maanantai 10. joulukuuta 2012

Ennen / jälkeen olohuone

Olemme asuneet tässä jo vuoden, ja aluksi tietysti jämähdimme siihen ajatukseen, että "ah kuin ihanaa kun tavaramme sopivat näin hyvin yhteen". On valkoista mattoa ja käytetty Ikean sohva, sekä anopin vanha sohvapöytä. Uusia huonekaluja ei oikeastaan ostettu, paitsi nahkasohva Ekotorilta. Itse kuitenkin kovin luovana persoonana en kestänyt enää olkkarimme entistä tilaa, joten halusin repäistä ja tuoda sinne jotain eloa. Ei kai tuossa entisessäkään mitään vikaa olisi ollut, mutta esimerkiksi tuo matto oli jo todella kulahtanut, ja ylimääräistä tavaraa oli liikaa.


Nykyinen olemus on mielestäni paljon pirteämpi! Se jujuhan tässä on sinistäkin sinisempi matto sekä söpöt pöllötyynyt. Pitäisi varmaan väsätä J:lle joku miehinen nurkkaus tänne tasapainottamaan tilannetta... Niille, jotka kuvittelevat että sisustan vain pitääkseni kulisseja yllä ja jotenkin näyttääkseni paremmalta, voin ilmoittaa että meillä harvemmin käy ketään. Olen vain sattunut mielessäni sisustamaan tuonkin osan kotiamme varmaan viisi kertaa, koska hengaan kotona aika paljon. Lempiväriäni tuskin tarvitsee kenenkään enää kysyä. :)

Matto Asko, pöydät Ikea, pöllötyynyt H&M Home, siniset tyynyt Indiska ja hopea peili Jysk. Älkää välittäkö pahvilaatikosta, joka on tilapäisesti päällystetty Hello Kitty -torkkupeitolla. Älkääkä entisestä sohvapöydästä, joka vieläkin viruu tuolla vasemmassa nurkassa!

Joulutunnelmointi on alkanut jo täälläkin!

3 kommenttia:

Mamuus kirjoitti...

Julmys ^^

Marianna kirjoitti...

Ihania nuo pöllötyynyt! Saakoha niitä vielä :o tosi söpöt:)

http://mannnan.blogspot.fi/

Helli Pippanen kirjoitti...

Hihi, eikö ookin :) Luulisin että niitä on vielä saatavissa!