sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lempeä miniloma

Herranen aika, olimme mysteeriukkelin kanssa mökillä jo viikko sitten! On aikakin kertoa hiukan, mitä siellä tapahtui. Maisemanvaihto keskelle korpea tuli juuri oikeaan aikaan, vaikka tenttejä olikin vielä edessä. Toinen niistä meni kuitenkin hyvin, joten en todellakaan kadu että lähdin.


"Haetaan ne croissantit vasta paikallisesta Lidlistä, niin ne on tuoreita." Näin ajatuksin lähdimme mökille. Millä tuurilla kaikki parkanolaiset ostaisivat croissantit loppuun ennen kuin pääsemme perille? Samoin donitsit olisi ollut kiva ostaa vasta paikan päältä. En pidätellyt nauruani sen enempää, kun saavuimme kolmen tunnin ajamisen jälkeen ostamaan täytettä ruokavarastoihimme. Kaikkia skenaarioita pelätessämme ei ollut tullut mieleenkään, että koko Lidl olisi räjäytetty taivaan tuuliin. Tai että ainakin sitä rempattiin juuri nyt. Siinä oli sitten valittava tuppukylän kaupoista joku toinen. Voin kertoa että niitä kauppoja on siellä rivissä, ja paljon muuta siellä ei sitten olekaan. Hesburger ja huoltoasema siihen taisi vielä mahtua. Maalaismaisema ihastuttaa minua kovasti, mutta se elämänmeno myös ihmetyttää. Kaikki talot pellolla ovat niin kaukana toisistaan, ja silti kaikki tuntevat toisensa? Ainakin siellä on hiljaista.

 
 Ensi kerralla valitsemme paremman ajankohdan esim. opiskelua ajatellen, mutta haluan myös viipyä pidempään. Viikonloppu ei riitä kaikkeen siihen, mitä mökillä haluaisi ehtiä tekemään. Saunominen, palju ja grillaaminen onnistuivat hyvin lokakuisessa ruskassa (ja lumisateessa!), vaikka aikainen pimeäntulo oli hiukan kurjaa. Olin ajoittain paniikissa, kun tiesin että hirviä saattaa näkyä ja joka puolella on pimeää... Kaikkein todennäköisimminhän hirvet ym. valitsisivat reittinsä juuri meidän soihtujemme ja pauhaavan musiikin ohitse! Seura ja hyvä ruoka saivat minut kuitenkin relaamaan. Fresita-pullokin auttoi siinä oikein hyvin. Kylpytynnyrissä kelluminen nyt vain on ihan parasta, varsinkin silloin kun ilma on lähes pakkasen puolella.

On kuitenkin tiettyjä asioita, joita täytyy tehdä osin sähköttömässä mökissä, jotta korpiloma olisi tunnelmallinen ja onnistunut. Ensinnäkin tuli tehtiin ainakin kuusi kertaa. Rantasauna, paljun lämmitys, kodan grilli, mökin takka sekä mökin sauna ja vedenlämmitin. Itse en varsinaisesti sytyttänyt yhtäkään näistä, koska maailmassa on tunnetusti aloitteellisempia ihmisiä kuin minä. Sytytin minäkin kynttilöitä, ainakin 20 kappaletta. Käytin päätänikin sen verran, että laitoin tuoreen leipämme takan viereen, jotta se pysyisi lämpimänä ja pehmeänä. Aamulla herätessämme tajusin kuitenkin, että sisällä lämpötila on yhtäkkiä jotain 16 astetta. Takka lämpiämään uudestaan. Leipä ei enää ollut erityisen pehmeää.

Koska aamupuuroon tulee todella harvoin poikkeuksia, nyt oli aikaa nauttia aamupalana kaikennäköistä ihanaa aina pekonista vesimeloniin ja appelsiinimehuun. Jep, mehukin on aika luksusta koska sitä ei vain tule ikinä itselle ostettua. Rauhallinen musiikki on tällaisessa olennaista. Voin siis teillekin suositella lämpimästi Barry Whitea (tämä on molempien suosikki) ja Demis Roussosia! Ai että aamu alkaa ihanasti.


Katselin koko viikonlopun metsän uumeniin ja järvelle, mutta en nähnyt mitään eläimiä. Hirven jätöksiä taisi olla polulla, joka menee alas saunalle. Sitten lähtöaamuna tietä pitkin löntysti joku ajokoira ihan yksinään. Pelästyin ja luulin sitä ensin joksikin villieläimeksi ja lähdin kivääri kädessä jo kuistille, mutta se olikin ihana beaglen näköinen hauva! Kaulassa sillä oli joku gps-juttu, enkä saanut mennä silittämään sitä. Ehkä se haistoikin hirven ja sen paskat siellä polulla. Omistajaa ei näkynyt missään, mutta se saattoi olla kuulemma vasta joku harjoitusretki koiralle.

Koin paikallisen grillin ensimmäistä kertaa, ja ihan jees sapuskaa siellä oli. Pirun hiljaista vain noilla hoodeilla. Mönkijällä en ajanut vieläkään itse, mutta sen kyydissä on silti sairaan hauskaa matkustaa. Mökinjälkeinen masennus iski hieman, mutta miksei keskellä talveakin voisi taas eräjormailla. :)

5 kommenttia:

Sirpale kirjoitti...

Näitä kuvia katsellessa tuli niin ikävä mökille <3

Lotta Niemi kirjoitti...

Ihana tunnelma kuvissa :)

Helli Pippanen kirjoitti...

Sirpale, sama täällä! :D Kiitos Lotta, pääsin pitkästä aikaa vauhtiin kameran kanssa :)

Kata kirjoitti...

Upeita kuvia ja sun bannerisi on ihan täydellinen, vautsi ♥ :)

Helli Pippanen kirjoitti...

Kiiitos, olipa ihanasti sanottu! :>