Bröllop i Stockholm

Saimme uutta vivahdetta Ruotsin-reissailuun, kun olimme vuosi sitten Tukholmassa siskoni kanssa. Hänen ruotsalainen ystävänsä meni naimisiin iranilaistaustaisen miehen kanssa. Isät toimivat virallisina kutsujina, joten oli selvää että mihinkään pubikemuihin emme olleet menossa ryyppäämään. Täällä opittiin lisää kieltä ja saimme tutustua iranilaistyyppisiin häihin. Siellä tanssittiin piirissä toisten käsistä kiinni pidellen, ja musiikki oli ainakin meidän mielestä aivan mahtava elämys.

Hääpaikka ja hotelli sijaitsivat tarkemmin sanottuna Södertäljessä Tukholman liepeillä, ihanan romanttisessa paikassa jossa oli paljon keksipaketin näköisiä taloja. Meidän hotelli oli sairaan hienosti sisustettu vaikka pieni olikin, ja erikoisuutena saimme invahuoneen. Pääsimme ihailemaan ruotsalaista insinööriosaamista mm. ikiomassa invavessassamme, jossa paperirulla oli tungettu kyllä niin vaikeaan paikkaan kuin liikuntavammaiselle sen voi tunkea. Nämen tänk positivt!

Vihkitoimitus pidettiin jossain kukkulalla ekumeenisessa kirkossa, jonne oli pirun pitkä automatka ja siellä lauloi joku puolijulkkis. Puolijulkkis räjähti muiden ruotsalaisten tavoin nauramaan, kun musliminaiset rupesivat kiljumaan - siis kiljumaan papin sanottua jotain ilmeisesti tosi tärkeää. Mielenkiintoisia nuo kulttuurien kohtaamiset. Voitte kuvitella, että kun suomalainen menee toimitukseen missä puhutaan sekä ruotsia että jotain mordorinmurretta, ei siitä saa paljon irti. Oli silti kivaa seurata miten muslimipapit ja tavallinen pappi vaihtoivat vuoroja alttarilla.

Kun puhutaan kalliista häistä, mieleen tulee ruuan ylitsevuotavuus, limusiini ja kallis hääpaikka. Nämä kaikki kolme kohtaa lievästi sanoen täyttyivät, vaikka hääpaikka näytti ulkopuolelta aivan järkyttävältä. En ole nähnyt eläissäni häissä noin kermakakun näköistä hääparin pöytää. Kaikki videokuvattiin, ja meno kävi välillä tylsänpuoleiseksi siksi, että hääpari todella poseerasi hääkakkua maistaessaankin kameralle. Morsian vaikutti onnelliselta mutta väsyneeltä. Kaikkia piti koko ajan yhteiskuvata sikin sokin. Vaikutuksen teki kuitenkin tapa, jolla hääpari saapui: limusiinilla, ja koska oven eteen ei tietenkään ole riittävästi niin hääpari tuotiin limossa ihan sisälle asti. Ruokailua aloittaessamme totesimme puoliksi vitsinä tarjoilijalle, että "keep the wine coming". Tarjoilijamies pitikin visusti koko illan huolen siitä että meidän pöydässämme oli aina J.P. Chenetiä saatavilla.

Aika komea kakku, mutta tosissaan lähdettiin keulimaan mielestäni siinä vaiheessa kun hääpari viilsi palasen itselleen dramaattisesti miekalla.

 Minua jännitti aivan hemmetisti kun esittäydyimme pöytäseurueellemme. Ihmiset olivat sairaan ystävällisiä, halusivat keskustella ja oikeasti kuuntelivat kaikkien nimet tarkkaan ennen kuin sanoivat omansa. Se oli mukavaa. Ruotsalaisten positiivisuus on mielestäni kiva juttu, mutta siskoni kaveri on sanonut että asuessaan Ruotsissa se kaikki innokkuus oli alkanut tuntua kovin teennäiseltä. Mene ja tiedä. Pöydässämme istui myös ihastuttava keski-ikäinen Kalle vaimonsa kanssa. Kallen kanssa tuli hyvin juttua, ja hänen äitinsä oli kuulemma suomalainen. Mies sanoi ikävöivänsä Suomea vaikkei osaa edes kieltä - hänen äitinsä oli hävennyt äidinkieltään Kallen ollessa pieni. Suomalaiset juuret selittänevätkin Kallen loppuillan humalan, ja kun hänen silmänsä suorastaan kostuivat ties minkä takia, vaimo sanoi että nyt lähdetään kotiin.

Aamulla päätimme saapua hotellin aamupalalle mahdollisimman myöhään, koska yltiöpositiivinen ruotsalaisuus oli vienyt meidät uupumuksen partaalle ja halusimme vain nauttia rauhassa aamiaisesta. Ajattelimme että muut häävieraat olivat varmasit jo käyneet syömässä, mutta meistä huolehtinut pariskunta oli kuitenkin vielä paikalla. Illan juhlat eivät olleet tosiaan olleet juoppolallien kokoontumisiltamat, joten krapulasta ei onneksi tarvinnut kärsiä. Ymmärrän ruotsia tosi hyvin, mutta on kovin vaikeaa keksiä vastauksia ruotsiksi (varsinkin aamuyhdeksältä). Uudet ystävämme eivät tietenkään puhuneet hyvin englantia. Inte kiva, mutta onneksi sisko hoiti homman kotiin!

Vietimme seuraavan päivän Tukholman keskustassa shoppaillen, ja tässä vinkkejä mitä kannattaa kokemustemme mukaan tehdä Gamla stanin lisäksi:

• pysäköi kuninkaanlinnan eteen, koska muualla ei yksinkertaisesti ole hyviä paikkoja. Parkkipaikalla mainittiin jotain "röd biljettistä", mutta emme vaivautuneet ottamaan selvää mikä se on. Sakkoja ei ainakaan tullut!
• huuda ääneen positiivisuutta uhkuvaa ruotsiasi, vaikka tajuaisitkin vähän myöhässä että kantaruotsalaiset saattavat ihmetellä ilotulitustasi sinut ohittaessaan...
• huhuile kovaan ääneen suomeksi, että voikohan noista linnan vartijoista ottaa kuvan ja saat todennäköisesti vartijan poseeraamaan kamerallesi
• koska kanasalaatti Gallerianissa on sykähdyttävintä mitä Ruotsissa voi kokea, ota siitä valokuva ja saa tarjoilija kettuuntumaan
• ota kuvia, jossa näkyy mitäänsanomaton patsas ja vain sinun pääsi alakulmassa
• huuda kanssamatkustajasi kanssa niin paljon "POSITIVT", "VAD MYSIGT" ja muita sanontoja, että kummallakin menee hermot, ja pieni ruumiinkaasun pakoilu autossa matkalla laivaan räjäyttää teidät nauramaan moneksi minuutiksi

Olimme paluumatkalla siis aivan levottomia. Nauroimme muun muassa kyltille "utfart" vähän liikaa tämän ikäisiksi. Ja ketä tässä yritetään huijata, se oli tietenkin oikeasti hauska juttu. Porukka muuten kuumottaa autokannelle siirtymisestä aivan tajuttomasti. Joo ole nyt hyvän tähden ajoissa autokannella. Kyllähän se on normaalia käynnistää auto siellä purkissa, vaikka ei olla tosiaan edes satamassa vielä ja sinä olet jonon viimeinen. Ja kannattaa katsoa meitä "myöhästelijöitä" pahasti, vaikkemme ole kenenkään tiellä autokannella ja laiva on satamassa 20 minuutin päästä. Hyvä suomalaiset, teillä on sitä kärsivällisyyttä.