perjantai 6. toukokuuta 2016

Leopardipöksyjä tuulettamassa


Pale as a whale

No niin! Nyt kesäkausi käyntiin blogissakin, ja jätetään se valittaminen. Ei kyllä enää yhtään kiinnostaisi opiskelut, mutta vielä pitää jaksaa... Onneksi on vaihtoehtona lukea puistossa bikineissä eikä neljän seinän sisällä, ja huomenna ainakin valun johonkin piknikliinan ja kirjan kanssa. Eilen oli todellinen kesäpäivä, jos joku tampio ei huomannut. Me kävimme syömässä Haraldissa, ja sitä ennen pikniköimme luonnon helmassa. "Tsiisus mitä possuja", tiedän, mutta piknikillä eväät jäivät hyvin minimiin. Sanotaan näin, että oli hyvä päivä olla ajokunnossa ainoastaan pyöräilyn suhteen.

Suhteeni punaviiniin on muuttunut tässä vuoden aikana. Olen alkanut pitää siitä, ja mitä täyteläisempi, sen parempi. En silti joisi sitä aloittelujuomana, koska siihen punkku on ehkä hieman kuivakka valinta. Haraldissa valkkailin melko kauan mieleistäni lasillista poron seuraksi, ihan kuin tietäisin punaviineistä yhtään mitään... Meillä oli pitkästä aikaa kamera mukana, mutta vain minusta otettiin kuvia. Meetvurstimies vakuutti, ettei se haittaa. Ruuhkaisessa jokirannassa tein meemin asiasta, joka minua on jo vähän aikaa vaivannut. Kokeneet bloggaajat eivät varmasti tätä edes enää huomaa, mutta itseäni alkoi kiehuttaa eilen. Kuva kertokoon kaiken:


Haraldiin menimme siksi, että Meetvursti sai ns. aikuisten työpaikan. Ei ole oleellista, mitä hän tulee tekemään kunhan rahaa tulee, mutta ruoka oli taas niin hyvää, että minulla menivät silmät kiinni. Söin mahdollisimman hitaasti. Kaavin lautasen tyhjäksi joka ainoaa konjakkisoosin peittämää papua myöten. Siksi laitan annoksista kuvat tänne. Toinen annos oli hävyttömän iso, ja miekkakin oli pitänyt tunkea siihen vartaaksi. Voisivat meille kyllä myöntää jonkin leimakortin hyvän mainoksen vuoksi... Täällä Pippanen ja kesäinen Turku. Ensi viikolla tulee varmaan taas räntää, mutta sekään ei ole nyt oleellista.

Ei kommentteja: