perjantai 21. maaliskuuta 2014

RIEMUNKILJAHDUKSIA PASKHAN KESKHELTÄ

Huomasitte varmasti tuon lappilaisen korostuksen otsikossa? Se vihjaa sitä että ihana rovaniemeläinen ikisinkku Jenny päätti suositella minun pientä blogiani lukijoilleen. Tervetuloa te uudet naamat! :) Tuli kyllä pienet paineet nyt tälle hommalle, kun siellä varmaan jupistaan että mitä tämä muka osaa. No en ainakaan osaa asua yksin ja toimia järkevästi! Pienen hiljaiselon jälkeen minun on pakko tulla avaamaan tänne kulunutta, suorastaan kaoottista viikkoani. Asun nyt 30 neliön yksiössä, mikä ei kyllä enää tunnu edes pieneltä ja viihdyn täällä alun vastoinkäymisistä huolimatta. Kaikki on ollut minua vastaan keittiön hanaa ja kellarikoppia myöden.

Tuossa yhtenä päivänä aloin tehdä ruokaa täällä ensimmäistä kertaa. Kun olin lykkäämässä kanaa pannulle, tajusin että paistinlastaa ei kyllä ole missään. Paniikki. Puolet muuttolaatikoista ovat sekunneissa ylösalaisin lattialla. Soitan J:lle, muistaako hän että otinko lastaa edes mukaani. "Sehän roikkuu sulla siinä keittiön koukussa." Ai se ei ollutkaan missään näissä viidessä rojulootassa? Selvä juttu. Joo avaan sitten silmäni ensi kerralla.

Huoltomies on käynyt täällä useammin kuin kukaan läheiseni. Tuo saattaa kuulostaa likaiselta mutta hän kyllä vain asentaa ja korjaa juttuja. Hän huomautti minulle ystävällisesti että ovessani oleva turvalukko ei oikeasti pidä, jos joku haluaa väkisin sisään. No sehän on tosi kiva kuulla. Ensimmäisenä iltana eräs pummi tuli kuin tulikin oveni taakse ja kävi naapureidenkin ovikellot läpi. Onneksi hän ei tajunnut käyttää sorkkarautaa tehdäkseen entreen eteiseeni, niin kuin joku entisen asukkaan "tuttu" oli kuulemma tehnyt. Huoltomies oli eräänä päivänä muuten nähnyt tehtävälistani olohuoneen pöydällä, ja päätti sanoa minulle puhelimessa että hänen kohdallaan lukee vielä pesukoneestakin jotain. Kiva että hän tunsi olonsa kotoisaksi minun ollessani poissa...

Tässä äsken herätin koneeni henkiin nettitikulla, avasin housunnappejani, tuijotin samalla kuumeisesti ruutua ja puhisin koska vatsani oli niin täynnä. Sitten tajusin että mikäli vastakkaisessa talossa joku minua kyttää, saattaa tuo näyttää aika häiritsevältä.

Minulla on vaatehuone, joka on kyllä taivaanlahja. Aivan kaikki vaatteeni mahtuvat sinne ja vielä siististi (jahka jaksan siivota sen)! Keksin että se on niinkuin Carrie Bradshawn walk-in-closet, mutta siitä kuulemma pitäisi silloin päästä kävelemään läpi. Antakaa mun nyt elää tässä glamourikuplassa, jooko. Minulla on siis myös walk-in-kitchen. Menen keittiöön ja voin askeltakaan astumatta paistaa pannulla, kuoria jotain roskiksen päällä ja tiskata samaan aikaan. Kuinka tehokasta!

Tänään vein viimeiset pahviroskat ulos, ja siellä oli sellainen tuuli että ilmaanhan ne pahvit lensivät. Siellä stten keräilin niitä keskellä pihaa ja hiukset piiskasivat naamaa. Mutta nyt tämä koti näyttää jo aika söpöltä ja enemmän itseltäni. Laitan kuvia tänne mahdollisimman pian. :) Tämä nyt oli tällainen puuskahdus rankan muuttoviikon jälkeen. Stay tuned!

2 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! Mie oon tosiaan kans yks joka löysi tänne Jennyn kautta, ja täytyy sanoa että tykästyin välittömästi blogiisi! Vaikutat jotenki tosi kivalta ja aidolta, jään mielelläni seurailemaan tulevaa :)

Helli Pippanen kirjoitti...

Voi kiitos ihanasta kommentista :) ja tervetuloa seuraamaan!