VAATEVALINTOJA KESÄLTÄ - TÄÄ FITTI MAKSAA 9 PUNTAA

Olen vannoutunut kirppiskävijä ja vaatteiden tuunaaja, vaikken osaa siis ommella. Tuunailuni tarkoittaa lähinnä lahkeiden tai helmojen leikkaamista, ja teen sitä useimmiten kesää kohti. Leikkasin kuvissa näkyvät housut keväällä sortseiksi, koska pitkissä lahkeissa oli pinttyneitä rasvatahroja. Eivät ne myöskään enää miellyttäneet sellaisenaan, neljän vuoden jälkeen. Ostin nuo housut vaihtokeväänä Southamptonin Primarkista muistaakseni yhdeksällä punnalla. Paksua materiaalia oleva paita on äitini lahjoittama. Kuvissa näkyvä kassi on erään mummivainaan perintöä, mutta kieltämättä sen käyttöaste on jäänyt erittäin pieneksi. Ehkä sitä ilmaistakaan tavaraa ei kannata aina ottaa vastaan. Naurattaa kyllä tuo keskiluokkainen kesäasu, koska tajusimme päivän päätteeksi puolison kanssa, että kuljimme Rauman pitsiviikoilla aivan mätsäävissä sävyissä...

Tykkäsin Rauman Sydvest-ravintolasta tosi paljon!

En myöskään käy kirpputoreilla usein, mutta tori.fi on kieltämättä aktiivisessa käytössä. Olen merkannut tämän vuoden vaateostoksia puhelimeeni, jotta näen, paljonko oikeasti ostan "uutta" vuositasolla. Voisin raportoida tänne tulokset vuodenvaihteessa. Kulunut vuosi oli luopumisen vuosi: heitin muun muassa erään 14 vuotta palvelleen villakangastakin tekstiilijätteeseen. Sen hihat olivat sen verran kuluneet ja taskut revenneet sisäpuolelta, etten olisi varmaan saanut sitä enää myydyksi. Yksi nappi puuttui, vaikka se oli ommeltu kerran aiemmin jo takaisin paikoilleen. Takki oli jo aika lailla käytetty loppuun. Heitin menemään myös joitain aluspaitoja ja -vaatteita. Minun oli pakko antaa eteenpäin pari puseroa, joiden pukeminen oli viime vuosien aikana lähinnä ärsyttänyt minua. Nettishoppailu on tämän vuoksi minulle vaikeaa: mitä jos upeannäköinen villapaita saa ihoni kutisemaan? Yritin pitkään käyttää kutittavaa "villaista" paitaa aluspaidan kanssa, mutta tästä oli kovin vähän apua.

Ehdoton filosofiani on nykyään se, että kun heitän jotain menemään tai myyn eteenpäin, en osta uutta tilalle. Kaapistani on löytynyt edelleen vaatteita, jotka "löydän uudelleen". Niitä voi leikellä ja muunnella, tai sitten ne toimivat sellaisenaan. Olen kuitenkin vain ihminen, joten kaipaan joskus myös uutta. Nyt etsintälistalla on hyvin istuva, valkoinen poolopaita, josta ei näy läpi jo vaateliikkeessä. Poolo ei ole ohimenevä trendi, ja se sopisi älyttömän monen muun vaatteen kanssa. Vinkkejä otetaan vastaan!

PIHA JA MINÄ

Ulkona käyskennellessään ja tonkiessaan keksii välillä mitä kliseisintä symboliikkaa. En ihmettele, että suuret runoilijat ja ajattelijat ylistävät luontoa, mutta luulen että kun ihminen poistuu luomiensa ärsykkeiden luota maantomun ja pörriäisten äärelle, ne symboliset ajatukset ja yhteys luontoon tulevat meissä kaikissa jollain tavalla esille.

Järkkäilin kesän alussa marjapensaita ympäröivää kivetystä uuteen uskoon, täysin amatöörin elkein. Projekti on muuten edelleen kesken, mutta lapiointi kivisellä savimaalla ei ole näemmä helppoa laisinkaan. Silmä ehti kuitenkin tottua täysin ruskeanharmaaseen alustaan, jolla heiluin lapio kädessä. Tomua oli noussut maasta myös vaatteilleni, ja hiki virtasi. Välillä nostin katseeni pyyhkiäkseni hiushaituvia pois naamaltani ja hengähtääkseni. Silloin huomasin taas, että "jestas, että on kaunis ilma!". Kaikki vihersi, ja taivas oli sininen. Kauneus ei näkynyt, kun katseli maahan. Sitten näistä hetkistä, kun katse nousee toiveikkaana ylös, tulee mieleen kaikkia kekseliäitä kuvatekstejä tai huoneentauluja, ja tajuan saman tien että joku muu on jo sanonut nämä - tavalla tai toisella.

Sama koskee kärsivällisyyttä pihan kanssa: senkin saa rinnastettua symbolisesti koko elämään, ihmissuhteiden rakentumiseen, oman elämän kulkuun... You name it! Kun istuttaa taimia, niitä tulee kastella aluksi päivittäin. Niitä on pidettävä silmällä, jos haluaa että ne lähtevät hyvään kasvuun. Isoja puita ei enää kukaan kastele, koska ne pysyvät tolpillaan ihan itse. Ja taas ollaan kasvutarinan äärellä! Tai ylioppilaalle pidettävän puheen... Kärsivällisyyteen liittyy myös seuraava, tärkein ohje omakotitalon ostajalle: jos piha on niin sanotusti vanha, eli joku toinen on puutarhuroinut siellä ennen sinua, odota koko vuoden kierto ennen kuin teet siellä isoja muutoksia. Jos olisin raivannut "ruman pusikon" viime keväänä talomme vierestä, en olisi saanut vaiheittain kukkivaa, VALMISTA  perennapenkkiä talon etusivulle. Se on upea, ja olemme kiitollisia edelliselle asukkaalle. Nyt olemisen, runsaan pohdiskelun ja pihan huolellisen tiirailun jälkeen on paljon viisaampi tekemään mahdollisia päätöksiä sitä koskien. Minulle tuollainen mittailu ja odottelu ei ole aina ollut helppoa.

Parasta onkin se, kun pääsen aina lopulta toteuttamaan ideaani tai jotain kohdetta täysin vapaasti, eikä kukaan tule keskeyttämään. Ja kuten selitin eräälle työterveyslääkärille (oli jaksamisesta puhetta), kukaan ei tiedä, milloin projektini loppuu tai alkaa. Voin päättää sen itse, ja näen valmiin lopputuloksen edessäni hyvin kirjaimellisena. Se vasta onkin vapauttavaa ja täydellistä vastapainoa työlleni. Pihatöitä voi kutsua työmaaksi, mutta myös harrastukseksi ja elämäntavaksi.

Pakko kertoa yksi imelä ja henkilökohtainen ajatukseni, joka on toisinaan pihanlaiton taustalla: esimerkiksi kaksi tuijaa kuvaavat minua ja avomiestäni. Niitä kasteltiin oikein huolella parisen viikkoa, ja ne seisovat pihamme aurinkoisimmalla paikalla, vaikka se on tuijille aina riski. Hyvin ovat pärjänneet. Että tällaista filosofista istuttelua... Pystytimme uusperheemme lasten kanssa yhdessä pihlajan viime kesän lopulla, ja muksut antoivat sille nimenkin. Linnunpönttöjä on tulossa lisää, koska luontokadon jyllätessä haluan, että täällä saa elää muitakin kuin me. Samasta syystä monta kymmentä neliötä nurmikkoa jätetään leikkaamatta. Naapurisovusta kertoo se, että loimme rajalle uutta elämää pensaiden muodossa. Pihalla voi ilmaista itseään hyvin vapaasti, eikä kukaan ohikulkeva pätevä mieshenkilö voi puuttua siihen. Ei vaikka kuinka "tietäisi paremmin". Meillä on kolme eläkeikäistä (ja yksi puutarhasuunnittelija kävi) taustajoukoissamme, jotka tietävät vielä paremmin. Katsotaan, saavatko he omat symbolipuunsa.

UHKAKUVIA UUSAVUTTOMUUDESTA

Kuvalla huomio, ja lupaus polkkatukan (ja Sellon vessan) esittelystä

Hoi! (Hoi!)

Kaikuuko täällä? (Kaikuuko täällä?)

Heh, vitsillä liikenteeseen... En yleensä pahoittele poissaoloani blogista, mutta nyt on pakko: en julkaissut upeaa, pitkään valmistelemaani joulukimaraa tänne, ja olen muutenkin kohdellut uskollisia lukijoitani surkeasti. Se on ikävä juttu, kun kukaan ei enää edes kysy milloin tänne tulee asiaa. Ystäväni kysyi viikonloppuna, kirjoitanko vielä. Totta munassa kirjoitan, koska en tasan anna tämän kuolla pystyyn! Joskus blogin matka voi päättyä, mutta ei tällä tyylillä ja siitä tulee sitten kyllä ilmoitusta. Tajusin taukokuukausina, että tämä on osa identiteettiäni ja sitä vapaata todellista Hellua, toki kuratoitua Hellua... Josta en päästä irti.

Jos minulta loppuivat voimat kesäloman korvilla, niin annoin niiden loppua oikein luvan kanssa joululoman alkaessa. Se auttoi palautumaan kummasti paremmin. Kotoilu ja loma tekivät hyvää, ja joululoma oli ihana lämmin piparkakku talven keskellä. Toivottavasti palaamme tänä vuonna uusien joulupostausten kanssa. Vanhoja tekstejä on rästissä: jännä juttu, että näiden julkaisu ei tunnu yhtään niin kuumottavalta, kun niiden tekemisestä on kulunut aikaa. Pidemmittä puheitta, tässä yksi vuoden 2017(?) riehumisistani hieman muunneltuna:

"Kuka skrapais mul tän pellon?" kysyin mielessäni itseltäni, kun eräänä helmikuisena aamuna taapersin kiireessä bussipysäkille. Maailma ei ole valmis mutta suhteellisen valmiilta se täällä pohjoisessa näyttää, jos suurin aamuongelmani on jäinen pelto, jonka läpi päästäkseen täytyy leikkiä taitoluistelijaa. "Mutku en HALUU käyttää kävelytietä, koska siinä kestää. Tehkää tie tästä pellon poikki niin johan lyhenee kävelymatkat." Arjessa tulee eteen yllättävän paljon ensimmäisen maailman ongelmia, mutta tuo oli onneksi vain jännittävä vivahde päivässäni. Tulee mieleen se poliitikko(?), joka olisi halunnut moottoritien jatkuvan aina Helsingin keskustaan saakka. Että tuollaista sontaa saavat ihan aikuiset ihmiset sanoa tosissaan, koko kansan edessä! Olisihan se motari helpottanut juuri hänen elämäänsä.

Välillä kiehuttavat matkailuun ja tapahtumiin liittyvät rajoitteet (enkä nyt puhu korona-ajasta, 2017 daa). Saadakseen "vaeltaa vapaasti" ja "käydä tutkimusmatkoilla" ihmisen tulee päästä silti matkakohteisiinsa virtuaalisesti jo hyvissä ajoin ennen matkaa. TripAdvisor, Instagramin hashtagit ja kaikki mediakanavat täytyy käydä läpi ennen kuin voi lähteä esimerkiksi Barcelonaan. Myönnetään - itsekin googletin kokemuksia Barcasta vuosia sitten ja sehän sai minut panikoimaan. Piti olla huijaria, ryöstäjää ja kähmijää joka nurkan takana. Kyllä niitä sitten varottiinkin pari ensimmäistä päivää. En muista oliko seteleitä rintsikoiden lisäksi muuallakin vaatteiden alla. Ylipäätään kaiken imeminen netistä ennen reissua ja pikkutarkka suunnittelu syövät vähän sitä yllätyksellisyyttä, mitä matkoilta (tai elämältä) yleensä haetaan. Esimerkiksi Eiffel-torni oli kärsinyt inflaation omassa mielessäni jo hieman ennen kuin pääsin Pariisiin vuonna 2006. Torni oli myös sitä rumempi mitä lähempää sitä katsoi.

Ihmiset eivät osaa edes käyttää vapaa-aikaansa luovasti, vaan sitä käytetään siihen mihin muut käskevät. Itse toki haluaisin olla Pinterestissä koko illan, mutta neljän päivän vapaaputki vaatisi minua menemään baariin. Kun ei osaa ajatella itse, niin kohta sitä istuu palkkikulmakarvoineen Turun kovimmassa menomestassa näpräämässä kännykkää ja välttelemässä muiden ihmisten katseita. Jos tämä teksti olisi kirjoitettu 2023, olisi kulmakarvojen oltava jo viivat. Koska kuten hiusmuoti, tämäkin vaihtelee, mutta sentään vain parin-kolmen vuoden välein.

Yksi tuore esimerkki avuttomuudesta tuli kesällä rannalla, kun siellä oli meidän lisäksi vain pari perhettä. Kun rantapallo lentää yksikseen veteen, useimmat huomaavat sen jossain vaiheessa. Ei tämän lapsikatraan vahtijamummi. Lapset huusivat mummille, että heidän pallonsa menee tuulen mukana juuri kohti kaislikkoa. Jos mummi olisi kiinnittänyt huomiota millaisessa vedessä mukulat uivat, hän olisi voinut passittaa lapset itse hakemaan pallon. Minäkin olin kahlannut varsin pitkälle kastamatta edes polviani. Olin kuitenkin hiekalla, pallosta kaukana pallon joutuessa tuuliajolle. Mummi sitten huuteli, että pallo menee eikä sille mitään voi, uusia saa kyllä. Toisen lapsikatraan isä sitten huusi lapsiaan hakemaan pallon kun kerran vedessä olivat. Tästä kovin kiitollisena mummi lähti perheenisän luokse ja tarjosi tälle rahaa kiitokseksi avusta. Tässä tuli jotenkin sellainen olo, että eläkeläiset ovat yleensä vanhoja, mutta kuinka vanha TÄMÄ nainen oli? Tai mistä hän oli kotoisin kun oikein kädestä pitäen kiiteltiin, kun yksi rantapallo saatiin talteen? Pallon karkumatkassa oli kyse joistain metreistä, rannan suuntaisesti. Kun olen potkinut karanneita jalkapalloja takaisin peliporukoille puistolenkeillä, perusilmaisu "kiitos" on kuulunut tilanteeseen. Jeesuksena he eivät minua pidä.

Aukioloajat. Google ja yritysten nettisivut on kehitetty muun muassa tällaisten pikkuasioiden tarkistamista varten, jotta internetistä olisi meille hyötyä. Niitä ei siis tarvitse kysellä Jodelissa, Facebookissa tai edes kaverilta, joka ei kuitenkaan tiedä, koska esimerkiksi pääsiäisenä kaikki on sekaisin. Eli näissä suorastaan suosittelen käyttämään hakukoneita. Nykyään kaikki kaupat ovat muka avoinna, mutta kappas kummaa kun unohdat yhden helatorstain, ja edes Itäharjun Prisma ei avaa oviaan. Koettu on.

Ehkä se harmittaa, että joskus mitään ei voikaan tehdä ennen googlettamista, ja toisaalta sitä käytetään liikaa. Olen aika varma, että asunnossamme koetun tiskikoneongelman olisi voinut hoitaa vain katsomalla putkiin, heiluttelemalla niitä ja toteamalla että sitruunahappoa se tarvitsee. Sitä se tarvitsikin, mutta ennen toimenpiteitä piti lukea netistä kaiken maailman putkiasiat läpi ja myös se, että putkeen voi puhaltaa ja kokeilla, onko se oikeasti tukossa. Nopeasti siitä kyllä selvittiin, ja pitäisi kai olla tyytyväinen että porukka ottaa selvää asioista ennen kuin ryntää tekemään. Haluaisin vain, että lauseita  "kokemuksia Kupittaan puistosta" tai "kokemuksia Citymarket Länsikeskus" ei olisi mahdollista tehdä hakukoneilla. Joihinkin paikkoihin on vain uskallettava kävellä itse. Ravintoloista on tosin kiva lukea etukäteen, jos niitä pitää erikseen välttää. Nekin kommentit ovat usein yksilökohtaisia kokemuksia, kuten eräs brittikahvila halusi muistuttaa:

Kuvan omistaa ilmeisesti Mario House/Facebook

RUSKAINSPIRAATIOTA

Hengitetään raitista ilmaa keuhkot täyteen! Voimaantunut retkeilijä-Hemuli täällä moi. Kaivoin väsyneen sunnuntain kunniaksi valokuvia koneeltani, syksyltä 2018. Olen siis lähes satavarma, etten koskaan julkaissut näitä. Blogista en ainakaan löytänyt mitään... Retki Kurjenrahkaan oli mukavaa peruspatikointia ja tuolloin ensimmäinen laatuaan minulle. Nythän tyyliin kaikki ovatkin jo käyneet siellä. Kuvat ovat ajalta, kun asuntolainasta ja sähkökriisistä ei ollut tietoakaan. Taisi olla ainoastaan innostus uusista jumppavaatteista ja tuosta repusta, joka toimii edelleen työreppunani ja muissa tehtävissä. Muistan, että tunnelma oli retkellä seesteinen ja iloinen. Silti katsoin jälkikäteen kuvia ja lykkäsin niiden julkaisua aina lisää - ajanhallinta ei ollut silloin ihan parhaimmillaan. Ja kun oli mukamas se gradukin... Hitto, tämänkin postauksen kasaamiseen vierähti ehkä vartti! Toivon että nämä ruskakuvat saisivat muutkin ulos saakka katsomaan luontoa. Se saa minut joka vuodenajan alkaessa hetkeksi aivan pöljäksi, ja ihastelen maisemia ja sieniä kuin lapsi konsanaan - tai kuin ympäristöstään kiinnostunut aikuinen. Nautitaan!

HIUSTRIPILLÄ

Olen tehnyt täydellisen 360 asteen kierroksen siinä, mitä tulee hiusten väriin. Onpa hirveää ajatella, etten saanut violetista poniharjastani tänne blogiinkaan mitään! Olen samalla tosi helpottunut, kun palasin nyt syyskuussa tuttuun tummanruskeaan väriin ja leikkasin lyhyeksi piristääkseni ilmettäni. Ensin on kuitenkin syytä katsoa hiukan taaksepäin tämän muijan menoa. Löysin koneelta vanhoja kuvia, joissa blondi vaiheeni on vielä täysillä päällä. Hyväthän ne olivat. :) Tämän postauksen kuvat ajoittuvat viime vuoden syksylle, kun olimme pikkukierroksella Turun keskustassa. Kuinka sopivasti Turun päivänä!

