ERASMUS-KEVÄT 2018: MITÄ EN KAIVANNUT SUOMESTA

(Kuvat Southamptonin läheltä, luonnonsuojelu- ja virkistysalue New Forestista)

Tämä koskee tietysti enimmäkseen Turkua, kun siellä asustelen. Asuinkin näemmä jo ihan tarpeeksi kauan: aloin oikeasti tuntea tarvetta asua jossain muualla kuten itäisessä Suomessa tai Lapissa saakka, mutta päädyin Englantiin.

• Turun kauppatori. Se näyttää aika kalsealta, eikä siellä liikenteen kannalta toimi muu kuin linja-autot (Turku ei edelleenkään ole paras mahdollinen pyöräilykaupunki). Onneksi sitä raivataan jo arkeologisistä syistä - löytyy varmaan kerroksittain Hese-kääreitä. Silmäni eivät avautuneet tähän vasta matkalla, vaan mietin tätä kirjaimellisesti keskustan katuja kävellessäni. Pissa ja kalja haisee kesäisin, ja joka nurkka on kuran ja roskan peitossa. Southampton ei tosin eroa tästä millään lailla, mutta silti.
• Suomalaiset huudatusbiisit baareissa. Niillekin on aikansa ja paikkansa, mutta niiden aika ei ole joka ilta klo 23-03.30.
• Tuuppimista, etuilua ja maahan sylkemistä yleisissä paikoissa. Turussa elokuviin kävellessäni joku teinikolli sylkäisi noin metrin ohitseni, enkä tiedä huomasiko hän ylipäätään olemassaoloani siinä tilanteessa. Kuka tietää, mitä siinä tilanteessa olisi tapahtunut jos se olisi osunut. Minusta olisi varmaan tullut sellainen "kireä ämmä".
• Rakennustyömaat. Omalla asuinalueellamme Suomessa oli tienpätkiä auki melkein kolme vuotta. KOLME VUOTTA. Tämä aiheutti hurjaa tärinää autolla ajaessa, ahtaita kulkuväyliä ja runsaasti ärräpäitä varmaan lähes jokaisella kuskilla. Suomessa osataan hoitaa asiat ja keskittyä olennaiseen tehokkaasti, mutta jostain syystä tämä ei näy kaupungin (tie)työmailla. En syytä tässä ketään tiettyä kun en tiedä mistä asia johtuu, mutta luulenpa, että asioihin olisi jonkun mahdollista vaikuttaa.

Evästelyä villihevosten keskellä!

• Maaliskuu Suomessa. Sitä olen manannut jo muutaman vuoden. Kaikki tietävät miten kurja kuukausi maaliskuu on. No, ainakin se on nyt vältetty kerran!
• Jeesustelu, arvostelu ja täydellisyyden tavoittelu. Musta on tullut rennompi täällä esimerkiksi oman kropan suhteen, mikä on kai kenelle tahansa nuorelle ihmiselle henkilökohtainen voitto. Ihan joka liikettä ei tarvitse miettiä loppuun. Ketään täällä ei onneksi kiinnosta tuollaiset asiat, tai sitten olen löytänyt vain sattumalta hyvää seuraa. Trampoliiniklubi on tästä hyvä esimerkki: epävarmuuttani ei oikeasti tajuttu, kun mielestäni aluksi oli superkiusallista hyppiä muiden naaman edessä ja olla arvosteltavana. Ehkä olen tottunut kireämpään kritiikkiin. Karaokessa todella surkeasti laulanut naikkkonen sai koko baarin laulamaan biisin mukana, koska fiilis oli tärkein. En ole koskaan laulanut Titanicin "tunnaria" yhtä tunteikkaassa ilmapiirissä...
• Tietynlainen sisäänpäinkääntyneisyys. Minusta on ihanaa, että Helsingissä järjestetään afrikkalaisia muotinäytöksiä, Turussa on salsailtoja ja paljon kaikkia muita kulttuuritapahtumia. Suomi100 näytti, että myös meillä itsellämme on hyvin vankkoja perinteitä ja niitä rakastetaan. Nämä kaikki voivat elää sulassa sovussa keskenään, eikä kukaan pane turbaania päähän siksi, että haluaisi jotenkin tuhota suomalaisuutta meissä jokaisessa. Minä haluan kokeilla kaikkea uutta myös Suomessa, ja se ei ole mahdollista jos olemme tahallamme perässähiihtäjiä.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kirjoitin tuon tekstin lähes loppuun jo Suomessa ennen vaihtoa. Ottaen huomioon leudon talven, tekstistä huomannee myös sen, että säähän se aina potuttaa eniten.