VIIKKO ESPANJASSA

Olen kokonaan jättänyt kertomatta pääsiäislomani toisesta matkasta, jolloin lähdin Espanjaan! Ystäväni Pamela saapui sinne Suomesta, ja suuntasimme lentokentältä Fuengirolaan, jossa kolmas ystävämme Kirsi asuu tällä hetkellä perheineen. Oli siis oikein kiva saada helppo majoitus ja nähdä porukalla pitkästä aikaa. Viikko meni melko perinteisissä "costa del sol" -meiningeissä, mutta esim. alkoholia tuli nautittua taatusti keskivertoa vähemmän. Söin myös vain kaksi jätskiä, mutta nekin saman päivän aikana.

Espanjan-loman perinteisiin ei ehkä kuulu asunnon jakaminen neljän lapsen kanssa, mutta eipä sinne lähdettykään kuvia kumartelemaan. Ensimmäisenä aamuna meidät herätti lapsikatras ja naapurin kissa, joka hyppäsi peittoni päälle yhtään ujostelematta. Tällainen tervetulotoivotus oli oikeastaan vain hauskaa. Ensimmäinen päivä oli myös sateinen: vettä tuli kuin saavista, joten lähdimme ostarille hakemaan meille eväitä, viikon ruuat ja samalla katselemaan vaatekauppoja. Sanotaanko näin, että kolmen muksun kanssa kauppareissu oli todellakin kokemus! Vähän naurattikin jälkikäteen se meno parkkihallissa - on se intensiivistä touhua. :D Nauroimme muutenkin ekat päivät vähän kaikelle. Oli ihanaa päivitellä kulumisia ja tietää, että kaverit tajuavat typerät vitsini ilman sen suurempia ponnisteluja.

Teimme kaksi päiväretkeä, Malagaan ja Marbellaan. Nämä teimme olosuhteista johtuen Pamelan kanssa kahdestaan. Pami oli valitettavasti alkureissusta vähän kipeä, joten Malaga oli hänelle todellinen suoritus. Päätimme rantabulevardilla kävellessämme mennä meksikolaiseen syömään. Ruoka oli hyvää, mutta en suosittele paikkaa valitettavasti kellekään surkean palvelun vuoksi. Olisimme voineet hyvin lähteä ennen ruokien tilaamista, sillä tarjoilija katsoi meikäläistä päästä varpaisiin ja hädin tuskin silmiin - ja ilmoitti tulevansa pöytäämme pian. Anteeksi että olen maksava asiakas!

"Kissapotretti" kuvaa hyvin junamatkamme laatua.

Sitten alkoi pieni komiikkakiertue: kävelimme hiekkarannan kautta kaupunkijunaan, joka maksoi kolme euroa. Kysyimme, kauanko kierros kestää. Meille luvattiin 20 minuuttia maisemien katselua pikkujunassa, mutta mihin juna lähtikään? Takaisin rantaan, jossa olimme juuri käyneet! Ja vielä lähes kävelyvauhtia... Juna meni kyllä vähän pidemmälle eräälle sillalle, jossa saimme todistaa erään pariskunnan julkista rakastelua (tai muuta kiehnäämistä, en halua tietää). Meitä oli junan kyydissä vain kuutisen henkilöä, ja nauroimme tyypeille ääneen: "Get a room!"

Kiipesimme linnanraunioille, joista oli upeat maisemat kaupunkiin ja härkätaisteluareenalle. Tämä on sellainen must-juttu Malagassa, jos sinne eksyy. Pamelan flunssa meinasi tässä vaiheessa estää meitä kiipeämästä, mutta kestävyytemme kantoi lähes loppuun saakka! Tultuamme alas ihanan puutarhan poikki päätimme hypätä maailmanpyörään, ja sieltä lampsimme mukulakivikaduille etsimään tuliaisia. Näimme hienon katedraalin, ja päätimme myös mennä Picasso-museoon. Siellä oli mielestäni upeita teoksia! Koko vanhakaupunki näytti upealta, ja näimme vihdoin sitä perinteistä Espanjan tunnelmaa. Tykkään myös siitä, että Espanjassa sitä puutarhaa ja kukkapenkkiä löytyy joka paikasta - myös monesta liikenneympyrästä. Rankkasade alkoi taas, ja päätimme mennä sitä pakoon pihviravintolaan. Paikka oli kerta kaikkiaan tunnelmallinen! Meidät otettiin lämpimästi vastaan. Tilasin piffin kunniaksi punaviinilasillisen - se ei maksa paljon mitään noilla nurkilla. Tarjoilijat olivat tosi mukavia, mutta laskua pyydettäessä meininki muuttui välinpitämättömäksi, ja turhauduimme vähän koko paikkaan. Myös pihvini oli kypsä, vaikka korostin haluavani mediumin. Tässä raflassa oli myös erikoinen tarjoilija, joka taputti ensin olkapäätäni, mikä oli mukava ele. Sitten lähtiessämme hän tuli kuitenkin rapsuttamaan päätäni takaapäin ja hymyili kuin Naantalin aurinko, mikä oli jo vähän outoa. En ole mikään lapsi kuitenkaan! :D Ällöä.

Picasso-museon vieressä oli myös taidegalleria/-kauppa. Suosittelen!

Pari päivää saimme kulutettua myös Fugen rannalla, mikä maistui tosi nannalta kolean Englannin "kevään" jälkeen. Jos multa kysytään, koko Euroopan ilmasto on ollut tämän vuoden vähän rajumpaa seppälää (monikäyttöinen ilmaisu, jonka opin Kirsiltä). Merivesi oli kylmää, mutta siellä kahlasi mielellään. Rannalla oli myös juuri sopivan kuuma, eli ei mitään 30 astetta vielä. Siinä kelpasi makoilla ja höpöttää. :) Yhden rantapäivän jälkeen pääsimme Kirsin mukana hevostalleille, jossa hän käy viikoittain ratsastamassa. Maksoimme Pamelan kanssa kumpikin puolesta tunnista, ja täytyy sanoa että innostuin puuhasta tosi paljon! Olen ala-asteella käynyt alkeiskurssin, mutta en tiedä miksen silloin halunnut jatkaa heppojen kanssa. Seuraavaksi pitäisi päästä ratsastamaan myös Englannissa tai viimeistään Suomessa!

Marbella oli toinen päiväretkikohteemme. Marbella on ns. "se hienompi aurinkorannikon kaupunki", ja sen kyllä huomasi. Kävelimme suoraan rannalle Pamin kanssa, ja tilasimme pari juotavaakin viereisestä baarista. Olimme katsoneet vesiurheilutarjontaa laitureilla, ja Pami oli bongannut melko tyyriin aktiviteetin: jetboat-driftausta 20 minuuttia! Se maksoi siis 40 euroa, mikä on mielestäni törkeä hinta, mutta aikamme rannalla paahduttuamme päätimme tarttua toimeen ja varasimme paikat netistä. Perillä kävikin ilmi, että olimme toistaiseksi ainoat asiakkaat. Saimme rumat sadetakit ja pelastusliivit päällemme, ja nauroimme jo pelkästään niitä. Harmi, ettei näistä pystynyt ottamaan kuvaa! Tavaramme jäivät siis laiturille vahtiin lukolliseen kaappiin. Venedriftailun hinta unohtui aika äkkiä, kun pääsimme vauhtiin: vesi roiskui päällemme, meinasimme lentää kyydistä ja koko Marbellan rannikko kuuli varmaan huutomme! Se oli älyttömän hauskaa. Ainoa miinus tuli siitä, että se kesti vain 20 minuuttia. Aina kun kuski näytti sormella tekevänsä kiepin veneellä, huusin vain kannustaen että tee enemmän. Onneksi meillä ei ollut meikkiä, sillä ne olisivat levinneet ympäri poskia. Suolan maku suussa körötimme takaisin rantaan, ja lähdimme hyvillä mielin takaisin rantatuoleille. Illalla sain vielä viimein tapaksia, kun kävimme syömässä Marbellan rantakadulla. Paluubussin pysäkkiä oli aluksi vaikea löytää, mutta onneksi joku paikallinen neuvoi meidät oikeaan paikkaan. 

