Kos, osa 2/2!
Tiistai oli pyhitetty veneretkelle, joka kesti 8 tuntia ja ehdimme käydä kolmella saarella. Matka kannattaa varata suoraan satamasta, se oli vain 20 euroa/hlö ja siihen sisältyi oikein maukas lounas. Matkatoimiston kautta se olisi ollut muistaakseni tuplasti kalliimpi. Tämä on varmaan jotain, minkä jokainen true traveler tietää. Hintaan sisältyi ties mitä muutakin turistihärpäkettä kapteenin osalta, kun yhtäkkiä porukka poseerasi papukaijat ja koukkurekvisiitat käsissään... Se ei ollut ihan meidän juttu, mutta maisemat kelpasivat ja uiminen rauhallisilla rannoilla oli ihanaa! Tämän retken aikana meidän piti ruskettua sitten viimeistään kunnolla. Vieressämme makasi kuitenkin joku tanorektikko, jonka ansiosta tunsin olevani kuin kuusamolainen vapunaattona. Väriä tuli kyllä matkalla mutta ei niin paljon kuin yleensä. Sitä ei myöskään oikein näe Suomessa kun on useimmiten vaatteet päällä. :D Naama näyttää jo nyt taas siltä kuin missään ei olisi käytykään... Pisamia nyt tulee aina, niitä on varmaan pakaroissa asti.
Tiistai oli pyhitetty veneretkelle, joka kesti 8 tuntia ja ehdimme käydä kolmella saarella. Matka kannattaa varata suoraan satamasta, se oli vain 20 euroa/hlö ja siihen sisältyi oikein maukas lounas. Matkatoimiston kautta se olisi ollut muistaakseni tuplasti kalliimpi. Tämä on varmaan jotain, minkä jokainen true traveler tietää. Hintaan sisältyi ties mitä muutakin turistihärpäkettä kapteenin osalta, kun yhtäkkiä porukka poseerasi papukaijat ja koukkurekvisiitat käsissään... Se ei ollut ihan meidän juttu, mutta maisemat kelpasivat ja uiminen rauhallisilla rannoilla oli ihanaa! Tämän retken aikana meidän piti ruskettua sitten viimeistään kunnolla. Vieressämme makasi kuitenkin joku tanorektikko, jonka ansiosta tunsin olevani kuin kuusamolainen vapunaattona. Väriä tuli kyllä matkalla mutta ei niin paljon kuin yleensä. Sitä ei myöskään oikein näe Suomessa kun on useimmiten vaatteet päällä. :D Naama näyttää jo nyt taas siltä kuin missään ei olisi käytykään... Pisamia nyt tulee aina, niitä on varmaan pakaroissa asti.
Ostin yhdeltä saarelta myös pesusienen vitosella, koska niitä Tjäreborg oli mainostanut niin kovasti. Pesusieni suoraan merenpohjasta eikä mikään valkaistu muovihökötys! Nauroin ensin myyjälle päin naamaa, kun sienet näyttivät niin koomisilta ja haisivat pahalle. En tajunnut tarvitsevani elämässäni myös sellaista, mutta pirun pehmeä se on.
Kävimme kolmella eri rannalla, ja paras niistä oli Tigaki. Sinne olisi voinut mennä uudestaan, mutta jälkiviisaana voisin sanoa, että Marmariin oli turha edes lähteä. Matkoihin meni lopulta sen verran aikaa ja meillä oli illalla aikataulu, että olisi kannattanut jäädä vain kotoisasti hotellin altaalle. Rannalla kului muutama tunti todella nopeasti raukeasti kirjoja lukiessamme. Se oli kyllä mukavaa: aallot kohisivat, välillä katseli ympärilleen ja sitten taas syventyi lukemaan jotain täyttä hömppää muutaman sivun.
Uusi nelikymppinen ryyppykaverimme Lee (hänen koko perheensä oli kyllä osa bileitä) oli tarjoutunut edellisenä iltana viemään meidät Zia-vuorelle, vaikka olimme ajatelleet että kyllä sinne bussillakin pääsee. Juu en niitä vuoristoteitä olisi bussilla halunnutkaan taittaa! Kuskimme vei meidät sinne auringonlaskun aikaan ja sanoi hakevansa parin tunnin päästä. Ehdimme tosin juuri ja juuri syödä siellä emmekä juuri muuta, mutta maisemia siinä sai ihailla koko ajan. Ehdimme juuri saada parhaat paikat ravintolan katolta. Maisemat olivat kohdallaan, mutta harmi kyllä emme ehtineet käydä esim. vähän ylempänä sijaitsevassa kirkossa, sillä aikaa oli rajoitetusti ja meidän laskukin oli ensin päin peppua ja sitä piti odotella. Olisin syönyt täällä vuohenlihaa, mutta tarjoilija pahoitteli ettei ollut ehtinyt tappaa sellaista vielä sinä päivänä. Ehheh... Zia on ehdoton menomesta, jos Kosille lähtee: maisemat olivat aivan ihanat! Tsatsikia meni taas niin perhanasti siinä merelle tuijotellessa.
Elsa keksi, että olen menossa naimisiin koska mekkoni oli valkoinen maxi. Jotenkin lumipallo lähti vierimään ja yhtäkkiä baarissa istuessamme tajusimme, että polttareitanihan tässä vietetään. Sanoimme miespuolisille istujille, että heidän on oltava strippareita sillä naisten polttareissa ei voi muuten olla miehiä. Yhtäkään esitystä emme silti saaneet illan aikana. Britit ihmettelivät, että kenet minä oikein olen naimassa. Sitten eräs (omistaja?) papparainen, ericforresterista vielä rutkasti vanhempi mies hiipi baaritiskille puhuttelemaan minua ja Elsaa. Oli kuulemma äkännyt meidän olevan suomalaisia ja tuli toivottamaan mukavaa iltaa. Tuo olikin ainoa kohta, josta sain selvää. Samaan aikaan hovikuskimme kuiski toiseen korvaani ivallisesti, että "is that wedding bells I'm hearing?" ja siinä se oli. Olin päättänyt mennä rikkaisiin naimisiin ja erota heti aamusta, ettei Meetvurstimiehen tarvitse suuttua. Kirkoksi sanoin valinneeni sen Ziassa vuoren rinteellä sijaitsevan, vaatimaton kun olen.
Muutaman viinilasillisen jälkeen olimme Elsan kanssa taas täydessä vauhdissa. Minä ammuin kuin lehmä Rihannan biisin tahtiin pilaten sen kappaleen noin kymmeneltä ihmiseltä loppuiäksi, joku keksi ulvoa kuin koira ja sitä oltiin sitten elukoita kaikki. Suunnittelimme jälleen bar streetille lähtöä koko illan, mutta menon ollessa parhaimmillaan Elsa loukkasi varpaansa. Se vain osui johonkin tuoliin, terävään kulmaan - ken tietää. Yhtäkkiä ystäväni oli ketara ojossa toisella baaritiskillä, porukka alkoi hakea sidetarpeita ja minä pistin ääniviestiä Whatsapp-ryhmään, sillä olihan sekin hirveän tärkeää.
Siinä haavaa putsattaessa Lee olisi halunnut vielä tuopin kaljaa ja teki lähtöä baarikadulle, sillä kyllähän nyt yksi varvas kuntoon saataisiin ennen sitä (kello oli kolme). Elsa halusi hänen ikiomat Vauhtihirmu-laastarinsa, jotka meillä oli ensiaputarvikkeina huoneessamme. Hipsin hakemaan ne, ja takaisin tullessani tyrkkäsin avaimen hetkeksi saksalaispojan kouraan, kun minun piti ottaa kissa syliin (ilmeisesti tyydyin katsomaan sivusta ja laukomaan kommentteja muille, kun haavaa hoidettiin). Saksalainen halusi pelata biljardia kanssani, ja siinä yksi kaoottinen peli pelattiinkin. Saksalainen nuorukainen väsyi ja lähti huoneeseensa. Elsakin alkoi olla siinä kunnossa jalkansa kanssa, että nyt päästäisiin huoneeseen. Mutta avain, se oli ehtinyt kadota. En edes tiennyt missä huoneessa sakemanni asui, olisin kyllä mennyt heti hänen ovensa taakse huutelemaan. Baarimikkokin oli juuri ehtinyt lähteä kotiinsa, joten vara-avainmahdollisuuden sai unohtaa. Lee päättikin näyttää meille, että kyllä sen lukon saa tiirikoitua auki.
Suomalainen naapurimme sai varmaan sen kuuluisan kakkahalvauksen, kun Lee alkoi "tiirikoida" lukkoamme eli rynkyttää sitä sellaisella voimalla että koko piha varmasti kuuli. Pelkäsin hetken, että lukko hajoaa. Päätimme kokeilla maan tasalla olevan parvekkeemme kautta. Lee kiipesi sinne ja huuteli samalla ties mitä typeryyksiä. Hän alkoi repiä kahta ovea toisistaan irti, jotta saisi otteen sisäpuolelta kahvasta. Ajattelin, että nyt jotain hajoaa ja pahasti ja minä en kyllä maksa tästä mitään ekstraa. Naapurillammekin oli valo päällä huoneessaan, ihan ymmärrettävää kun suoranaisen murron ääniä kuului. Ovi aukesikin ihan siististi, ja aloin epäillä mistä Lee oli oppinut kykynsä murtautua paikkoihin. "I've worked with locks" - aivan varmasti...
Lukuisten humalaisten turvaohjeiden, saksalaisista varoittamisten ja kevätjuhlaliikkeiden jälkeen pääsimme nukkumaan. Leen vaimo sekä poika olivat myös varmistamassa että olimme nyt varmasti turvassa, jos se saksalainen tulisi availemaan oveamme omia aikojaan. Kun Elsa sitten istui parvekkeella vielä hetken, niin saksalainen tuli marttyyrimaisena ja kenties harkitusti ilman paitaa ojentamaan avaimen takaisin. Hän oli ehtinyt jo nukkumaan kun muisti avaimen. Kiitos ja heippa!
Huhhuh, sanon minä. Tuo ilta oli sekä noista sattumuksista huolimatta että niiden takia huikea. Leen murtautuminen huvitti, mutta jos kyseessä olisi ollut joku epäilyttävä ukkeli ylipäätään, tuo olisi ollut myös sairaan pelottavaa. Pani miettimään muutamaakin asiaa. Lähtö koitti seuraavana iltana, ja katselimme Elsan ja naapurimme kanssa todella haikein mielin maisemaa ja hotellin pihaa. Toisaalta en malttanut odottaa Meetvurstimiehen näkemistä, mutta toisaalta tuntui ettemme saaneet hyvästellä tarpeeksi ihmisiä. Allasbaarissa oli alkamassa taas yksi ilta täynnä naurua, drinkkejä ja musiikkia.
Siinä haavaa putsattaessa Lee olisi halunnut vielä tuopin kaljaa ja teki lähtöä baarikadulle, sillä kyllähän nyt yksi varvas kuntoon saataisiin ennen sitä (kello oli kolme). Elsa halusi hänen ikiomat Vauhtihirmu-laastarinsa, jotka meillä oli ensiaputarvikkeina huoneessamme. Hipsin hakemaan ne, ja takaisin tullessani tyrkkäsin avaimen hetkeksi saksalaispojan kouraan, kun minun piti ottaa kissa syliin (ilmeisesti tyydyin katsomaan sivusta ja laukomaan kommentteja muille, kun haavaa hoidettiin). Saksalainen halusi pelata biljardia kanssani, ja siinä yksi kaoottinen peli pelattiinkin. Saksalainen nuorukainen väsyi ja lähti huoneeseensa. Elsakin alkoi olla siinä kunnossa jalkansa kanssa, että nyt päästäisiin huoneeseen. Mutta avain, se oli ehtinyt kadota. En edes tiennyt missä huoneessa sakemanni asui, olisin kyllä mennyt heti hänen ovensa taakse huutelemaan. Baarimikkokin oli juuri ehtinyt lähteä kotiinsa, joten vara-avainmahdollisuuden sai unohtaa. Lee päättikin näyttää meille, että kyllä sen lukon saa tiirikoitua auki.
Suomalainen naapurimme sai varmaan sen kuuluisan kakkahalvauksen, kun Lee alkoi "tiirikoida" lukkoamme eli rynkyttää sitä sellaisella voimalla että koko piha varmasti kuuli. Pelkäsin hetken, että lukko hajoaa. Päätimme kokeilla maan tasalla olevan parvekkeemme kautta. Lee kiipesi sinne ja huuteli samalla ties mitä typeryyksiä. Hän alkoi repiä kahta ovea toisistaan irti, jotta saisi otteen sisäpuolelta kahvasta. Ajattelin, että nyt jotain hajoaa ja pahasti ja minä en kyllä maksa tästä mitään ekstraa. Naapurillammekin oli valo päällä huoneessaan, ihan ymmärrettävää kun suoranaisen murron ääniä kuului. Ovi aukesikin ihan siististi, ja aloin epäillä mistä Lee oli oppinut kykynsä murtautua paikkoihin. "I've worked with locks" - aivan varmasti...
Lukuisten humalaisten turvaohjeiden, saksalaisista varoittamisten ja kevätjuhlaliikkeiden jälkeen pääsimme nukkumaan. Leen vaimo sekä poika olivat myös varmistamassa että olimme nyt varmasti turvassa, jos se saksalainen tulisi availemaan oveamme omia aikojaan. Kun Elsa sitten istui parvekkeella vielä hetken, niin saksalainen tuli marttyyrimaisena ja kenties harkitusti ilman paitaa ojentamaan avaimen takaisin. Hän oli ehtinyt jo nukkumaan kun muisti avaimen. Kiitos ja heippa!
Huhhuh, sanon minä. Tuo ilta oli sekä noista sattumuksista huolimatta että niiden takia huikea. Leen murtautuminen huvitti, mutta jos kyseessä olisi ollut joku epäilyttävä ukkeli ylipäätään, tuo olisi ollut myös sairaan pelottavaa. Pani miettimään muutamaakin asiaa. Lähtö koitti seuraavana iltana, ja katselimme Elsan ja naapurimme kanssa todella haikein mielin maisemaa ja hotellin pihaa. Toisaalta en malttanut odottaa Meetvurstimiehen näkemistä, mutta toisaalta tuntui ettemme saaneet hyvästellä tarpeeksi ihmisiä. Allasbaarissa oli alkamassa taas yksi ilta täynnä naurua, drinkkejä ja musiikkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti