Olen hautonut jo varmasti vuosia oman vuodatuspalstani avaamista, mutta
en ole saanut aikaiseksi tehdä omaa sivua. Ehkä hyväkin niin, koska nyt
olen paremmin varautunut.
Tämä ei ole mikään kauttaaltaan valkoinen muotiblogi, jossa esittelen
H&M:n vaatteista koostuvia päivän asuja. Tämä on palanen omaa
ajatusmaailmaani, ja sekös vasta jännä maailma onkin. En ole hyvä
puhumaan (sönkötän minkä kerkeän), joten tämä on sopiva kanava ilmaista
itseäni. Ai että pitäisi kirjoittaa päiväkirjaan? Ei sinnekään kaikki
mahdu (eikä sinne saa oikein kuvia). Kerään luonnollisesti myös paljon
huomiota tätä kautta.
Olen kantaaottava ja joskus provosoiva, mutta toivottavasti myös
lukijoiden mielestä hauska ja lämmin. Olen muija täynnä inspiraatiota ja
hulluja ideoita, eli blogin tarjonta muuttuu toivottavasti todella
monipuoliseksi ajan mittaan. Tykkään sisustaa, kirjoittaa, valokuvata,
lukea, musisoida, jumpata, tanssia ja inistä päivän polttavista. Katson
silti suurimman osan vapaa-ajastani televisiota. Inspiraatio puskee
usein pintaan, ja toivottavasti inspiroin myös teitä lukijoita jollain
tavalla.
Kirjoituksistani saattaa myös välillä paistaa sanoma, että olkaa ihmiset
armollisia toisillenne. Mielipiderikasta blogia olisi luultavasti aika
kurjaa lukea, jos sen kirjoittaja olisi oikeasti kylmä ja
välinpitämätön. Minä haluan kaikille hyvää mieltä!
Nauttikaa ja antakaa palautetta.
3 kommenttia:
"Katson silti suurimman osan vapaa-ajastani televisiota." Ihanan rehellistä! :D
Mäkin liityin nyt sun lukijaksi, juuri tällaisia blogeja kaipaisin enemmänkin! :)
Ihanaa, tervetuloa vaan! :)
Lähetä kommentti