Olohuoneesta sniik piikkiä

Lopetin sitten ne feissarihommat. Oikeasti se oli yksi parhaita työyhteisöjä, joissa olen ollut. Tai oikeastaan paras. Ja minä olen sentään kiintynyt siihen mordor-tehtaaseen! Tuolla oli kaikki reilua. Aivan ihania ihmisiä, humanisteja. Pomolle soitettuani irtisanomisesta taisin tirauttaa pari kyyneltä, vaikka ehdin tehdä hommaa vain kaksi kuukautta. Silti nyt kun olen lopettanut, olen saanut keskittyä pesän rakentamiseen, myös vähän kuvaamiseen ja ruuanlaittoon.

Tässä nyt olisi lisää kuvaa lähinnä olohuoneestamme. Keittiö on mustavalkoinen, suhteellisen steriili paikka, enkä tiedä mitä kuvakulmia sieltä muka esittelisi muille. Siivoan sitä kyllä jatkuvasti. En tiedä minkä värinen keittiön lattian pitäisi olla, ettei siinä näkyisi jokainen pieni leivänmuru! Kokonaisvaltaisempaa kuvaa tulee sitten, kun taulut ovat oikeilla paikoillaan. Täällä hakee muutenkin pari esinettä vielä omaa paikkaansa.

Penkki saatu, talja Ikea, kynttilät Indiska, tyyny ja tarjotin vanhoja äidin antamia.

Jokainen Ikeassa käynyt tietää, mistä tuo matto on. Arkku haettiin Sotkasta. Etsin vastaavanlaista tori.fi:stä ja vaikka mistä pari kuukautta, mutta kun ei tuohon vaan sopinut mikään niistä vaihtoehdoista. Piti sitten mennä kalliimman kautta, mutta se miellyttää nyt molempien silmää! Penkki taas saatiin miehekkeen äidiltä, mutta tajusin että se notkuu hieman, kun siihen istuu. Olin ajatellut, että siihenhän istuu kolmekin ihmistä, jos pitää iltamia. En kuitenkaan uskalla päästää varmaan yhtäkään miestä siihen, ettei hajoa saman tien. :D

Kaikki tyynyt ovat Indiskasta. Kävin siellä pitkästä aikaa pari viikkoa sitten, ja voisin hypistellä siellä tavaroita vaikka kuinka pitkään! Rakastan sitä kauppaa. Onneksi oli järjen ääni vieressä, joka ohjasi minut mahdollisimman nopeasti kassalle. Niilläkin rahoilla mulle olisi saanut kyllä pari uutta vaatetta, mutta pihtailen sillä osastolla vielä, koska nuo nyt piti vaan saada. Seuraavaksi pitäisi sitten viedä vanhaa tavaraa kiertoon, kunhan saan aikaiseksi viedä muutaman laatikollisen kirpparille. Täällä on kyllä mukavan tyhjää. Muuton jälkeen ymmärsi taas, että oikeasti jos en koske johonkin lumppukassiin kolmeen vuoteen, niin siitä kannattaa hankkiutua eroon... Hyvin on päästy alkuun!

Halloween 2008

Eipä tässä muuta kuin pieniä kuulumisia. Vanhemmat kävivät meillä lauantaina, ja siinä turistessa äidin kanssa tuli pieni ylläri ilmi. Äiti oli sairaslomalla muutaman päivän, joten hänellä oli ollut aikaa katsella koneelta kaikkia vanhoja kuvia. Ei pelkästään koko perheen lomakuvia, vaan myös minun, silloin 17-vuotiaan tyttärensä halloweenbileiden kuvia. Äidin ilme oli kyllä melkoisen venähtänyt, kun hän kertoi näkemästään! Siinä me tuijotimme toisiamme suut ammollaan. 

Ei siinä muuten mitään, mutta ne olivat the halloweenit. Me juhlimme n. 8-henkisellä porukalla soluyksiössä, lattialla maaten/kierien/laulaen. Olin pukeutunut remontti-Reiskaksi, ja minulle oli piirretty parta ja viikset. Hiukset näyttävät kuvissa siltä kuin ne olisivat rastoittuneet kevyesti päältä. Niissä kuvissa on miehiä, jotka ovat pukeutuneet naisiksi ja meikanneet melko reippaalla kädellä. Kuvakulmat ovat paikoin kyseenalaisia. On Tarzanin Janea ja kauhuleffan Samaraa. Sellainen sexypupu-halloween ei todellakaan ollut meidän juttu, ja lattiakin oli melko pulsutyylisessä kunnossa kuvien taustalla... Jos ilmeeni ovat selvinpäinkin joskus näkemisen arvoisia, niin voitte vain kuvitella miltä näytän noissa otoksissa. Äiti käski tulla kopioimaan niitä joku päivä omalle koneelleni. En tiedä, haluaako hän säilyttää moisia kultaisia muistoja itsellään.

Toivottavasti äiti ei katsonut videoitakin.

Ihmiset eivät osaa kirjoittaa

On Karpolla taas asiaa. Sellainen yhtäkkinen buumi vain tuli, että kirjoitan kaikenlaista ylös mitä olen viime viikkoina pohtinut. Että lyyti taas kirjoittaa ja sitä rataa. Montako kliseetä vielä haluatte?!

Luku- ja kirjoitustaito, sitä olen miettinyt. Suomalaisista osaavat lukea kaikki, juu se on selvää. Sitten on tietysti se medialukutaito, josta lukiossa joskus mainittiin, mutta monet sen ovat unohtaneet. Provosoidutaan pelkistä Iltalehden otsikoista. Jaetaan juttuja jostain aivan susisurkeista sivustoista, jotka oikeasti mainostavat tekevänsä lisää "tärkeitä artikkeleita". Ei toki voi tietää, jos paskasivuilla on taitoa sarkasmiinkin.

 Kirjoitustaito on mielestäni ajankohtainen märmättämisen aihe siksi, että kansalaisemme jakavat somessa "asiakaspalautteitaan" eli haukkuvat firmoja ja muita tahoja tekemällä päivityksen vaikka Facebookissa. Jotkut lähettävät asiallista palautetta firmoille suoraan, ja vasta kenties jälkikäteen huutelevat muille, mikä meni pieleen. Sitten on niitä, jotka surkealla suomen kielellään ja huonoilla käytöstavoillaan kuvittelevat saavuttavansa yhteisymmärryksen tahon kanssa, jonka asiakaspalvelussa tms. oli häikkää. Somettajat tuntuvat myös liioittelevan tapahtumia etteivät varmasti kuulostaisi nipottajilta. Käytetään armotonta kapulakieltä, jotta kuulostettaisiin hienolta: "Astellessani sisään arvostettuun ravitsemusliikkeeseen..." HUOH.

"Sain huonoa palvelua hansa torilla pähkinämieheltä, kun hän ei antanut paljous alennusta vaikka ostin 5-kiloa pähkinöitä. Tämä käytäntö on poistunut vaikka OLI KÄYTÖSSÄ 30-VUOTTA. Miksi pientä kulluttajaa kohdellaan näin??? Aika paska firma kun ei asiakkaistaan piittaa vaan rahan ahneita kaikki. Olette kapitalistihuoria. Tulen paskomaan autonne kone pellille, kun vähiten sitä odotatte. Alan boikotoida firmaanne ja teen toimintanne paskuuden selväksi muillekin." *

Ongelmanratkaisua voi siis helpottaa hieman sillä, että edes esitätte olevanne hillittyjä ja asiallisia. Pienet kirjoitusvirheet eivät haittaa varmasti ketään, eikä kukaan ole täydellinen. Eteenpäin ei pääse huutamalla suunnilleen missään asiassa, paitsi Huutajat-kuorossa. Aahhaha!

*Ehkä hieman kärjistetty esimerkki, ja haluan huomauttaa että Hansatorin pähkinämies on minulle täysin neutraali ja tuntematon ihminen, enkä ole häneltä koskaan pähkinöitä ostanut.

Mustaa nahkaa olohuoneessa

Mitä ottaisin mukaan asunnosta, jos syttyisi tulipalo ja siinä olisi aikaa ajatella? Valokuva-albumin ja läppärin lisäksi pelastaisin uuden sohvamme. Heittäisin sen yhdellä kädellä parvekkeelta jollekin, koska se on parasta mitä olohuoneesta nyt löytyy. Sopivan pehmeä, mutta niin ryhdikäs että ympärille ei paljon muuta tarvita. Toki sen majesteettiselle selkänojalle voi asettaa valkoisen torkkupeiton ilmettä kesyttämään. Myös oranssit tyynyt toimivat kivana kontrastina. Tämä ei pienistä juhlista/krapulapäivän makoiluista mene lyttyyn vaan palvelee toivottavasti vuosia yhtä rypyttömänä. Ja mikä ero Ikean Ektorpiin (se sai uuden kodin) - ne rypyt ja kulumat eivät edes haittaa tässä yksilössä. Sitähän kutsutaan vain ajan patinaksi.

Kompromissejahan pitää tehdä, joten siksikin päädyimme mustaan. Minä en välttämättä halunnut helpointa valkoista sisustusta (vaikka kieltämättä se olisi sopinut vaalean lattian kanssa tosi raikkaasti), ja poikaystävä halusi jotain miehekkäämpää. Yksi suuri "kompromissi" makaa kyllä olohuoneen nurkassa, nimittäin lennonjohtoasemalta näyttävän tietokonekeskuksen tuoli. Se todella on suunniteltu tuntikausien pelaamiseen eikä johonkin aamupäiväiseen vauvafoorumisurffailuun. Tuoli ei siis ole kovin kuvauksellinen, mutta olkoon siinä vielä - minä saan säätää kuitenkin täällä lähes kaiken muun.

En olisi uskonut, että olisimme taulujen suhteen saumattoman samaa mieltä. Kumpikin valitsi oranssinsävyisen taulun netistä, vaikka oranssi oli alunperin minun toiveeni. Mutta ne miellyttävät kumpaakin. Ukkeli valitsi vielä kukkataulun - HAH! Tauluja ei tule enempää, ettei ala mennä sekaiseksi.

 Älkää edes kysykö vaatekaapeista. Olin ajatellut, että puolittaisimme sekä henkariosion että hyllyt, mutta mites kävikään: vaatteeni vievät kaapeista tilaa kolme neljäsosaa... Vien kirpparille kyllä osan niistä, koska en todellakaan käytä kaikkia! Kaikkea suoraansanottuna paskaa lensi myös suoraan roskikseen, jessusmaaria mitä kaikkea olen kantanut mukanani tähän asti... Pikkuhiljaa täällä asetutaan!