JÄLKIPYYKKI: JOULUKULISSIEN TAKANA

En voinut jättää joulupostailua vain yhden kortin varaan! Haluan jakaa näin välipäivinä myös sellaisia närästyksen ja kipeän selän ryydittämiä joulumuistoja. Nämä hetket liittyvät lahjojen hankintaan ja muuhun säätämiseen. Saatte tällä kertaa nauttia päiväsaikaan otetuista joulukuvista, jottei mene liian synkäksi. Pari kuvaa on otettu viime vuodelta, minkä vuoksi olohuoneessa saattaa näkyä pariakin eri tyyliä.

Kun kerran lähtee oikein nauttimaan omasta ajasta ja siitä, ettei ole aikatauluja ja viikonloppu on alkanut, niin saattaakin väsähtää kauppakeskuksen käytävillä heti alkuunsa. Tein näin pari viikkoa sitten perjantaina, mikä kieltämättä katkaisi työpäivän nopeasti. Lähdin kosmetiikkaosastolta liikkeelle. Sain ahnaan katseluni vapautuessa huomata myös, että onpas minulla kuivat kädet. Kokeilin huulipunan sävyjä omalle kämmenselälle, koska halusin pitkästä aikaa oikein punaisen huulipunan. Löysin lahjoja kyllä muillekin kuin itselleni! Hyödynsin ahkerasti myyjää, joka ei toivottavasti huomannut halkeilleita ja lapionmuotoisia kynsiäni. Kun suu ja silmätkin olivat pian kuivat kaikesta ilmastoinnista ja päivän nilkkurivalinta alkoi tuntua alaselässä, tajusin sen: huulipunatut rystyseni näyttivät siltä kuin olisin juuri vetänyt jotakuta turpaan. Kosmetiikkahyllyjen jäätävät spottivalot vain huusivat: "Juuri sinä tarvitset tämän kaupan kaikki korjaavat tuotteet."

Ihailette juuri yli 60-vuotiaita olkipukkeja.

Kulje siinä sitten kaupasta toiseen iloisena ja vapaana kuin taivaan lintu! Avopuoliso liittyi seuraan pian kosmetiikkaöverien jälkeen. Homma hoitui jo kahden konkarin tavoin, sillä aikaa kului pari tuntia ja löysimme lähes kaiken kätevästi saman katon alta. Urakan jälkeen oli ihan pakko saada pitsaa. Illalla nukkumaan mennessämme ukkeli kuitenkin sanoi, että olisipa hän saanut pyörätuolin tuolle retkelle, kun plantaarifaskiitin uuvuttamat jalat alkoivat särkeä. Minä puolestani olisin kaivannut korvatulppia ja koko naaman kostuttavaa suihketta. En ole koskaan sietänyt kovaäänistä musiikkia esimerkiksi vaatekaupoissa enkä ymmärrä, ketä se palvelee. Myyjät eivät siitä varmaan nauti. Voisiko joku kertoa kokemuksiaan? Kuten aiemmin valitin, niin kenkävalinta on kyllä tärkeä mukavuuden luoja jouluostoksille lähdettäessä. Tuolla kertaa vain olin päättänyt, että olen vapaalla ja absolutely fabulous. Takit kannattaa jättää mielestäni autoon tai ostarin säilytyslokeroihin. Kävin ostamassa pyhäpäivien ruuat ulkotakki päälläni, ja kaduin asiaa viimeistään kassajonossa. Olin seilannut hyllyväleissä muiden iloisten tonttujen tavoin, ja kuumuuden alkaessa hiertää sain takin mahtumaan juuri ja juuri ostoskärryyni.

Kun hain myöhemmin erään lahjan huonekaluliikkeestä, siellä ei soinut musiikki. Ei mainoksen mainosta. Jätin kaupalle positiivista palautetta hiljaisuudesta, sillä se hetki tuntui lähes meditatiiviselta. Joulun alla oli myös ilo huomata, että kaikkien houkutuksien ja ihanuuksien keskellä sanoin tosi monelle asialle EI. En ole kaivannut ihastelemiani alennustoppatakkeja tai keramiikkataloja nurkkiimme sen koommin, toistaiseksi. Palaankin tänne myöhemmin kertomaan niistä vaatevalinnoista, joita tein 2023. Näyttää siltä, että selvisin aika vähällä.

