Typerintä mitä voi mökkiviikonlopulta odottaa

• Että tulee tylsää. Mökillä ei vaan mielestäni voi tylsistyä. Keskelle metsää mennään ensinnäkin sillä asenteella, että siellä odottavat toisenlaiset aktiviteetit kuin kotona. Eri asia on tietysti, jos mitään ei viitsi tehdä. Kirjankin lukeminen olisi ok tuollaisessa paikassa, mutta kun muita ihmisiä on ympärillä, niin ei sekään toimi. Otin tällä kertaa värityskirjan mukaan, jos saisin vaikka illalla rauhassa suorittaa mindfulnessia kun ei ole tekemistä. Se vaan on niin, ettei sellaista hetkeä tule. Aikakin kuluu triplasti nopeammin siellä kuin kaupungissa. Ai mihin ne illan joutilaat tunnit kuluvat? Tietenkin fuskupaskan pelaamiseen - se voi venyä vaikka aamukolmeen, kun innostuu.

• Että ilmapallokuvat onnistuvat niin kuin niiden odottaa onnistuvan. Paras valo oli ja meni, kun koko päivä touhuttiin. Toivottavasti nämä nyt kelpaavat teille sitten. Clas Ohlsonilla on muuten melko huono valikoima ilmapalloja, oikeastaan kaikissa kaupoissa on. Varmaan sellaiset palloihin erikoistuneet puodit ovat ainoa oikea paikka ilmapallojen hankintaan. Osa palloista jäi mökille linnunpeläteiksi.

• Että ruokailuun sisältyisi enemmän kasviksia. En tiedä mikä tässä aina menee pieleen. Onhan meillä aina jonkinlaista salaattia, mutta esimerkiksi makkaraa en ostaisi edes pahimmassa jurrissa kaupasta. Silti syön sitä muiden perässä mökillä.

• Että ruuasta voisi ihan oikeasti joskus tinkiä mökille mennessä. Ei tullut edes kalliiksi, mutta pärjäisihän sitä vähemmälläkin. Muun muassa tästä johtuen minulla alkaa nyt nuukuusviikko. Purkkilihapullat maistuivat ainakin lapsena, joten ehkä kokeilen niitä taas...

• Että heräisi aamulla kukonlaulun aikaan kalastamaan / ihmettelmään luonnon heräämistä. Sitäkin on joskus suunniteltu, mutta eiköhän luonto ihmettele meidän vaivalloista heräämistämme siinä klo 10-11 tienoilla.

• Bonuksena jotain, mitä kukaan meistä ei odottanut mutta se tapahtui: peura ja sen vasa eli bambi kuleksivat huussin nurkilla aivan silmiemme edessä, kun nautimme aamiaista patiolla. Se oli maagista - en ole ikinä nähnyt kyseistä eläintä noin läheltä. AITO BAMBI, huusimme siskon kanssa. Ja tosiaan huusimme, en tiedä olivatko peurat kuuroja kun uskaltautuivat seurueemme lähelle. Ehkä ne luulivat kaakatustamme lokkien kirkunaksi.