SYYSTUULESSA SISKON KANSSA

Pahoitteluni tästä suoranaisesta blogitauosta. Kävimme pari viikkoa sitten ottamassa asukuvia siskoni kanssa ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Kirpsakasta tuulesta huolimatta nauroimme itsellemme ja nautimme kauniista säästä, mutta auringon laskettua sekä kuvaaja että kuvattava hytisivät jo aika huolella.

Haluaisin mennä suoraan asiaan ja avautua tästä merkillisestä ajanjaksosta elämässäni. Täytin kesällä nimittäin 27, ja voi luoja millainen puskuri se on ollut kaikelle. Ikäkriisistä en toisaalta tykkäisi puhua kun se kuulostaa turhan dramaattiselta, mutta muutosten vuosi tässä nyt totisesti on käsillä. Eikä pelkästään eteenpäin menemisen meininki, vaan myös paluu perusjuttuihin, jotka olin kiireisten opiskeluvuosien varrella unohtanut. Paineita tälle kaikelle on asettanut se, että ensi vuonna pitäisi valmistua yliopistosta.

Englanti opetti tietysti paljon. Vaihto-opiskelu vaatisi edelleen omia postauksiaan, mutta katsotaan. Tie oli kuningas. Olen usein miettinyt mitä se tarkoittaa. Ehkä tähän sopisikin paremmin se "nauti matkasta, älä vain päämääristä", tai jotain. Muistan erään krapula-aamun, toiseksi viimeisen aamun Englannissa. Heräsin local buddieni luota noin neljä tuntia nukkuneena. Hyvästelin Kieranin ja hänen kämppiksensä, kädet hieman täristen sekä lähtöjännityksestä että siitä darrasta. Olin lähdössä brunssille, ja koska halusin edes vähän raikastua, ostin kaupasta halvan hammasharjan ja -tahnaa, ja pesin suuni äkkiä kaupan naistenhuoneessa. Pääsinkin tästä brunssille hyväntuulisena edellisen päivän meikit naamassa. Ja tämä on se suurin opetus: vaikka edellisen illan meikit kasvoilla ei olisi terveellistä ihonhoitoa, niin mua ei enää yhtään kiinnostanut miltä näytin! Siis aivan, täysin, sama. Toki tässä varmaan vaikutti sekin, että kaupungissa minua ei tuntenut kovin moni. Mutta sen jälkeen meikittömyys, darrameikkiys ja aamunaama ylipäätään ovat olleet helppoja hyväksyä. Ei aina tarvitse välittää!

Miten muuten maailman myrskyt tuulettivat ajatuksiani? Soitin kesällä eräistä juhlista vanhalle ystävälleni, jota en ollut nähnyt vuosiin. Johonkin teinidraamaan se ystävyys kuihtui, enkä itse halunnut ottaa häneen yhteyttä. Nyt kuitenkin päätin, että haluan ystävän takaisin. Hän onneksi sanoi puhelimessa vain odottaneensa, milloin itse olen valmis. Jatkoimme  juttua melkein kuin vuosia ei olisi ollut välissä laisinkaan, ja tuntuu kuin kivi olisi vierähtänyt hartioiltani.

Kiviä on kieriskellyt sen jälkeenkin. Aloin lauleskella kesätöissä vapaammin, kun siellä koneiden käydessä kukaan ei kuitenkaan kuule. Sen jälkeen olen hyräillyt jopa kaduilla tai pyöräillessä, toki hillitysti. Aloitin lyrical dance -tunnit, koska tajusin että tanssiahan tässä olisi pitänyt jo monta vuotta - muuallakin kuin baarissa. Reggaeton-tanssista oli hyvä aloittaa vuosi sitten, mutta se ei yksinään riitä ihmiselle, joka janoaa toisinaan tiukkaa kuria ja kauniita nilkan ojennuksia. Nyt voin sanoa helpommin kuin muutama vuosi sitten, että vapaa-aika kuluu oikeasti kivoihin juttuihin. Aloin myös runoilla pöytälaatikkoon, vaikken varmaan yhtään osaa.

Ostin hatun ystävältäni. En tiedä sopiiko se mulle täysin, mutta laitetaan sopimaan.

Gradu eli Pertti on edelleen ystäväni, mutta välillä meille tulee kireitä päiviä. Tilastotiede on viilentänyt välejämme viime aikoina, mutta en suostu stressaamaan sitä liikaa. En vain suostu. Ei paperihommat ole sen arvoisia, vaikka haluankin onnistua. Tässä on kyllä aikaa!

Olen alkanut avata pieniäkin asioita itsestäni lähipiirissä, sillä Englannissa totuin juttelemaan jatkuvasti uusille ihmisille. Siellä oli pakko avautua tarpeeksi muille, jotta heistä saisi tarpeen tullen tukea. On helpompi tukeutua muihin kuin hautoa jotain kurjaa yksin. Suosittelen aloittamaan ihan pienestä! Kai tässä on tullut jonkinlainen tarkempi fokus siihen, mitä elämältä haluaa ja millaisessa seurassa haluaa kulkea. Luulin jo tienneeni sen hyvinkin selvästi, kun elämä on ollut näennäisesti mallillaan ja sujunut leppoisasti. Mutta ei lopeteta tällaiseen kliseeseen vielä!

Rokkenrollivuoteni myötä mielessäni on alkanut pyöriä pelottaviakin uusia asioita, niitä jotka kertovat otsaryppyjen olevan ihan nurkan takana. Että onko enää järkevää muuttaa uuteen vuokra-asuntoon, vai ostaisiko seuraavaksi oman. Valitimme juuri ystäväni kanssa taloyhtiöidemme tiedonkulusta - pitääkö kaikki tehdä itse! Olen alkanut pitää suomenkielisestä musiikista. En pysty enää nauramaan monellekaan Posse-ohjelman tempaukselle. Mulla on hinku lukea iltaisin kirjoja otsalamppu päässäni. Ostan keikkalippuja kysymättä muilta. Katson ihmisiä aiempaa levollisemmin silmiin. Tunnen suolistoni paremmin. Voiko sitä elämältä enempää toivoa?! 

Ja osaan sanoa noin puolelle minulle ehdotetuista tapahtumista suoraan ei - tarvitsen näin 27-vuotiaana enemmän aikaa palautua. Ja enemmän aamuja, jolloin herään virkeänä enkä paniikissa siitä, mitä edellisenä iltana olisi pitänyt tehdä. Mitä sitä seuraavaksi oivaltaakaan! Ajanhallinnassa olisi opettelemista... Yksi oululainen logopediakaveri ehti jo meillä yöpyessään ehdottaa aamutoimiini kuvastruktuuria, kun en tunnu pääsevän muuten ovesta ulos.

PERTTI JA MINÄ LIIKENNEVALOISSA...

Pertti ja minä pääkirjastossa. Olen kulkenut Pertin kanssa mukavasti yhtä matkaa tämän syksyn, mutta oikeastaan taipaleemme alkoi kunnolla vasta hänen saatuaan kunnon nimen, jolla häntä voi kutsua. Pertti on gradutyöni (epävirallinen) nimi.

Näin muutama viikko sitten Facebookissa, että kaveri oli saanut neuvoksi puhutella graduaan kuin ihmistä: työkaveria, ystävää, toivottavasti nyt ei rakastajaa sentään. Innostuin tästä, sillä en kunnioittanut Perttiä nimettömänä läheskään yhtä paljon kuin nyt. Nyt olemme kumppaneita. Otan tuollaiset neuvot yleensä liiankin kirjaimellisesti ja hyvä niin: pelkällä "ajattele positiivisesti" -kliseellä olisin päässyt ehkä eteenpäin, mutta gradun pertittäminen toi tutkimusaiheen lähemmäs sydäntäni ja tuli tunne, että pystyn työskentelemään hänen kanssaan vielä pitkään hermostumatta.

En ole saanut Pertistä vielä harmaita hiuksia, mutta silmäpussit ovat syksyn odotettua satoa.

 Putexin oma college - syksyn pehmein paita!

 

En siis ole ensimmäinen, joka kirjoittaa gradustaan näin. Tämä on aina tärkeää mainita Perttiäkin työstäessä - että muiden sanomaa ei pidä väittää omaksi ideakseen. Se on haastavaa, sillä jos haluan Pertin kautta tuoda esille niinkin yksinkertaisen ja yleisen asian, että aivovammapotilaita ei ole tutkittu Suomessa tarpeeksi, pitäisi siihenkin pyrkiä löytämään jonkun toisen pertti tai pena, joka on kirjallisesti lausunut sen ensin. Menemme joskus vähän sekaisin, kun tuo pitää ottaa huomioon jo mitättömältä tuntuvissa lauseissakin. Vaikka Pertissä ei tietenkään ole mitään mitätöntä tai turhaa.

Toivon kuitenkin, että suhteemme säilyy ammatillisena niin, että joululomalla voin keskittyä omaan ukkeliini ja jättää Pertin uinumaan helkkarin pitkiä päikkäreitä. Ei sitä oikeasti aina jaksa.

KIITOS OULU 2017-2017

Viikko sitten palasimme Oulusta takaisin pimeään ja lumettomaan Turkuun. Oulun logopedian opiskelijoiden hallitus eli Communica kutsui meidät luokseen tutustumaan kaupunkiin ja tietysti verkostoitumaan. Kuvia otettiin varmaan yhteensä satoja, mutta ymmärtänette, että ekskursion luonteeseen kuuluen suurin osa niistä on julkaisukelvottomia.

Saavuimme keskiviikkoiltapäivänä lumen kuorruttamaan Ouluun, ja tajusimme saapuneemme todelliseen winter wonderlandiin. Niin kaunista, niin iloiset ihmiset vastassa! Majoituimme paikallisten "logojen" luona, ja esimerkiksi huikea Ella otti meitä luokseen kaksi, vaikka hänkin asui pienessä yksiössä. Saimme ihanan* Ninnin kanssa kyydin lähes kaikkialle kiitos autollisen Mirkun, vaikka olisimme hyvin voineet käyttää bussia. Olemme tästä kaikesta edelleen tosi kiitollisia - Oulussa minulla oli käytössä jopa parempi sänky kuin kotona. Yksi kulttuuriero iski kuitenkin jo ensimmäisenä iltana: tuli niin pirum pimmiää jo iltapäivästä! Nythän se on jo täällä etelässäkin todellisuutta...

Ensimmäisenä iltana nautimme illallisen ravintola Pannussa, joka oli kyllä huoleton mesta. En ollut tiennyt oululaisesta majoneesipitsan perinteestä, mutta olin vahingossa tilannut sellaisen itselleni etukäteen. Tykästyin siihen sen verran, että otin vielä perjantainakin "majoneesikänkyn". Ruuan lomassa Mirkku kertoi huikeita luontotarinoita kotikonnuiltaan, ja tutustuimme toinen toisiimme. Kävimme myös KULUMASSA, jossa Rammstein-drinkki läväytettiin yllättäen eteemme. En ole koskaan nähnyt vastaavaa showta drinkkiä tehtäessä, ja se lämmitti kyllä mieltä erityisesti biisivalinnan vuoksi. Itse menin tuon illan vielä glögilinjalla, ja koko asetelmasta tuli jotenkin jouluinen ja kotoisa olo. Kävelimme samana iltana PAHKI toripolliisia, koska tiesimme jo, mitä pahki tarkoittaa.

Sain muilta hieman kuittailua, kun napsin polliisista kuvia aivan joka kulumasta. Tämä oli oikeastaan myös lopulta ainoa suora kuva kyseisestä herrasta.

Torstaista oli odotettavissa pitkä mutta mielenkiintoinen päivä. Pääsimme kunniatohtorin pitämälle aamuluennolle ihanteelliseen aikaan heti klo 8.15. Se oli ainakin hyvää kertausta meille, jotka ovat kurssin jo käyneet, mutta pääasia oli nähdä legendaarinen Lehtihalmes. Osallistuimme vielä toisellekin luennolle, ja valitsimme Sinin kanssa kuulovammahommat. Toinen luento oli virhe sinänsä, sillä olin tautisen väsynyt ja nälkäkiukkuinen tässä vaiheessa. Alla kuitenkin kuva luennolta, jossa on jo nähtävissä hymynkare. Oululaiset kyllä juttelivat luokissa vapaammin opettajan kanssa kuin meikäläiset Turussa, mistä voisi ottaa mallia. Oulun yliopisto on sellainen labyrintti, etten vieläkään tiedä edes, kävelimmekö sitä ikinä päästä päähän. Heillä on myös Subway keskellä kampuksen käytäviä. Miinusta annan ruman värisistä seinistä. Oli kiva tutustua paikkoihin, sillä Turussa kampus on kuitenkin ripoteltu melko laajalle alueelle ja moneen rakennukseen. Sitähän sitten olettaa kaiken olevan samalla tavalla myös pohjoisessa. Yliopistolla oli myös abipäivät menossa, joten saimme soljua paikasta toiseen muiden noobien vanavedessä. Ja ei, emme ihan oikeasti meinanneet löytää oikeasta paikasta ulos, kun oli tarkoitus lähteä valmistautumaan iltaan.

 Yritimme hypätä Usherin oireyhtymää sairastavan saappaisiin. Eipä tuolta paljoa nähnyt.

Teinisitsejä varten oli käytävä ostamassa vähän snapsijuomia ja aloitteluruokaa. Kiirehän siinä tulee, kun meikäläisen kanssa alkaa valmistautua. Sipsivalinnassa osasin tehdä kompromisseja, joista äitikin olisi ylpeä. Meikkasin itseni niin teiniksi kuin osasin, ja moni meistä totesikin pelästyneensä illan mittaan aina peiliin kurkatessaan. Huonetoverini Ninni näytti oikeasti 16-vuotiaalta koulukiusaajalta, ja olisi Ellakin päässyt lastenlipulla bussiin. Sitä luulisi, että vain ulkonäkö on teiniä sivistyneiden teekkareiden ja logopedien yhteissitseillä, mutta meno äityikin sellaiseksi, että tunsin saapuneeni aikakoneella vuoteen 2008. Oikeastaan kaikki elementit olivat nähtävissä: vessassa oksentaminen, tietyntyylinen tanssiminen pylvään ympärillä, sauna ja lumihanki, salamavalolla höystetyt peilikuvat, soidinmenot, beer pong, ambulanssi ja kuulemma polliisikin pihassa... Ei nyt eritellä tässä pikkumaisesti, kuka teki mitäkin, mutta logopedit eivät taatusti jääneet seinäruusuiksi. Kun sitseillä annettiin viimein puheenvuoro turkulaisille, kerroin vakavanhaa legendaarista tarinaa mammani lapsuudesta, joka ei sinänsä liittynyt mihinkään. Annoin ainakin hyvän kuvan turkulaisesta elämänmenosta joskus 30-luvulla. Lauloimme myös oman Putex-laulumme, joka sai innostuneen vastaanoton. 

Oli muuten todella virkistävää juhlia yhdessä tilassa koko ilta, sillä kuka nyt haluaisi lähteä hyviltä etkoilta mihinkään. Tosin muutaman kaverin kanssa päätimme siirtyä Poikkareille (poikkitieteelliset bileet) paikalliseen yökerhoon, sillä ajattelimme että se on täällä koettava. Paikan päällä ei kuitenkaan ollut niin hurja meno kuin teekkaritalolla. :D Teimme sitten oman tanssishowmme siihen loppuun Ninnin kanssa. Emme edes olleet tanssilattialla, vaan jossain välissä sattui olemaan hyvä musiikki ja enemmän tilaa, niin tottahan siinä on hyvä aloittaa robottiliikkeiden ja modernin tanssin yhdistelmä.  Ennen kuin lähdimme taksilla hotellille**, tapasimme opiskelututtavan Turun yliopistosta - oululaisessa baarissa! Totta helekkarissa.

Tosiaan, se murre tarttui hyvinkin äkkiä. Tietty nuotti ujuttautui puheeseen lähes huomaamatta, mutta saimme silti kuulla oman nöyryytyksemme siitä, kuinka pölöltä turku kuulostaa. Sitä luulee puhuvansa jotenkin yleiskielellä, kunnes menee Ouluun ja porukka alkaa matkia melko uuvattimaisesti omaa puhetta. Tämän ansiosta tajusin lyhentäväni jatkuvasti sanoja, ja yritin korjata tätä asiaa aina välillä. Myös kielimuuria esiintyi ajoittain, sillä luulin että "valakeasta" puhuttaessa tarkoitettiin ihan oikeasti Valakea-nimistä kauppakeskusta. Se olikin ihan vain Valkea. Toisaalta taas oululaisilla oli vaikeuksia ymmärtää verbimuodon "katsoin" -> "kattosin" logiikka. Emme itsekään osanneet selittää sitä.

Perjantain turistikierros kaupungissa sujui levottomasti, hieman puolikuntoisena mutta rennosti. Luulenpa, ettei joukkomme olisi jaksanut kovin paljon pidempää kierrosta, sillä parikin logoa oli löytänyt jatkoilta takaisin majapaikkaansa vasta keskipäivän tienoilla. Yksi meistä ei edes päässyt nukkumaan "kotiinsa", sillä väliin tuli yksi sairaalareissu ja jotain tuollaista pientä. Mutta kaikki halukkaat pääsivät sentään perjantain kierrokselle! Minä ostin aikuisen naisen korvikset vanhasta aitasta, sillä olen tuollaisten paikkojen helppo uhri. Oulussa on paljon kaikkea kaunista ja vanhaa, ja erityisesti kaupunginkirjaston alue teki moneen vaikutuksen. Siksi olikin hienoa ottaa kuva sen lähellä sijaitsevasta nakkikioskista (kuva alla) eikä siitä kirjastosta. Osa meistä halusi Pannukakkotaloon kierroksen päätteeksi, sillä olihan Turtles-kebulan majoneesipitsan syömisestä jo kulunut tarpeeksi aikaa. Tässä välissä täytyy sanoa, että ainoa terveellinen ruoka taisi reissun aikana olla yksi kouluruokailu ja emäntämme keittämä aamupuuro sekä välipalat - kiitos hänelle niistä. Majoneesikaupunnissa on vaivalloista etsiä terveellistä syötävää.

Viimeisenä iltana pääsimme myös yritysvierailulle oman alamme firmaan. Se oli kyllä mielenkiintoista ja kivasti järjestetty tilaisuus. Vaikka itse olin lähinnä univajeinen (#jeesustelija), kiinnostuin firmasta ja isompi liekki syttyi taas sisälläni logopediaa kohtaan. Pirun pehmeässä tuolissa istuminen saattoi auttaa keskittymisessä myös. Onneksi monen firman leivissä voi työskennellä ympäri Suomea, eikä tarvitse lähteä Ouluun saakka. Loppuilta kului yliopiston Mannensaunalla (kelatkaa mikä nimi): siellä syntyi hyviä keskusteluja ja reippaimmat ryhtyivät oikeasti saunomaan, mutta olimme suurin osa kyllä aivan kuitteja. Onneksi väsyneimmän päivän päätteeksi päätin avautua henkilökohtaisista asioistani puoleenyöhön saakka, niin ettemme varmasti saisi nukkua tarpeeksi ennen lauantain junamatkaa. :D Onneksi lauantain aamupala Makia-kahvilassa sai hymyn huulille ennen lähtöä.

Tämä ekskursio oli ruuan, seuran ja vieraanvaraisuuden vuoksi täyttä priimaa ja juuri sopiva piristysruiske pimeän syksyn keskellä. Lumi oli tosin jo sulanut Oulustakin pois, kun lähdimme takaisin Turkuun. Naurua ja väsyneitä vitsejä riitti alusta loppuun saakka - enpä ole hetkeen nauranut oikeasti vedet silmissä. Jos wabu ei lobu, niin osalla ei loppunut kyllä Oulukaan Turkuun päästyämme. #elämämoulu jää kirkkaana (mutta vähemmän selvänä) muistona mieliimme, ja nyt vain odotellaan oululaisten logojen vastavierailua. ;)

*Adjektiivi lisätty henkilön pyynnöstä. Tunteet ovat toverillisia, ei mitään muuta.
**Ellan residenssi tuntui hotellilta, mutta ei varsinaisesti ollut sitä. 

Leoparditurkki

Täällä blogissa vain okapallot viuhuvat. Viuhuvat kylmän talvituulen mukana vieden mukanaan kaiken inspiraation.

No ei sentään! Olen univajeinen mutta onnellinen hiihtäjä. Hävettää ihan hirveästi, että julkaisin viimeksi ennen loppiaista, mutta kaikkeen ei voi revetä. Nyt repeän tänne taas, tosin en ihan sillä tavalla kuin maksakirurgiapotilas, jonka koko vatsa aukesi keskeltä kun hän erehtyi nousemaan istumaan leikkauksen jälkeen (kaveri kertoi).

Kuukauden aikana on tapahtunut vaikka ja mitä: Trump kuohuttaa ja Yoncé saa kaksoset, mutta minä teen yhä töitä, jumppaan ja opiskelen. Täytyy myöntää, että koska en ole kirjoittanut hetkeen niin en ole lukenut paljon muidenkaan blogeja. Satunnaisesti kyllä, mutta yleensä iltaisin laitan vain telkkarin päälle ja möllötän paikallani. Istun koneella muutenkin ihan tarpeeksi, joten kynnys avautua tänne kaikesta kasvaa.

Mitä kuvittelet tekeväsi! Se ei ole mikään Berliinin muuri.

Olen ehtinyt juhliakin jälleen kerran. Bileet ovat olleet oikein onnistuneita, ja muun muassa Goomilla pääsin tuulettamaan kunnolla. Reissumme alkoi huutamalla Turmion Kätilöiden biisiä hyttikäytävällä kun joku sitä soitti, mutta meno kyllä rauhoittui ns. pilkun aikaan. Toisilla tosin ei - muumilaulut hytin ulkopuolella herättelivät meitä tasasin väliajoin. Goomilla tuollaisesta ei oikein voi valittaa. :) Meidän sovittu teemamme meni päin mäntyä, mutta se ei menoa hidastanut! Oli Paskan Musiikin Festaria, Robinia ja mustan jättipippelssonin* (kirjoitan sen just niin kuin haluan) heittelyä seinään. Ensi kerralla haluaisin keksiä teemaksi jotain huikeaa, mikä ei sisältäisi kenties ollenkaan haalareita. Kandi edistyy niin hienosti, että unohdin yhden deadlinen kokonaan.

Mulla olisi taas asiaa kuin Karpolla aikoinaan, mutta haluan kuvia tueksi. Arkeni on välillä tosi tylsän näköistä eikä kamera kulje valitettavasti usein mukana. Yksi asia mikä nykynuorisossa mättää, on se että otetaan kuvia ajatellen vain someen jakamista. Tätä teemme varmasti hyvin suuri osa joskus, mutta ei se kai voi olla ainoa tarkoitus. Haluan kuvia talteen, katsottavaksi jälkikäteen ihan vain itselleni. Ihan sama jos jossain on huono valo tai ruma tausta. Haluan rehellisiä muistoja! Niitä täytyy alkaa tallentaa enemmän.

Ja ei, mulla ei ole oikeaa talvilomaa. Sen ansiosta ensi viikko on kuitenkin vähän letkeämpi, ja perjantaina menen katsomaan metallibändiä. Se on melko kuumottavaa: musiikin takia sinne mennään, mutta miten siellä muuten menetellään? Pitääkö olla tekokuiturastat ja nilkkoihin ulottuva nahkatakki? Kuvissa näkyvän tekoturkin voisi ainakin heittää päälleen? Olen muuten ennenkin käyttänyt leopardikuosia ja ikuistanut sen blogiin. Kyllä pistävätkin hymyilyttämään vuoden 2012 postaukset!

*Kun googlettaa Pippasen ja pippe*in, ei saa täysin mätsääviä tuloksia, luojan kiitos. Kas näin turvaamme sometulevaisuuden!

TOP 5 ILMENTYMÄT TEHTÄVIEN ASIOIDEN LYKKÄÄMISESSÄ

Tässä on kyllä paiskittu hommiakin, mutta koska päätin marraskuussa, että nyt biletetään kun vielä keretään, niin olen myös juhlinut ja käynyt ulkomailla enemmän kuin aikataulut sallisivat. Töissäkin olen sentään parantanut suoritustani! Silti yksi asia on iskenyt sunnuntaisin, aamuisin, iltapäivinä ja silloin, kun olen tehnyt suursiivouksen. Se on vanha kunnon

prokrastinaatio:

viivyttely, aikaansaamattomuus, asioiden tekemättä jättäminen tai lykkääminen (suomisanakirja.fi)

Top 5

5. Sosiaalinen media. Jodel on kiva anonyymi avautumispaikka, jossa on eri kanavia esimerkiksi opinahjoille. Sieltä saa karmaa toimintansa mukaan, mikä ei ainakaan vähennä jodlauksen määrää. Olen onnistunut tosin välttämään Jodelia monta päivää, sillä se vie kännykän akun suitsait sukkelaan.

4. Suursiivous. Se oikein perinteinen, jossa alkaa myös pyyhkiä tapetista tahroja, jotka eivät ole edes ilmaantuneet meidän asuinaikanamme.

3. Babyshowerien järjestäminen. Kirjoitin ekstrapitkän ja informatiivisen tekstin Facebook-tapahtumaan, koska eihän kukaan muuten ymmärrä babyshowerien perimmäistä tarkoitusta. Tämän tein kirjastossa kesken tenttiin lukemisen, sillä asialla oli kova kiire. Ne kutsut ovat kuitenkin jo ensi vuoden puolella!

2. Kuskina oleminen lauantai-iltana. Lauantai-iltakin pitäisi käyttää osittain opiskeluun, jos tentti on maanantaina. Ajattelin kuitenkin, että pakkohan tässä on mennä hakemaan porukkaa satamasta ja suunnata toiseen kaupunkiin tupareihin. Miten ne muuten pääsevät paikasta toiseen? Tupareissa voi vaikka viipyäkin hetken kun ruokaakin on tarjolla, ja onhan se nyt hyvä nähdä ihmisiä välillä.


1. Siskon opiskelupaikkaan tutustuminen avoimet ovet -päivänä. Sinä päivänä, kun on oikein hurjasti asioita hoidettavana ja luettavaa myös, niin kyllähän sitä ehtii piipahtaa hammaslabrassa katsomassa, mitä siellä tehdään. Ja kun lähtöä tekiessäni sisko kysyy, haluanko tehdä oman jättikipsihampaan, siihen vastataan kyllä. Ainahan nyt yhden jättikipsihampaan ehtii tehdä.

Kandia pitäisi (tai kannattaisi) tehdä tällä viikolla omin päin ilman virallisia aikatauluja. Miten luulette sen onnistuvan? Ja mitäs erikoisia keinoja muilla on? Alla arkistojen aarre: "Come to uni, they said. It will be fun, they said."

Kun se hevonen ei viekään oikeasti mihinkään. Pippanen ratsailla luultavasti 90-luvun puolella.

Tiedät olleesi tarpeeksi kauan yliopistossa, kun...

Elämä on (opinto)lainaa, kohta oot vainaa ja silleen! Luettelen tässä tietenkin omakohtaisia ja ympäristössä huomaamiani asioita, joten halutessaan kommenttiosioon saa lisätä omia huomioitaan.

• Juot punaviiniä silloin tällöin tai viikoittain. Tai päivittäin.
• Laulat humalassa suomenkielisiä kappaleita, jotka eivät kerro alkoholista ja ennen kaikkea niitä, jotka kertovat.
• Haluat pohtia syitä lasten ongelmakäyttäytymiselle ja teet sen hyvin teoreettisella tasolla.
• Osaat kertoa syitä em. kohtaan, mutta kun saat lapsen eteesi, monttusi aukeaa etkä tiedä, mitä tehdä.
•  8 euron lounas kuulostaa kalliilta.
•  Rapeat kalapalat tartar-kastikkeella ovat lounasruokana luksusta.
• Ajatus siitä, että työelämässä saa töiden jälkeen tehdä tasan mitä huvittaa, kuulostaa järjettömältä.
•  Viikonloppuhumala kuulostaa eksoottiselta vaihtoehdolta.

•  Akateeminen vartti on tosiasia.
• Syöt enemmän kasvisruokaa kuin ennen / sinusta tulee vegaani.
• Et muista kaveripiirisi ikähaarukkaa.
•  Tiedät, että ajatusviivalla ja yhdysmerkillä on tekninen ero.
•  Sana "tekninen" ei kuulu sanavarastoosi, paitsi jos luet DI:ksi.
• Alat kulkea kumisaappaissa lähes missä tahansa (esim. lähipubi).
• Saat halutessasi yli 3000 euroa tilillesi kahdessa päivässä.
• Saat halutessasi kuluttaa 3000 euroa tililtäsi kahdessa päivässä.

 Sekin on melko edistynyttä, että lähtee ulkomaanmatkalle juuri silloin kun opinnot alkaisivat, koska "ei se ole niin tarkkaa". Kreikka, täältä tullaan! Alla kuva minusta hakemasta laukkuani vanhempien luota. Tuosta huikeasta asukokonaisuudesta tulossa kuvia sitten ehkä viikon päästä. Niin ja Kreikasta myös!
 

 

Vapaan kanan muna kierii kevättä kohti

Jessusmaaria, sanoisi äitini. Tässähän on mennyt kuukausi ilman mitään bloggaamista! Olen potenut tästä syyllisyyttä, koska haluaisin kirjoittaa elämässäni muitakin kuin litterointeja (kyllä vain, minulla on työpaikka), mutta elämä sanoo ei. Elämä sanoo kyllä rahalle, juhlimiselle ja keväälle - ja niille tenteille. Kolme vielä, niin mä olen vapaan kanan muna. No niin, säälittävät vitsit ja hätäpostaus tulevat siis tässä...

 Kuvissa vuosijuhlien rekvisiittaa ja yksi leidi, joka ei kyllä todella näytä kuvassa niin hyvältä ja rennolta kuin oli kuvitellut. Meetvurstimies piti rajata tästä pois, mutta hänkin näytti ihan ookoolta. Kuvaaja Juho Hienonen hoiti homman kotiin.

Vuosijuhlat veivät kovasti aikaani kuun alussa, ja ne olivat kyllä varmasti koko vuoden parhaimpia kemuja, vaikka tässä nyt on aikaa juhlia vielä ennen kesääkin melkoisesti... Pidin puheen, jonka suunnittelin pikkulaukkuun sujauttamalleni paperille noin puoli tuntia ennen h-hetkeä. Pidin sen melko siistinä, koska ymmärsin vasta juhlan alkuvaiheessa, että salissa istuu muitakin kuin 26 (vai montaks meitä on) vuosikurssitoveria. Tilanteesta ei ilmeisesti ole videota, mikä on harmi, sillä en ehtinyt nähdä itseäni epäilyttävä lautasliina päässäni edes peilistä. Näytin luultavasti sairaan nololta, ja kavereiden mukaan näytin Ku Klux Klanin jäseneltä. Se ei ollut tarkoitus!

Peto eli Meetvurstimies pääsi myös irti virallisesti, ja hän viihtyi illan aikana oikein hyvin. Kun viralliset valokuvat juhlista julkaistiin, hän kysyi myös, ottiko kukaan silliaamiaiselta kuvia. Voi sitä järkytystä, jos joku olisi siellä meitä kuvannut... Sinne lähdettiin siis juhlien jälkeisenä aamuna neljä tuntia nukkuneina. Itse näytin ainakin järkyttävältä, eikä Ruissalossa oleva mökkikään ollut esteettisimmästä päästä. Siellä tanssittiin humppaa, pelattiin pingistä ja muuta vastaavaa. Menin sanomaan eräälle fuksille lähes selvin päin, että "muistan sun kasvot, mutten naamaa". Viikonlopusta voi tuon perusteella päätellä jo paljon.

Minulla loppui eilen terapiaharjoittelu, ja vaikka se oli mielenkiintoista ja kivaakin, niin oli se myös yksi iso stressipallo. Nyt on kevättä rinnassa ja sitä rataa: meillä on kotona oikeita kukkia, ja olen vaihtanut tavaroiden järjestystä. Tajusin kevään tullen, että tämä sisustus on karmea! Nyt näyttää pirteämmältä, ja haluaisin blogata aiheesta tännekin. Ensi viikko menee kyllä vappuhommissa, mutta niistäkin voisi tänne laittaa ihan vain siksi, että kerrankin vedän viikon ns. täysillä... Kaikennäköistä läppää tässä on tulossa, joten ei huolta!

HUOM. Logopediaan hakevat kommentoijat: olen kiitollinen siitä, että tukeudutte minuun näinä vaikeina aikoina. Toivon kuitenkin kärsivällisyyttä, sillä jos haluatte vähänkään järkeenkäypän vastauksen, niin esim. yksi tällä viikolla saapunut kommentti joutuu odottamaan vähintään huomiseen. Aika on kortilla, ja Temptation Islandkin tulee sen kaksi kertaa viikossa. Toivottavasti ymmärrätte!

#vainlogopediajutut

Kuvat ovat Halisten ihanista maisemista viime viikonlopulta, kun sää oli täydellinen hevosten tuijottamiseen, kuvailuun ja käppäilyyn. Sinne piti tietysti lähteä upouusissa istuvissa housuissa eikä lenkkitamineissa... Lupaan, että tämä on viimeinen opiskelupostaus vähään aikaan, mutta myös ne, jotka eivät tiedä mitä kaikkea puheterapeutit voivat tehdä, kannattaa ehdottomasti lukea tämä! Otsikko kuvannee tämänhetkisiä fiiliksiä parhaiten, mutta otsikko voisi olla myös "ei vain ärrävikoja". Ensi viikolla en välttämättä ehdi bloggailla sen enempää kuin tälläkään viikolla, mutta koittakaahan pysyä housuissanne!

• Olemme ruokkineet toisiamme piltillä, porkkanalla, ruisleivällä ynnä muilla. Opintopisteiden eteen on aika jännää yrittää asettua cp-vammaisen saappaisiin ja antaa kaverin ruokkia, kun omat silmät ovat kiinni ja "leuka ei toimi". Tuoreimman tiedon mukaan meidän on myös tänä keväänä opittava änkyttämään eri tavoilla.

• Kävelin eräänä päivänä valtavan mustan salkun kanssa kaverin luokse testaamaan hänen lastaan paritehtävän takia. Näytin todennäköisesti tosi tärkeältä tyypiltä tai siltä, että laukussa olisi joku pommi. En ihan ymmärrä, miten moinen salkku leluineen voi maksaa 1000 euroa. Ihme kun en unohtanut sitä mihinkään.

• Ainejärjestön huoneessa tehdään paitsi paritöitä, opetellaan myös väsyneimpinä tunteina puhumaan päästä keksittyä saamea, suunnitellaan pippaloita ja luetaan vauvafoorumin legendaarisimpia keskusteluja.

• Kysyn silloin tällöin itseltäni (esim. tilastotieteen kohdalla) sitä kuuluisaa kysymystä, jonka tarkoitus on rentouttaa: "onko tällä väliä puolen vuoden päästä?" No kyllä on, koska jos ei pääse tilastotieteestä läpi, opinnoissa on turha yrittää edetä. Sen sijaan sipsipussin kohdalla vastaus kysymykseen on jyrkkä ei.
  

• Olemme maanneet yksitellen pöydällä, kun jokainen saa kokeilla venyttää toistensa kurkunpään lihaksia valvotuissa olosuhteissa (voice massage). Sitten belgialainen asiantuntija varoittaa tappamasta toisiamme: "don't grab both sides of the larynx, you don't want to kill anyone." No hyvä kun sanoit.

• Meillä edetään paljon ns. perse edellä puuhun: tehtävissä pitää miettiä kuntoutusmenetelmiä, vaikka odotamme että opettajat kertoisivat meille siitä ensin edes jotain.

• Emme voi lähteä yhdelle risteilylle ilman, että kaikkien aikataulut sotkeutuvat ja tulee lisätehtäviä. Terveisiä Alcatrazista (ja kiitoksia GOOM).

• Ystävänpäivä, itsenäisyyspäivä, krapulapäivät, "hiihtoloma"... Kaikki nuo olisivat teeskentelyä ilman lähestyvää tenttiä. Linnan juhlia katson varmaan seuraavaksi kolmen vuoden kuluttua ilman minkäänlaisia paineita.  

Tuostakin tämän kevään hakijat saavat osviittaa, mitä opiskelu teorian lisäksi sisältää. :D Tsemppiä kaikille pänttääjille!