HIUSTRIPILLÄ

Olen tehnyt täydellisen 360 asteen kierroksen siinä, mitä tulee hiusten väriin. Onpa hirveää ajatella, etten saanut violetista poniharjastani tänne blogiinkaan mitään! Olen samalla tosi helpottunut, kun palasin nyt syyskuussa tuttuun tummanruskeaan väriin ja leikkasin lyhyeksi piristääkseni ilmettäni. Ensin on kuitenkin syytä katsoa hiukan taaksepäin tämän muijan menoa. Löysin koneelta vanhoja kuvia, joissa blondi vaiheeni on vielä täysillä päällä. Hyväthän ne olivat. :) Tämän postauksen kuvat ajoittuvat viime vuoden syksylle, kun olimme pikkukierroksella Turun keskustassa. Kuinka sopivasti Turun päivänä!

GANDALF WHITE. Olen ihan aina tiennyt, että vaaleaa hiusväriä on joskus kokeiltava. Se onnistui luottokampaajani avulla kesällä 2021, kun tukka oli täysin omanvärinen ja siihen sai "helposti" blondattua päälle. Kyllä siellä sitten istuttiinkin... Vaalennus teki hassusti hiuksista ihan eri tuntuiset, ja siloisuus oli ensimmäisen pesun jälkeen tipotiessään. Takkujen selvittäminen oli aivan omaa luokkaansa, vaikka kampaaja ei todellakaan polttanut tukkaani aivan jäänvaaleaksi. Ymmärsin nopeasti, miksei siihen lähdetty. Olin kuitenkin innoissani uudesta tyylistä! Tyvikasvun tiheä värjäys olikin sitten oma operaationsa, vaikkakin tässä maailmassa aika pieni ja kivuton rutiini.

Tsekkiläisen ystävän lahjoittama psykologian opiskelijoiden kangaskassi, kuvassa Freud

Katsoin vaaleita suortuvia muun muassa näissä kesäkuvissa, ja tajusin että kyllä ne tuovat esimerkiksi tummat kulmani eri tavalla esille. Olen jopa aika varma, että 20 vuoden kuluttua haluan blondiksi uudelleen - niin raikkaaksi se tekee monen varttuneen naisen ilmeen. 

Vaan mitä tehdä blondille, jonka ylläpitoon alkaa kyllästyä, mutta nyt olisi tilaisuus leikkiä väreillä? NEHÄN VOI VÄRJÄTÄ PASTELLINSÄVYILLÄ. Mars kampaajalle heti kesäkuussa... Violetista kesätukasta saattaa tulla muistelukuvia blogiin, mutta valitettavasti parhaat lähikuvat kuontalosta hävisivät kadonneen puhelimeni mukana. Täytyy sanoa, että sitä väriä olisi pitänyt ylläpitää todella ahkerasti. Kaikkihan sen osaavat järkeillä. Mutta kesäloman alkaessa olin niin puhki, loman tarpeessa ja toisaalta hiukan surullinen puhelimeni kadotuksesta (uudessa puhelimessa kun ei ole vanhoja, tärkeitä kuvia), etten tainnut oikeasti jaksaa. Myös uuden kotimme puutarha vaati hoitoa ja huolenpitoa, johon hurahdin aivan totaalisesti. Violeteista hiuksista tuli riemunkirjavat viimeistään silloin, kun kaksi senttimetriä tummanruskeaa tyvikasvua alkoi puskea sekaan. Latvat olivat lopulta kuin vaaleaa naavaa, ja keskivälin tienoilla lainehti lilan sävytteen ja blondin alusvärin sekoitusta. Niskassa vähän sitä, päälaella hiukan tuota. Mutta näyttivät ne hetken aina upeilta, sävytepesun jälkeen! 

Yllätyin siitä huomiosta, jota hiuksilla sain. Liikun paljon paikasta toiseen esimerkiksi töissä.  En silti ollut varautunut siihen, paljonko huomiota herättävä tukkani ahdistaisi itseäni - ihmisten kasvoista näkee aika nopeasti, ihastelevatko vai kauhistelevatko he ulkonäköäni. Oli ihanaa kuulla kehuja, mutta kesän jälkeen halusin helpottaa arkeani ja leikkiä väreillä vaikka sitten vaatevalinnoissa. Vauhdikkaan kevään ja alkukesän jälkeen kaipasin muutenkin enemmän rauhaa ja sitä, että olisin enemmän näkymättömissä. Elokuussa tiesinkin, että värjäysleikit alkavat lähestyä loppuaan. Uudesta coolista, tummanruskeasta long bobistani tulee tänne taatusti kuvia. Se tuntuu mukavalta, turvalliselta ja siltä, että peilistä katsoo taas tuttu Hellu. En tiedä, heijastelevatko hiusvärjäilyt psykologisia vaiheitani vuoden varrelta, mutta nyt taaksepäin katsottaessa ne näyttäisivät kävelleen käsi kädessä.