Kos ja uudet ystävät

Viikko Kreikassa hurahti ihan mahdottoman nopeasti! Myös sen jälkeiset viikot ovat menneet vauhdilla, vaikka olen ollut kipeänä. Alkaa nimittäin tosissaan ärsyttää tämä, että elämme syksyn parasta aikaa ja mulla on todennäköisesti keuhkoputkentulehdus. Kävin yhdellä kävelyllä ja väsyin hirveästi sen jälkeen, ja tänään en sitten uskaltanut enää mennä. Toivottavasti asia selviää huomenna lääkärissä ja saan lääkkeitä tähän. En jaksa enää maata kotona!

Ensinnäkin: luojalle kiitos valmismatkoista! Maksoimme reilut 400 euroa per nenä majoituksesta, lennoista, lentokoneruuasta, siitä että tilaamamme taxfree-tavarat odottivat penkeillämme sekä lentokenttäkuljetuksista. Voin kertoa etten yhtäkään matkaa ole lopulta ottanut näin kevyesti, sillä minulla oli "matkanjärjestäjänä" vaikeuksia muistaa hotellimme nimi, vaikka se oli aika olennainen tieto jotta tietäsimme, missä pitää jäädä pois. Jos joku lähtee Kosille, en suosittelee vaan kehotan varaamaan Ampavris-hotellin. Okei, myös Lampi Beachilla oli vähän hienompi lukaali ihan meren rannalla, mutta siellä ei taatusti ole samanlaista meininkiä kuin tuolla meidän hotellissamme.

Ensimmäiset kaksi päivää makasimme hotellin altaalla ja valuimme iltaisin syömään johonkin lähelle. Muistaakseni sunnuntai-iltana joimme muutaman drinkin ja joimme sitten vielä vähän lisää. Ei tuollaisessa kuumuudessa paljoa tarvita että lähtee. Yhtäkkiä hotellin brittiasukkaat ja pari baarimikkoa lukeutuivat uusiin ystäviimme! Pidimme ehkä hieman kovaa meteliä, mutta meillä oli paljon asiaakin. Keskustelin brittien kanssa heidän aksentistaan ja innostuin mm. matkimana Mikki Hiiren ääntä. Sitten jostain keksittiin "tickle a pickle" -räppi, jota hoin sitten maanantain aamuyönä viimeisen hereilläolotuntini ajan. Elsa katsoi vieressä, että mitä hittoa teen, mutta eiköhän se ilta ollut vähintään kahden naisen sirkus...

Koska matka aloitetaan tyylillä.

"Täällä paljon suomalainen, suomalainen rauhallinen", sanoi yksi omistajista, Ampavris-hotellin ikioma Eric Forrester. Miten sen rauhallisenkin nyt määrittelee. Osasimme käyttäytyä yleensä iltakymmeneen saakka. Sunnuntai-iltana tosiaan päätimme, että nyt nautitaan sateenkaarijuomista ja mennään hakemaan ne vuokrapyörät sitten seuraavana päivänä vaikka vähän darraisina. Mikäs siinä katsellessa samalla Turkin kaukaisia valoja horisontissa suoraan baarijakkaralta! Brittipojat innostuivat ideasta lähteä bar streetille, ja heillä olikin kätevästi avoauto käytössään. Parikin kloppia ilmoittautui kuskiksi, toinen ei ollut juonut paljon mitään ja toinen kai ei oikeasti mitään. Ongelmana oli vain se, että kyydittäviä oli liikaa. Siinä hotellin pihassa sitten pohdimme auton ympärillä, että miten oikein mahdumme neljän hengen autoon kuudestaan. Elsaa soviteltiin johonkin syliin, ja minulle keksittiin kiva paikka takaluukusta. Äiti sai varmasti melkein sydänkohtauksen tuon luettuaan. Olin onneksi sen verran tolpillani, että ymmärsin että minun ei todella kannata lähteä kenenkään tuntemattoman (khavereitahan tässä thoki oltiin) auton takakontissa ajelulle. Ehdotin taksia, mutta homma jotenkin kuivui kasaan ja jatkoimme allasbaarissa iloittelua. Pääsisimme bar streetille sitten joku toinen päivä. Jälkikäteen ajateltuna en tajua, miksemme esimerkiksi kävelleet sinne. Välimatkat Kosin kaupungissa eivät ole lopulta kovin pitkiä. :D

Selitimme, että suomalainen on kyllä hyvin tasavertainen englantilaisten kanssa, mitä tulee juomiseen. Selitimme ja näytimme. Manchesterilaiset haukkuivat yorkshireläisiä ja sitten yorkshireläinen nainen tuli tiskille. Toivotimme hänelle kaikki oikein mukavaa syntymäpäivää ja nauroimme päälle. Baarimikkomme pisti paikat kiinni kolmelta, jolloin sitten tein mikkihiiret ja kaiken mahdollisen muun show-materiaalin, mikä nolotti vähän seuraavana päivänä. Varsinkin kun sen viimeisen tunnin vieressäni istunut keskustelukumppani kertoi seuraavana päivänä olleensa selvinpäin. Oh, great. You're welcome.

