Mun on ihan pakko kommentoida asiaa, jonka tietysti no-lifenä olen bongannut Facebookista. Se on liian selvää: ollaan kasvettu vähän niin kuin aikuisiksi ja pitäisi keksiä jotain tekemistä duunien jälkeen. Vauvakuumetta pukkaa monella, mutta useimmat eivät uskalla siihen ryhtyä. Itsensä kehittämisen sijaan keksitään vauvankaltainen kapistus, joka aivan taatusti saa sinut aina jäämään perjantai-iltaisin kotiin / lintsaamaan paikoista joihin et halua mennä / kuluttamaan rahasi ja valittamaan ettei ole rahaa omaan ruokaan.
KOIRA.
Kaikilla on nyt semmoinen. Havaintojeni mukaan kissojen kanssa elävillä on helpompaa, koska niiden kanssa ei tarvitse herätä vapaapäivänäkin ulos lenkille. Tosin niilläkin on niitä tuhoisuuskausia asunnoissa. Aika samanikäiset toverini ovat päättäneet, että koira pitää saada koska ne ovat söpöjä ja hyvää lenkkiseuraa. Juuri samoja asioita minäkin pohdin kun haaveilen hauvelista. Luonnollisesti myös siitä että joku olisi minulle uskollinen ja minä olisin hänelle jumala. Silti en sellaista mene (vielä) hankkimaan, ja FB-havainnot tukevat päätöstäni erittäin vahvasti:
"Koiralla joku kakominen meneillään, lääkäriin meni sitten semmoiset 400 euroa." Kakoo sen neljä kertaa vuodessa - kertolaskun osaatte varmaan itse.
"Koira päätti sitten paskantaa sänkyyni lauantaiaamuna." Sisäsiisteydestäkään ei taida saada varmuutta. Ellei se sitten ole sinun vikasi, kun lauantaiaamuna et jaksanutkaan herätä ulos lenkille.
"Musti puri mun lempparikengät ihan palasiksi!" Tosin tähän saattaa auttaa se että niitä lempparikenkiä ei säilytä ihan Mustin ulottuvilla. Mutta esimerkiksi sohvaa, tuoleja ja mattoa ei voi piilotella koiralta koko ajan. Eikä niitä nyt kovin useasti viitsisi vaihtaa uusiin.
"Myrkkylihapullia havaittu Runosmäen suunnalla, koiranomistajat varokaa!!" Raskasta, raskasta arkea.
Satun tietämään että eräs nuori mies osti koiran, mutta kun hän muutti pois kotoa niin pentu jäi vanhemmille. Yllätys. Tosi moni käyttää koiraansa viikonloppuisin "mummolassa". Sitten kun vaikka pariskunta on hankkinut koiran ja eroaakin lopulta, luulen että kilpailu saatetaan joissain talouksissa käydä siitä, kumpi pääsee eroon hauvasta eikä siitä, kuka sen saa pitää itsellään.
Leikitään että en ole katkera, lemmikitön koirahaaveilija vaan täysin tasapainoinen ja hieman kyyninen realisti.
Leikitään että en ole katkera, lemmikitön koirahaaveilija vaan täysin tasapainoinen ja hieman kyyninen realisti.
4 kommenttia:
Hahahah itekki ihan kauheen koirakuumeen kourissa, mut varsin tietonen siitä, etten tähän elämäntilanteeseen ainakaan voi koirulia hommata :/ Ja niitä koiriakaan ei ihan kelle tahansa pitäis antaa, kyseessä kuitenkin fiksu, lojaali ja kiintyvä otus, eikä omistajan vaihdos varmaan koirallekkaan mukava kokemus ole...
Hyvä teksti! Mulla ja avomiehelläni on koira, mutta me poikkeamme yhdessä asiassa suurimmasta osasta parikymppisiä... Meillä on nimittäin sen koiran lisäksi 4 kissaa, kuningasboa sekä 8 kesyhiirtä. :D Eläimet on mulle = elämä, joten omistautuminen on hieman eri luokkaa... Mutta myös minun kaveripiirissäni on näitä: kaveri hankki kaksi kissanpentua jaksoi kaksi viikkoa ja tuli minun harteilleni etsiä niille kodit. :/
Jep, mää haluisin niin paijata jotain hauvelia mutta muistan onneksi pitää itseni järjissäni! :D Ja aina pitää tosiaan ajatella eläimenkin parasta, ettei ota jotain törkeän kokoista koiraa yksiöön ja sitten ei käydä ulkona tarpeeksi.
Kiitos Noora! Juu kurkkailinkin tuota sun blogia ja teillä näyttää olevan kunnon lauma! :D Tosiaan mikäs siinä jos näytät selvästi nauttivan elämästä niiden kanssa. :) Jotkut tekevät hetken mielijohteesta vähän kaikenlaista, mutta mielestäni eläimen kohdalla pitää vain ajatella pitemmälle.
Lähetä kommentti