GANDALF WHITE. Olen ihan aina tiennyt, että vaaleaa hiusväriä on joskus kokeiltava. Se onnistui luottokampaajani avulla kesällä 2021, kun tukka oli täysin omanvärinen ja siihen sai "helposti" blondattua päälle. Kyllä siellä sitten istuttiinkin... Vaalennus teki hassusti hiuksista ihan eri tuntuiset, ja siloisuus oli ensimmäisen pesun jälkeen tipotiessään. Takkujen selvittäminen oli aivan omaa luokkaansa, vaikka kampaaja ei todellakaan polttanut tukkaani aivan jäänvaaleaksi. Ymmärsin nopeasti, miksei siihen lähdetty. Olin kuitenkin innoissani uudesta tyylistä! Tyvikasvun tiheä värjäys olikin sitten oma operaationsa, vaikkakin tässä maailmassa aika pieni ja kivuton rutiini.

Tsekkiläisen ystävän lahjoittama psykologian opiskelijoiden kangaskassi, kuvassa Freud

Katsoin vaaleita suortuvia muun muassa näissä kesäkuvissa, ja tajusin että kyllä ne tuovat esimerkiksi tummat kulmani eri tavalla esille. Olen jopa aika varma, että 20 vuoden kuluttua haluan blondiksi uudelleen - niin raikkaaksi se tekee monen varttuneen naisen ilmeen. 

Vaan mitä tehdä blondille, jonka ylläpitoon alkaa kyllästyä, mutta nyt olisi tilaisuus leikkiä väreillä? NEHÄN VOI VÄRJÄTÄ PASTELLINSÄVYILLÄ. Mars kampaajalle heti kesäkuussa... Violetista kesätukasta saattaa tulla muistelukuvia blogiin, mutta valitettavasti parhaat lähikuvat kuontalosta hävisivät kadonneen puhelimeni mukana. Täytyy sanoa, että sitä väriä olisi pitänyt ylläpitää todella ahkerasti. Kaikkihan sen osaavat järkeillä. Mutta kesäloman alkaessa olin niin puhki, loman tarpeessa ja toisaalta hiukan surullinen puhelimeni kadotuksesta (uudessa puhelimessa kun ei ole vanhoja, tärkeitä kuvia), etten tainnut oikeasti jaksaa. Myös uuden kotimme puutarha vaati hoitoa ja huolenpitoa, johon hurahdin aivan totaalisesti. Violeteista hiuksista tuli riemunkirjavat viimeistään silloin, kun kaksi senttimetriä tummanruskeaa tyvikasvua alkoi puskea sekaan. Latvat olivat lopulta kuin vaaleaa naavaa, ja keskivälin tienoilla lainehti lilan sävytteen ja blondin alusvärin sekoitusta. Niskassa vähän sitä, päälaella hiukan tuota. Mutta näyttivät ne hetken aina upeilta, sävytepesun jälkeen! 

Yllätyin siitä huomiosta, jota hiuksilla sain. Liikun paljon paikasta toiseen esimerkiksi töissä.  En silti ollut varautunut siihen, paljonko huomiota herättävä tukkani ahdistaisi itseäni - ihmisten kasvoista näkee aika nopeasti, ihastelevatko vai kauhistelevatko he ulkonäköäni. Oli ihanaa kuulla kehuja, mutta kesän jälkeen halusin helpottaa arkeani ja leikkiä väreillä vaikka sitten vaatevalinnoissa. Vauhdikkaan kevään ja alkukesän jälkeen kaipasin muutenkin enemmän rauhaa ja sitä, että olisin enemmän näkymättömissä. Elokuussa tiesinkin, että värjäysleikit alkavat lähestyä loppuaan. Uudesta coolista, tummanruskeasta long bobistani tulee tänne taatusti kuvia. Se tuntuu mukavalta, turvalliselta ja siltä, että peilistä katsoo taas tuttu Hellu. En tiedä, heijastelevatko hiusvärjäilyt psykologisia vaiheitani vuoden varrelta, mutta nyt taaksepäin katsottaessa ne näyttäisivät kävelleen käsi kädessä.