Minä en ollut mökillä juhannuksena. Minä en grillannut monta kertaa päivässä. Minä en seissyt lauttajonossa matkalla Nauvoon huudellen, että "kyllä meillä olis toi purjevene jolla pääsis omaan saareen, mutta kun toi anoppi tulee merisairaaks niin siks täällä auton kanssa jonotellaan".
Ai niin, haimme myös äipän ja isän mökiltä pois. Ei hymyilyttänyt, koska autossa ei ollut ilmastointia. |
Sen sijaan olimme isolla joukolla ystäväni vanhempien luona (ilman niitä vanhempia). Unohdin grillata, koska meidän tanssimuuvimme veivät mennessään. Söin siis vain kerran, ja loppuillan hyppelehdimme sohvalla / pellolla / naapurin trampoliinilla. Ne kuvat eivät tietenkään sovellu tälle sivulle. Lauantaina palasimme keräilemään itseämme kotiin ja puistoon. Sunnuntaina olin suorastaan röyhkeä petturi ja menin Myllyyn, ja löysin vahingossa kengät. Mielestäni tosin ne, jotka lähtevät maanpakoon juhannuksena ovat todellisia pettureita. Minun piti sentään saada kalustemaalia, jolla maalaan pian yhden peilipöydän. Blogilaisittain sanottuna mulla on DIY-projekti meneillään.
Kohtasin kaupassa ennen juhannusta muuten hauskan ilmiön. Joka
ikinenhän tiesi esimerkiksi juuri torstaina kaupassa asioidessaan että kaikki
shoppasivat juhannusta varten. Ne jotka eivät "liiemmin viettäneet
juhannusta", tekivät juuri siitä numeron ja menivät nokkavina kori
kädessään ja ostivat vain viikonlopun makaroonit ja pari kaljaa.
Huusivat vielä puoliääneen että "kulutusjuhla, boikotoin!". Sen sijaan
juhannusshoppailijat olivat jäätävässä tungoksessa yllättävän rauhallisia:
esimerkiksi keskustan marketissa ihmiset laahustivat kuin mitkäkin
sunnuntaikävelijät. Epätoivossaan he yrittivät peittää sitä stressiä
joka heillä pulppusi vakan alta: "okei mä ostin nää ruuat nyt, mut MITÄ
HITTOA MÄ JUON?"
Ja on ihan oikeasti kiva asia, etteivät kaikki ihmiset vedä päätään täyteen juhlapäivänä. Mutta turha huudella että ilman viinaakin voi olla hauskaa, jos istuu kuin puupökkelö koko illan samassa paikassa.
Ja on ihan oikeasti kiva asia, etteivät kaikki ihmiset vedä päätään täyteen juhlapäivänä. Mutta turha huudella että ilman viinaakin voi olla hauskaa, jos istuu kuin puupökkelö koko illan samassa paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti