KOKEILUNHALUINEN - TIETTYYN PISTEESEEN ASTI

Syksy on minulle taas sitä raikastumisen (ei siis raitistumisen) aikaa. Olohuoneen uuden järjestyksen ja kaappien perusteellisen siivouksen myötä sekä kirppispaikan varaamisella olen pitänyt huolta siitä, että voin luoda nahkani uudelleen. Tähän liittyy nahkaa ihan kirjaimellisestikin, sillä ostin tori.fi:stä uuden nahkatakin itselleni. Myös hiusten pituudesta lähti kesän lopulla parisenkymmentä senttiä, mikä on kyllä yksi vuoden parhaista päätöksistä. Opiskelut ovat alkaneet kesän jälkeen odotetusti täynnä intoa - saas nähdä, kauanko sama fiilis jatkuu... Sanotaan nyt ainakin se ääneen, että kämppä on taas täynnä vaatekasoja.

Uusiutumista kaivattiin myös makuuhuoneen puolella: keksin vaihtaa puolia sängyssä Meetvurstimiehen kanssa. Siis nukkumispuolia. (Kun mulla nyt on näitä projekteja...) Halusin hänet oven puolelle, sillä ajattelin sen rauhoittavan taas levottomiksi käyneitä uniani. Olin innoissani, vaikka kyse oli niin pienestä asiasta. Tämä pieni peliliike osoittautui kuitenkin suureksi virheeksi.

Ensimmäisenä iltana aloin lukea kirjaa tyytyväisenä peiton alla. Tätähän muutkin tekevät, eikö niin? Kukaan ei siitä puhu, mutta pakkohan välillä on vaihtaa. Lukemisesta raukeana siirryin totaalimakuuasentoon, ja heti aluksi jo peiton asettelu oli vaikeaa. Niin vaikeaa! Meetvurstin pyllysuikale tuli yhtäkkiä eri kulmasta tielleni kuin yleensä. Miksi yöpöytäkin oli eri korkeudella? Kaikkeen tähän tottuu kyllä ja aivot saavat vähän tekemistä, ajattelin.

Nukuin yön ihan hyvin, mutta kuten olimme pelänneet, Meetvurstin kännykkäherätyksen ujeltaessa olimme molemmat ulalla siitä, kenen pitää jo herätä ja mihin päin tässä nyt käännytään. Olin varmasti vähällä saada turpaani (VAHINGOSSA, äiti, vahingossa), kun satuin makaamaan siinä missä kännykkä oli poikaystävän näkökulmasta ennen sijainnut. Turpakäräjien välttämisen jälkeen olin silti tyytyväinen, että olin kauimmaisessa nurkassa tuhisemassa, jolloin miehen aikainen herääminen häiritsi vähemmän.

Illalla Meetvurstimies totesi hieman masentuneena, että kai se on pakko vielä yrittää. Sanoin että koitetaan totutella, eihän se niin vakavaa ole. Hän oli tyytyväinen siitä, että uudella puolella hänen vaatteilleen riitti nyt tilaa lattialla (!), mutta minua alkoi häiritä auki oleva ikkuna ja sieltä tuleva viileä hönkäys suoraan niskaani. En saanut nukuttua vaikka väsytti. Tyyny ei vain asettunut niin kuin sen piti.

Eihän siitä mitään tullut. Seuraavana päivänä päätimme vaihtaa takaisin. Tästäkö se mummoutuminen ja "vanhassa vara parempi" nyt alkaa? En siedä sellaista. En pysty edes jumankauta nukkumaan kuin yhdellä puolella sänkyä, vaikka sänkymme ei ole edes mikään king size vaan vanha kunnon 60 cm leveyttä per nukkuja. Luitte oikein.

Sama koskee ikävä kyllä herkutteluosastoa: tykkään kokeilla uudenlaisia ruokia, mutta sokeripuolen kanssa ei käy pelleileminen. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisten tarvetta kokeilla jotain uusia keksimakuja. Järkikin jo sanoo, että Dominot jollain suklaa- tai minttutäytteellä eivät ole yhtä hyviä kuin alkuperäiset. Yksi järkevä uudistus niissä toimi: tuplatäyte. Sitä valkoistahan kaikki haluavat mussuttaa, kukin omalla tavallamme.

Sain ruokakokeiluista traumoja jo lapsena, ja saan syyttää tästäkin isäämme.  Nenäni alle tungettiin goudaa ja appentselleriä, vaikka ne haisivat pierulle ja oksennukselle. Ja se ei siis jäänyt yhteen kertaan. Sitten teinivuosinani jääkaappiin alkoi ilmestyä perjantaisin eksoottista verigreippi-Jaffaa, vadelmanmakuisia Jaffa-keksejä verukkeella "ettei aina sitä samaa" ja kaikkia niitä ihmetyksiä, joita mielestäni kukaan alle 70-vuotias ei lähde kokeilemaan. Vanhuksetkin ostavat niitä varmaan huonon näkönsä takia vahingossa. Tai sitten ne luulevat nuorison olevan jotain kokeilunhaluista porukkaa, jolle kelpaa vain uusin ja coolein vaniljakokis. Kuka sitä nyt ostaa?! Kokista on vain yhtä oikeaa laatua, ja esimerkiksi Dr. Pepperin tyyppinen teeskentely saisi loppua saman tien.

Isän kokeilujen jälkeen elin muutaman vuoden rauhallisilla vesillä. Sitten Meetvurstimiehestä alkoi kuoriutua uuden polven Kokeilija. Maraboun kaikki "keksit", Fasupalat, korvapuustit, kahvijäätelöt ja erilaiset luuserisuklaalevyt on käyty läpi. Ja vaikka kaikesta ei tykkäisikään, niin kyllä se käsi vain herkkupussille löytää kun sellainen lojuu keittiön pöydällä. Menee ihan kylmät väreet viineristä, jota jostain syystä maistoin palasen - se on kyllä pahinta "turhaa lihomista". En ikinä tarttuisi kaupassa johonkin lontoonrakeiseen Milka-levyyn. Kenelle näitä tehdään?! Ei ainakaan luotettaville kunnon kansalaisille. Kumpaan porukkaan sinä kuulut?

Sellainen päätön syyskuu. Mulla onkin ihan erilainen teksti odottamassa ensi viikolle, kun koko Suomen rakastama teemalokakuu lähestyy...