perjantai 2. syyskuuta 2016

Tiedät olleesi tarpeeksi kauan yliopistossa, kun...

Elämä on (opinto)lainaa, kohta oot vainaa ja silleen! Luettelen tässä tietenkin omakohtaisia ja ympäristössä huomaamiani asioita, joten halutessaan kommenttiosioon saa lisätä omia huomioitaan.
  • Juot punaviiniä silloin tällöin tai viikoittain. Tai päivittäin.
  • Laulat humalassa suomenkielisiä kappaleita, jotka eivät kerro alkoholista ja ennen kaikkea niitä, jotka kertovat.
  • Haluat pohtia syitä lasten ongelmakäyttäytymiselle ja teet sen hyvin teoreettisella tasolla.
  • Osaat kertoa syitä em. kohtaan, mutta kun saat lapsen eteesi, monttusi aukeaa etkä tiedä, mitä tehdä.
  •  8 euron lounas kuulostaa kalliilta.
  •  Rapeat kalapalat tartar-kastikkeella ovat lounasruokana luksusta.
  • Ajatus siitä, että työelämässä saa töiden jälkeen tehdä tasan mitä huvittaa, kuulostaa järjettömältä.
  •  Viikonloppuhumala kuulostaa eksoottiselta vaihtoehdolta.
  •  Akateeminen vartti on tosiasia.
  • Syöt enemmän kasvisruokaa kuin ennen / sinusta tulee vegaani.
  • Et muista kaveripiirisi ikähaarukkaa.
  •  Tiedät, että ajatusviivalla ja yhdysmerkillä on tekninen ero.
  •  Sana "tekninen" ei kuulu sanavarastoosi, paitsi jos luet DI:ksi.
  • Alat kulkea kumisaappaissa lähes missä tahansa (esim. lähipubi).
  • Saat halutessasi yli 3000 euroa tilillesi kahdessa päivässä.
  • Saat halutessasi kuluttaa 3000 euroa tililtäsi kahdessa päivässä.
 Sekin on melko edistynyttä, että lähtee ulkomaanmatkalle juuri silloin kun opinnot alkaisivat, koska "ei se ole niin tarkkaa". Kreikka, täältä tullaan! Alla kuva minusta hakemasta laukkuani vanhempien luota. Tuosta huikeasta asukokonaisuudesta tulossa kuvia sitten ehkä viikon päästä. Niin ja Kreikasta myös!
 
 

Ei kommentteja: