Edinburgh - Wet yer whistle!

Luuliko joku, että selviäisimme reissusta ilman alkoholia? Meidän pubikonttauksesta tulikin hieman erilainen kuin olimme suunnitelleet, mutta kumpikaan ei tosin lähtenyt armottomaan tinaamiseen. Lauantaina oli vielä tiedossa turistihommia, joten emme voineet antaa itsemme rentoutua ihan liiaksi...

Tapasimme siis perjantai-iltana pubissa syödessämme kivan michiganilaisen naisen, joka aloitti small talkin ensin ranskalaisistani. Hän oli melkoisen päissään ja näytti vaarattomalta, joten sanoin että voi kaikin mokomin napsia ranuja, sillä en itse enää jaksanut. Ilmastointi oli sitä luokkaa vanhassa pubissa, että se puhalsi melko lujaa naamaani. Muualle ei todellakaan mahtunut, vaan kerrankin ehdimme saada pöydän juuri sieltä. Melu oli kova, ja jotenkin ihmettelin että miksi olemme odottaneet tänne pääsyä monta päivää. Juttelimme niitä näitä naisen kanssa, ja kun kerroimme olevamme Suomesta, hän sopersi että hänellä on suomalainen isoäiti ja sukunimikin. Hän näytti henkkarinsa, ja kortissa näkyi hyvinkin suomalainen nimi. En tajunnut kysyä häneltä, miten hän itse sen lausuu. Leveä aksentti kyllä kuului ja yritti kovasti tarttua minuunkin. Tämä ei varmasti olisi haitannut ketään, jos puheen seasta olisi kuulunut enemmän ailavjuuta kuin "fuck offia". Lähdimme pubista alun perin siksi, että halusin itsekin juotavaa, ja uusi ystävämme alkoi puhua paikallisista naisista hyvin epäkohteliaaseen sävyyn. Näytti hetken siltä, että eräs iso punapartainen mies ja tämän tyttöystävä kuulivat tytön puheet, joten päätimme ottaa äkkiä laskun ennen kuin tuo yksi pikkuorava saisi turpaansa. Ulko-ovella joku törmäsi vielä vahingossa meihin hartiallaan, ja kun mies pyyteli salamana anteeksi, pikkuorava huusi taas törkeyksiä. Kaikkien osapuolien katseista päätellen olisi saattanut syttyä taistelu, jos michiganilainen olisi ollut mies. Ihmettelen näin jälkikäteen myös sitä, miksi jäimme edelleen hänen seuraansa.

Miten pääsee nopeiten 300 metrin päässä olevaan baariin? Riksalla tietenkin! Siinä oli torkkupeitto ja kaikki, eli kannattihan siitä maksaa 6 puntaa - per naama. Se oli kyllä hauskimpia matkoja baariin silti. Fuck offia kuului, ja aloin jo miettiä että kannattaakohan tämän tytön kanssa lähteä mihinkään. Meille hän oli oikein mukava. Määränpäässä ovimiehet kuitenkin ilmoittivat, että pääsemme Meetvurstin kanssa sisälle, mutta tuolla tytöllä ei ole mitään mahiksia. Sääli sinänsä, mutta koska edes riksakuski ei ottanut häntä enää kyytiinsä, saatoimme tyttöä hetken aikaa "kotiinsa". En tiedä tarkoittiko se hotellia tai kauanko hän ylipäätään oli kaupungissa. Mainitsinko, että hän oli juonut muutaman kaljan?

Koska en itse juo olutta, olikin luontevaa mennä Brewdog-nimiseen baariin. Sieltä sain maistiaiseksi Orange is the New Black -nimistä juomaa, sillä oletin sen olevan cocktail. Se olikin punertavaa kaljaa. Hipsterein baarimikko, jonka olen kenties ikinä nähnyt, antoi minulle sen sijaan vanhaa kunnon viinaa appelsiinimehulla. Kuin Lyniin olisi tullut! Pelasimme flipperiä Meetvursin kanssa, ja taas tuli joku kahvipannuun pienenä pudonnut nainen juttelemaan. Kahvipannuun kuulemma siksi, että Meetvurstin mielestä ilman lapsuudenaikaista kofeiinitraumaa ei voi puhua koko ajan noin paljon. Se nainen oli kutakuinkin hänen pahin painajaisensa: puhui sekä nopeasti että paljon.
 
Lynistä puheen ollen, valitsimme seuraavaksi baariksi hyvin satunnaisesti täysin Turun Marilynia muistuttavan paikan, mikä ei ollut kovinkaan hyvä asia. DJ oli paljon surkeampi ja soitti jotain ikivanhoja biisejä, kutakin ehkä 30 sekuntia kerrallaan. Juuri ja juuri täysi-ikäiset pariskunnat imuttelivat muutamassakin nurkassa, mitä saisi täällä päin nähdä mielestäni enemmän, kun ollaan niin enkeleitä muka nykyään kaikki. Joku alkoi räpättää minulle kun laskin tyhjän lasini hänen pöytäänsä. Huomautin, että hän ei käsittääkseni itse joudu sitä keräämään. Selvisimme tästäkin onneksi ilman ongelmia. Emme jaksaneet tanssia kovin pitkään, mutta lähtiessämme huikkasimme kahdelle työntekijälle "tululuu". Kerrankin oli mahdollisuus tehdä se autenttisessa ympäristössä! Nauroin tosin katketakseni kummallakin kerralla, ja onneksi myös henkilökunta osasi ottaa meidät huumorilla.

Victoria Street (ja supersuosittu Oink) ♥

Kävelimme kuvissa näkyville paikoille viimeisenä päivänämme, eli kiertelimme vanhaa kaupunkia shoppaillen samalla. Onneksi ei ollut krapulaa, mutta univajetta kyllä oli. Hoidin shoppailut Primarkissa ja Topshopissa, ja vaikka olin yrittänyt valmistaa matkakumppaniani halpahallikaaokseen, hän oli jo puolen tunnin jälkeen aika loppu. Niin olin tosin minäkin. Paras ostos löytyi turistikaupasta, josta Meetvursti hankki itselleen kauan halutun kiltin härpäkkeineen. Se istuu hänelle niin hyvin, että olin siitä melkein enemmän innoissani kuin omista hankinnoistani. 

Harmittaa hiukan, että emme ehtineet nähdä esimerkiksi jotain musikaalia tai stand upia kaupungissa, sillä Edinburgh on kyllä oikein kultturelli paikka viihdetarjonnankin osalta. Katselimme kioskihamppareita mutustaessamme jotain tulella leikkivää porukkaa, joiden taustalla soitti vaikuttava rumpuorkesteri. Tuollaista kaipaisin lisää seuraavaksi! Mitä muuta sitten jäi kokematta Skotlannissa? Pölöä pukea asia näin, sillä saimme matkasta valtavasti irti, mutta ihan vinkkiviitosena ja muistiin itselle... :)

- Harry Potter -kierros (ilmainen)
- maanalainen dungeon-kierros
- matka sinne missä Harry Potterista tuttu juna puksuttaa
- Isle of Skye
   - musikaali (Billy Elliotin ensi-ilta oli tulossa...)
 - pubissa meininkiä ylläpitävä livebändi
- tweed-takki tai muu vaate siihen erikoistuneesta kaupasta
- viralliseen pub crawliin osallistuminen

Edinburgh - Highlands

Kaupungin pöhinää saa paettua kätevästi päiväretkille ympäristöön. Tosin silloinkin oppaana on joku Paul, joka höpöttää tauotta skottiaksentillaan mikrofoniin. Retkiä on erihintaisia, ja voi luoja että niitä on paljon. Valitsimme sellaisen, jossa pääsee pällistelemään linnoja ja luonnonmaisemia, mutta jossa ei tarvitse yöpyä. Loch Nessille oli sen verran matkaa, että se olisi vaatinut oman päivänsä, enkä uskonut sen olevan ehkä niin ihmeellinen. Mieluummin olisin lähtenyt mm. Skotlannin länsirannikolle Isle of Skyelle, jonka kuvia kuolasin Pinterestistä jonkin aikaa ennen reissua... Sinne taas saisi menemään jopa 3 päivää, joten uusintakierros kutkuttelee mielessä!

Highlands eli "ylämaat" oli sellaista huuli pyöreänä oloa vuoristoteillä, linnoissa ja järvien rannoilla. Retki oli helppo varata netistä, ja minibussissa oli kotoista istuskella. Menimme Timberbush Toursilla jos jotain kiinnostaa ("no ei kiinnosta tippaakaan!"), ja oppaamme Paul oli lupsakka ja asiantunteva. Suurimman osan puheesta sai selvääkin, hah! Tietysti koko ajan ei jaksanut kuunnella - sehän tarkoittaisi melkein samaa kuin istuisi 10 tunnin luennolla! Pysähtelimmekin tarpeeksi usein, ja oli kiva että saimme seikkailla ihan keskenämme siihen tahtiin kun hyvältä tuntui. Paul antoi vain ajan, milloin piti palata takaisin bussille. Yhtäkkiä torkahdin bussissa siinä vaiheessa, kun oikeasti ajoimme vain jotain tylsää maisemareittiä pari tuntia eteenpäin. Se auton hurina ja lempeän papparaisen ääni varmaankin tehosivat. Fazerin sininen oli eväänä tälläkin matkalla, mikä teki tietysti kokemuksesta miellyttävämmän. Vuorilehmiä ei näkynyt, mikä oli ainakin minulle pieni pettymys. :D

Tämän reissun kohokohta oli ehdottomasti Downton Abbeyssakin näkynyt Inverarayn linna, johon muuttaisin, jos olisin miljonääri ja jos siellä ei asuisi jo toinen sellainen. Tv-sarjassa on näkynyt käsittääkseni useampikin linna, joten en tiedä nyt sitten mitä juuri tuolla on kuvattu. Se koko paikka oli ihan kuin sadusta viereistä Loch Fynea myöten. Siellä minä näin jo itseni pitämässä häitä, synttäreitä ja sunnuntaibrunsseja. Myös emmerdalemaiset kylät, joiden läpi ajoimme matkalla, olivat tosi viehättäviä. Sadan asukkaan kylät (eli oikeastaan tienpätkät) saivat minut harkitsemaan jotain kesäduunia lammasfarmilta. Romantisoin sitä tietysti mielessäni aika lailla, mutta se olisi siistiä!

Puolet tästä unelmasta on siis asuinkäytössä! En nähnyt itse herttuaa, mutta hänen ja koko sukunsa rahakasta onnea hierottiin kyllä kasvoillemme valokuvien muodossa.

 Tätä minä sanoisin asialliseksi entreeksi.

Minä kysyn, että missä ovat hevospoolomailat.

Loch Fynen rannalla söimme lounaan, jonka haimme paikallisesta pubista. Vaikka ruuan odottelussa ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia, aika tuntui todella pitkältä, sillä aikaa oli rajoitetusti. Ehkä olisin toivonut melkein joka pysäkille enemmän aikaa, jotta suurin osa ajasta ei olisi mennyt kuvien räpsimiseen. Varsinkaan eräjorma-Meetvurstille ei riitä 20 minuutin käyskentely järven rannalla, vaan siinä pitäisi saada nauttia olunen tai kaksi.

Loppumatkasta kävimme pari laaksoa läpi, locheja eli järviä tuli nähtyä, sanotaanko että riittävästi. Joihinkin niistä olisi pitänyt päästä soutelemaan! Loch Lomond oli viimeinen pysähdyspaikkamme, ja ymmärsin että se on vähän kuin Yyterin tai muun kesäpaikan paikallinen vastine. Siellä oli laituri, jossa ehdimme pällistellä maisemaa ja kameran linssiä sen 20 minuuttia. Kaupunkiin päästyämme menimme syömään pubiin, jossa yksi michiganilainen reissaajanainen toi yllättäviä käänteitä iltaamme. Jatkakaamme siitä viimeisessä postauksessa!

Edinburgh - Ihan turisteina

Vihdoinkin täällä!! Pahoitteluni varmaan pisimmästä postaustauosta ikinä. Blogissani on sentään joku käynytktin tässä kuukauden aikana... Kaiken muun hulabaloon lisäksi olen ollut matkoilla, ja halusin blogata heti tuoreeltaan asiasta mutta myöhästyimme jatkolennolta Tukholmassa. Ei ollut tasan meidän vika, mutta pitäisi tässä joku korvausvaatimuskin kirjoittaa. Olimme kotona melkein vuorokauden myöhemmin kuin alun perin piti. Silja Serenade tuli tämän takia koettua, ja oli kieltämättä hauskaa sielläkin.

Olimme Meetvurstimiehen kanssa Edinburghissa (edinbörö) viime viikolla viisi päivää, mikä ei tietenkään riittänyt meille. Jos joku lähtee sinne joskus, niin ottakaa saman tien viikko. Nyt jäi asioita vielä tekemättä, vaikka olimme aamusta iltaan menossa. Ensi kerralla sitten. ;) Loma oli pirun onnistunut tuosta lentojutusta huolimatta: tällä kertaa eivät norovirukset vaivanneet, en pillittänyt, emme riidelleet (!!) ja ruoka oli hyvää. Rahaa ei mennyt ennen Tukholma-mokaa mitenkään liikaa. Meetvursti on meistä nirsompi ja hänelle tuli pari kertaa sellainen meh-olo ravintoloissa, mutta en odottaisi pubien hampurilaisilta liikoja. Emmekä oikeastaan edes kastuneet, vaikka lokakuu on kuulemma sateisin kuukausi Skotlannissa. Kahlasimme läpi perusnähtävyydet: Edinburghin linna, Victoria Street (maailman söpöin pieni ostoskatu), Arthur's Seat, pienet pubit ja Highlands-opaskierros. Kuvia tuli lähes 700, joten pikkuhomma on ollut tässä niitä työstää... Siellä oli vaan niin paljon kaikkea ihanaa ympärillä! Ystäväni oli oikeassa kun sanoi, että nähtävyydeksi riittävät ihan vain vanhankaupungin kadut ja rakennukset.

Edinburghin linna näkyi hotellimme ikkunasta n. 200 metrin päässä, sillä mies on nirso ruuan lisäksi myös majapaikkansa suhteen. Jos joku miettii, että kannattaako sateiseen Skotlantiin lähteä syksyllä, niin mielestäni tuo oli ehkä parempikin kuin kesällä! Kokemusta ei toki ole, mutta turistit viihtyvät siellä kesällä kulttuurifestareidenkin vuoksi. Olisin tullut hulluksi siinä ihmispaljoudessa. Nyt ei tarvinnut jonottaa juuri mihinkään, ja ilma oli sellainen vilpoisa, vähän kuin Suomessa joku syyskuun loppu. Jotkut menivät siellä t-paitasillaan, mitä hieman ihmettelin villahuivi kaulassani... Olimme nukkuneet ennen lentoa noin kolme tuntia, joten lienee sanomattakin selvää että 9 tunnin matkustamisen jälkeen olisi tehnyt mieli jäädä hotellin sänkyyn nukkumaan. Lähdimme kuitenkin syömään ja kiertelemään vanhaa kaupunkia. Olin heti täpinöissäni Victoria Streetistä, jota kutsuin pariinkin otteeseen Victoria's Secretiksi aivopesty horo, mutta illalla italialaisessa Olivierossa syödessämme meistä kyllä varmasti näki, että uni maittaisi.

 Seuraavalle päivälle suunnitelmat olivat hyvinkin suuret, ja kävelimme käytännössä koko päivän. Edinburghin linna oli jännittävä paikka, ja siinä oppi Skotlannin historiaa sopivasti. En ollut tiennyt Skotlannista suoraan sanoen muuta kuin ne kilttiasut ja säkkipillin, joten tämä matka tuli tarpeeseen. Meetvursti oli viikinkimeiningeistä aivan haltioissaan. Ainoa pieni pettymys oli se, että niin monesta linnan osasta oli tehty joku museo tai muu näyttely lasikupuineen. Vain muutama ns. nykypäivän ulottumattomissa paikka oli jäljellä tai pääsy niihin kielletty. Se ei tuntunut siksi niin autenttiselta vaikka vaikuttava olikin.

Minä ja fallossymboli.

Matkakumppanini oli myös vaatinut päästä museoon, mikä pisti vähän huokailemaan jo etukäteen. Kartasta näkyi kuitenkin, että Edinburghin yliopisto on samalla suunnalla, joten lähdimme kävelemään. Museo oli ilmainen, ja luojan kiitos menimme sinne! Ensin tutkimme siis jotain viikinkiaikaisia nuolenpäitä täydessä hiljaisuudessa, ja ihmettelimme että onpas täällä tyhjää tänään. Toki minua hetken jaksoivat kiinnostaa vanhat ruukut, joita oli käytetty varmaan ennen Jeesusta, mutta selkäni alkoi kipeytyä siitä hitaasta maleksimisesta lasikaapilta toiselle. Meetvursti oli jo kahden kerroksen jälkeen sitä mieltä, että voimme kohta lähteä, jos minun täytyy saada istua ja syödä. No onneksi kivahdin vain että ei vielä mennä, ja siirryimme vahingossa jostain raosta sinne missä muukin yleisö oli: yhtäkkiä pienlentokoneita riippui katosta, robotti teki jotain lasin takana ja kaikkia keksintöjä viimeisen sadan vuoden ajalta oli näytillä. Ja ne liikkuivat. Meteliä oli ja lapset viihtyivät. Vihdoinkin museo meikäläisen makuun! Lemppariosioni olivat tietysti eläimet, ja olin oikeasti suu ammollani siitä, kuinka iso joku hiton sarvikuono on luonnollisessa koossaan. Ajatelkaa, mitä tänne kirjoittaisin paikasta, jos olisimme kiertäneet vain sen nuolenpääosion... Emme ehtineet käydä koko paikkaa edes läpi, vaikka kuhnimme siellä liiankin kauan ottaen huomioon aikataulumme.

 
Sitten alkoi seikkailuosio. Kävelimme yliopistolle, ja ihmettelin vain että nyt ei olla Turun Publicumilla. Olen niin kateellinen, kun joku saa opiskella tuollaisessa historiaa huokuvassa paikassa, jossa voi leikkiä paremmin Tylypahkaa. Söimme piknikeväitämme viereisen puiston penkillä, mutta olin tehnyt pahan aloittelijan virheen: ostin pari juustokimpaletta juustokaupasta (paska haisi mutta olin paratiisissa), mutta olimme jättäneet leikkuuvälineen ostamatta! Muiden eväiden voimalla lähdimme sitten etsimään isohkoa vuorennokaretta eli Arthur's Seatia siinä kaupungin vieressä. Joku hullu lenkkeilijä juoksi sinne ylös ja takaisin alas. Me korkkasimme tässä vaiheessa, sillä päätimme ns. ekstemporee kiivetä aivan korkeimmalle huipulle. Parin minisipsipussin voimalla. Mikäs siinä, Corona ja punkku maistuivat. Huipulta oli tietysti sellaiset maisemat että oksat pois. Ja ällöttävää kyllä, satuimme paikalle juuri auringonlaskun aikaan. Siellä porukka istui kuin kirkonpenkillä odottamassa ja otti vähän kuviakin. Me otimme monta selfietä kauneusfiltterillä.

 Sieltä sitten vielä alas! Jalat olivat jo aika puhki siinä vaiheessa, mutta kävelimme urheasti hotellille ja äkkiä syömään. Kaikkia ostoskatuja siinä tallatessamme näin joulukaupan. Siis Christmas Shopin. Niitä oli muutamakin siellä. Olin haltioissani. Ostin eräästä kaupasta vuorilehmän näköisen joulukoristeen, koska se on joulupiparin värinen ja sopii muihin koristeisiimme. Olisi siistiä ostaa eri maista enemmänkin noita, sellaisia että niistä huomaisi, mistä päin maailmaa ne ovat. :)

Seuraavaksi Highlands, eli tylsiä vuorikuvia ja minun naamaani luvassa!