 

Kello oli jo niin paljon, että aloimme miettiä, kuinka järkevää on käydä ensin kotona ja sitten vasta lähteä bailaamaan. Päätimme siis lähteä samoilla suolankarheilla hiuksilla ja hikisillä vaatteilla Fuengirolan yöelämään! Aluksi ajattelin että ei helkkari, mutta sitten toistin mielessäni sanat uudestaan: "Fuengirolan yöelämään." Ei siis oltu menossa mihinkään Pariisin muotiviikoille. Aloitimme karaokebaarista baarikadulla, ja sisäänheittäjät olivat ihmeissään kun torppasimme heidän ideansa. Pami pääsi laulamaa - minunkin piti mutta en ehtinyt. Syy löytyi kahdesta suomalaisesta miehestä, jotka tulivat niin suomalaisesti sisään etten moista ole nähnyt. Heidän kanssa jutellessa karaokelista jotenkin unohtui: kun joku tulee avautumaan koko elämänsä tunneskaalasta ja miehenä olemisen rajoitteista, siinä ei ehdi keskittyä juuri muuhun. Onneksi saimme nopeasti selvitettyä olevamme varattuja, ja että Pami ei voinut sillä hetkellä juoda alkoholia. Olimme siis kovin tylsän oloinen kaksikko ottaen huomioon, missä olimme. Mutta miten kävikään tässä pienessä karaokepubissa? Lopulta tanssimme porukalla hiki otsalla lähes tyhjällä tanssilattialla, kaikki suomalaisia ja yksi selvinpäin. Stereotypiat uusiksi?

Ilta oli ihan huikea kaikin puolin: kun karaokemestassa oli tanssittu tarpeeksi, pääsimme vielä salsabaariin, jossa opetettiin sattumoisin koreografiaa koko porukalle. Tämän jälkeen minä vaadin kebabannosta, jossa törmäsimme jälleen "lentäjäystäväämme". En uskonut hänen lentäjätarinaansa koko iltana, mutta en toisaalta tiennyt, mitä uskoa ja mitä ei. Raukka ei tiennyt hotellinsa nimeä eikä muistanut, missä se edes on. Yritimme neuvoa etsimään sen kaverin, joka oli feidannut ilmeisesti jonkun tyttelin vuoksi. Suomea kuului kaikkialla kaduilla. Päätimme, että ilta ei voi päättyä näin ja menimme brittiläistyyliseen pubiin, jossa pistettiin myös jalalla koreasti. Hyvä musiikki ja hikinen meno, ei kai siinä muuta tarvita! En ole myöskään aikoihin tuntenut itseäni niin kämäiseksi kuin tuon päivän jälkeen...

Viimeinen ilta olikin mielenkiintoinen, sillä rantapäivän jälkeen tuntui siltä, että ei tämä näin voi päättyä. Ravintola-annoksen ja mehukkaiden vohvelien jälkeen halusimme kävellä. "Kävellään kotiin", juolahti molemmille mieleen. Kirsin ja hänen perheensä talo ei ollut mitenkään rannan tuntumassa vaan korkealla mäellä, johon autollakin ajaa jonkin aikaa. Päätimme kävellä niin kauan, kunnes väsymme ja sitten voi ottaa taksin. Lopulta kävelimme koko hiton mäen, mutta olihan matkalla pysähdyttävä juomaan virvokkeita! Kuulimme livemusaa yhdestä hotellikompleksista, ja pistäydyimme lasilliselle. Onneksi Pami sai myös ladata kännykkäänsä, sillä kummallakaan meistä ei ollut akkua enää paljon jäljellä. Tämä virkistäytymistuokio ei kuitenkaan riistäytynyt käsistä niin kuin olimme molemmat Pamin kanssa ehtineet ajatella, sillä hänellä oli pitkä lentomatka seuraavana aamuna edessä. Lampsimme ihme kyllä aina "kotiin" saakka, mutta kauan se kesti ja ehdimme vähän pelätä pimeääkin! Se tunne kun rämpii vieraalla, pilkkopimeällä metsätiellä kännykän taskulamppusovellukset päällä...

Viimeisenä päivänä Pamelan piti lähteä jo aikaisin lennolle, mutta pääsimme Kirsin ja lasten kanssa vielä käymään Mijas Pueblossa. Ihanan idyllinen vuoristokylä oli lopulta yksi reissun kohokohdista, vaikka ehdimme olla siellä ehkä kolmisen tuntia. Maisemat olivat upeat, sää parhain koko viikkoon ja istuimme syömään pastaa yhteen italialaiseen paikkaan. Pääsimme myös viimein hevosvaunujen kyytiin! Se oli hyvä lopetus hidastahtiselle lomalle, vaikka olinkin aika viime tingassa lentokentällä... :)