SEX AND THE TURKU CITY

Olen alkanut tässä ajatella, mitä se villi sinkkuelämä on kun tässä nyt ollaan uuden elämän kynnyksellä. No siitähän meillä on kymmenisen tuotantokautta amerikkalaista draamakomediaa näyttöä. Kaikkien sinkkujen elämä on yhtä tyttöjen iltaa, miehiä on jonoksi asti ja hauskoja sattumuksia vaikka kauppajonossa. Se oikea (tai mitä ikinä etsiikään) voi olla ihan nurkan takana! Mutta miten se elämä onnistuu kaupungissa, jossa ei ole yhtäkään cocktail-baaria, ja talvisin ihmiset palelevat eivätkä katso kuin jalkoihinsa, etteivät liukastu.

Huikean siistiä, että sinkkuna saa valita niitä kalliita hedelmiä kauppakoriinsa eikä kukaan valita budjetista. Saa vetää dieettiä, tehdä smoothieita ja toisaalta taas herkutella niin ettei kukaan ole tunkemassa kättään karkkipussiin. Ihan itse saa kantaa korinsa ja kävellä reippaana, itsenäisenä naisena kotiin. Ostaa itselleen vahingossa joka päivä kaupasta suklaata, koska "mä olen sen arvoinen". Hups, 20 kiloa lisää elopainoa. Saa harrastaa tasan mitä haluaa ja mennä miten haluaa, mutta silti katsoo enimmäkseen telkkaria (kuulkaa tässä kohtaa jo epätoivoista nyyhkytystä). Ja tulee mustasukkaiseksi niistä Kinder Bueno -mainoksen suklaasta ja maidosta. Hitto ne on rakastuneita!

Saa tapailla miehiä. Ja kaikki ne ovatkin ihan idiootteja. Maksaa itse laskunsa ja ylöspitonsa, vaikka parisuhteessa/avoliitossa se menee kyllä ihan samalla lailla. Koko maailma on auki, mutta kukaan ei silti kelpaa. Sinkkuna ylistää ystävyyttä sinkkujen ystävien kanssa ("wuhuu" on pakollista). Kännissä huudetaan aivan mahtavia iskulauseita, kuten: "Nyt se on auki ja nyt se on kii!" Heti kun joku kysyy viattomasti että oletko vielä sinkku, huutaa vahingossa vähän puolustelevaan sävyyn että "mä EN ole säälittävä!". Ja mikä tärkeintä, pääsyy sille että sinulla ei ole ketään, on se että keskityt uraasi. Vaikka oletkin kassatäti, jossa tarvitaan uraan keskittymistä 8 tuntia päivässä. Vaikka kukaan ei ole syyllistänyt sinua siitä, että olet mieluummin yksin kuin väärässä seurassa.