torstai 6. heinäkuuta 2017

TANSSI TIESI ONNEEN

Tanssin viime lukuvuoden ajan reggaetonia, kun sain synttärilahjaksi vuoden tunnit. Mietin siellä aina välillä, että jopas tunnilla on iloista porukkaa. SItten tajusin, että eivät he välttämättä maanantaisen kauppareissun jonossa näytä samalta. Reggaetonissa oli kivaa käydä, vaikka en kokenut sitä niin haastavaksi kuin se olisi voinut olla. Vaikka en pidä itseäni kovin hillittynä kotioloissakaan innostuessani heilumaan musiikin tahtiin tai ilman, niin tuntien myötä huomasin lantion liikkuvan entistä kepeämmin. Näin myös sattumalta artikkelin netissä siitä, että kreisibailaus ei ole meillä kovin sallittua ulkoilmassa tai kun valot ovat päällä. Eipä se sinänsä uutinen ollut. Kesän ja erityisesti viime viikonlopun rentouttamana innostuin avautumaan aiheesta.

Kun olin pieni, äiti ei ikinä sanonut, että lopeta tuommoinen pelleily vaan saattoi oikeastaan näyttää mallia. Sitten ala-asteella (ja myöhemminkin) heiluin Timpsun kanssa enemmän tai vähemmän. Mielikuvitus oli osa jokaista päivää niin kuin toivottavasti kaikilla lapsilla. Minä ja samainen bestis pidimme yläasteikäisinä siskojemme kanssa Teneriffan kauppakadulla "modernin tanssin performanssin", ja tajusimme vasta hetken kuluttua, että ympärillä kulkevat ihmiset kääntyivät kiinnostuneina katsomaan. Se ei ollut alkuperäinen tarkoituksemme, vaan viihdytimme sillä lähinnä itseämme.

Puhutaan monesti, että jollain on show menossa. En kiellä tuota todellakaan täysin, sillä sepitin alakouluikäisenä joskus uskonnontuntien innoittamana Uuden testamentin kotimme eteisaulassa täysin uudelleen, ja vanhemmat nauroivat katketakseen. Oli Abraham, Lumikki, kääpiöt ja kaikki. Silloin se oli stand upia improvisaationa, enkä sitä olisi yksinäni kotona tehnytkään. Silti harmittaa yksi suuri väärinymmärrys: minä en tanssiessani yleensä halua huomiota. Kaikki yksikseen laulelevat eivät vaadi saada muiden huomiota. Olen saanut siis kuulla olevani ties millainen huomiolumppu, vaikka monesti joku ei vain ymmärrä tavallista fyysisempää ilmaisuntarvettani.* Täysi-ikäistyessäni baarin tanssilattia merkitsi minulle luvallista paluuta diskosekoiluun, jota olin saanut viimeksi tehdä Englannissa kielikurssilla. Eräs mies huomauttikin kerran baarissa, että näytän siltä kuin minulla olisi sairaan hauskaa. Painotti että "et hyvältä, vaan siltä et sul on tosi hauskaa". Hän oli varmasti hyvin oikeassa, tosin olisi pitänyt ehkä haukkua heti rumaksi takaisin. Se ei kylläkään kuulu tyyliini.

Tanssiesitysten tekeminen onkin sitten vähän eri asia. Ja kyllä, teen niitä kotona Meetvurstille eikä hän yleensä katso kuin puolella silmällä, koska tanssiteoksessani ei ole päätä eikä häntää. Ehkä myös siksi, että minulla on silloin vaatteet päällä. En aio kertoa mahdolliselle tulevalle taaperolleni vuosien päästä, että älä tuolla lailla lietso hysteriaa vaan ole paikallasi. Paikallaan saa olla ihan tarpeeksi. Käytöstavat on toki syytä muistaa: kaupassa ei ole sopivaa alkaa hiihtää hedelmäosastoa pitkin poikin, kun muille voi sattua jotain. Tosin tämä tyyppi on aika mahtava.

Hauskaa voi siis puolestani pitää aina kun siihen on mahdollisuus. Jos muilla ei ole muuta tekemistä kuin katsoa, niin se on heidän murheensa. Toisaalta taas kaikki eivät koe, että vapaasti heiluminen jotenkin vapauttaisi heitä. Minun on vaikeaa ymmärtää sitä, mutta silloin neuvoni kuuluu, että katso taidetta kauempaa. Jos et halua katsoa, niin ole onnellinen että niin typerä asia kuin raajojen heiluttaminen antaa pienen vapauden tunteen jollekin toiselle. Sama kokee vähän kaikenlaista ilmaisua: kerran bussipysäkillä yksi mies beatboxasi itsekseen. Sen sijaan että olisin ottanut videota tai katsonut pahasti, hymyilin osoittaakseni hyväksyntäni hänen touhuilleen. Kulttuuri ei muuten pääse valtoimenaan kukkimaan!


*Tämä ei koske viime viikonlopun performanssiani Samppalinnassa, jonka sulkemisaikaan olin kuningatar ja muiden oli kumarrettava. Joukosta löytyy aina joku, joka kumartaa - ja suutelee lopuksi kättäni. Samppalinnan paviljonki on nykyään baari eikä kesäteatteri, mutta mistäs minä sen olisin voinut muistaa.


Kirjoittaja kuuluu niihin, joiden mielestä flashmobit ovat kiusallisia ainoastaan yleisön tyypillisten kylmien reaktioiden takia.

Ei kommentteja: