torstai 8. toukokuuta 2014

Lihaisia mainoksia

Avautumis-tunniste kannattaisikin varmaan vaihtaa uhoamiseen, koska täällä minä olen taas tulta silmissäni ja pienen kuluttajan pelastaminen mielessäni. Huomasin että tähän ei mahdu paljon vankkaa faktatietoa asioista, joista aion mesota, mikä ei silti estä minua valistamasta ihmisiä avaamaan silmiään.

Huomioni on kiinnittynyt kuluttajien huijaamiseen eli lähinnä telkkarimainoksiin. Minä näen niitä paljon, koska katson mm. Modernia perhettä ja Tyyliä vai ei -sarjaa. En omista tallentavaa digiboksia, jolla voisin skipata mainokset. Paine sellaisen hankkimiselle kasvaa kuitenkin tasaisesti.

Lihamainokset ottavat minua päähän - uskokaa tai älkää - enemmän kuin Trivago-mainos. Ei yleisen rasittavuuden takia niin kuin muut pätkät, vaan siksi että niiden tarkoitusperät ovat varmaan kaikkein läpinäkyvämpiä. Kerrotaan (epä)suorasti, että katsokaa täältä kotitilalta lähtee liha kauppoihin. Näin monen suomalaisen työntekijän läpi liha kulkee. "Olemme niin hiton kotimaisia lehmiemme suhteen, ja ihan kuulkaa naapurin Pekka kuljettaa lihan lähikauppaasi." Ja koska se on HYVÄN MIELEN KOTITILALTA, tilanne ei tietenkään kuulosta siltä että siellä pidetään kanoja liian ahtaalla ja lehmiä suorastaan loukuissa, ja niitäkin astutetaan jatkuvasti että se saatanan arkimaito riittää kaikille kasvaville Suomen toivoille.

"Hyvän mielen kotitila" ei anna mitään takuuta. Sanooko se oikeasti teille jotain? Siellä on aina kesä ja farmari silittelee possujaan? Tuo ei tarkoita muuta kuin sitä, että mainostaja houkuttelee ostajaa miettimän juhannusta ja ah, silloinhan koko Suomi grillaa ja on hyvä mieli. Ihanaa että teurastamojen seinät täyttyvät verestä entisestään ja saamme läskeille suomalaisille lihaa kiloittain per naama. "Se on suomalainen linja." Ei kun oho, tuo taisi olla joku Perussuomalaisten juttu.

Toinen päänurina-aiheeni koskee jogurtteja, ja jos ette vielä tienneet, niin saatte nyt nauraa: en ole moneen vuoteen ostanut jogurttia juurikin niiden mainosten takia. Mainoksissa huudetaan että "nolla prosenttia rasvaa", vaikka se sokerimäärä niissä vasta nouseekin pilviin. Siitä ei tietenkään mainita sanallakaan. Ja kun mainoksessa lapsi kitisee että "marjoja pitää olla ainakin miljoonatuhatta", niin olen valmis heittämään tavaroita päin seinää. Ja jotta taas rauhoituttaisiin hieman, korostan että okei, ostakaa vaan muut ihmiset jogurtteja. Mutta muovipurkista vedettävät, vaaleanpunaiset sokerimömmöt ovat kaukana luonnollisesta, joina niitä mainostetaan. Varsinkin Arlan mainoksissa tämä luonnollisuus korostuu, vaikka oikeasti ostat kaiken muovipurkeissa kaupasta. Ruotsista siis tulee tällainen ihanan sokea ajatus, että jos ostan Arlan naturatuotteita, olen luontoystävällinen hippi joka ajattelee ympäristöään ja lastensa turvallisuutta. EI.

Kysyin paremmin asioihin perehtyneeltä ystävältäni kerran, että onko sillä mitään merkitystä jos ostaa vapaan kanan munia. Ei kuulemma. Ei tietenkään, koska jos tarkkaan katsoo niin kaikki kaupan kananmunat ovat muka vapaasta kanasta. Eihän meillä ole täällä sitten mitään ongelmaa! Vai miten se meni? Ja hyvä lukija: jos ruokaan tuntuu menevän tuhottomasti rahaa tuloihisi nähden, neuvon ensimmäisenä miettimään helpoimman askeleen, eli katsot hiukan minkä hintaista ruokaa ostat. Tottakai sinulla menee enemmän rahaa, jos ostat kalleinta lihaa, maitoa, vähän herkkuja joka illalle jne. On totta että ruuan hinta nousee koko ajan ja meikäläistä ahdistaa se suunnattomasti, koska budjetoin ruokamenoni. Puhumattakaan oikeasti vähävaraisista ihmisistä. Mutta niin kauan kuin kaikki ostavat sitä kalleinta kahvia, niin sillä hinnalla on varaa jatkaa nousuaan.

Tässä ajatusripulissa oli ehkä pää ja häntä, vaikka ne saattoivat olla hiukan kaukana toisistaan. Ensi kerralla on luvassa jo kuvia ja positiivisempia ajatuksia ruokaa kohtaan! Logopedian kokeeni on maanantaina, joten siitä alkaa vapauteni. Se tietää rutkasti enemmän tekstiä tännekin. :)

11 kommenttia:

Helmi Hytti kirjoitti...

Tosi hyviä ajatuksia tässä, tykkäsin!

Helli Pippanen kirjoitti...

Jes, kiitos Helmi! :)

XOXO,S kirjoitti...

Olipa silmiä avaava teksti :) Vaikka en nyt ihan sokeana ole kaupassa kulkenutkaan mutta pisti kyllä miettimään omaakin lihamaniaa ja sen turhuutta ja toi kanahomma oli ihan uus info!

Vintagella kirjoitti...

Pidä toi. Paitsi katso niitä munia vähän tarkemmin. En tiedä mihin asioihin se sun ystävä on perehtynyt, mutta kyllä kananmunia on erilaisia. Virikemunat on suurin huijaus, mitä mä tiedän. Se kuulostaa niin viattomalta ja kuluttaja ajattelee, että onpa hyvä, että nämä ovat virikekanojen munia.

http://mikkovlttil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158982-ulkovapaanluomuonnellisenvirikekananmunia

Anonyymi kirjoitti...

Miten meni pääsykoe?? :)

Anonyymi kirjoitti...

Have you ever considered about adding a little bit more than just your articles?
I mean, what you say is fundamental and all. Nevertheless just imagine if you
added some great graphics or video clips to give your posts more,
"pop"! Your content is excellent but with pics and video clips, this website could certainly be one of the best in its niche.

Excellent blog!

my site mark galliano bedford (theallnightcafe.com)

Helli Pippanen kirjoitti...

Hyvä jos sait tästä jotain uuttakin irti! :) Meitsi vetää kans lihaa edelleen, mutta kai me itse kukin voitais juuri pohtia joskus sitä kohtuuasiaa :D

Helli Pippanen kirjoitti...

Juurikin näin, kiitos linkistä! Muna-asia alkaa pikkuhiljaa valjeta, toivottavasti moni muukin asia kun nyt pääsin vauhtiin. :>

Helli Pippanen kirjoitti...

Kiitos kysymästä, olin kokeessa kipeänä mutta onneksi siellä kestikin vain se reilu tunti. Virheitä tuli varmasti ja panikoin niiden takia jälkikäteen, mutta kyllä se silti ihan hyvin meni :)

Helli Pippanen kirjoitti...

Wow, thank you so much for your encouraging comment!

To be honest, I've been thinking that there could be a little something extra to these posts. Just need to figure out how to do it and all... :)

Anonyymi kirjoitti...

hieno homma että tuntu että ihan hyvin meni :) logopediahan sai 15 uutta aloituspaikkaa turkuun, eli sulla on varmaan hyvät mahikset kuitenkin päästä :) ite olin helsingin kokeessa ja meni kaiketi ihan ok kans, vaikka kyllä mulleki virheitä varmasti tuli!