sunnuntai 11. helmikuuta 2018

UUSI KOTI ALLA

Niin on myös uudet keittiövälineet ja naapurit. Olen asunut Southamptonissa jo reilut kaksi viikkoa, huhhuh!  Valitettavasti alku on ollu todella hektistä, joten en ole ehtinyt bloggailemaan: melkein kaikki tunteet on käyty läpi, mutta nyt olen pääsemässä rutiineihin kiinni. Kaikki on mennyt kokonaisuudessaan hyvin, vaikka aluksi väsyneenä asuntolaan saapuessani sängyssäni ei ollut edes tyynyä ja peittoa. Asuntolan tarjoama paketti löysi kuitenkin nopeasti perille, ja nyt kirjoittelen mukavan untuvapeiton alta, ja opin vihdoinkin käyttämään huoneeni patteria. Kai.

Lentokentällä minusta piti ottaa kuva laukkujen kanssa - olin miettinyt sitä kauan. Mutta jotenkin se vain unohtui, eikä edes kuvaa itsestäni ennen turvatarkastuksia otettu! No, olemme sentään isän kanssa samassa kuvassa, joka napattiin lentokentän baarissa. :) Kuvan unohtuminen on myös käytännön ongelma, sillä yhdellä Facebook-postauksella olisin ilmoittanut kaikille, missä olen. Nyt olen saanut oman mokani takia selitellä kaikille erikseen, miksi kuvaan puurolautasia Instagram-tarinaani.



Kun ensimmäisenä päivänäni lähdin metsästämään Ikeaa ja kauppakeskusta, innostuin valtavasti siitä brittiläisestä meiningistä busseissa ja kadulla. Mieleen tunkivat kaikki Brighton-muistot ja se, kuinka luontevasti kulkeminen sielläkin lopulta luonnistui. Nyt puolen tunnin bussimatka keskustaan meni nopeasti, kun tuijottelin tyytyväisenä ihmisten pikkupihoja. (Nyt se matka tuntuu jo todella pitkältä, sillä bussipysäkkejä on JOKA KULMASSA). En tiennyt kyllä yhtään, missä pitää jäädä pois ja jäinkin  sen jälkeen, kun 90% muista matkustajista poistui bussista. Onneksi, sillä onnistuin sattumalta jäämään kauppakeskuksen pysäkillä! Käytän toki Google Mapsia - siitä on tullut yksi tilapäisistä elinehdoista. Päätin silti jo aluksi, että pari vilkaisua karttaan saa riittää, ja sitten oma nenä kertoo mihin mennä. Siksi muistan jo nyt monta maamerkkiä, joiden avulla voi suunnistaa jopa humalassa.


Ensimmäiset kolme päivää menivät siis onnellisessa pumpulihötössä etsien juuri niitä kuppeja ja aamutossuja, jotka minä haluan uuteen elämääni. Arki iski kasvoilleni melkoisen karhealla työmaahanskalla vasta myöhemmin ja jälleen kerran sellaisissa paikoissa, joissa en sitä odottanut. Esimerkiksi ensi viikolla esitämme ryhmätyönä tieteellisen artikkelin sisällön muille kurssilaisille, mikä olisi nykyään ihan peruskauraa suomeksi. Nyt sain paperin eteeni vasta viikkoa ennen, luin sitä pikaisesti ja oma osuuteni on tulokset. Onneksi osio on periaatteessa helppo, mutta jouduin käyttämään sanakirjaa monta kertaa, ennen kuin ymmärsin asiat täysin. Asiaa ei auta se, että kyseessä on mielestäni vaikein kurssi täällä ja opettajan opetustyyli ei vain ole mun juttuni.


Olen jutellut jonkin verran kerroskavereideni kanssa - meitä asuu siis kuusi samalla käytävällä, ja jaamme keittiön yhdessä. Tämäkään ei olisi voinut sujua paremmin tähän mennessä: kaikki siivoavat jälkensä, jääkaapissa ihmiset yrittävät antaa tilaa toisten ruuille, jääkaappeja on kaksi ja kaikki ovat ystävällisiä. Kiinalaisia on kolme, ja yksi roomieni on jo antanut minulle taropullia ja vihreän teen makuista jäätelöä. Jälkimmäiseen en koskisi enää uudelleen, mutta ihanaa että sain niinkin lämpimän vastaanoton. Luulen, että tuo siisteys ja hiljaisuus liittyvät jotenkin siihen, että tässä asuntolassa on vain maisterivaiheen opiskelijoita. Ja okei - yksi huono puoli: ostin leikkuulaudan, veitsiä, kattilan... Kaikkea, minkä luulin voivani jakaa kämppisteni kanssa. Kysyessäni välineistä he kuitenkin ilmoittivat tyynesti, että vedenkeittimetkin ovat aina jonkun omaisuutta. Olen saanut lainata yhdeltä tytöltä paljon juttuja, mutta siinäkin toki menee raja. Itse pitkäaikaisena asukkaana sanoisin vaihtarille, että käytä vain, kunhan palautat puhtaana. Nyt minulla on paketti keittiökamaa myytävänä kesällä...

Tyypillinen keittiöasuni.





Eilenkin pelkästään tunnin keittiökeskustelussa kävi ilmi monta kulttuurista eroa, jotka eivät odotusteni mukaan liittyneet siisteyteen tai muuhunkaan, mihin olin odottanut. Kiinalainen ystäväni nimittäin kysyi, juonko paljonkin vettä kun sitä oli minulla pullossa. Tämä oli hänelle siis kummallinen juttu ja minulle ehdoton terveysasia. Puhuimme myös teen juomisesta, ja hän sanoi juovansa hyvin harvoin kylmää vettä ja lämmittää sen aina erikseen. Sanoin myös, että kokkaamiseni venähti iltakymmeneen siksi, että olin juuttunut katsomaan Netflixiä. Kaveri ei ihan tosissaan ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa, toistojen ja selittämisen jälkeenkään. Myös yksi kiinalainen opettaja selitti päiväretkibussissa (kahdeksalta aamulla...) Kiinan koulutusjärjestelmästä, vertasi sitä brittiläiseen ja kyseli minulta Suomen "maailman parhaasta koulusta". Joo, siitä saa muuten kuulla täällä. Paljon voi oppia jo yhden keskustelun aikana - toisin kuin ne amerikkalaiset, jotka säntäsivät keskenään Lontoon-retkelle eivätkä juuri ole tutustuneet muihin vaihtareihin. Olen siis siinä mielessä onnellinen, että en ole nähnyt vielä yhtään suomalaista. Ja silti on aina suuri helpotus puhua Skypessa suomea!

Ja se karhea työmaahanska? Eiköhän sekin saa puheenvuoron seuraavissa postauksissa.

lauantai 13. tammikuuta 2018

MATKUSTAMINEN VUONNA 2006 VS. 2018

Lähdimme Brightoniin kielikurssille bestikseni kanssa kesällä 2006. Se oli käsittääkseni noina aikoina todella suosittua, ja monet eteläisen Englannin kaupungit tuovat edelleen mieleen kielikurssiesitteet. Olimme vasta 15-vuotiaita eli juuri rippikoulun käyneitä. Voitte kuvitella sitä kahden teinitytön paniikinomaista tunnetta, kun taksi heitti meidät uudelle kotiovellemme Brightonin lähiön sydämeen. Ensinnäkin yritin epähuomiossa maksaa taksin puntien sijasta euroilla. Isäntäperheen äiti ei ollut odottanut meitä niin aikaisin aamulla ja vaikutti hieman kireältä, kun hän ei ollut ehtinyt siivota. Siivouksen jälkeenkin minulla oli sellainen tunne, että eihän tällaisessa paikassa voi asua. Aika outoa jälkikäteen ajateltuna - minulle teki selvästi ihan hyvää kohdata erilaista kulttuuria. Sopeutuminen Englannin elämäntyyliin on edessä tänäkin keväänä, mutta asiat ovat hieman toisin kuin 12 vuotta sitten.



Pakkaaminen oli iso operaatio teininäkin, sillä mietimme, mitä hienostelustaan tunnetun maan rannalla saati kaupunkialueella saa pukea päälleen.  Jälkikäteen ajateltuna asiasta ei olisi tarvinnut ottaa paineita (linkin sisältö ei välttämättä sovi töissä katsottavaksi).  Olin jo yläasteella innokas kuvailija, ja silloin ikuistin pakkausurakan mm. istumalla matkalaukun sisällä. Tuon samaisen laukun lisäksi matkalle pääsee matkalaukkujen "Nimbus 2000" eli turkoosi Samsonite, jonka sain vanhemmilta joululahjaksi. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Logopedian ainejärjestön väreissä kelpaa lähteä maailmalle edustamaan!



Koska olen jo ikäni puolesta Aikuinen Ihminen, minun on pakattava sen mukaisesti. Aikuinen Ihminen ottaa esille läppärin jo lentokentällä/-koneessa näyttääkseen tärkeältä, kiireiseltä tai sitten vain ajan hermolla olevalta. Toki sitä konetta tarvitaankin perillä muihin juttuihin. Onneksi tuli joulu, ja Meetvurstimies antoi minulle kovan paketin, jota olen kaivannut siitä lähtien kun aloin tehdä kandia - tätä läppäriä jaksaa oikeasti kantaa kodin ulkopuolellekin. Muutenkin elektroniikkaa lähtee mukaan huomattava määrä verrattuna kielikurssiaikoihin, vaikka olihan minulla jo Brightonissa mukana mp3-soitin. Nyt maksan onnellisena Spotifysta, jotta saan kuunneltua busseissa ja junissa muutakin kuin Snoop Doggia. Vuonna 2006 oli kuitenkin tärkeintä muistaa ottaa Nokian laturi mukaan, ja vaikka se olisi jäänyt kotiin, kaverilta olisi pystynyt lainaamaan. KOSKA SILLOIN KAIKKI LATURIT KÄVIVÄT KAIKKIIN PUHELIMIIN.

Käsimatkatavaroihin pakkaan nykyään silmätipat, huulirasvan, paksun huivin tyynyksi ja lämmikkeeksi, korvatulpat melun minimoimiseksi ja sekä kirjan että hömppälehden. Ei koskaan tiedä, onko selailutuulella vai jaksaako syventyä kunnon romaaniin! Elämäni ensimmäisellä lennolla 2006 en muista panikoineeni muiden kuin passin ja kännykän perään. Lento sujui silloin kutkuttavissa tunnelmissa kuin siivillä (heh), eikä käynyt mielessäkään esimerkiksi valittaa lentokoneruuasta. En oikeastaan valittaisi vieläkään, mutta köyhänä opiskelijana saankin tyytyä kolmioleipiin ja pulloveteen. Muutenkin lyhyistä lentomatkoista tehdään liian suuri haloo, kun voisi vain ajatella, että "istu tuomiosi ja ole hiljaa". Lennän Englantiin kaiken lisäksi Norwegianilla, eli mitään luksusta matkasta ei ole muutenkaan tulossa. Heistä minulla ei olekaan mitään hyvää erityismainittavaa. Jos muuten joku pystyy tappamaan aikaa nukkumalla koko lennon ajan, onneksi olkoon. Olen itse onnistunut nukahtamaan pitkäksi aikaa ehkä kerran, ja lopputuloksen näette tässä:





#mikämaamikävaluutta

Myöskään sosiaalisesta mediasta ei ekalla reissulla tarvinnut ottaa paineita. Nyt olen suunnitellut etukäteen mitä kanavaa tulen ensisijaisesti käyttämään, sillä en kestä loputonta viestitulvaa joka reiästä, jos on tarkoitus keskittyä hetkeen Englannissa. Kielikurssimme päätteeksi olimme Timpsun kanssa huuli pyöreänä, kun kurssikaverimme kertoi ottaneensa kolmen viikon aikana muistaakseni noin 1200 kuvaa. Laskimme, mitä se teki päivässä ja ihmettelimme. Turha minun on enää sitä taivastella, sillä esim. Egyptin-reissusta kuvia tuli viikon aikana yli 800... Nyt on normaalia ottaa tuo määrä päivässä. Yritän pitäytyä järkevissä määrissä ja olla ottamatta kuvaa joka ateriasta, jonka saan eteeni. Toisaalta ne asiat, jotka parhaiten muistan Englannista, eivät kaikki edes päätyneet kameraan ja tietokoneelle. Onneksi nummilla juoksentelut ja yölliset kotiin toikkaroinnit muistan vielä itse.




Raha-asiat ovat hieman muuttuneet sitten teinivuosien. Kielikurssi oli aikoinaan jonkun kaverin mielestä halpa, vaikka 1200 euroa kolmesta viikosta tuntui varmasti vanhempien pankkitilillä. Nyt tuo summa riittää nippanappa kahden kuukauden vuokraan, ja se sattuu kyllä sydämeen. Brightonissa sain viikkorahaa muistaakseni 70 euroa, mikä riitti tosi hyvin Mäkkärin McFlurry-jälkkäreihin ja satunnaisiin vaateostoksiin. Nyt "viikkorahani" maksaa EU, valtio ja mitä edellisestä työpaikasta jäi käteen.  Haluaisin tehdä opiskelijavaihdon rahapuolesta erikseen postauksen vaihtoni päättyessä, sillä ne ovat kuitenkin iso juttu opiskelijalle. Lyhyesti ilmaistuna saat ihan hirveästi kaikkea, ja se riittää jos asut edullisesti.


Odotukseni ovat tällä hetkellä jopa naurettavan korkealla. Emme ottaneet Timpsun kanssa aikoinaan Brightonin kesästä liikaa suorituspaineita, mutta meille olikin järjestetty valmiiksi paljon ohjelmaa. Toisaalta taas kaupungissa liikkuminen tuli ihan luonnostaan, liikuimme paljon ulkona kahdestaan ja ihanassa ryhmässämme, sekä olimme aktiivisesti mukana myös isäntäperheen pojan ulkotouhuissa. Silti esimerkiksi ruuassa luotimme usein Mäkkäriin ja Tescon patonkeihin, ja nyt pelkään pettyväni paikalliseen sushiin! Äiti varmaan pyörittelee silmiään tätä lukiessaan. Eivätköhän pilvilinnani romahtele siellä sitten pikkuhiljaa...

Nyt haluan kokeilla sitä ja tätä urheilulajia, saavuttaa kesäkunnon ja samalla opiskella intensiivisemmin kuin ennen, matkustaa, käydä laukkakisoissa, valokuvata ja saada vaihtokavereita sekä tutustua paikallisiin. Luulen että tekemisessä rajana on vain oma uskallus ja raha, ja sitähän ei ole varmaan penniäkään jäljellä kesäkuussa. Vuonna 2006 viihdyimme hyvin Gap Clubilla kielikurssin omissa diskoissa, ja olimme silloin selvinpäin. Ero tähän päivään on siis huomattava monellakin tapaa. Silloin järkyttivät  yökerhon kondomiautomaatit, nyt järkyttävät ehkä pikkuruiset hameet, miesten hihattomat "paidat" ja tekorusketusöverit. Mukavinta kaikessa on kuitenkin se, että vuonna 2006 tapaamamme naapurinpoika tulee itsekin Aikuisen Ihmisen ikään helmikuussa, enkä voisi kuvitellakaan jättäväni ystäväni synttäribileitä väliin, kun olemme taas samalla saarella. Toodaloo!

tiistai 9. tammikuuta 2018

VAIHTOON VALMISTAUTUMINEN: 10 KOHDAN LISTA

Kaikille lienee selvää, että ulkomaille muuttaminen edes väliaikaisesti vaatii jonkin verran paperityötä. Kela haluaa tietää, mitä teen, missä ja paljonko maksan siellä vuokraa. Opettajat haluavat Suomen päässä tietää, miten Southamptonin yliopiston kurssi korvaa erään logopedian oman pakollisen kurssin, ja Southamptonista pommitetaan koko ajan tietoa pursuavilla sähköposteilla. Vaikka suurin osa tarkistuslistani asioista on yliviivattu,  tehtävää riittää silti edelleen.






Lupsakasta läksiäiskortistani päätellen minua kaivataan täällä jo nyt.

Tehtävälista on välttämätön yhdellä elämäni merkittävimmistä matkoista, ja haluan jakaa listaa myös blogissa:

  1. Kohdemaan kulttuuriin tutustuminen katsomalla Areenan/Netflixin brittiohjelmia laidasta laitaan: Windsorit, Psychobitches, Pokka pitää, Brit Awards, Tahdon morsiuspuvun Britannia, Todella upeeta, The Crown... Outlanderia katsoin Meetvurstin kanssa koko syksyn, mutta se onkin omaa luokkaansa.  Olen jo ennen lähtöä siinä pisteessä, että amerikkalainen aksentti kuulostaa vieraalta brittienglannin rinnalla. Näiden ohjelmien siivittämänä lähden etsimään sisäistä rauhaa nummille ja hakemaan lievitystä koti-ikävään lähipubien tummista oluista.
  2. Opi juomaan olutta. Tämä on pitkän ajan tavoite, enkä siis aloita tämän harjoittelua vielä Suomessa.
  3. Osta Imodiumia, Precosaa tai mitä tahansa mikä auttaa mahatautiin, jonka taatusti saan kevään aikana ainakin kerran.  Koska se on minun tuuriani.
  4. Kuitulisän ostaminen brittiläisen ruokavalion takia. Konsultoinen ruokavalion kunnossapidosta vielä ystävääni.
  5. Kuningasperheen asioihin perehtyminen muullakin tavalla kuin katsomalla heistä kertovaa parodiasarjaa, kuten Youtuben etikettivideoiden avulla (jos vaikka sattuu törmäämään kuningattareen)Jos eksyy katsomaan muiden kulttuurien esittelyvideoita siinä sivussa, niin se ei haittaa. Koomalomallani löysin itseni katsomasta keskellä yötä videota "Top 10 Most Embarrassing Miss America Fails Ever".
  6. Sanavalintojen kertaaminen: (pitkän matkan) bussi ei ole bus vaan coach. Biscuit vs. cookie. Siellä ei rakasteta jenkeistä muita kuin Drakea, joten tällaisten erottelu puhekielessä on tärkeää.
  7. Vaihto-opiskelutunnisteen lisääminen blogin sivupalkkiin
  8. Kaksi kameraa ja jalusta. Minä en hitto soikoon muuta ulkomaille ja ota surkeita kuvia. Toki voisi olla hyvä pitää näiden kanssa matalaa profiilia, etten jo lentokentällä asettele takki auki kalliin näköisiä vempeleitä.
  9. Vaatekertojen suunnittelu niin, että ne sopivat vihreänharmaan kevätmaiseman kanssa yhteen. Punainen takki Edinburgh-kuvissani ei ollut sattumaa. Mietin jo, kuinka paljon on liikaa skottiruutua yhdessä asussa...
  10. Matkavakuutus. Kotivakuutukseen kuuluva matkavakuutus ei taatusti kata kaikkia riskitilanteita, joita viiden kuukauden aikana saatan kohdata, eli tämä asia kaipaa vielä päivitystä. Äiti ilmaisi kauniisti, että mitä jos minut "täytyy raahata sieltä yhtäkkiä Suomeen". Kiva! Eurooppalainen sairaanhoitokortti olkoon turvanani ensiapua vaativissa asioissa, mutta se mitä luin englantilaisen tuttavani umpilisäkkeen poistosta, aiheutti hienoista epäluottamusta sikäläisiin sairaaloihin.
Blogini bannerikuva vaihtui jokin aika sitten, mutta tuon kuvan on tarkoitus olla vain väliaikainen!

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

VUOSI 2017 PÄHKINÄNKUORESSA

Edellisessä postauksessa lupaamani suklaapukkikuvat kuvastavat sattumoisin oikein hyvin tätä monien vaivojen vuotta, jonka olen rämpinyt läpi. Katson toisinaan vasenta käsivarttani, jota komistaa pyöreä palovamma-arpi. Olisi pitänyt jo tammikuussa vauvakutsuille leipoessani arvata, että kuuman uunin reunaan osuminen olisi vasta alkua. Toivottavasti ensi vuosi menee sekä psyykkisesti että fyysisesti paremmassa kunnossa. Seuraavaksi nähtävää sattumusta lukuun ottamatta joulu sujui kuitenkin vallan ihanasti vailla murheita! Innoitukseni omatekoisiin Baileys-suklaapukkeihin lähti tästä ihanasta mainoksesta.

Odotukseni olivat siis korkealla:



Vaihe 1. Pukit iloisina ennen elämysmatkailua. Viini ei liity juttuun. 




Vaihe 2. Mestaus sujui vielä ongelmitta.



Vaihe 3. Edes kamerani ei halunnut tarkentaa niihin. Viini liittyi tämän jälkeen juttuun.


sunnuntai 24. joulukuuta 2017

JOULUN MONET MUODOT




 Aatonaaton hampurilaislounas. Kyllä, porotontut aterinpidikkeinä kuuluvat Alfajouluun.

Takana kuikuileville tonttuystävillemme päivä ei ollut erityisen ihana. Näytän lopputuloksen kenties myöhemmin ensi viikolla: niin päin pyllyä heidän teloituksensa sujui.

Facebookin jouluryhmä on saanut minut tajuamaan, että monella on oikeasti edelleen hyvin perinteikäs joulu, vaikka nyt on jo normaalia matkata pyhiksi Thaimaahan ja toisinaan aikataulut näyttävät vaativan isojakin kompromisseja. Mutta nykyään on ainakin paljon enemmän vaihtoehtoja sille, miltä jouluna saa kotona näyttää. En mene sen kummemmin vuodentakaiseen Ilta-Sanomien juttuun "mustasta joulusta", jossa esiteltävän asunnon oli kai tarkoitus olla tyylikäs design-joulu. Mustan tyylikkyyden ja ankeuden raja on tietysti häilyvä. Toisaalta taas yhden lööppilehden valokuvien perusteella voi olla vaikeaa saada kokonaiskuvaa. Eri asia on se, jos kotona ei näytä miltään kun loisitaan muiden nurkissa siellä ei olla jouluna edes paikalla. Minun jouluni alkoi tosiaan jo muutama viikko sitten, minkä takia tätä kämppää on ollut pakko laittaa viihtyisäksi.

Sitten takaisin joulutrendeihin. Ensin tulivat muovikuuset ja minimuovikuuset, joita moni kihniöläinen metsänomistaja ei niele vieläkään, ei vaikka olisi minkälaista allergiaa. Sitten tulivat iloiset värit ja valkoisuus niihin kuusiin. Nyt olen bongannut kuitenkin Instagramissa seinään teipattavan joulukuusen. No se ei taatusti varise lattialle. Se ei oikeastaan ole tielläkään eikä siinä ole niin iso koristeluvaiva, joten kissa- ja lapsiperheille se on oiva keksintö. En silti tiedä, haluaisinko teipeillä piirretyn joulukuusen meidän seinäämme. Eikö sitten voisi olla vain ilman? Designin kehitys ja minä emme ole tässä aivan samalla aaltopituudella. Ja kyllä, lumisadetta satava joulukuusi sisällä on liikaa. Myös parikymmentä valaistua pihapuuta on liikaa. Jouluvalot pimeydessä menettävät vähän hohtoaan, jos pihalla näyttää niiden ansiosta olevan kirkas keskipäivä.

Joulun väriteemaa mietitään sisustajakodeissa entistä hanakammin. Monella joulunpunainen ei enää iske "omaan silmään". Kokovalkoinen on kuulemma silloin se juttu. Mutta miten se sitten eroaa harmaasta arjesta, jos kotona on aina vain valkoista? Ai niin, joulumieli tehdään sydämeen eikä sisustukseen. Meidän värimme ovat kovin sekalaiset, mutta punaista liinaa on perinteisesti edelleen vaihdettu olohuoneen sohvapöydälle. Se on pirun hieno. Pakko myöntää, että Alfajoulu rakentuu punaisen varaan ihan senkin takia, että toimimme äitini ja muiden läheisten henkilökohtaisena romukoppana, ja saatavat ovat punaista ja harmaata. Niiden sekaan menee kätevästi kultainen, joka on vähintä mitä voin Meetvurstimiehelle tarjota tässä matalassa majassa. Lila väri ei tosiaan sovi, kiitos valtavan Telia-kampanjoinnin (hekin voisivat edes yrittää päättää, mitä nimeä firmastaan käyttävät). Lila/violetti ei lähivuosina sovi varmasti yhtään mihinkään, häistä babyshowereihin. Kiitoksia Telia, vältämme ansiostasi nyt yhden ällöttävän teemavärin. Vielä kun joku kesyttäisi limenvihreän.



Yksi kestoteema joulussa on kiire ja stressi. Kuuntelin radiosta tyyppejä, jotka tiesivät kaiken rinkelin muodon syntyperästä aina suomalaisten rutiineihin ennen jouluaattoa. Aatto on kuulemma vuosisatojen ajan ollut se h-hetki, jolloin kaiken on pitänyt olla valmista. Ihan itse olemme kansana päättäneet, että silloin myös siivotaan ja hoidetaan juoksevat asiat pois alta, kuten joku perunoiden pakkaaminen kellariin. Tämä tieto siis oikeuttaa meidät panikoimaan yhä edelleen. Minä en suostunut stressaamaan joulusta, mutta työlään siitä kyllä saa, kun oikein haluaa tehdä itse. Lomaa on ollut lähes koko viikko, ja ruuanlaitosta ja leipomisesta onkin tullut lähes kokopäiväistä hommaani. Silti perheelle lupaamani Snickers-kakku on edelleen kesken. Nautin suuresti saaristolaisleivän taikinan vaivaamisesta joululaulujen soidessa taustalla, mutta siinä ei paljon muuta sitten ehdikään - esimerkiksi pesemään mikroa...

Minä niin mieleni pahoittaisin, jos saisin rahaa lahjaksi. Tämä on yleistymässä varmaan edelleen, eikä siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Minä en vain itse haluaisi jouluna äidiltä ja isältä kirjekuorta, jonka sisällöllä "voin ostaa mitä itse haluan". Kylmää, kylmää kyytiä! Luotan siihen, että onnistumme hankkimaan toisillemme ihania ylläreitä. Joskus saattaa mennä pieleen, mutta pakkohan toisinaan jonkun kohdalla on mennä.

Onko mikään oikeastaan muuttunut omassa joulussani? Olen huomannut, että kaikenlaista mukavaa pöhinää on ilmaantunut ennen jouluaattoa, kuten sukulaisten tapaamista ja risteilyjä. Ja tosiaan leivon vuosi vuodelta enemmän, kun luulen/toivon varmaan hetken olevani emäntä jollekin suurellekin joukolle. Myös lahjapakettien tekstit saavat toisinaan vaihtelua osakseen (ks. yllä). En ole muuten vieläkään ostanut imelää joulupuseroa itselleni, mikä jääkin tavoitteeksi ensi vuodelle.

Enkä minä mene joulupäivänä ABC:lle. Notkuvat pöydät lupaavat myös notkuvaa sotkukasaa, jota kukaan työntekijä ei ehdi siivota. Nyt täytyykin opetella menemään hienompaan ravintolaan, "JA SIIS IHAN MITÄ TAHANSA MUUTA KUIN JOULURUOKAA HUOH." Siinäs menet sitten. Ota pari palaa sushia, ole muita parempi Kaupunkilainen. En kyllästy jouluruokiin, jos niitä saa vain kolmena päivänä vuodessa. Silti uskon, että omallakin kohdallani joulu tuntuisi tavallista makeammalta esimerkiksi yhden etelänmatkajoulun jälkeen.