tiistai 10. lokakuuta 2017

Kansa hörisee eläinvitseille kenties ajattelemattomuuttaan - miksi sotanorsujen some-edustaja vaikenee?

Radio Suomessa mainittiin jossain kumman yhteydessä oikeat sotanorsut. Siis taistelussa käytettävät elefantit. Kukaan ei antanut jutussa viitteitä negatiivisesta norsun kehonkuvasta, mutta minulle se kalskahti ikävästi korvaan ennen kuin tajusin asiayhteyden. 

Tuntui vähän samalta kuin kuullessaan sanan mamu, persu, marsu. Kaikki ovat alun alkaen vain lyhenteitä (viimeinen tietysti marsupilamista), mutta syystä tai toisesta niihin liittyy negatiivisia konnotaatioita, vaikka ainakaan minä en ole niitä alulle pannut.

On aika tiedostaa, että vaikka ihmisillä olisi moni asia hyvällä mallilla, eläimillä näin ei todellakaan ole. Heidän ruumiinrakenteitaan käytetään hälyyttävän usein kuvaamaan jonkin ihmisen ulkoisia piirteitä, jotka eivät mahdu ahtaisiin kauneusihanteisiin. 

Miksi gaselli on parempi kuin virtahepo? Keksitkö yhtään haukkumasanaa, joka liittyisi gaselleihin? Ruipelo kuvaa gasellin kinttuja melko osuvasti, mutta laji saa siitä yleensä vain kiitosta. Kiitosta ruipelojaloista, jotka hädin tuskin ovat omiaan kannattelemaan moista mötikkää, joka painaakin huolestuttavan vähän (33–48 kg) ja antaa huonoa esimerkkiä muille lajeille.

Nykyään sotanorsuja näkee lähinnä elokuvissa, joissa heidät esineellistetään melko törkeästi. Toki norsuihin liitetään paljon hyviä uskomuksia, ja suojelijat ovatkin alkaneet pitää lajista meteliä. Eläimet ansaitsevat olla juuri sen muotoisia kuin ovat. Heitä ei pidä jalostaman meidän silmiemme iloksi. 

Kissoista ja niiden pyöristetyistä korvista ja poistetuista kynsistä on tullut maailmalla sellainen hitti, että koirista vaahtoaminen on hukkunut kokonaan kissojen esittelyvideoiden alle. Ainoastaan sinnikkäimmät varoitukset lenkkipolulla nähdyistä lihapullista pysyvät pinnalla somesyötteissä.

Nykyajan kakofoniassa lienee mahdotonta puuttua jonkin eläinlajin asioihin ilman, että pyllistää samalla toisaalle tai ainakin antaa toiminnastaan sellaisen kuvan. Monen lajin keskuudessa se pyllistäminen on toki ihan hyväksyttyäkin ja saattaa johtaa konfliktien ratkeamiseen ja parisuhteeseen.

Median vastuulla on kuitenkin kertoa tosiasioita ja nostaa kaikki lajit tasavertaisesti ihmisten tietoisuuteen. Tiikeri lienee kyllästynyt kuulemaan, että hän ei pääse raidoistaan. Seepra ei halua määritellä itseään sen mukaan, onko hänen nahkansa mustaa valkoisella vai valkoista mustalla. Vain sisimmällä on merkitystä - ja sen monet metsästäjät ovat onneksi ottaneet huomioon. 

Turhaa yleistystä kuulevat myös hevoset, joiden ruokailutottumuksia ruoditaan ihan arkisessa kanssakäymisessäkin, vaikka hepat (heppa lienee tähän kohtaan sukupuolineutraalein ilmaisu) eivät ole itse paikalla puolustamassa itseään.

Lihattoman lokakuun aikana meidän kaikkien eläimellisyys on taas tapetilla - tosin huomattavasti vaatimattomammin kuin ennen. Onkin hyvä miettiä, onko myös oma sisäinen elukkasi tullut huomatuksi, ja toisaalta, mikä juuri sinut erottaa muista eläimistä. Tutkimusretkellä itseensä saattaa samalla havahtua myös muiden lajien moninaisuuteen ja ruokailumme rakenteisiin. 

Televisiossa kehdataan väittää lehmiä perheenjäseniksi, mutta kulisseissa heitä kohdellaan usein lypsy- ja vasikkakoneina. Vähän kuin olisi saippuasarjan päätähti ilman kouriintuntuvaa palkkaa. Jos se ei ole esineellistämistä, niin ei sitten mikään. Free the four innocent udder nipples - se voi tapahtua vaikka pikkuhiljaa.

Jutussa käytetty lähteenä Wikipediaa.

perjantai 22. syyskuuta 2017

KOKEILUNHALUINEN - TIETTYYN PISTEESEEN ASTI

Syksy on minulle taas sitä raikastumisen (ei siis raitistumisen) aikaa. Olohuoneen uuden järjestyksen ja kaappien perusteellisen siivouksen myötä sekä kirppispaikan varaamisella olen pitänyt huolta siitä, että voin luoda nahkani uudelleen. Tähän liittyy nahkaa ihan kirjaimellisestikin, sillä ostin tori.fi:stä uuden nahkatakin itselleni. Myös hiusten pituudesta lähti kesän lopulla parisenkymmentä senttiä, mikä on kyllä yksi vuoden parhaista päätöksistä. Opiskelut ovat alkaneet kesän jälkeen odotetusti täynnä intoa - saas nähdä, kauanko sama fiilis jatkuu... Sanotaan nyt ainakin se ääneen, että kämppä on taas täynnä vaatekasoja.

Uusiutumista kaivattiin myös makuuhuoneen puolella: keksin vaihtaa puolia sängyssä Meetvurstimiehen kanssa. Siis nukkumispuolia. (Kun mulla nyt on näitä projekteja...) Halusin hänet oven puolelle, sillä ajattelin sen rauhoittavan taas levottomiksi käyneitä uniani. Olin innoissani, vaikka kyse oli niin pienestä asiasta. Tämä pieni peliliike osoittautui kuitenkin suureksi virheeksi.


Ensimmäisenä iltana aloin lukea kirjaa tyytyväisenä peiton alla. Tätähän muutkin tekevät, eikö niin? Kukaan ei siitä puhu, mutta pakkohan välillä on vaihtaa. Lukemisesta raukeana siirryin totaalimakuuasentoon, ja heti aluksi jo peiton asettelu oli vaikeaa. Niin vaikeaa! Meetvurstin pyllysuikale tuli yhtäkkiä eri kulmasta tielleni kuin yleensä. Miksi yöpöytäkin oli eri korkeudella? Kaikkeen tähän tottuu kyllä ja aivot saavat vähän tekemistä, ajattelin.

Nukuin yön ihan hyvin, mutta kuten olimme pelänneet, Meetvurstin kännykkäherätyksen ujeltaessa olimme molemmat ulalla siitä, kenen pitää jo herätä ja mihin päin tässä nyt käännytään. Olin varmasti vähällä saada turpaani (VAHINGOSSA, äiti, vahingossa), kun satuin makaamaan siinä missä kännykkä oli poikaystävän näkökulmasta ennen sijainnut. Turpakäräjien välttämisen jälkeen olin silti tyytyväinen, että olin kauimmaisessa nurkassa tuhisemassa, jolloin miehen aikainen herääminen häiritsi vähemmän.

Illalla Meetvurstimies totesi hieman masentuneena, että kai se on pakko vielä yrittää. Sanoin että koitetaan totutella, eihän se niin vakavaa ole. Hän oli tyytyväinen siitä, että uudella puolella hänen vaatteilleen riitti nyt tilaa lattialla (!), mutta minua alkoi häiritä auki oleva ikkuna ja sieltä tuleva viileä hönkäys suoraan niskaani. En saanut nukuttua vaikka väsytti. Tyyny ei vain asettunut niin kuin sen piti.

Eihän siitä mitään tullut. Seuraavana päivänä päätimme vaihtaa takaisin. Tästäkö se mummoutuminen ja "vanhassa vara parempi" nyt alkaa? En siedä sellaista. En pysty edes jumankauta nukkumaan kuin yhdellä puolella sänkyä, vaikka sänkymme ei ole edes mikään king size vaan vanha kunnon 60 cm leveyttä per nukkuja. Luitte oikein.


Sama koskee ikävä kyllä herkutteluosastoa: tykkään kokeilla uudenlaisia ruokia, mutta sokeripuolen kanssa ei käy pelleileminen. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisten tarvetta kokeilla jotain uusia keksimakuja. Järkikin jo sanoo, että Dominot jollain suklaa- tai minttutäytteellä eivät ole yhtä hyviä kuin alkuperäiset. Yksi järkevä uudistus niissä toimi: tuplatäyte. Sitä valkoistahan kaikki haluavat mussuttaa, kukin omalla tavallamme.

Sain ruokakokeiluista traumoja jo lapsena, ja saan syyttää tästäkin isäämmeNenäni alle tungettiin goudaa ja appentselleriä, vaikka ne haisivat pierulle ja oksennukselle. Ja se ei siis jäänyt yhteen kertaan. Sitten teinivuosinani jääkaappiin alkoi ilmestyä perjantaisin eksoottista verigreippi-Jaffaa, vadelmanmakuisia Jaffa-keksejä verukkeella "ettei aina sitä samaa" ja kaikkia niitä ihmetyksiä, joita mielestäni kukaan alle 70-vuotias ei lähde kokeilemaan. Vanhuksetkin ostavat niitä varmaan huonon näkönsä takia vahingossa. Tai sitten ne luulevat nuorison olevan jotain kokeilunhaluista porukkaa, jolle kelpaa vain uusin ja coolein vaniljakokis. Kuka sitä nyt ostaa?! Kokista on vain yhtä oikeaa laatua, ja esimerkiksi Dr. Pepperin tyyppinen teeskentely saisi loppua saman tien.

Isän kokeilujen jälkeen elin muutaman vuoden rauhallisilla vesillä. Sitten Meetvurstimiehestä alkoi kuoriutua uuden polven Kokeilija. Maraboun kaikki "keksit", Fasupalat, korvapuustit, kahvijäätelöt ja erilaiset luuserisuklaalevyt on käyty läpi. Ja vaikka kaikesta ei tykkäisikään, niin kyllä se käsi vain herkkupussille löytää kun sellainen lojuu keittiön pöydällä. Menee ihan kylmät väreet viineristä, jota jostain syystä maistoin palasen - se on kyllä pahinta "turhaa lihomista". En ikinä tarttuisi kaupassa johonkin lontoonrakeiseen Milka-levyyn. Kenelle näitä tehdään?! Ei ainakaan luotettaville kunnon kansalaisille. Kumpaan porukkaan sinä kuulut?

Sellainen päätön syyskuu. Mulla onkin ihan erilainen teksti odottamassa ensi viikolle, kun koko Suomen rakastama teemalokakuu lähestyy...

maanantai 28. elokuuta 2017

MAMMANI OLI FLORISTI

Olen vuosien varrella kerännyt kaikenlaista mustikkaunelmaa ympäristöstäni kuvien muodossa, sillä violetista on hyvää vauhtia tulossa lempivärini. Kuvissa näkyy paljon nimenomaan kukkia, enkä ole saanut niistä vieläkään tarpeekseni. Sukurasitteet alkavat siis näkyä elämässäni, kuten otsikossa mainitsinkin. Syksyä kohti mennään viimein täälläkin. Imaiskaa inspiraatiota!

Tämän oven väriset hiukset keväällä, kiitos.


keskiviikko 23. elokuuta 2017

KESÄ 2017

Pakko tehdä lista, sillä kaikkea mukavaa on tullut touhuttua! Suurin osa näistä on tietysti tehty ystävien ja poikaystävän kanssa, kun niiden on pakko tunkea aina mukaan. Osa listan asioista on suoranaisia saavutuksia ja osa melko peruskauraa. Moni suunnitelma jäi vaille toteuttamista, mutta niitä ei ole tarvinnut surkutella. Sen saariston rengastien voi polkea sitten kun nostalgia ja Kittuisten lossirannan burgeriannos eivät ole ainoita syitä, miksi retkelle lähdetään. Eli saattaa mennä hetki.

Tämä kesä vietettiin täysin kotimaassa, eikä se haittaa yhtään, vaikka aluksi luulin kyllästyväni. Lomani venyi kahdesta kolmeen viikkoon työpaikkani työtilanteen vuoksi, mutta se kolmaskin viikko meni iloisesti löhöillen. Olen oikeasti tosi rentoutunut ja saanut nukuttua - jotain mitä Mordor-kesinä ei aina pystynyt tekemään. Opin, että olen joko-tai -tyyppiä mitä tulee asioiden suorittamiseen. Pelkkä osittainen aikataulu ja asioiden hoitaminen on hankalaa, minkä vuoksi olen innoissani Muumi-kalenterini täyttyvistä sivuista. Toimettomuutta ei kuitenkaan liian kauaa jaksa. Kohta rutiinit ovat taas normaaleja eivätkä sellaisia, että pelkkä aamiainen kestää sen puolitoista tuntia. Kesällä siis olen...

♥ Mökkeillyt kolmessa eri paikassa - eksoottisin mökkeily Reposaaren kelluvissa huviloissa juhannuksena
Poiminut mustikkaa
Maannut krapulassa Meetvurstin porukoiden tyhjässä asunnossa, missä sielu lepäsi mutta kroppa oli väsynyt
Uinut meressä
Ostanut kirpparilta todellisia löytöjä
Kahlannut rantavedessä ja näin kokenut #lanadelreymomentin
Polkenut Kaarinaan ja sieltä Turun keskustaan
Syönyt Karussa, Martinsillan grillissä, Fafa'sissa ja Vohvelikahvila Viivissä. Vahva suositus kaikkiin, eniten ensimmäiseen
♥ Antautunut sushin vietäväksi
Istunut Turun jokilaivoilla
Kiertänyt Tall Ships Races -laivoilla
Bailannut kahdesti Samppalinnan mainiossa yökerhossa
Lähtenyt spontaanisti kumiveneajelulle
Grillannut melkoisesti 
Käynyt Särkänniemessä
Hoitanut aloittelijan puutarhaani, joka lähti kukoistamaan yllättävän vaivattomasti.Rakkaat pelargoniani ovat vieläkin hengissä!
Saanut ruukkubasilikan kasvamaan

Katsonut Yle Areenasta luvattoman paljon James Cordenin Late Late Show'ta
♥ Uinut Samppalinnan maauimalassa kahdesti
Juhlinut serkun häitä ja parkunut ilon kyyneleitä
Silitellyt lampaita Kuralassa
Heitellyt koripalloa melko surkeasti mutta innolla
Ostanut väripiilarit voimakkuuksilla (kuvissa)
Vaihtanut aamupuuron välillä jogurttimuroihin - elän reunalla
Debytoinut banaanilettujen paistajana
Ajanut moottoriveneen ihan itse mökille isän perehdytyskierroksen jälkeen
Suppaillut Littoistenjärvellä
Juossut portaita - tuskaa!
Lukenut ranskalaista hömppäromaania parvekkeen kuningatartuolissa
Toiminut talo- ja koiravahtina
Käynyt ensimmäistä kertaa Flow Festivalilla (päällä oli kuvissa näkyvä mekko)
Nähnyt näin ollen myös Lana del Reyn 
Tullut juhlien jatkoilta kotiin kahdeksalta aamulla
Tehnyt onnellisia lenkkejä hyvän musiikin tahdittamana
Esittänyt Turun Baarissa Amy Winehousen biisin - jää murrettu! 
    Tuo Winehouse-veto tapahtui päivää ennen Turun järkyttäviä tapahtumia. Tuntuu, että sosiaalisessa mediassa kaikki on jo sanottu enkä siksi vuodata tähän kaikkea, mitä viikonloppuna tunsin. Itse olin aikonut käydä kaupassa ja hakea leffaliput Finnkinosta perjantaina töiden jälkeen, mutta onneksi olin päätynyt ostamaan ne jo torstaina. Eipä saisi jossitella tuolla lailla, mutta väkisinkin siihen sortui päivän aikana. Viikonloppuna hengasin enimmäkseen kotona ja mietin, miten ilahduttaisin naapuriamme, joka auttoi tapahtumapaikalla yhtä uhreista. Hänenkin kanssaan olin puhunut pihalla vain puoli tuntia ennen puukotuksia. Tässä on hyvä tilaisuus lähentyä naapuruston kanssa muutenkin, lisätä yhteisöllisyyttä. Keskitytään siis hyvään.

torstai 17. elokuuta 2017

Kuinka ruveta laulajaksi 101


Ajattelin ihan vaiheittain kertoa vinkkejä asiaan. Minulla ei ole ehkä X Factor -kisasijoitusta siivittämässä uraani kapakkalaulajana, mutta huipulle on monta reittiä. Minä valitsen tunnetusti sen pisimmän ja vaikeimman.



Ota laulutunteja ja mene kuoroon. Omalla kohdalla tämä hoidettiin pois alta jo vuonna 2007-2011. Kuorossa en päässyt tarpeeksi esille, vaikka se oli kivan rietasta puuhaa kaikkine oheisaktiviteetteineen. Aloitin yliopistossa kuorohommat uudestaan, jossa kuoronjohtaja totesi peruslaulutaitojeni olevan tallella. En silti päässyt tekemisen makuun kunnolla, vaikka oli kiva porukka.

Esiinny yksin "oikean yleisön" edessä, jolloin yleensä tuomion saa kuulla joko epäsuorasti tai suoraan. Olen tehnyt tämän vain pari kolme kertaa. Kerran minulle taputettiin kesken biisin, eikä se toivottavasti johtunut siitä, että hääseurue luuli laulun jo loppuvan. Tällaisesta kenttäkokemuksesta saa todella hyviä kiksejä ja vinkkiä siitä, mitä kannattaa jatkossa tehdä. Join myös viinilasillisen pohjanmaan kautta heti esityksen jälkeen.

Treenaa siis jännittämistä. Koen tehneeni sitä tarpeeksi muissa ympäristöissä kuten esimerkiksi piano- ja tanssiesityksissä, korkeakoulujen pääsykokeissa, esitelmää pitäessä, bileisiin yksin mennessä jne. Voi myös juoda viinilasillisen pohjanmaan kautta ennen esitystä.

Kun olet ymmärtänyt että kiva jengi ei riitä, mene muusikoiden.net -sivustolle. Siellä yllättävän moni etsii laulajia bändeihinsä. Tämä on vähän kuin deittailua: löysin tosi läheltä Turusta samanhenkisen tyypin, joka halusi laulaa yhdessä ja meillä oli jo open mic -tilaisuus mielessä. Emme kuitenkaan koskaan tavanneet, enkä vieläkään tiedä mihin se kaatui. Tämä johti siihen, että niin kuin parisuhdettakin etsiessä voi käydä, petyin ja menin takaisin kolooni. En käynyt sivustolla yli puoleen vuoteen.


 Sieltä maasta se rohkeus tuskin löytyy...

Aloita yliopisto-opinnot sellaisella alalla, ettet varmasti ehdi miettiä intohimojasi kolmeen vuoteen. Ei nyt tästä sen enempää - olen hyvä välttelemään niitä asioita, joihin on oikeasti paloa (yhtään vähättelemättä siistiä koulutusta, joka tässä on kesken).

Laula yksin ollessasi ja kuuntele itseäsi videolta. Älä kuitenkaan katso, vaan pelkästään kuuntele. Muuten haluat ehkä mennä peiton alle lopun iäksesi. Tämä lienee kuitenkin neuvoista tärkein, sillä itseään kuuntelee toki superkriittisesti, mutta siinä luulisi myös oikeasti kuulevan, jos on ihan paska.

Mene open stageen ihan vain katsomaan. Siellä viimeistään näkee, ettei homma ole niin vakavaa. Siellä tuli sellainen olo, että ihan vain musiikin ilosta voi mennä jammailemaan bändin kanssa ja ottaa samalla viiniä. Ei siellä tarvitse erikseen näyttää kellekään, että saakeli tässä sitä ollaan.

Kuvaa ystävääsi videolle lavan vierestä, kun hän laulaa. Ehkä siis pian, ihan pian pääset itsekin lavalle. Sanoisin että tämä on aika lailla viimeinen vaihe ennen toimeen ryhtymistä.