keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Fuksi fiiliksissä

Tuosta. Höystetään tekstiä yksillä epäonnistuneimmista asukuvista, joissa näkyy ainakin ihana uusi hameeni. Älkää naurako siellä. Lähdin tuon näköisenä lauantaina syömään, ja hame oli muuten paremman näköinen luonnossa. Aion käyttää sitä koulussakin, mutta ihan noin fiininä en sinne tietenkään lampsi. Avaudutaan nyt vielä hiukan yliopiston aloittamisesta parin postauksen verran! Kuvat ovat yliopistonmäeltä, joka on mielestäni kaunis paikka. Harmi ettei tuona päivänä sitä saanut ikuistettua, niin kuin ehkä oli toivonut (terveisin kuvaaja ja Helli, eikä enää aurinkolaseja kuviin).

Miehille: tuo on laukku, ei kansio.

Istuessani luentosaleissa olen tajunnut viimeistään, että palaset ovat loksahtaneet paikoilleen, ja olen oikeassa paikassa. Toki tästä tulee paikoin rankkaa, mutta viihdyn uusien naamojen kanssa. Pidän siitä, että voin vain kuunnella luennoitsijaa, olla hiljaa ja kirjoitella omia muistiinpanoja. Eipä moni tuota hiljaa olemista uskoisi... Myönnän, että koska en ole tottunut istumaan noin pitkiä aikoja putkeen, olen viimeistään viimeiset 15 minuuttia luennoista todella levoton - jos on supertylsä luento, niin piina alkaa tietysti paljon aikaisemmin.


Ruoka on halpaa ja tosi hyvää, vaihtoehtoja riittää. Tosin juottopaikoilla on viidakon lait, koska jos haluaa ehtiä seuraavalle luennolle, on oltava nopea. En tiedä, miksi jonot ovat niin pitkiä, ja sitä ihmettelevät kai opettajatkin. Filosofian opiskelijat näyttävät juuri siltä kuin kuvittelin heidän näyttävän, ja se tietysti aluksi nauratti. Hassua on myös se, että en ole tavannut ainuttakaan kauppakorkeanaista, jolla olisi tummat hiukset (ainakaan tietääkseni). 23-vuotias ei todellakaan ole vanha yliopistossa, vaan siellä ei kukaan ole liian vanha. Logopediassakin meillä on muutama 30-40-vuotias, ja juttelimme tuossa, että suurimman osan iät ovat unohtuneet saman tien. Mitä väliä, koska suomalaisista nuorista naisista todella monen uskoisi olevan 16-vuotias - kysykää vaikka bussikuskeilta ja mummoilta. Bileissä on kivaa, ja olen voittanut jo aarteenmetsästyksen ja toisen kastajaiskierroksen mutta hävinnyt tanssikisan (niin, miten se on mahdollista?!). Teatteriryhmä Speksi kuulostaa tietysti ihan minun jutultani, mutta taidan liittyä sirkukseen vasta ensi vuonna.

Haalarien pitäisi tulla vimeistään kuukauden kuluttua, ja puemme pian yhdessä turkoosit haalarit yllemme! Logopediaopiskelijoita ei kuulemma kauheasti ole kylillä näkynyt. No nyt näkyy. ;)

4 kommenttia:

Pauliina A. kirjoitti...

Oii miten kiva asu! Tykkään kovasti ja varsinkin tuosta laukusta!! ♥ Ihana, mistä oot sen bongannut? :)

Helli Pippanen kirjoitti...

Voi kiitos, kiva kuulla! :) Toi laukku on kyllä kestosuosikki kun lähden baanalle, tai kun muuten laittaudun vähän enemmän. Äiti bongasi sen joskus kirppikseltä, ja tuossa edessä lukee YSL. En tiedä vieläkään, onko se aito vai ei. :D

Enni kirjoitti...

Vau mikä asu! :) tosi kiva ja ennenkaikkea persoonallinen. Laukusta onkin jo käyty keskustelua ^ se on ihana!

Helli Pippanen kirjoitti...

Ooh kiitos Enni! Pitäisi vaan uskaltaa syksyllä pitää enemmänkin hameita. :) Juu laukku näemmä hurmaa monet, pitää kiittää siis äitiä että meni heräteostos oikein nappiin. :D