keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Pippasen polttarit, häät ja omaan huoneeseen murtautuminen

Kos, osa 2/2!

Tiistai oli pyhitetty veneretkelle, joka kesti 8 tuntia ja ehdimme käydä kolmella saarella. Matka kannattaa varata suoraan satamasta, se oli vain 20 euroa/h ja siihen sisältyi oikein maukas lounas. Matkatoimiston kautta se olisi ollut muistaakseni tuplasti kalliimpi. Tämä on varmaan jotain, minkä jokainen true traveler tietää. Hintaan sisältyi ties mitä muutakin turistihärpäkettä kapteenin osalta, kun yhtäkkiä porukka poseerasi papukaijat ja koukkurekvisiitat käsissään... Se ei ollut ihan meidän juttu, mutta maisemat kelpasivat ja uiminen rauhallisilla rannoilla oli ihanaa! Tämän retken aikana meidän piti ruskettua sitten viimeistään kunnolla. Vieressämme makasi kuitenkin joku tanorektikko, jonka ansiosta tunsin olevani kuin kuusamolainen vapunaattona. Väriä tuli kyllä matkalla mutta ei niin paljon kuin yleensä. Sitä ei myöskään oikein näe Suomessa kun on useimmiten vaatteet päällä. :D Naama näyttää jo nyt taas siltä kuin missään ei olisi käytykään... Pisamia nyt tulee aina, niitä on varmaan pakaroissa asti.


 Ostin yhdeltä saarelta myös pesusienen vitosella, koska niitä Tjäreborg oli mainostanut niin kovasti. Pesusieni suoraan merenpohjasta eikä mikään valkaistu muovihökötys! Nauroin ensin myyjälle päin naamaa, kun sienet näyttivät niin koomisilta ja haisivat pahalle. En tajunnut tarvitsevani elämässäni myös sellaista, mutta pirun pehmeä se on.

Kävimme kolmella eri rannalla, ja paras niistä oli Tigaki. Sinne olisi voinut mennä uudestaan, mutta jälkiviisaana voisin sanoa, että Marmariin oli turha edes lähteä. Matkoihin meni lopulta sen verran aikaa ja meillä oli illalla aikataulu, että olisi kannattanut jäädä vain kotoisasti hotellin altaalle. Rannalla kului muutama tunti todella nopeasti raukeasti kirjoja lukiessamme. Se oli kyllä mukavaa: aallot kohisivat, välillä katseli ympärilleen ja sitten taas syventyi lukemaan jotain täyttä hömppää muutaman sivun.


  Uusi nelikymppinen ryyppykaverimme Lee (hänen koko perheensä oli kyllä osa bileitä) oli tarjoutunut edellisenä iltana viemään meidät Zia-vuorelle, vaikka olimme ajatelleet että kyllä sinne bussillakin pääsee. Juu en niitä vuoristoteitä olisi bussilla halunnutkaan taittaa! Kuskimme vei meidät sinne auringonlaskun aikaan ja sanoi hakevansa parin tunnin päästä. Ehdimme tosin juuri ja juuri syödä siellä emmekä juuri muuta, mutta maisemia siinä sai ihailla koko ajan. Ehdimme juuri saada parhaat paikat ravintolan katolta. Maisemat olivat kohdallaan, mutta harmi kyllä emme ehtineet käydä esim. vähän ylempänä sijaitsevassa kirkossa, sillä aikaa oli rajoitetusti ja meidän laskukin oli ensin päin peppua ja sitä piti odotella. Olisin syönyt täällä vuohenlihaa, mutta tarjoilija pahoitteli ettei ollut ehtinyt tappaa sellaista vielä sinä päivänä. Ehheh... Zia on ehdoton menomesta, jos Kosille lähtee: maisemat olivat aivan ihanat! Tsatsikia meni taas niin perhanasti siinä merelle tuijotellessa.

Elsa keksi, että olen menossa naimisiin koska mekkoni oli valkoinen maxi. Jotenkin lumipallo lähti vierimään ja yhtäkkiä baarissa istuessamme tajusimme, että polttareitanihan tässä vietetään. Sanoimme miespuolisille istujille, että heidän on oltava strippareita sillä naisten polttareissa ei voi muuten olla miehiä. Yhtäkään esitystä emme silti saaneet illan aikana. Britit ihmettelivät, että kenet minä oikein olen naimassa. Sitten eräs (omistaja?) papparainen, ericforresterista vielä rutkasti vanhempi mies hiipi baaritiskille puhuttelemaan minua ja Elsaa. Oli kuulemma äkännyt meidän olevan suomalaisia ja tuli toivottamaan mukavaa iltaa. Tuo olikin ainoa kohta, josta sain selvää. Samaan aikaan hovikuskimme kuiski toiseen korvaani ivallisesti, että "is that wedding bells I'm hearing?" ja siinä se oli. Olin päättänyt mennä rikkaisiin naimisiin ja erota heti aamusta, ettei Meetvurstimiehen tarvitse suuttua. Kirkoksi sanoin valinneeni sen Ziassa vuoren rinteellä sijaitsevan, vaatimaton kun olen.

 
Muutaman viinilasillisen jälkeen olimme Elsan kanssa taas täydessä vauhdissa. Minä ammuin kuin lehmä Rihannan biisin tahtiin pilaten sen kappaleen noin kymmeneltä ihmiseltä loppuiäksi, joku keksi ulvoa kuin koira ja sitä oltiin sitten elukoita kaikki. Suunnittelimme jälleen bar streetille lähtöä koko illan, mutta menon ollessa parhaimmillaan Elsa loukkasi varpaansa. Se vain osui johonkin tuoliin, terävään kulmaan - ken tietää. Yhtäkkiä ystäväni oli ketara ojossa toisella baaritiskillä, porukka alkoi hakea sidetarpeita ja minä pistin ääniviestiä Whatsapp-ryhmään, sillä olihan sekin hirveän tärkeää.

Siinä haavaa putsattaessa Lee olisi halunnut vielä tuopin kaljaa ja teki lähtöä baarikadulle, sillä kyllähän nyt yksi varvas kuntoon saataisiin ennen sitä (kello oli kolme). Elsa halusi hänen ikiomat Vauhtihirmu-laastarinsa, jotka meillä oli ensiaputarvikkeina huoneessamme. Hipsin hakemaan ne, ja takaisin tullessani tyrkkäsin avaimen hetkeksi saksalaispojan kouraan, kun minun piti ottaa kissa syliin (ilmeisesti tyydyin katsomaan sivusta ja laukomaan kommentteja muille, kun haavaa hoidettiin). