MITÄ KAIPAAN SUOMESTA

Koska mulla on enää viikko jäljellä Englannissa, on aika avautua asioista, joita kaipaan Suomesta. Tätä tekstiä höystävät kuvat parin viikon takaiselta päiväreissultani Bristoliin - yhteen Englannin cooleimmista kaupungeista. Moni muistaa varmaan myös Skins-teinisarjan, joka on kuvattu tuolla. Hyvin Skins-henkinen paikka se olikin. Tein reissun yksin, koska löysin junaliput halvalla pari päivää ennen enkä halunnut odottaa jonkun toisen suostumista matkaan. Bristoliin kannattaa lähteä kattavan kirppisvalikoiman, jokilaivojen, yhden sillan ja vaihtoehtokulttuurin perässä. Sieltä saa myös hyvää ruokaa - ihan Michelin-tasoista, jos haluaa. Jos haluaa vähemmän ryysistä kuin Lontoossa mutta kuitenkin paljon kulttuuritarjontaa (esim. livemusaa laidasta laitaan), kannattaa suunnata katu-uskottavaan Bristoliin.

Cargo on hipsteriystävällinen ravintola- ja käsityökompleksi. Pihit aukioloajat pistivät kyllä harmittamaan, mutta viikonloppuisin se kuulemma kuhisee porukkaa. Ostin sieltä kreikkalaista noutoruokaa ennen kotiin lähtöä.

Bedminsterin kaupunginosassa on paljon graffititaidetta. Ja toisin kuin jossain Varissuon alikulkutunnelissa, nämä ovat mielestäni oikeasti hienoja.

Tällä hetkellä on fiilis, että voisin käväistä mielellään Suomessa ja tulla sitten kesäksi takaisin. Kesätyöt kuitenkin kutsuvat, joten olen valmis tienaamaan... Perheen ja kavereiden lisäksi on muutama juttu, joita tänne saisi siirtää saman tien:

• Käytännön asioiden toimiminen. Jännä juttu, mutta vaikka suurpiirteisesti yliopiston vaihto-opintoasiat ovat järjestyneet todella helposti ja vähällä paperihommalla, on silti ihan käsittämätöntä että jonkun mielestä "asumisasiani on hoidettu", kun saavun asuntolaan ja kellään ei ole edes nimeäni ylhäällä. Joo tattista vaan, peitto ja tyyny sentään tulivat sattumalta ennen kun painuin pehkuihin yksinäiselle patjalle. Ja jos käydään sähköpostitse keskustelua, on ystävällistä ilmoittaa koko nimi ja mistä hyvästä minulle on viestiä laitettu. Tätä asiaa on vaikeaa laittaa pähkinänkuoreen, mutta moni järjestelmällisyyteen tottunut (suuri osa suomalaisista?) osaa kuvitella, mistä puhun. Kaikki valmistelu tuntuu tavallaan jäävän kesken ihan viime metreillä. Tästä oli kyse myös "Mikä yllätti Englannissa" -postukseni joissain kohdissa. Se lähtee aivan kuntosalin penkkien ja painojen järjestelystä saakka, mutta ymmärrän, että jossain tilanteissa tämä on myös vain tottumisasia.
• Turvaohjeiden noudattaminen. Täällä tuntuu olevan sääntöjä toisinaan jopa enemmän kuin Suomessa: bussin penkeiltä ei saa nousta ennen kuin auto on täysin pysähtynyt, trampoliiniparkissa ei saa ottaa kuvia tai tehdä voltteja ilman henkilökunnan suostumusta... Ajan saatossa huomasimme kavereiden kanssa, ettei niitä valvo kukaan. Sitten taas trampoliinikerhon ekalla viikolla meille uusille ei edes näytetty, miten trampalla pysähdytään. Eikös vaan yksi nuori mies lentänyt minun jälkeeni trampoliinilta lattialle selälleen, kun hän oli vain yrittänyt hyppiä normaalisti paikallaan. "As long as you know how to stop, you'll be alright." Tämän jälkeen yleensä näytetään, miten homma tehdään, mutta vahinko pääsi tapahtumaan. Nuorukainen satutti niskansa, mutta mitään vakavampaa ei ilmeisesti käynyt. Uimahallissa ja jopa kuuluisalla sillalla (kuvassa alla) on tiukat säännöt, ja niissä taas homma menee ihan nillittämiseksi. 

Clifton Suspension Bridge

Vuokrapyörä ja ihana vapaus mennä minne huvittaa!

• Naulakot. Nyt ymmärrän, miksi jotkut eivät käytä takkia - eihän sitä voi ripustaa ikinä minnekään. Turha edes yrittää näyttää hyvältä, kun talvitakki roikkuu käsivarsilla koko illan. Nyt keväällä aloin tottakai salakavalvasti tottua ajatukseen: miksi hitossa raahaisin takkia mukanani, kun esimerkiksi baariin mennään kuitenkin usein yhdessä  taksilla? Facebookissa eräskin tyttö laittoi viestiä, kun joku oli pöllinyt hänen takkinsa baarin penkiltä. Onko se kaksi puntaa narikasta todella niin iso raha, että sen vuoksi riskeeraa omaisuutensa?
• Nopeat kassat. En enää koskaan ikinä valita kassojen hitaudesta tai pitkistä jonoista  Suomen kaupoissa.

Maisema Brandon Hilliltä käsin

• Suomenkieliset ihmiset. Luulin olevani hyvä englannissa, enkä toki voi sanoa olevani surkeakaan. Silti hävettää, hämmentää ja ärsyttää tilanteissa, joissa en keksi luontevasti englanniksi sanoja "kitaran kieli", "hätävaihtoehto/hätävara", "huudella vieraisiin pöytiin"... Kaikki ihan arkipäiväisiä juttuja! Lisäksi kaikki puhuvat ihan sekaisin amerikan, brittien ja kiinalaista englantia niin, että minun on vaikea ymmärtää ja siten myös vastata. Facebook äännetään käsittääkseni FEISBUK eikä "beibuk". Olen myös toisinaan käyttänyt suomenkielistä sanaa "tai" etsiessäni oikeaa lausemuotoa... Kukaan ei ole huomauttanut siitä, mutta en ole myöskään ainoa. En minäkään huomauta kiinalaiselle kämppikselle, että hei puhut muuten kaikista tekemisistäsi preesensissä. Pienen selkkauksen jälkeen tajuaa aina, missä mennään.
• Kunnon sipsit ja Ranch-dippi. Salt & vinegar -makuun kyllästyy yllättävän äkkiä. Sipsit eivät toimi täällä ainakaan mulle samalla tavalla kuin suomalaiset. Onneksi sain Fuengirolan Suomi-kaupasta Ranchia!

Et ole käynyt Bristolissa, ellet ole käynyt Gloucester Roadilla. Se on ostosparatiisi vintagen ja pikkukauppojen ystäville: kadulla on eniten itsenäisiä pienyrittäjiä koko Iso-Britanniassa. The hype is real.

• Toimiva ilmanvaihto. Jäävuoren huippua valottaakseni: kaupunkibussien ikkunat valuvat kosteutta pienenkin sateen jälkeen, ja ihmiset tyytyvät pyyhkimään ikkunoita. Turistibusseissa on helkkarin kuuma, ja viimeksi aloin voida siellä pahoin. Kuntosalin ilmasointikanavat puhaltavat suoraan yhteen kohtaan. Kämppäni oli talvella kylmä (ei ilmeisesti niin kylmä kuin joillain yksityisesti asuvilla), ja armoton humina kuuluu koko talosta etenkin öisin. Haukkukaa vain herkäksi, mutta tuollaisen huomaa kyllä vähemmästäkin. En pysty itse säätelemään asiaa kotona muuten kuin sulkemalla verhot ja toivomalla parasta.
• Niin, kaihtimet. Nyt minun on verhojen kanssa valittava totaalinen pimeys tai kutsuttava koko maailma kylään avoimin verhoin. Olen nähnyt kahdet kaihtimet lähiöissä liikkuessani. Toisaalta sama ongelma on kotona Suomessakin, joten ehkäpä seuraavassa kämpässä sitten...

Ystävälliset myyjät ja edullinen pannullinen teetä. Teki niin hyvää kävelykierroksen lomassa!

Lehdet ovat täynnä tämän perheen touhuja.

• Puhtaat lasit baareissa. Yhtä usein kuin saan juomani kirkkaassa lasissa Suomessa, lähes yhtä usein olen täällä saanut sen likaisessa - siis sellaisessa kunnossa, että tekisi mieli kiillottaa se vaikka mikrokuituliinalla pikaisesti. Ehkäpä asiasta voisi joskus sanoa jotain, mutta ei nyt olla hei niin takakireitä. Hygieniasta tässä vaan olisin kiinnostunut...
• Muovittomat hedelmät. Ei sillä että Suomikaan olisi niin puhtoinen, mutta... Menin korkealaatuiseen ruokakauppaan, jossa omenatkin oli pakattu muoviin. Myös minitomaatit olivat rasiassa, niin kuin ne ovat tosin Suomessakin. Siinä muovikääreessä ei tosin lue, että "keep refridgerated to maintain freshness", mikä on täysin turhaa kun tomaatit säilyvät joka tapauksessa jonkin aikaa - ties vaikka kypsyisivät vielä! Myös parasta ennen -päiväykset liittyvät tähän, ja olen huomannut käyttäväni lähes viikon vanhaa maitoa ja vihanneksia. Onneksi esim. Greenpeace toimii aktiivisesti asian hyväksi Iso-Britanniassa, ja pullojen kierrätystä on alettu harkita täälläkin. Asuntolassa on onneksi myös hyvin suositeltavaa kierrättää, ja se on tehty aika helpoksi. Suomessa kierrätysasiat ovat silti paljon paremmalla mallilla. Ainakin yliopistossa on tiedostavia ihmisiä asian suhteen, ja järkkäsipä kaverin kaveri jopa ympäristöillan opiskelijapubissa. Pikkuhiljaa!

• Aloittelu suomalaisten ystävien kanssa. Muutama vuosi sitten Gavinin kanssa ei ollut puhettakaan etkoista, mutta kaikki tuntuvat vaihtareita ja muita myöten nykyään tajuavan, että aloittelut ovat rahan takia välttämätön tapa. Yleensä se on myös hauskaa - mutta jotain siitä puuttuu. En todellakaan ole yleistämässä tätä seikkaa mihinkään suuntaan, vaan pakko mainita, että ikävöin suomalaisia ystäviäni! Baareissa sen sijaan moni jaksaa painaa pilkkuun asti, ja täällä soitetaan biisejä meikäläisen makuun.
• Ympäröivä metsä. Britannia on täynnä kansallispuistoja ja maaseutua vapaine lampaineen, mutta erityisesti Southamptonissa luonto ei tunnu puistoista huolimatta olevan kovin lähellä. Mielestäni puistot eivät korvaa raikasta metsäpolkua, jossa hiekka rahisee jalkojen alla ja muuten vallitsee hiljaisuus.

• Saunaa. Kun oikein palelen, voin lämmittää kaakaon mikrossa. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin (puulämmitteinen) sauna, joka auttaa lisäksi unentuloon paremmin.

Ps. Tulipa kaipuu takaisin Bristoliin. Tässä se nähdään, että ei se päiväretki aina vain riitä!