tiistai 10. lokakuuta 2017

Kansa hörisee eläinvitseille kenties ajattelemattomuuttaan - miksi sotanorsujen some-edustaja vaikenee?

Radio Suomessa mainittiin jossain kumman yhteydessä oikeat sotanorsut. Siis taistelussa käytettävät elefantit. Kukaan ei antanut jutussa viitteitä negatiivisesta norsun kehonkuvasta, mutta minulle se kalskahti ikävästi korvaan ennen kuin tajusin asiayhteyden. 

Tuntui vähän samalta kuin kuullessaan sanan mamu, persu, marsu. Kaikki ovat alun alkaen vain lyhenteitä (viimeinen tietysti marsupilamista), mutta syystä tai toisesta niihin liittyy negatiivisia konnotaatioita, vaikka ainakaan minä en ole niitä alulle pannut.

On aika tiedostaa, että vaikka ihmisillä olisi moni asia hyvällä mallilla, eläimillä näin ei todellakaan ole. Heidän ruumiinrakenteitaan käytetään hälyyttävän usein kuvaamaan jonkin ihmisen ulkoisia piirteitä, jotka eivät mahdu ahtaisiin kauneusihanteisiin. 

Miksi gaselli on parempi kuin virtahepo? Keksitkö yhtään haukkumasanaa, joka liittyisi gaselleihin? Ruipelo kuvaa gasellin kinttuja melko osuvasti, mutta laji saa siitä yleensä vain kiitosta. Kiitosta ruipelojaloista, jotka hädin tuskin ovat omiaan kannattelemaan moista mötikkää, joka painaakin huolestuttavan vähän (33–48 kg) ja antaa huonoa esimerkkiä muille lajeille.

Nykyään sotanorsuja näkee lähinnä elokuvissa, joissa heidät esineellistetään melko törkeästi. Toki norsuihin liitetään paljon hyviä uskomuksia, ja suojelijat ovatkin alkaneet pitää lajista meteliä. Eläimet ansaitsevat olla juuri sen muotoisia kuin ovat. Heitä ei pidä jalostaman meidän silmiemme iloksi. 

Kissoista ja niiden pyöristetyistä korvista ja poistetuista kynsistä on tullut maailmalla sellainen hitti, että koirista vaahtoaminen on hukkunut kokonaan kissojen esittelyvideoiden alle. Ainoastaan sinnikkäimmät varoitukset lenkkipolulla nähdyistä lihapullista pysyvät pinnalla somesyötteissä.

Nykyajan kakofoniassa lienee mahdotonta puuttua jonkin eläinlajin asioihin ilman, että pyllistää samalla toisaalle tai ainakin antaa toiminnastaan sellaisen kuvan. Monen lajin keskuudessa se pyllistäminen on toki ihan hyväksyttyäkin ja saattaa johtaa konfliktien ratkeamiseen ja parisuhteeseen.

Median vastuulla on kuitenkin kertoa tosiasioita ja nostaa kaikki lajit tasavertaisesti ihmisten tietoisuuteen. Tiikeri lienee kyllästynyt kuulemaan, että hän ei pääse raidoistaan. Seepra ei halua määritellä itseään sen mukaan, onko hänen nahkansa mustaa valkoisella vai valkoista mustalla. Vain sisimmällä on merkitystä - ja sen monet metsästäjät ovat onneksi ottaneet huomioon. 

Turhaa yleistystä kuulevat myös hevoset, joiden ruokailutottumuksia ruoditaan ihan arkisessa kanssakäymisessäkin, vaikka hepat (heppa lienee tähän kohtaan sukupuolineutraalein ilmaisu) eivät ole itse paikalla puolustamassa itseään.

Lihattoman lokakuun aikana meidän kaikkien eläimellisyys on taas tapetilla - tosin huomattavasti vaatimattomammin kuin ennen. Onkin hyvä miettiä, onko myös oma sisäinen elukkasi tullut huomatuksi, ja toisaalta, mikä juuri sinut erottaa muista eläimistä. Tutkimusretkellä itseensä saattaa samalla havahtua myös muiden lajien moninaisuuteen ja ruokailumme rakenteisiin. 

Televisiossa kehdataan väittää lehmiä perheenjäseniksi, mutta kulisseissa heitä kohdellaan usein lypsy- ja vasikkakoneina. Vähän kuin olisi saippuasarjan päätähti ilman kouriintuntuvaa palkkaa. Jos se ei ole esineellistämistä, niin ei sitten mikään. Free the four innocent udder nipples - se voi tapahtua vaikka pikkuhiljaa.

Jutussa käytetty lähteenä Wikipediaa.

Ei kommentteja: