sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Lauantain autfitti

Jalkauduin eilen kattohuoneistostamme kansan pariin hieman tuulettumaan. Vastoin kevään muotivärejä laitoin ihan vain mustavalkoista päälle, koska se nyt tuntui mukavimmalta. Mulla olisi turkoosit farkut kaapissa vuodelta 2010, mutten ole uskaltanut vielä kokeilla näytänkö niissä ihan idiootilta. Kerrotaan nyt tähän väliin silleen pirteästi, että mua ei jaksaisi kiinnostaa enää nuo pääsykoekirjat. Tottakai luen loppuun asti, mutta voitte arvata että haluaisin vain kirmata kaupungilla aurinkoisessa säässä ja ylipäänsä tehdä mitä mieleeni juolahtaa. Nyt poden syyllisyyttä lähes kaikesta muusta paitsi töissä olemisesta. Mieleni on aivopesty kaikennäköisillä termeillä ja ruumiinosilla, rupesin jumpassakin selittämään siskolle niistä jotain. Enää kaksi viikkoa, ja olen vapaa!



Hyvää lauantai-iltaa vaan tollekin hapannaamalle. :D

Ei kommentteja: