Työelämän säännöt

Media ja mol.fi tarjoavat meille työelämästä aika tehokasta, supersosiaalista ja innovatiivista kuvaa, että ei ihme, jos jotain epäekstroverttiä pelottaa hakea ns. hanttihommiakin. Työelämästä kertovissa artikkeleissa näkyy aina valkokauluksisia henkilöitä hymyillen tekemässä jotain yhdessä tietokoneella. Kaikki vain senkun etenevät vastaaviksi, päälliköiksi ja koordinaattoreiksi!

Yritykset yrittävät tietysti myydä myös itseään samalla kun hakevat uutta verta riveihinsä: kehutaan "dynaamista tiimiä" tai "loistavia etenemismahdollisuuksia". Olisipa kivaa yllättää nämä dynaamiset tiimit vaikka toimistossaan kesken työpäivän ja katsoa, kuinka monella on Facebook auki (äläpä yleistä ja et tiedä mistä puhut, sanoisi Anonyymi). Etenemismahdollisuudet ovat yllättäen suuremmat, jos olet työporukan ainoa mies mutta muita surkeampi työssäsi (kaveri kertoi esimerkin työuraltaan). Lisäksi superlatiiveja satelee sekä työnantajilta että -hakijoilta: kaksi kuukautta puhelinmyyntiä puskenut teini kertoo olevansa yrityksen etsimä rautainen myynnin ammattilainen. Viimeistään firman pikkujouluissa uudetkin työntekijät saavat näyttää todellisen luontonsa: CV:ssä mainitut "sinnikkyys" ja "oma-alotteisuus" pätevät yleensä myös juomapuolella. Sitten voi katsoa vierestä, kun loput dynaamisesta tiimistä laulavat surkeasti karaokea ja repivät toisiaan kauluksista pöydän yli tehden "tilinpäätöstä".

"Olethan oma-aloitteinen ja osaat työskennellä paineen alla." Siis pomon vai asiakkaiden paineen alla? Tuota olisi aika tärkeää täsmentää. Ilmoituksissa mainitaan usein myös firman liikevaihto vuositasolla ja muuta tavalliselle työntekijälle täysin yhdentekevää. "Työllistämme Suomessa tällä hetkellä noin 5000 henkilöä." Montakohan täysipäiväisesti? Ja ei sinänsä yllätä, kun teidän virman palveluja on ihan joka nurkassa, mihin Suomessa keksii lähteä.



Kuva

Suomessa ei enää noin vain perusteta yrityksiä. Nyt pitää mennä selfiebelfie-mankelin läpi, jossa on voittanut sekä vuoden startup-palkinnon, perustanut Instagram-tilin firmalle ja itselleen LinkedIn-profiilin, käynyt jokaikisillä yrittäjämessuilla ja startup-tapahtumissa... Pitää olla jotain uutta ja innovatiivista, kolme eri tutkintoa ja vuorokauden ympäri hereillä. Ja kun menee konkurssiin, saa luultavasti vain muiden neuvot ja säälit niskaansa. Kaikki tietävät yhtäkkiä, miten yritystoiminta kuuluisi hoitaa, ja elämässä kuuluu muutenkin edetä b-suunnitelma edellä - muuten olet haahuilija.

Ne vaatimukset työntekijälle ovat tietysti joskus melko vaativia, mutta laatuahan pitää vaatia. Siistijän hommia olen tehnyt enemmänkin. Siinä ei tarvitse olla sitä, mitä useimmissa ilmoituksissa edellytetään: sosiaalinen, positiivinen luonne, tiimityöskentelijä... Paikasta riippuen niistä saattaa toki olla hyötyä. Siistijän pitää sen sijaan olla kärsivällinen: kestää turhanpäiväistä sääliä ympäristöltään työn luonteen vuoksi ja sitä, että kukaan ei kehu mutta joku saattaa taatusti valittaa. On hyvä sietää vessoja, joissa paskaa on ruiskittu ihan seinille asti. Siinäpä olisi rehellinen työpaikkailmoitus. Työssä kohtaa aina myös niitä, jotka pahoittelevat kävelevänsä juuri mopatulta alueelta. Kyllähän sellainen käy suorastaan itkettämään.

Tiimityöskentelyn ymmärrän joidenkin työpaikkojen kohdalla, mutta sitä korostetaan ehkä hieman liikaa niissäkin duuneissa, joissa työ ihan oikeasti tehdään yksin. Olkoonkin, että saat sitten palautetta muilta. Siihen ei vaadita joukkuehenkeä vaan taitoa pukea paska kauniiseen pakettiin. Sain pomoltani joskus niin läpinäkyvän hampurilaispalautteen, että olisin halunnut halata häntä hyvästä yrityksestä. Tai no, sehän kuulosti aika hyvältä. Toiselta pomolta sain sellaisen palautteen, että tajusin vasta jälkikäteen kuinka hienosti joku osasi ohjata minua parempaan suuntaan antamatta kuvaa, että minulla olisi hemmetisti vielä opeteltavaa. Siinä oli kyllä paras esimies tähän mennessä.

Sidenote: ovatko hampurilaisen sämpylät siis olevinaan niitä kehuja ja mehevä pihvi (JOO VOI OLLA VEGAANIKIN) keskellä se rakentava palaute? Sämpyläthän ovat todellista höttöä ja se pihvi lisukkeineen on lähinnä se syy, miksi hamppari tilataan! Päällimmäinen sämpylä on myös usein täysin turha, eikä esim. ravintola Kertussa niitä edes käytetä kaikissa hampurilaisissa. Siskoni kaapii majoneesit niistä aina erikseen. Tulkitse tässä sitten toisen ihmisen sanomisia.

Meidän Bobimme ei halua määritellä sukupuoltaan työhakemuksessa.

Itseään "suorasanaisiksi" kutsuvat henkilöt saattavat olla mitä rasittavimpia työkavereita, koska he kuvittelevat yleensä myös olevansa aina oikeassa, eikä kenenkään muun suorasanaisuus kelpaa. Laitetaan näitä superihmisiä viisi samaan työpaikkaan, niin tulee aika tukalat oltavat kaltaiselleni puurtajalle, jota ei oikeastaan kiinnosta kehittää yhteistyötä kenenkään kanssa. Antakaa mun olla vaan töissä täällä!

Minä ja kaverini olemme hakeneet jopa vuosia suurimpiin kauppaketjuihin töihin. En tiedä, onko jollain työkokemusta jo 10-vuotiaasta asti kun oma työhistoriani ei kelpaa, vai pistetäänkö haku kylmästi poikki siinä kohdassa, kun hakemuksia on kerennyt tulla tuhat kappaletta. Veikkaisin jälkimmäistä. Minulta puuttuu ehkä myös pari kontaktia. Myönnetään, kontakteillahan sinne Mordoriinkin* mentiin silloin 2010. Paahdan siellä varmaan seitsemännenkin kesän... Ja ai niin, CV:ssäni pitäisi olla myös omakuva häivytettynä koko A4:lle tekstin taakse, koska sillä saa nykyään työpaikan. Se on todellista innovatiivisuutta.

*Siskolleni (ei sille, joka vetää majoneesit hampurilaisen sämpylästä, vaan toiselle) valkeni vasta pari viikkoa sitten, että tuo tekstin oranssi väri tarkoittaa linkkiä toiselle sivulle. En tiedä, olenko koskaan huomauttanut asiasta tarpeeksi isoon ääneen. Saattaisi pari juttua aueta lisää, jos painatte niistä. Anteeksi ja kiitos.