ASIAT, JOILLA VIIHDYTIN ITSEÄNI LAPSENA

Olen näemmä jatkanut illuusiossa elämistä joulun jälkeen, jos on edellistä blogitekstiäni uskominen. On se nyt kumma, että nyt on jo maaliskuu eikä ole postauksia kuulunut! Pahoittelen tätä. Lienee selvää, etten täyspäiväisenä työntekijänä ja kolmeakymppiä lähestyvänä aio kirjoittaa tänne aivan viikoittain, mutta olisi suotavaa saada ainakin yksi teksti kuussa ulos. Tuntuisi niin kovin vaikealta lopettaakaan. :) Korona puskee edelleen päälle. Kukaan ei sitä enää jaksaisi paitsi ehkä ne, jotka tekevät kotoa käsin töitä. En usko, että hekään. Ja illuusiosta tämä elämänmeno on kyllä kaukana. Tanssikurssini peruuntui juuri ainakin kuukaudeksi, ja se oli henkireikäni. Meitä oli siellä niin vähän että turvavälit pystyi pitämään, mutta uhrauksia on tehtävä. Kaikesta huolimatta mulla on koronaan liittyvää asiaa, jota en ole julkaissut vain siksi, ettei ole kuvia tekstin sekaan. Tajusin, että saan kyllä julkaista tekstin ilman belfietä, jos haluan. Kaikki Instagram-tähdet eivät näemmä saa.

Olemme kuulleet tarinoita käpylehmistä ja kenties leikkineet niillä itsekin. Radiossa puhuttiin  taannoin puhelinluettelosta ja nimikaimojen etsimisestä sieltä. Muistojen tulvan keskellä päätin ladata tähän noloimpia ja pölöimpiä ajanvietteitäni. Korona-aikana on vitsailtu tylsistymisestä kotona, mutta on sitä ennenkin osattu. Saatte avautua kommentteihin vaikka anonyymisti, sillä kaikki tietävät, että tällainen sääliä herättämätön asia ei saa ketään haukkomaan henkeään vaan ennemmin nauramaan - juuri sinulle.

• Puhelinluettelon tutkiminen ja tuttujen etsiminen sieltä. Menin jopa niin pitkälle, että etsin heidät osoitteen perusteella kartalta. Kiitos, äiti, kun jaoit vakoilun viisautta jo ollessani kymmenenvuotias.
• Pyykinkuivaustelineen sisällä seikkaileminen. Se pihalla pidettävä häkkyrä saattoi pyöriäkin, jos rupesin oikein villiksi. Sivuhuomio: ymmärrän, että nämä eivät ole esteettisiä enää tänä päivänä, mutta mitä tapahtui matontamppaustelineille? Missä okt-asujat tamppaavat mattonsa elleivät jonkun tangon varassa? Kai he kuitenkin tamppaavat niitä?! #siivouskunniaan
• Oman huoneen maton hapsujen siistiminen. Tervetuloa elämääni, onneksi ei ole enää ihan noin tylsää.
• Tästä tuli mieleen jotain pieniä pakko-oireita ja siisteyttä arvostavia leikkejä, kuten ruokakaupan juustopakettien järjestäminen kauniisti. Vanhemmat eivät koskaan sanoneetkaan minua tavalliseksi lapseksi...

• Pumba-marsun häkin siivoaminen. Joskus sen jaksoi tehdä pieteetillä, joskus ei.
• Varisten pelästyttäminen pyöräillen koulun jälkeen lähimaastossa
• Kirjan lukeminen ääneen nauhuriin mässyttämällä samalla karkkia. Siitä pienet ASMR:t tulille. Tuo linkki on turvallinen, mutta siinä ei kuulla minua lukemassa Herra Hakkaraista.
• Pienen pihlajan "hoitaminen" lähimetsässä: sitä piti kai silittää ja antaa sille ruokaa eteen. Koska niinhän puut kasvavat. Me tosin luulimme kaverin kanssa sitä koiraksi, koska siltä se meistä näytti.
• Kimalaisten juottaminen (tahattomasti) sokerihumalaan antamalla niille lautaselta mehua
• Oman eläinlehden tekeminen. Tekijänoikeuksista ei ollut tietoakaan, kun kopioimme suoraan tekstiä villieläinkirjasta ja piirsimme eläimet uudestaan omaan lehteemme. #vastuullinenjournalismi
• Uuden testamentin sepittäminen täysin uudelleen perheenjäsenille, jotka ihme kyllä jaksoivat kuunnella. Tilanteeseen liittyi Lumikki, kääpiöt ja kenties myös poliitikoita.
• Paintilla piirtäminen. Uskon ettei kukaan niin nuori lue tätä, etteikö tietäisi mikä on Paint.
• Aku Ankkojen järjestäminen aikajärjestykseen - ilman niille varattuja kansioita
• Laskettelumatkan (käsi)kirjoittaminen Wordilla ennen kuin matka oli edes totetunut. Siskoni oli tässä mukana, ja saimme muistaakseni 17 timanttista sivua kasaan.
• Viereisen kioskin tapahtumien stalkkaaminen ikkunasta, toisinaan jopa kiikareilla. THERE, I SAID IT!

Hetkeen tarttuminen ja haaveilu ei ole vielä kuollut, mikäli päiväkotien muksuihin on uskomista. Todistin töissä kahden piltin leikkiä yhdellä pihalla, kun he sotkivat käsillään pikkuruista kuralätäkköä levittääkseen kuraa isommalle alueelle. He eivät tehneet siis mitään muuta ylimääräistä. Mielestäni sitä oli hienoa seurata ja nähdä, että aikuiset antoivat heidän sotkea. Toisella tosin oli hieno mekko päällä, mutta kai ne vaatteet voi aina pestä. Kommentteihin voi tunnustaa omat spesiaalinsa - kukaan ei saa tietää, teitkö ne lapsena vai korona-aikaan.