 Jos en ennen Kosia ollut kissaihminen, niin nyt olen kyllä koira-, kissa- ja ihmisihminen. 

Kaksi suomenkielistä naista tuli juttelemaan meille altaalla, ja he suosittelivat meille Olimpiada-ravintolaa. Sinne sitten menimme yhtenä päivänä yhdessä, toisen aviomies ja meidän suomalainen seinänaapurimme mukaan lukien. He olivat oikein mukavia ihmisiä ja käyneet saarella 20-25 vuotta. Miettikää! Kun meikä on syntynyt, he ovat päättäneet että perskutarallaa nyt lähdetään Kosille. Ja siellä sitä on käyty sitten säännöllisesti. En itse ymmärrä täysin moista meininkiä kun haluaisin nähdä paljon eri paikkoja, mutta se on varmasti heille kuin toinen koti. Ehkä he käyvät sitten muuallakin. Ruoka on Olimpiadassa erinomaista, mutta niin se oli kyllä muuallakin. Kymmenen euron luokkaa maksavat pääruuat saivat meidät ilahtumaan ja paisumaan kerta toisensa jälkeen. Ainoastaan yksi paikka muistaakseni Marmari-rannalla sai meidät jopa jättämään tippihilut omaan pussiimme. Söin paistettua tohvelia, vaikka sen piti olla saganakia. Elsa sai pastaansa aurinkokuivatun tomaatin sijasta paprikaa. Tsatsikia oli joka paikassa, ja sitä ostin pikimmiten myös Suomessa lievittämään lomaikävää.

Suomalaiset turistikaverit kertoivat meille myös hotellin historiaa (Ampavris on perheyritys, jossa oikeasti koko perhe/suku tekee töitä), ja meille avautui monen työntekijän stoori hieman tarkemmin. Siellä kuulemma todella pidetään meikäläisistä, ja joskus aikojen alussa kun dinosauruksiakin vielä oli, hotelli oli täynnä suomalaisia. Briteistä ei kuulemma niin pidetä, kun ne metelöivät ja pitävät jatkojaan huoneessaan. Tähän emme voineet täysin valehdella kun suomalaisia olemme, ja huomautimme että kyllähän mekin niiden kanssa vähän rilluttelimme toissapäivänä. Engelsmannit ja baarimikot taisivat pikemminkin käskeä meitä olemaan hiljaa... 

Miinuksia:
- Huoneistohotellissa olettaisi huoneistojen sisältävän edes tiskiharjan ja paistinpannun, mutta keittiön isommat välineet rajoittuivat lähinnä kattilaan ja vedenkeittimeen.
 - Vessamme päätti olla toimimatta juuri sinä aamuna, kun pönttöön jäi kiinteämpää tavaraa. Hotellin ericforrester tuli sitten katsomaan tilannetta, minä menin opastamaan ja olin lievästi sanottuna häpeissäni kun toinen kurkki viattomasti kannen alle. Nauramalla siitäkin selvittiin.
- Naapurissa oli kanala ja mielettömän kiivasääninen kukko, ja minulla korvatulpat kotona.
- Palvelu oli sitä tasoa ja ihmiset niin mukavia, että matkanjälkeinen masennus oli tosiasia.
- Kuumuuden ja kenties menkkasiirtopillereiden aiheuttaman hämmingin takia en jaksanut syödä herkullisia annoksiani loppuun, vaan pieni pahoinvointi oli silloin tällöin läsnä.

Tuossapa ne oikeastaan olivat, ei tarvitse marmattaa enää seuraavassa postauksessa! Matkamme sisälsi muutaman nähtävyydenkin, mutta varsinaisen Kreikan kulttuurireissun sijaan tämä oli ehkä enemmän erilaisiin kansalaisuuksiin tutustumista. Altaalla juttelimme muun muassa maailmaa nähneen italialaismummelin kanssa. Kaiken kaikkiaan siinä tiskillä oli oikein mukava olla ja jutustella, ja äkkiä tuntui kuin olisimme olleet yhtä suurta perhettä. Seuraavassa postauksessa luvassa veneretki, Zia-vuori ja polttarini. Ne eivät sujuneetkaan ihan ongelmitta!