GIRL!



keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

SAAKO JO NAUTTIA?



Ovatko etätyöläiset jo päässeet kotoiluglooriastaan? Uutisissa näkyi otsikko, jossa sanottiin ettei moni ihminen tehnyt lainkaan etätöitä viime vuonna. Se mielekkyys kuuluu harvoille. Toiset joutuvat edelleen ajelemaan edestakaisin tehden töitä ja suunnittelemaan jokaisen seuraavan liikkeen ihmishälinässä, parkkipaikoilla, ostamaan lähikaupasta lounaat, kantamaan eväitä jne. Maski naamalla. Ai on vaikea kuulla mitä toinen sanoo? Paljon kurtistuneita otsia ja huokailuja maskin sisään, ärsytyksestä ja hengitysvaikeuksien takia. Alkon kassa kysyy papereita. Etkö enää tunnista minua Anniina?! 

Kukaan ei toivottavasti toivo tämän jatkuvan. Joku kehtasi heittää jo verokevennyksiä tms. etätöitä tekeville. En ole vähään aikaan kuullut elitistisempää ehdotusta. Etätöissä säästää työmatkojen puuttuessa aikaa, rahaa ja hermojaan, mutta vielä pitäisi saada hyvitystä. En ole myöskään ikinä nähnyt töissä ja lähipiirissä sellaista määrää ihmisiä, jotka olisivat niin loman tarpeessa kuin nyt. He ovat sanoneet sen ääneen, ja monesta se näkyy päältä - varmasti minustakin. Maskin käyttö alkaa rassata ainakin minua. Huomaan, että silmäni ovat töissä välillä puoliksi kiinni, kun ilmaa pääsee maskin yläkautta silmiin. Lapset luulevat, että nukahdan pystyyn. Sitten ihmettelen, miksi väsyttää koko ajan ja kurkku on enemmän tai vähemmän kipeä päivän päätteeksi. Mulla on onneksi asiat muuten hyvin, en kiellä sitä. Ei kuitenkaan auta hokea, että kaikki on hyvin, jos kropassa tuntuu maailmantuska ja oma väsymys. Tätä postausta kirjoitan flunssan kourissa kotona, joten kurkkukipu tuli potenssiin kaksi. Toisessa uutisessa todettiin, että ihmisiä harmittaa ainainen marmatus ja valitus - joten...




Iloisempiin uutisiin! Lähdemme kesällä miesystävän ja hänen kahden lapsensa kanssa Uuteenkaupunkiin. Viime vuonna yövyimme yhdessä keskustan vanhassa puutalossa, Villa Ruustinnassa, ja sama paikka on tiedossa nytkin. Suosittelen yöpymistä jokaiselle, joka viihtyy moisessa miljöössä. Olen törkeästi olettanut, että kaikki suomalaiset tietävät sen kesäisen tunteen, kun päällä on kevyttä vaatetta ja istuu viileällä puulattialla, kuuma kahvi kädessä. Mutta tietäväthän kaikki tästä?! Jos et tiedä, niin kokeile. Saa istua tuolillakin, jos kyseessä on esimerkiksi kahvila tai ravintola. Siinä olotilassa kelpaisi tehdä etätöitä. Äänimaisemana toki hiljaisuus, kahvikuppien kilinä, linnunlaulu tai pehmeät ikivihreät iskelmät.

Viime vuonna samalla suunnalla saimme tosin pettyä pari kertaa: lapsille suositeltu museo oli lapsille se kaikkein tylsin paikka, ja he huusivat etteivät mene  sinne enää koskaan. Eläintilalla ei ollut eläimiä, vaikka nettisivuilla luki niin. Korona oli vienyt bisnekset. Tämä on todella valitettavaa, mutta yritykset voisivat edes tiedottaa muutoksista, joita heidän toimintaansa tulee. Pettymysten ja epävarmuuden seurauksena olen ollut yhteydessä etukäteen puhelimitse lähes kaikkiin paikkoihin, joihin olen lähdössä kesällä. Olen asennoitunut niin, että kun netissä luvataan prinssinakit ja puoli valtakuntaa, niin perillä odottavatkin viuhuvat okapallot ja konkurssipesä. Ulkomaille ei tulisi mieleenkään lähteä. Miten ihmiset edes pystyvät nauttimaan reissuistaan vaikka etelässä, kun korona-ajatus on kuitenkin takaraivossa nakuttamassa?

Kysymykseni siis kuuluu: saahan kesästä jo nauttia? Turun jokirannassa nähty ihmispaljous oli yhtä hämmentävää ja ilostuttavaa nyt kesän alussa kuin viime vuonnakin. Ihmisiä samassa paikassa, iloisina (osa kepeän itsevarmoina selvästi parin oluen jälkeen) nauttimassa lämmöstä. Ja mitä tämä runsasbassoinen musiikki on?! Tuota tarvitaan lisää, vaikka kannustan vielä varovaisuuteen tietyissä tilanteissa. Paljon on kiinni omasta päästä, asenteesta. Olen syönyt jätskiä ulkona, ihastellut luonnon vihreyttä (aina sama homma...) lukenut lehteä viltillä vähissä vaatteissa, hölkännyt metsäpolkuja ja pyöräillyt moneen paikkaan. Olen ollut rannalla, kirppiksellä, laittanut ukkelin parveketta nätimmäksi, hoitanut yrttiviljelmiä. Ei siis mitään vaativaa, mutta vuoden kestänyt kurjuuksien pelto on nyt käännettävä ympäri yksi kesäinen teko kerrallaan. Saadaan vähän uutta perunaa pöytään.