keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Smokin' tweed

Ostin H&M:stä tänään tweed-shortsit oikeastaan hetken mielijohteesta, mutta tajusin samalla, että olen tarvinnut juurikin sellaiset. Ostin myös kauan kaivatun kauluspaidan. Aika myöntää tosiasiat: mun vaatekaapissani on liikaa niitä yksittäisiä helmiä, kun pitäisi olla paljon niitä perusvaatteitakin. Nyt niitä sitten on taas vähän enemmän.

Rannalla törmäsimme tuulipuvuissa "lenkkeileviin" vanhuksiin, jotka eivät ilmeistä päätellen arvostaneet shortsimuotiani. Oli mulla sentään sukkikset hei! Osa kuvista on laadultaan kyseenalaisia, ja täällä tuotantoryhmä pohtii että miksi. Hyviä kuvia ehti muutenkin tulla aika vähän, koska rannalla tuuli niin kovaa. Lisäksi mun sukkiksissa on jotain outoja vaaleita kohtia, enkä tiedä mistä se johtuu! Mutta selitykset sikseen, tässä asuani. :)




Kävin eilen myös kampaajalla pitkästä aikaa, ja oli tarkoitus kuvata vähän noita hiuksiakin. Mitä nyt menin sotkemaan ne tänä aamuna, joten kiiltävät ja kauniit kutrit ovat muisto vain. :D  Mutta se väri onkin tärkein, ja siitä tuli jälleen täydellinen kiitos luottokampaajani! Viikonloppuna suuntaan Jannin kanssa Helsinkiin koko viikonlopuksi juhlimaan Jonin synttäreitä. Luultavasti postaan vielä ennen sitä, mutta toivotaan hartaasti että palaan sieltä elävänä takaisin! Joni ei ole tunnettu varsinaisesti kahvikutsuistaan...




6 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Ihana banneri, hienosti toteutettu. Kivoja kuvia, asu on ihana, etenkin toi kauluspaita ja vyö :)

http://blueskyline-hanna.blogspot.fi/

tanyacrls kirjoitti...

Ihanan asialliseksi oot saanu luotua tän asun.
Pitäisköhän itekkin hankkia jotkut "lämpimät shortsit"? ;)

--
http://www.neverenoughsparkle.blogspot.fi/

m kirjoitti...

just pari päivää sitten katoin tätä, ja eksyin taas tänne:D mut ihana toi asu ja hieno banneri!

http://sweeetlikecandy.blogspot.fi/

Helli Pippanen kirjoitti...

Suosittelen! Kunhan tosiaan muuten pukeutuu lämpimästi, niin noi on tosi mukavat päällä. :D

Helli Pippanen kirjoitti...

Kiitos! Haha, tänne saa eksyä useemminkin ;)

Helli Pippanen kirjoitti...

Ja ihana kommentti! :D Kiitos kiitos =)