Liikunnan ilosta taaas kerran

Olen korviani myöten täynnä fitnesskitisijöitä, joiden mukaan lihasta kasvatettaessa (joka nyt on trendinä joo) ei saa esim. lenkkeillä. "Se vie energiaa *kitinää* siltä lihaskasvulta! *kitinää*" Voi olla, mutta jännä että juoksijoilla, jotka ihan ammatikseen siis juoksevat, on aikamoinen paketti lihaksia kasassa. En nyt vertaa hölkkäilijöitä huippu-urheilijoihin, mutta sanon vain että ihminen voi tehdä kaikenlaista kuluttavaa kunhan syö tarpeeksi. Minä en lopeta satunnaista juoksemistani kuntosaleilun takia, koska se on yksi elämäni rei'istä, joista tässä postauksessani puhun.

Moni aloittaa urheilun ja takaraivossaan ymmärtää että sen pitäisi olla elämäntapa. Eräs bloggaaja tokaisi että hän käy salilla samalla tavalla kuin pesee pyykkiä tai hampaansa. Se kuuluu päivän rutiineihin, samoin kuin joillain ystävilläni. Jos omalla ulkonäöllä/kunnolla on itselle väliä, suosittelen että se kannattaa opetella tuohon malliin jo nuorena - se pitää kuitenkin aloittaa jossain vaiheessa elämää. Jos siis oma kunto kiinnostaa. Kukaan ei silti pakota.

Olisin voinut feikata ja siistiä kulhon reunat, mutta minulla oli kiire syömään tuota kupin sisältöä.

Työkaverini on tästä hyvä esimerkki: hän käy salilla, kavereiden kanssa pelaamassa koripalloa ja mitä joukkuelajeja nyt keksiikään. Siis tuolla ulkona, lähes päivittäin. Se ei ole hänelle mikään sen kummempi juttu kuin että se on kivaa ja tulee selkäytimestä. Häntä varmasti motivoi suurilta ostin myös kaverien näkeminen, ei kavereille näyttäminen. Työkaveri on ymmärtänyt että terveellisestä ruuasta tulee hyvä olo, kebabista huono. Siksi hän ei vedä jälkimmäistä ennen treeniä, vaikka sellaista toisinaan syökin.

On tietysti turhaa edes väittää etteivät miehet treenaisi ulkonäön takia, mutta joillekin (myös naisille) se liikunta on näemmä noinkin helppoa. Olen löytänyt oman elämäni reiän, siis henkireiän muun muassa pepun heiluttamisesta. Siinä heilutetaan paljon muutakin, mutta voin tehdä sitä myös kotona niin kuin olen oikeastaan aina tehnyt. Jos on energiaa, pistää hyvät reggaetonmusat soimaan ja antaa mennä. Poikaystävää ehkä ihmetyttää eikä sillä saa edes hänen huomiotaan, mutta ei se minua haittaa. Siinä nousee pulssi hetkeksi ja sitten on hyvä fiilis. Jos tykkää hikoilla, on tärkeää löytää itselle oikea tapa hikoilla.

En halua toimia kuin kone, se on siis viimeinen asia mitä haluan. En voi ajatella aina että "nyt kun söin tämän pitsan, vedän huomenna lenkin päälle". Kyllä se pitää vain opetella paremmin, jos siis haluaa jotain muutosta. Sitä paitsi pitsa ei kulu yhden tunnin lenkillä. Jos tuon ottaa itseensä, masentuu varmasti. Mutta pitää vain jaksaa nostaa pylly ylös, monta kertaa viikossa. Pian siitä tulee tapa, josta ei haluakaan eroon.