tiistai 25. heinäkuuta 2017

SYNTYMÄPÄIVÄNI ON KÄSILLÄ - LEIPÄÄ JA SIRKUSHUVEJA KAIKILLE



Syntymäpäiväni on kesän ytimessä, kuumimpaan aikaan ja monet ovat juuri silloin lomalla. Ehkä siksi synttäreistäni on aina saatu tehtyä suurempi haloo kuin esimerkiksi helmikuussa syntyneiden. Mielestäni synttäreihin kuuluu lahja edes joltakin - tässä tapauksessa huhuilen vanhempien ja Meetvurstin suuntaan. Viime vuonna juhlat olivat melkoiset triplasynttärit ja kahvikekkeritkin pidettiin, mutta tänä vuonna ajattelin kerrankin ottaa rauhassa. Turun kaupunki ei tosin näytä olevan asiasta samaa mieltä.

Arvostan eleitä kyllä todella. Sain jo keväällä kuulla, että Turkuun oli tilattu suuria purjeveneitä synttäreitäni varten. Ne eivät tosin osuneet päivälleen oikein, mutta siellä oli hyvä etkoilla tulevaa juhlaviikkoa varten. Nyt synttäriviikolla Turussa esiintyy lukuisia eri artisteja Karjalaisesta konsertista ja kesäteatteri-iloitteluista aina Michael Monroeen! DBTL raikaa puolet viikosta ja jotkin ysärifestarit pidetään viikonloppuna, tanhuakin on luvassa. En todellakaan odottanut tällaista vastaanottoa, sitä paitsi täytin 25 jo viime vuonna. Ei 26 ole tietääkseni mikään merkillinen ikä, josta pitäisi nostaa moinen haloo. Minulta olisi voinut tosin kysyä aikatauluista, sillä olen lähdössä huomenna juhlapäivänä mökin rauhaan laituripiknikille. Ehdin kuitenkin illaksi Monroen keikalle, jos VIP-liput ovat valmiina. On myös epäselvää, pääsenkö kaikkiin hupeihin jollain rannekkeella ja moniko läheisistäni saa sellaisen. En lähde mihinkään ilman (toistaiseksi määrittelemätöntä) entourageani. Lisäksi kaipailisin sellaista ruokapassia kaikkiin jokirannassa oleviin ravintoloihin ja kahviloihin, joihin saisin itse kävellä. Taksin voi tilata sitten vasta yöllä ja mieluiten lauantaina, sillä silloin juhlaviikko huipentuu pienimuotoiseen flikkojen iltamaan. Onneksi on vielä lomaa, niin näitä ehtii kysellä. Pippasfestarit alkakoot!

Annan Turun kaupungille anteeksi ilotulituksen virheellisen ajoittamisen. Ei sitä aina voi onnistua.

Ps. Tämän postauksen kuvissa on huomattava ero keväisiin kuviin, joita napsittiin iloisella mielellä mutta en halunnut julkaista niitä. Jokin niistä puuttui, ja se jokin on vihdoin löytänyt tiensä näihin kuviin. Loma on tehnyt tehtävänsä.

Kuvien mekko on ikivanha, onneksi en ole heittänyt sitä pois. Otti kyllä kovaa kiinni sekä takamuksesta että hartioista, eli pientä "naiseksi kasvamista" on tässä tapahtunut kun suorastaan revin tuon päälleni.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Synttärihalit���� Muistan hyvin tämän päivän 26 vuotta sitten�� onneksi niin monta muutakin hetkeä sen jälkeen! Lahjatoiveesta otettu koppi! Moma ja papa

Helli Pippanen kirjoitti...

Kiitoksia moma, ja kiva kuulla. ;)