ERASMUS-KEVÄT 2018: ENSIASKELEET ASUNTOLASSA

Oudot äänet uudessa asunnossa:

• Suihkussa alkava konemainen ääni, kun olen ollut siellä noin viisi minuuttia. Ja tottakai keskellä yötä, jolloin suomalaisena kavahdan ensin sitä, että herätän jonkun muun. Ääni tulee silloin tällöin keittiössä, kylppärissä ja selvästi eri kerroksissa.
• Päivällä huutava palohälytin katossa JUURI sillä hetkellä, kun avaan kylpyhuoneen oven. Olin lukenut palovaroittimien tarkastusajasta omasta ulko-ovestani, mutta kesti hetken yhdistää ääni siihen, kun ääni kuului tulevan siitä hemmetin kylppärin ovesta. Paniikki! Pakko silti sanoa, että oma kylpyhuone oli asia, josta maksoin ihan mielelläni ylimääräistä.
• Öisin kaupungin yllä lentävät lentokoneet. Asun lähellä Southamptonin lentokenttää, ja taisin herätä ensimmäisinä öinä jokaiseen saapuvaan ja lähtevään lentoon. Tähän varmaan tottuu ajan myötä.
• Jostain toisesta kerroksesta kuuluva kirkuminen. Ei nautinnosta, pelosta tai mielestäni edes pelihuumasta johtuvaa kiljumista, vaan jotain merkillistä. Tietysti sitä havahtuu hetkeksi miettimään, että pitääkö tässä nyt huolestua.
• Koputus oveen. Mitä helkkaria, enkö saakaan olla rauhassa tässä kuuden yksiön käytävällä? Kämppis tuli oven taakse, ei pyytämään apua vaan tarjoamaan itse tekemäänsä sushia. Nam!
• Suomesta kantautuvat äänet. Skypessa jutellessa tuntuu melkein siltä, että joku olisi täällä kylässä. :) Esimerkiksi kaksi ja puoli tuntia Skype-läpändeerusta siskon kanssa vastannee joogatunnin rentouttavuutta.

Kämppis tarjosi myös taropullia, joihin jäin heti koukkuun. Violetti ulkoa, violetimpi sisältä - ja pehmeämpi. En ole vielä löytänyt Suomen pakastealtaista. #lohturuoka

Yksi asia, joka ei muuten rentouttanut, oli ensitapaaminen asuntolan vartijan kanssa. Heitä oli kaksi, ja he auttoivat minua onneksi yömyöhään kun muuta henkilökuntaa ei enää ollut paikalla saapuessani kaupunkiin. Kun vihdoin ajattelin olevani turvassa ja he tarkistivat nimeni jostain listalta, minulle kerrottiin samalla ystävällisesti, että Subway on vielä auki samassa rakennuksessa. Sanoin, että kiitos mutta ei ole yhtään nälkä. Olin tuonut lentokentältä saakka ananaksenpaloja aamiaiseksi. :D Toinen vartija muistutti vielä pariin otteeseen ja sanoi, että voi tulla mukaani. Silloin toinen mies huomautti, että "she said she wasn't hungry". BOOM, noin nopea ja mukava puuttuminen! Mutta tämä inttäjä lähti saattamaan minua huoneeseen ja kantoi toista laukkuani. Huoneessa ei ollut tyynyä, olikohan edes peittoa... Mutta ihme kyllä sain ne samana iltana, vain siksi että joku vaihtareiden kamu päätti olla ystävällinen ja asui lähellä! En ymmärrä, miten jonkun majoittuminen voidaan hoitaa noin suurpiirteisesti - tai ehkä vain tiedotus kusi. Olisin pärjännyt hienosti ilman peittoa ja tyynyä, sillä olin rättiväsynyt ja kiitollinen siitä, että pääsin huoneeseen. Kuitenkaan se, että vasta Suomessa lentokentällä sain Facebookin kautta joltain randomilta vastauksen, että "yes we have a key for you now", ei herättänyt luottamusta järjestelmään.

"Ugh, if you must..."

Takaisin ahdistelijaan. Vartija alkoi kertoa hieman itsestään, sanoi esittelevänsä paikkoja mielellään ja kyseli minulta vähän liikaa ottaen huomioon, että näytin kalmankalpealta ja kelllo oli yli 23. Hän valitteli myös, että koska sitä avainta ei nyt vielä saatukaan aktivoitua, en saisi laittaa ovea lukkoon - tai jos lähden huoneesta, niin sitten en ainakaan saa laittaa ovea kiinni. Jouduin tyrmäämään suorilta hänen Facebook-kaveriehdotuksensa siinä samalla kahdesti ja toteamaan, että nyt on todella huono hetki ajatella oikeastaan mitään. Lopulta vartija suostui lähtemään - ja ovi jäi lukitsematta. Kiva fiilis hei! Olisin valittanut äijästä jälkikäteen, mutta häntä ei enää näkynyt kertaakaan töissä tämän jälkeen. Aamulla sain muuten ananakseni, mutta pelotti sairaasti että joku muu tulee keittiöön. Ja niin tulikin - Joyce, joka kysyi ehkä pari hassua kysymystä ennen kuin tarjosi mulle kuvassa näkyviä taropullia. Hän oli sulattanut niitä juuri mikrossa. Hän katsoi minua todella (liian) läheltä leveästi hymyillen, eikä hän osannut kertoa pääainettaan ainakaan kovin selkeällä englannilla. Sanoin, että se ei haittaa ja kerroin, mitä itse opiskelen ja miten pitkään viipyisin. Meistä tuli heti onneksi hyvät kämppäkaverit, ja muistakin myöhemmin. :)

Pahoitteluni tällaisesta myöhäisestä postausajasta! Eteen on tullut muun muassa metsäretki ja Dear White People -sarja... Se on hyvä. Huomenna haluaisin puuttua matkailun kulinaristiseen puoleen, tietysti ruokakuvilla höystettynä! Sitten kuvatkin liittyisivät vihdoin oikeasti tekstiin.