CORNWALL: PERRANPORTH JA ST. AGNES

Kuten pitkäaikaiset lukijat ovat huomanneet, tuollaiset bloggauslupaukset eivät vain pidä kohdallani kutiaan. Pahoittelut siitä! Kesä on mennyt jäätävää vauhtia (ja kulunut töissä), enkä jotenkin ole halunnut palata Englanti-tunnelmiin kuin vasta pitkän ajan päästä. Ikävä tulikin eilen kuvia selatessa! Takana on toivottavasti viimeinen kesä kuuluisassa Mordorissa, ja nyt syksyn tullen on totuttava taas tähän koneella istumiseen... Kiva kuitenkin päästä eteenpäin elämässä!

Road tripin lauantai kului siis Perranporthin rannalla nauttiessa. Bannerini kuvakin on napattu sieltä, ja siellä on kuulemma kuvattu mm. Poldarkia. Sattumalta juuri edellisen postaukseni jälkeen Turun Sanomatkin julkaisi Cornwallista matkailujutun, jonka pääkuvana komeili Lost Gardens of Heligan. Kyseinen puutarha oli myös meidän alkuperäisellä listallamme. Edenin kahlattuamme kaverit kuitenkin sanoivat, että puutarhan sisäänpääsymaksu onkin 18 puntaa. Se tuntui kovasti heitä haittaavan, joten päätimme ajaa suoraan rannalle. Tässä vaiheessa olin vielä ok asian kanssa, sillä meillä oli rannalla runsaasti aikaa ja kuvittelin pääseväni esimerkiksi ratsastamaan. Olin korostanut ennen matkaa, että olisi hyvä kokea jotain ainutlaatuista täällä ollessamme, sillä kaikki olivat lähdössä Englannista kolmen viikon sisään. 

Koska kaikki oli niin kallista matkakumppaneiden mielestä, päädyimme vain grillaamaan rannalla omat eväämme, ja illalla poistuimme hostelllista kauppaan hankkimaan italianpata-aineet. Vaikka reissu oli muuten kiva, tuo asenne jäi hetkeksi kaihertamaan mieltäni. Reissuun ei lähdetä mielestäni sillä ajatuksella, että kaikki maksaa ja nyt laiskottaa. Olen tottunut vähän dynaamisempaan meininkiin omilla reissuillani (poislukien rantalomat), mutta osasin kyllä tulla monessa asiassa vastaan. Ehkä sitä joustoa olisi toivonut muiltakin, vaikka mitäpä minä ihmisten rahatilanteista tiedän. Nyt jäivät Perranporthin täydelliset aloittelijan surffiaallot kokematta, sillä kukapa tuollaista haluaisi kokeilla yksinään.

Muuten meillä riitti naurua ja vaarallisia tilanteita. Perranporthissa oli vuorovesi todella alhaalla, joten menimme vedenrajaan pikniköimään. Rantahengailu oli ehdottomasti rentouttavinta reissussa Eden Projectin jälkeen. Emme tietenkään ymmärtäneet, että vesi alkaisi juuri sinä päivänä nousta. Pikkuhiljaa grilliä sytyttäessämme tajusimme, että aallot lipuivat aina vain lähemmäs. Ei muuta kuin kamat jumppamaton päälle ja siirtyminen lähemmäs rantaa! Olisimme voineet saman tien kävellä 200 metriä kerralla, mutta ajattelimme että kyllä tämä tästä. Söimme kasvispihvejä "hampurilaisen" välissä, mikä nauratti meitä kaikkia. Grillaukset eivät pysyneet koossa, mutta jälkkärin mukaan lukien meillä oli oikeasti hyvänmakuinen lounas. Ruuan jälkeen lampsimme rantakallion luoliin, joissa oli jääkylmää vettä pienissä lammikoissa. Siellä seikkaileminen oli älyttömän hauskaa! Aina kun palaan matkalla kuvattuihin videoihin, tajuan kuinka siistiä se oli. Jos jossain tarttui hetkeen, niin tuolla.

Kaiken vedessä kahlaamisen, luolissa kiljumisen ja laulamisen jälkeen kirjauduimme sisään hostelliimme, joka sijaitsi mielettömällä paikalla aivan kallionkielekkeellä. En ole ikinä yöpynyt noin upeassa paikassa! Joku kovia kokenut nuorukainen tuli juttelemaan meille, ja pienen kohteliaisuusdialogin jälkeen hän aloitti todellisen puhetulvan: en muista, että joku olisi ennen puhunut minulle noin tauotta. Yhdessä vaiheessa jopa ihmettelin, että miten hän hengittää puheensa aikana... Silti se oli mielenkiintoista, sillä kuulimme kokonaisen elämäntarinan - en edes epäillyt sen todenmukaisuutta, sillä tarina ei ollut kovin imarteleva tai toisaalta uskomatonkaan. Paljon tyyppi oli muuttanut ja saanut kirjaimellisesti turpaansa. Toki vastaisuudessa voisin alkaa vain pyytää toista olemaan hiljaa. Nyt Adelin piti muka kysyä jotain tenttimuistiinpanoista, ja "jouduin" keskeyttämään vieraan ukkelin pulputuksen. Loppuilta sujui rauhassa, ja kokkasimme italianpataa yhteiskeittiössä.

Aamulla ajoimme vielä pikkuruiseen St. Agnesiin ja kävelimme rantakalliota pitkin jonkin aikaa. Tuntui kuin olisi ollut jossain vielä etelämmässä. Tuonne voisi lähteä turistirysiä karkuun, jos ei halua liian lämmintä säätä mutta tykkää rantaelämästä ja maaseudusta. Paluumatka sujui melko levottomasti mutta nopeasti, ja pysähdyimme vielä Bournemouthiin syömään eväitä. Vaikka ehkä kyllästyin Southamptoniin kaupunkina, haluan edelleen palata Britteihin tsekkaamaan loputkin otolliset kohteet. Manchester, koko Wales ja eteläinen Skotlanti ovat vieläkin näkemättä...

Kolmen päivän ajokokemus Englannissa antoi kyllä ihan uudenlaista itsevarmuutta matkustamiseen. Tiet ovat Englannissa usein kapeita, ja jos jotain opin, niin taukoja voisi pitää enemmän ihan kuskin hermojen säästämiseksi. Autossa soi Lady Gagaa, Bastillea, Disney-tunnareita ja jopa jokaisen valitsemiamme kotimaisia "helmiä". Päälimmäisenä koko matkasta jäivät mieleen kauniit maisemat ja jytäbiisit, joiden tanssillinen tulkinta päätyi myös videolle... Toki Adel lähettää koosteen niistä myöhemmin tänä vuonna - sitä en kehtaa tänne laittaa!