Mä punppaan rautaa

Aloitin salilla käymisen noin kaksi kuukautta sitten. Taas on opittu monta asiaa jumppailusta ja salikäyttäytymisestä, ja onhan se kuntokin toki hieman noussut!

Enimmäkseen minua jaksaa hämmästyttää se, miten samoissa tiloissa jatkuvasti kuntoilevat ihmiset puhuvat toisilleen hädin tuskin koskaan. Steppitunnilla ihmiset ryntäävät toistensa ohi ja yli saadakseen hyvän paikan(takarivistä - mitäs hyvää siinä on?) ja kokoavat kiireesti vehkeensä steppilaudan viereen, ihan kuin tässä joku kiire olisi. Kukaan ei tunnu sanovan mitään paitsi omalle kaverilleen, vaikka kommentointi olisi välillä täysin luonnollista. Tai sitten joku sanoo minulle jotain ja ehdin olla innoissani - eikä sama henkilö koskaan katso minua enää silmiin.

En oikeasti käy salilla tuonnäköisenä.

Ja miksi naiset pukeutuvat salilla vain ja ainoastaan yhdistelmään pinkki-musta? Kerran tullessani jumpasta törmäsin laumaan pinkki-mustia naisia, jotka odottivat ulkopuolella omaa vuoroaan. Siis kaikilla pinkkiä paitsi kahdellla! Ja sitten on Röhnischin vaatetta, varmasti joka toisella. Se musta toppi on kyllä yhtä hieno vaikka se olisi Tarjoustalosta. Joskus jonkun kapinallisen päällä näkyy tummanharmaata.

Kaipaisin vuorovaikutusta ja ihan aitoa hymyä joillekin tunneille. Ymmärrän ettei bodypumpissa hymyilytä kun yrittää ylittää itsensä maastavedoissa, mutta zumbassa ja muilla tanssillisilla tunneilla tuskin on kiellettyä nauraa ohjaajan kommenteille tai vaan nauttia avoimesti siitä mitä tekee. Tämä ei koske varmastikaan kaikkia kuntokeskuksia. Zumba kuitenkin välillä ahdistaa hiljaisessa pikku salissa, kun on kuullut espanjalaiselta ohjaajalta, miten hänen kotimaassaan tunneilla huudetaan ja iloitaan niin paljon, ettei musiikkia kuule. Minä kuulen viereisen ihmisen hengityksen - jos hän siis uskaltaa hengittää.

En ymmärrä täysin sitäkään, miksi punttiksen puolella joku lukee väkisin crosstrainerissä juorulehteä. Miten se on edes mahdollista, kun siinä heilahtelee puolelta toiselle? Naiset kiikkuvat vatsalihaslaitteessa siihen tahtiin kuin heillä olisi maailman rautaisimmat vatsalihakset - ja sitten näen että heillä on viiden kilon vastus. "Täähän on ihan helppoo!" On ikävän harvinaista nähdä joku nuorehko nainen vetämässä aivan täysillä ja naama virneessä omaa treeniään läpi.

Siskoni kertoi kerran cycling-tunnilla kohdanneensa nuoren miehen, joka todella vaivattomasti polki 75 minuutin rankaksi luokitellun tunnin. Tunnin päätteeksi mies oli noussut pyörästä ja tokaissut: "Eipä tuntunut missään." Siskoni oli muiden tavoin yltäpäältä hiessä kaikkensa antaneena. Miehellä ei ollut kuulemma ollut juuri minkäänlaisia vastuksia, eli hän oli polkenut kuin joku sunnuntaipyöräilijä. Meissä on siis kuntoilijoita ja "kuntoilijoita". Itse kokeilin tuntia ja olin oksentaa sen jälkeen.

Jos siis joku haluaisi oikein kapinoida kuntosalilla, neuvoni kuuluu:
 

1. Vetäise päällesi vanhat nappiverkkarit ja joku iso, muodoton t-paita.

2. Mene uusilla tunneilla aina eturiviin ja huuda jo ovelta, ettet ole ennen ollut kyseisessä jumpassa.

3. Tämän jälkeen kysele kovaäänisesti, että mitä vempeleitä täällä sitten oikein tarvitaan. Vaadi kaveria vieressäsi auttamaan sinua. Kysy hänen nimeään.

4. Auta edellisen tunnin jumppaajia siirtämään steppilautansa ja jumppamattonsa pois seuraavien tieltä. Itse kokeilin tätä, ja sain kanssazumbaajiltani kummeksuvia katseita.

5. Ota romaani mukaasi saliin. En oikeasti tiedä mitä tarkoitusta se palvelee, mutta eräs mies käveli salista ulos todella paksun kirjan kanssa. :D