MATKUSTAMINEN VUONNA 2006 VS. 2018

Lähdimme Brightoniin kielikurssille bestikseni kanssa kesällä 2006. Se oli käsittääkseni noina aikoina todella suosittua, ja monet eteläisen Englannin kaupungit tuovat edelleen mieleen kielikurssiesitteet. Olimme vasta 15-vuotiaita eli juuri rippikoulun käyneitä. Voitte kuvitella sitä kahden teinitytön paniikinomaista tunnetta, kun taksi heitti meidät uudelle kotiovellemme Brightonin lähiön sydämeen. Ensinnäkin yritin epähuomiossa maksaa taksin puntien sijasta euroilla. Isäntäperheen äiti ei ollut odottanut meitä niin aikaisin aamulla ja vaikutti hieman kireältä, kun hän ei ollut ehtinyt siivota. Siivouksen jälkeenkin minulla oli sellainen tunne, että eihän tällaisessa paikassa voi asua. Aika outoa jälkikäteen ajateltuna - minulle teki selvästi ihan hyvää kohdata erilaista kulttuuria. Sopeutuminen Englannin elämäntyyliin on edessä tänäkin keväänä, mutta asiat ovat hieman toisin kuin 12 vuotta sitten.

Pakkaaminen oli iso operaatio teininäkin, sillä mietimme, mitä hienostelustaan tunnetun maan rannalla saati kaupunkialueella saa pukea päälleen.  Jälkikäteen ajateltuna asiasta ei olisi tarvinnut ottaa paineita (linkin sisältö ei välttämättä sovi töissä katsottavaksi).  Olin jo yläasteella innokas kuvailija, ja silloin ikuistin pakkausurakan mm. istumalla matkalaukun sisällä. Tuon samaisen laukun lisäksi matkalle pääsee matkalaukkujen "Nimbus 2000" eli turkoosi Samsonite, jonka sain vanhemmilta joululahjaksi. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Logopedian ainejärjestön väreissä kelpaa lähteä maailmalle edustamaan!

Koska olen jo ikäni puolesta Aikuinen Ihminen, minun on pakattava sen mukaisesti. Aikuinen Ihminen ottaa esille läppärin jo lentokentällä/-koneessa näyttääkseen tärkeältä, kiireiseltä tai sitten vain ajan hermolla olevalta. Toki sitä konetta tarvitaankin perillä muihin juttuihin. Onneksi tuli joulu, ja Meetvurstimies antoi minulle kovan paketin, jota olen kaivannut siitä lähtien kun aloin tehdä kandia - tätä läppäriä jaksaa oikeasti kantaa kodin ulkopuolellekin. Muutenkin elektroniikkaa lähtee mukaan huomattava määrä verrattuna kielikurssiaikoihin, vaikka olihan minulla jo Brightonissa mukana mp3-soitin. Nyt maksan onnellisena Spotifysta, jotta saan kuunneltua busseissa ja junissa muutakin kuin Snoop Doggia. Vuonna 2006 oli kuitenkin tärkeintä muistaa ottaa Nokian laturi mukaan, ja vaikka se olisi jäänyt kotiin, kaverilta olisi pystynyt lainaamaan. KOSKA SILLOIN KAIKKI LATURIT KÄVIVÄT KAIKKIIN PUHELIMIIN.

Käsimatkatavaroihin pakkaan nykyään silmätipat, huulirasvan, paksun huivin tyynyksi ja lämmikkeeksi, korvatulpat melun minimoimiseksi ja sekä kirjan että hömppälehden. Ei koskaan tiedä, onko selailutuulella vai jaksaako syventyä kunnon romaaniin! Elämäni ensimmäisellä lennolla 2006 en muista panikoineeni muiden kuin passin ja kännykän perään. Lento sujui silloin kutkuttavissa tunnelmissa kuin siivillä (heh), eikä käynyt mielessäkään esimerkiksi valittaa lentokoneruuasta. En oikeastaan valittaisi vieläkään, mutta köyhänä opiskelijana saankin tyytyä kolmioleipiin ja pulloveteen. Muutenkin lyhyistä lentomatkoista tehdään liian suuri haloo, kun voisi vain ajatella, että "istu tuomiosi ja ole hiljaa". Lennän Englantiin kaiken lisäksi Norwegianilla, eli mitään luksusta matkasta ei ole muutenkaan tulossa. Heistä minulla ei olekaan mitään hyvää erityismainittavaa. Jos muuten joku pystyy tappamaan aikaa nukkumalla koko lennon ajan, onneksi olkoon. Olen itse onnistunut nukahtamaan pitkäksi aikaa ehkä kerran, ja lopputuloksen näette tässä:

#mikämaamikävaluutta

Myöskään sosiaalisesta mediasta ei ekalla reissulla tarvinnut ottaa paineita. Nyt olen suunnitellut etukäteen mitä kanavaa tulen ensisijaisesti käyttämään, sillä en kestä loputonta viestitulvaa joka reiästä, jos on tarkoitus keskittyä hetkeen Englannissa. Kielikurssimme päätteeksi olimme Timpsun kanssa huuli pyöreänä, kun kurssikaverimme kertoi ottaneensa kolmen viikon aikana muistaakseni noin 1200 kuvaa. Laskimme, mitä se teki päivässä ja ihmettelimme. Turha minun on enää sitä taivastella, sillä esim. Egyptin-reissusta kuvia tuli viikon aikana yli 800... Nyt on normaalia ottaa tuo määrä päivässä. Yritän pitäytyä järkevissä määrissä ja olla ottamatta kuvaa joka ateriasta, jonka saan eteeni. Toisaalta ne asiat, jotka parhaiten muistan Englannista, eivät kaikki edes päätyneet kameraan ja tietokoneelle. Onneksi nummilla juoksentelut ja yölliset kotiin toikkaroinnit muistan vielä itse.

Raha-asiat ovat hieman muuttuneet sitten teinivuosien. Kielikurssi oli aikoinaan jonkun kaverin mielestä halpa, vaikka 1200 euroa kolmesta viikosta tuntui varmasti vanhempien pankkitilillä. Nyt tuo summa riittää nippanappa kahden kuukauden vuokraan, ja se sattuu kyllä sydämeen. Brightonissa sain viikkorahaa muistaakseni 70 euroa, mikä riitti tosi hyvin Mäkkärin McFlurry-jälkkäreihin ja satunnaisiin vaateostoksiin. Nyt "viikkorahani" maksaa EU, valtio ja mitä edellisestä työpaikasta jäi käteen.  Haluaisin tehdä opiskelijavaihdon rahapuolesta erikseen postauksen vaihtoni päättyessä, sillä ne ovat kuitenkin iso juttu opiskelijalle. Lyhyesti ilmaistuna saat ihan hirveästi kaikkea, ja se riittää jos asut edullisesti.

Odotukseni ovat tällä hetkellä jopa naurettavan korkealla. Emme ottaneet Timpsun kanssa aikoinaan Brightonin kesästä liikaa suorituspaineita, mutta meille olikin järjestetty valmiiksi paljon ohjelmaa. Toisaalta taas kaupungissa liikkuminen tuli ihan luonnostaan, liikuimme paljon ulkona kahdestaan ja ihanassa ryhmässämme, sekä olimme aktiivisesti mukana myös isäntäperheen pojan ulkotouhuissa. Silti esimerkiksi ruuassa luotimme usein Mäkkäriin ja Tescon patonkeihin, ja nyt pelkään pettyväni paikalliseen sushiin! Äiti varmaan pyörittelee silmiään tätä lukiessaan. Eivätköhän pilvilinnani romahtele siellä sitten pikkuhiljaa...

Nyt haluan kokeilla sitä ja tätä urheilulajia, saavuttaa kesäkunnon ja samalla opiskella intensiivisemmin kuin ennen, matkustaa, käydä laukkakisoissa, valokuvata ja saada vaihtokavereita sekä tutustua paikallisiin. Luulen että tekemisessä rajana on vain oma uskallus ja raha, ja sitähän ei ole varmaan penniäkään jäljellä kesäkuussa. Vuonna 2006 viihdyimme hyvin Gap Clubilla kielikurssin omissa diskoissa, ja olimme silloin selvinpäin. Ero tähän päivään on siis huomattava monellakin tapaa. Silloin järkyttivät  yökerhon kondomiautomaatit, nyt järkyttävät ehkä pikkuruiset hameet, miesten hihattomat "paidat" ja tekorusketusöverit. Mukavinta kaikessa on kuitenkin se, että vuonna 2006 tapaamamme naapurinpoika tulee itsekin Aikuisen Ihmisen ikään helmikuussa, enkä voisi kuvitellakaan jättäväni ystäväni synttäribileitä väliin, kun olemme taas samalla saarella. Toodaloo!