Salkkuun laitetaan valmistuneet joulukortit, tietenkin. Sitten ne viedään lähimpään kirjelaatikkoon.

ALFAJOULUN PALUU

Jos pitäisi valita tuon nuottivihon ja 1000 euron välillä, valitsisin nuottivihon.

Loin Pinterestiin aikanaan melkoisia unelmia siitä, miltä kämppäni ja kenties vanhempieni joulupöytä voisivat jouluna näyttää. Kävin muutama vuosi sitten Hemtexissä ja muualla kiertelemässä koko vuoden edestä, koska olin päässyt opiskelukurimuksesta palkkatöihin. Niin sanottu jouluhelvetti pääsi irti. Minusta on hienoa, että joku pyrkii jouluna minimoimaan ostoksiaan ja suosii kierrätettyjä asioita. Niin minäkin nykyään teen, vaikken olekaan jouludenialistien tasolla. Minulla ei kuitenkaan pitkään ollut paljonkaan joulukoristeita, joten  vääryyttä on korjailtu vuosi kerrallaan. Muutaman vuoden aikana olen hankkinut muun muassa flanellilakanat. Siis sellaiset joissa voi tuntea nukkuvansa flanelliyöpuku päällä, vaikka olisi peiton alla alasti.

Eipä se koti näytä vieläkään samalta kuin Pinterestin amerikkalaisissa kuvissa. Intoa piisaa kuitenkin sitäkin enemmän, ja se lienee tärkeintä. Reipas tekee esimerkiksi kranssinsa itse, mutta sellaisen voi ostaa myös paikalliselta yrittäjältä (Turun seudulla esimerkiksi Kranssiaitta). Tokmannin muovikranssit eivät tuo ainakaan omaan jouluun toivottua arvokkuutta - paitsi heidän havuköynnöksensä näemmä tuovat. Meillä on molemmissa ulko-ovissa kierrätyskranssit, mutta pääovi kaipaisi selvästi isompaa korua ensi vuodeksi. Eihän se näy edes kadulle asti! Jos minä tekisin jollekin kranssituliaisen, se päätyisi varmasti oven sijasta saajan ovimatoksi tai takkaan. Olen päässyt askartelemaan työpajoihin työkavereiden kanssa, mutta omalla kohdallani tekemisen ilo on isommin läsnä kuin osaaminen.

Jotkut jouluhullut keksivät teemoja jouluilleen: itse keksin viime vuonna Piparkakkutalon, koska ajattelin että iso juhla vaatii Teeman. Täällä ei edes vietetty silloin joulua isolla porukalla, kuten tänä vuonna. Aloin siis väsätä itse piparinmuotoisia koristeita, mutta jännästi ne jäivät kesken. En ollut edes suunnitellut, mistä materiaaleista ne oikeasti kannattaisi tehdä saati piirtänyt ensin kaavoja. Vuosi 2022 meni niin lujaa että hyvä, etteivät hiukset kärähtäneet vauhdista. Siksi teemankin toteutus jäi ajatuksen tasolle, ja lopulta hyvä niin. Pois jäivät myös männynoksa-asetelmat, jouluinen rocky road -pelti, tusseilla koristeltu jouluikkuna... Pahoittelen että viime joulun perinteinen postaus jäi tekemättä, mutta sitä ei olisi tehty samalla hartaudella kuin tänä vuonna. Voisimmeko jatkossa sopia, että juhlan teemaksi riittäisi joulu?

Olen ihastellut muiden havuasetelmia, isoja maalattuja olkipukkeja, diskovalaistuja joulukuusia ja piparkakkukaupunkeja, joita saatetaan väsätä viikkoja. Siksipä keksin meille kestävän teeman, joka on: nostalginen, perinteinen maalaisjoulu. Siihen lokeroon kotimme näyttää asettuneen kaiken someselaamisen jälkeen!  Siis enemmän sitä perinteistä laatua. Nostalgia ei kuitenkaan tarkoita ummehtunutta vaan sitä, että suurin osa koristeista on saatu vanhemmilta ennakkoperintönä tai hankittu Tori-sovelluksen kautta. Uutta ja raikastakin on tullut mukaan, koska en ole maalaisseniili (ks. keksivoi kuvassa). Pidän kiinni "joulutuukeista" joka ikisellä pöytäpinnalla joita täältä löytyy sekä lumihiutaleista ikkunoissa, joita on väsätty yhdessä. Ei ummehtunut, vaan kodikas!

Mikä määrittelee alfajoulun? Tyylejä on monia, mutta mielestäni koristeet, tietynlainen arvokkuus, runsas joulumusiikin kulutus ja ruokiin panostaminen ovat onnistuneen tunnelman avaimia. Sen on myös alettava joulukuun alussa, jotta siitä ehtii nauttia yksin ja yhdessä. Entä kuka sen alfajoulun määrittelee? Minä. Minä määrittelen sen. Sano se tarpeeksi usein itsellesi peilin edessä.

Mikä sitten luo sitä kuuluisaa joulun taikaa? Yllätykset. Esimerkiksi se, kun bonuslapsi pääsi kerran kotimatkalla hevoskärryn kyytiin tullessaan koulusta. Ystävällinen ohikulkija, eli tyyliin Liedon ainoa hevoskärryn kuljettaja heppoineen, tarjosi kyytiä kotiin. Ei tuollaisia osaa kukaan edes suunnitella - vai osaako? Myös joulukortin saaminen on aina ihana yllätys, varsinkin heiltä, joilta sitä ei osaisi odottaa.

Niksejä alfajulenin onnistumiseen myös ensi vuonna:

• Et voi aloittaa mitään liian ajoissa.
• Aloita siis kaikki ajoissa, mutta älä aloita yhtäkään uutta projektia enää kahta päivää ennen jouluaattoa.
• Mikäli mahdollista, pidä aatonaatto vapaapäivänä.
• Kun olet paistanut pipareita, jätä piparilaatikon kansi auki, jotta tuoksu leviää keittiöön myös piparien paistamisen jälkeen. Suljetussa purkissa on kyllä se etu, että tuoksu säilyy siellä varmasti ensi jouluunkin.
• Älä katso liikaa ideoita somealustoilta, jos se saa sinut ostamaan liikaa asioita ja kenties epätoivoisestikin. Päästä luovuutesi valloilleen!
• Katso kuitenkin ohjeet esimerkiksi jäälyhtyjen tekemiseen heiltä, jotka niitä osaavat tehdä.
• Jos sinulla on sauna, hanki sinne litratolkulla pipariöljyjä ja muita teematuoksuja. Voit sitten pääsiäisenä miettiä, kehtaako tuoksuja vielä käyttää.
• Hanki piano, jolla voit soittaa joululauluja. Ehdoton valttikortti, jos osaat soittaa pianoa.
• Jos saat lahjoja muilta, esitä toiveesi heille vasta kun olet kierrellyt kaupoissa itsekin ja tajunnut, mitä oikeasti haluat. Maailmanrauhan ja valkean joulun lisäksi, tietysti.
• Jos tiedät hankkivasi lisää koristeita ensi vuonna, mene hakemaan ne välittömästi tapaninpäivän jälkeen alennusmyynneistä. Säästö ei tule olemaan valtaisa mikäli Black Friday -uutisointiin oli uskomista, mutta säästö kuitenkin.
• Älä selvitä etukäteen, mitä aito joulukuusi maksaa: muuten saatat jättää sen ostamatta! Rohkeimmat hakevat kuusen vasta 23.12. alennettuun hintaan, mutta valikoima ei silloin päätä huimaa.
• Kastele joulukuusta joka ikinen päivä, kunnolla.

Kenties loppiaiseen ja kuusenhävitykseen tarvitaan erillinen vinkkilista.

VAATEVALINTOJA KESÄLTÄ - TÄÄ FITTI MAKSAA 9 PUNTAA

Olen vannoutunut kirppiskävijä ja vaatteiden tuunaaja, vaikken osaa siis ommella. Tuunailuni tarkoittaa lähinnä lahkeiden tai helmojen leikkaamista, ja teen sitä useimmiten kesää kohti. Leikkasin kuvissa näkyvät housut keväällä sortseiksi, koska pitkissä lahkeissa oli pinttyneitä rasvatahroja. Eivät ne myöskään enää miellyttäneet sellaisenaan, neljän vuoden jälkeen. Ostin nuo housut vaihtokeväänä Southamptonin Primarkista muistaakseni yhdeksällä punnalla. Paksua materiaalia oleva paita on äitini lahjoittama. Kuvissa näkyvä kassi on erään mummivainaan perintöä, mutta kieltämättä sen käyttöaste on jäänyt erittäin pieneksi. Ehkä sitä ilmaistakaan tavaraa ei kannata aina ottaa vastaan. Naurattaa kyllä tuo keskiluokkainen kesäasu, koska tajusimme päivän päätteeksi puolison kanssa, että kuljimme Rauman pitsiviikoilla aivan mätsäävissä sävyissä...

Tykkäsin Rauman Sydvest-ravintolasta tosi paljon!

En myöskään käy kirpputoreilla usein, mutta tori.fi on kieltämättä aktiivisessa käytössä. Olen merkannut tämän vuoden vaateostoksia puhelimeeni, jotta näen, paljonko oikeasti ostan "uutta" vuositasolla. Voisin raportoida tänne tulokset vuodenvaihteessa. Kulunut vuosi oli luopumisen vuosi: heitin muun muassa erään 14 vuotta palvelleen villakangastakin tekstiilijätteeseen. Sen hihat olivat sen verran kuluneet ja taskut revenneet sisäpuolelta, etten olisi varmaan saanut sitä enää myydyksi. Yksi nappi puuttui, vaikka se oli ommeltu kerran aiemmin jo takaisin paikoilleen. Takki oli jo aika lailla käytetty loppuun. Heitin menemään myös joitain aluspaitoja ja -vaatteita. Minun oli pakko antaa eteenpäin pari puseroa, joiden pukeminen oli viime vuosien aikana lähinnä ärsyttänyt minua. Nettishoppailu on tämän vuoksi minulle vaikeaa: mitä jos upeannäköinen villapaita saa ihoni kutisemaan? Yritin pitkään käyttää kutittavaa "villaista" paitaa aluspaidan kanssa, mutta tästä oli kovin vähän apua.

Ehdoton filosofiani on nykyään se, että kun heitän jotain menemään tai myyn eteenpäin, en osta uutta tilalle. Kaapistani on löytynyt edelleen vaatteita, jotka "löydän uudelleen". Niitä voi leikellä ja muunnella, tai sitten ne toimivat sellaisenaan. Olen kuitenkin vain ihminen, joten kaipaan joskus myös uutta. Nyt etsintälistalla on hyvin istuva, valkoinen poolopaita, josta ei näy läpi jo vaateliikkeessä. Poolo ei ole ohimenevä trendi, ja se sopisi älyttömän monen muun vaatteen kanssa. Vinkkejä otetaan vastaan!

PIHA JA MINÄ

Ulkona käyskennellessään ja tonkiessaan keksii välillä mitä kliseisintä symboliikkaa. En ihmettele, että suuret runoilijat ja ajattelijat ylistävät luontoa, mutta luulen että kun ihminen poistuu luomiensa ärsykkeiden luota maantomun ja pörriäisten äärelle, ne symboliset ajatukset ja yhteys luontoon tulevat meissä kaikissa jollain tavalla esille.

Järkkäilin kesän alussa marjapensaita ympäröivää kivetystä uuteen uskoon, täysin amatöörin elkein. Projekti on muuten edelleen kesken, mutta lapiointi kivisellä savimaalla ei ole näemmä helppoa laisinkaan. Silmä ehti kuitenkin tottua täysin ruskeanharmaaseen alustaan, jolla heiluin lapio kädessä. Tomua oli noussut maasta myös vaatteilleni, ja hiki virtasi. Välillä nostin katseeni pyyhkiäkseni hiushaituvia pois naamaltani ja hengähtääkseni. Silloin huomasin taas, että "jestas, että on kaunis ilma!". Kaikki vihersi, ja taivas oli sininen. Kauneus ei näkynyt, kun katseli maahan. Sitten näistä hetkistä, kun katse nousee toiveikkaana ylös, tulee mieleen kaikkia kekseliäitä kuvatekstejä tai huoneentauluja, ja tajuan saman tien että joku muu on jo sanonut nämä - tavalla tai toisella.

Sama koskee kärsivällisyyttä pihan kanssa: senkin saa rinnastettua symbolisesti koko elämään, ihmissuhteiden rakentumiseen, oman elämän kulkuun... You name it! Kun istuttaa taimia, niitä tulee kastella aluksi päivittäin. Niitä on pidettävä silmällä, jos haluaa että ne lähtevät hyvään kasvuun. Isoja puita ei enää kukaan kastele, koska ne pysyvät tolpillaan ihan itse. Ja taas ollaan kasvutarinan äärellä! Tai ylioppilaalle pidettävän puheen... Kärsivällisyyteen liittyy myös seuraava, tärkein ohje omakotitalon ostajalle: jos piha on niin sanotusti vanha, eli joku toinen on puutarhuroinut siellä ennen sinua, odota koko vuoden kierto ennen kuin teet siellä isoja muutoksia. Jos olisin raivannut "ruman pusikon" viime keväänä talomme vierestä, en olisi saanut vaiheittain kukkivaa, VALMISTA  perennapenkkiä talon etusivulle. Se on upea, ja olemme kiitollisia edelliselle asukkaalle. Nyt olemisen, runsaan pohdiskelun ja pihan huolellisen tiirailun jälkeen on paljon viisaampi tekemään mahdollisia päätöksiä sitä koskien. Minulle tuollainen mittailu ja odottelu ei ole aina ollut helppoa.

Parasta onkin se, kun pääsen aina lopulta toteuttamaan ideaani tai jotain kohdetta täysin vapaasti, eikä kukaan tule keskeyttämään. Ja kuten selitin eräälle työterveyslääkärille (oli jaksamisesta puhetta), kukaan ei tiedä, milloin projektini loppuu tai alkaa. Voin päättää sen itse, ja näen valmiin lopputuloksen edessäni hyvin kirjaimellisena. Se vasta onkin vapauttavaa ja täydellistä vastapainoa työlleni. Pihatöitä voi kutsua työmaaksi, mutta myös harrastukseksi ja elämäntavaksi.

Pakko kertoa yksi imelä ja henkilökohtainen ajatukseni, joka on toisinaan pihanlaiton taustalla: esimerkiksi kaksi tuijaa kuvaavat minua ja avomiestäni. Niitä kasteltiin oikein huolella parisen viikkoa, ja ne seisovat pihamme aurinkoisimmalla paikalla, vaikka se on tuijille aina riski. Hyvin ovat pärjänneet. Että tällaista filosofista istuttelua... Pystytimme uusperheemme lasten kanssa yhdessä pihlajan viime kesän lopulla, ja muksut antoivat sille nimenkin. Linnunpönttöjä on tulossa lisää, koska luontokadon jyllätessä haluan, että täällä saa elää muitakin kuin me. Samasta syystä monta kymmentä neliötä nurmikkoa jätetään leikkaamatta. Naapurisovusta kertoo se, että loimme rajalle uutta elämää pensaiden muodossa. Pihalla voi ilmaista itseään hyvin vapaasti, eikä kukaan ohikulkeva pätevä mieshenkilö voi puuttua siihen. Ei vaikka kuinka "tietäisi paremmin". Meillä on kolme eläkeikäistä (ja yksi puutarhasuunnittelija kävi) taustajoukoissamme, jotka tietävät vielä paremmin. Katsotaan, saavatko he omat symbolipuunsa.

UHKAKUVIA UUSAVUTTOMUUDESTA

Kuvalla huomio, ja lupaus polkkatukan (ja Sellon vessan) esittelystä

Hoi! (Hoi!)

Kaikuuko täällä? (Kaikuuko täällä?)

Heh, vitsillä liikenteeseen... En yleensä pahoittele poissaoloani blogista, mutta nyt on pakko: en julkaissut upeaa, pitkään valmistelemaani joulukimaraa tänne, ja olen muutenkin kohdellut uskollisia lukijoitani surkeasti. Se on ikävä juttu, kun kukaan ei enää edes kysy milloin tänne tulee asiaa. Ystäväni kysyi viikonloppuna, kirjoitanko vielä. Totta munassa kirjoitan, koska en tasan anna tämän kuolla pystyyn! Joskus blogin matka voi päättyä, mutta ei tällä tyylillä ja siitä tulee sitten kyllä ilmoitusta. Tajusin taukokuukausina, että tämä on osa identiteettiäni ja sitä vapaata todellista Hellua, toki kuratoitua Hellua... Josta en päästä irti.

Jos minulta loppuivat voimat kesäloman korvilla, niin annoin niiden loppua oikein luvan kanssa joululoman alkaessa. Se auttoi palautumaan kummasti paremmin. Kotoilu ja loma tekivät hyvää, ja joululoma oli ihana lämmin piparkakku talven keskellä. Toivottavasti palaamme tänä vuonna uusien joulupostausten kanssa. Vanhoja tekstejä on rästissä: jännä juttu, että näiden julkaisu ei tunnu yhtään niin kuumottavalta, kun niiden tekemisestä on kulunut aikaa. Pidemmittä puheitta, tässä yksi vuoden 2017(?) riehumisistani hieman muunneltuna:

"Kuka skrapais mul tän pellon?" kysyin mielessäni itseltäni, kun eräänä helmikuisena aamuna taapersin kiireessä bussipysäkille. Maailma ei ole valmis mutta suhteellisen valmiilta se täällä pohjoisessa näyttää, jos suurin aamuongelmani on jäinen pelto, jonka läpi päästäkseen täytyy leikkiä taitoluistelijaa. "Mutku en HALUU käyttää kävelytietä, koska siinä kestää. Tehkää tie tästä pellon poikki niin johan lyhenee kävelymatkat." Arjessa tulee eteen yllättävän paljon ensimmäisen maailman ongelmia, mutta tuo oli onneksi vain jännittävä vivahde päivässäni. Tulee mieleen se poliitikko(?), joka olisi halunnut moottoritien jatkuvan aina Helsingin keskustaan saakka. Että tuollaista sontaa saavat ihan aikuiset ihmiset sanoa tosissaan, koko kansan edessä! Olisihan se motari helpottanut juuri hänen elämäänsä.

Välillä kiehuttavat matkailuun ja tapahtumiin liittyvät rajoitteet (enkä nyt puhu korona-ajasta, 2017 daa). Saadakseen "vaeltaa vapaasti" ja "käydä tutkimusmatkoilla" ihmisen tulee päästä silti matkakohteisiinsa virtuaalisesti jo hyvissä ajoin ennen matkaa. TripAdvisor, Instagramin hashtagit ja kaikki mediakanavat täytyy käydä läpi ennen kuin voi lähteä esimerkiksi Barcelonaan. Myönnetään - itsekin googletin kokemuksia Barcasta vuosia sitten ja sehän sai minut panikoimaan. Piti olla huijaria, ryöstäjää ja kähmijää joka nurkan takana. Kyllä niitä sitten varottiinkin pari ensimmäistä päivää. En muista oliko seteleitä rintsikoiden lisäksi muuallakin vaatteiden alla. Ylipäätään kaiken imeminen netistä ennen reissua ja pikkutarkka suunnittelu syövät vähän sitä yllätyksellisyyttä, mitä matkoilta (tai elämältä) yleensä haetaan. Esimerkiksi Eiffel-torni oli kärsinyt inflaation omassa mielessäni jo hieman ennen kuin pääsin Pariisiin vuonna 2006. Torni oli myös sitä rumempi mitä lähempää sitä katsoi.

Ihmiset eivät osaa edes käyttää vapaa-aikaansa luovasti, vaan sitä käytetään siihen mihin muut käskevät. Itse toki haluaisin olla Pinterestissä koko illan, mutta neljän päivän vapaaputki vaatisi minua menemään baariin. Kun ei osaa ajatella itse, niin kohta sitä istuu palkkikulmakarvoineen Turun kovimmassa menomestassa näpräämässä kännykkää ja välttelemässä muiden ihmisten katseita. Jos tämä teksti olisi kirjoitettu 2023, olisi kulmakarvojen oltava jo viivat. Koska kuten hiusmuoti, tämäkin vaihtelee, mutta sentään vain parin-kolmen vuoden välein.

Yksi tuore esimerkki avuttomuudesta tuli kesällä rannalla, kun siellä oli meidän lisäksi vain pari perhettä. Kun rantapallo lentää yksikseen veteen, useimmat huomaavat sen jossain vaiheessa. Ei tämän lapsikatraan vahtijamummi. Lapset huusivat mummille, että heidän pallonsa menee tuulen mukana juuri kohti kaislikkoa. Jos mummi olisi kiinnittänyt huomiota millaisessa vedessä mukulat uivat, hän olisi voinut passittaa lapset itse hakemaan pallon. Minäkin olin kahlannut varsin pitkälle kastamatta edes polviani. Olin kuitenkin hiekalla, pallosta kaukana pallon joutuessa tuuliajolle. Mummi sitten huuteli, että pallo menee eikä sille mitään voi, uusia saa kyllä. Toisen lapsikatraan isä sitten huusi lapsiaan hakemaan pallon kun kerran vedessä olivat. Tästä kovin kiitollisena mummi lähti perheenisän luokse ja tarjosi tälle rahaa kiitokseksi avusta. Tässä tuli jotenkin sellainen olo, että eläkeläiset ovat yleensä vanhoja, mutta kuinka vanha TÄMÄ nainen oli? Tai mistä hän oli kotoisin kun oikein kädestä pitäen kiiteltiin, kun yksi rantapallo saatiin talteen? Pallon karkumatkassa oli kyse joistain metreistä, rannan suuntaisesti. Kun olen potkinut karanneita jalkapalloja takaisin peliporukoille puistolenkeillä, perusilmaisu "kiitos" on kuulunut tilanteeseen. Jeesuksena he eivät minua pidä.

Aukioloajat. Google ja yritysten nettisivut on kehitetty muun muassa tällaisten pikkuasioiden tarkistamista varten, jotta internetistä olisi meille hyötyä. Niitä ei siis tarvitse kysellä Jodelissa, Facebookissa tai edes kaverilta, joka ei kuitenkaan tiedä, koska esimerkiksi pääsiäisenä kaikki on sekaisin. Eli näissä suorastaan suosittelen käyttämään hakukoneita. Nykyään kaikki kaupat ovat muka avoinna, mutta kappas kummaa kun unohdat yhden helatorstain, ja edes Itäharjun Prisma ei avaa oviaan. Koettu on.

Ehkä se harmittaa, että joskus mitään ei voikaan tehdä ennen googlettamista, ja toisaalta sitä käytetään liikaa. Olen aika varma, että asunnossamme koetun tiskikoneongelman olisi voinut hoitaa vain katsomalla putkiin, heiluttelemalla niitä ja toteamalla että sitruunahappoa se tarvitsee. Sitä se tarvitsikin, mutta ennen toimenpiteitä piti lukea netistä kaiken maailman putkiasiat läpi ja myös se, että putkeen voi puhaltaa ja kokeilla, onko se oikeasti tukossa. Nopeasti siitä kyllä selvittiin, ja pitäisi kai olla tyytyväinen että porukka ottaa selvää asioista ennen kuin ryntää tekemään. Haluaisin vain, että lauseita  "kokemuksia Kupittaan puistosta" tai "kokemuksia Citymarket Länsikeskus" ei olisi mahdollista tehdä hakukoneilla. Joihinkin paikkoihin on vain uskallettava kävellä itse. Ravintoloista on tosin kiva lukea etukäteen, jos niitä pitää erikseen välttää. Nekin kommentit ovat usein yksilökohtaisia kokemuksia, kuten eräs brittikahvila halusi muistuttaa:

Kuvan omistaa ilmeisesti Mario House/Facebook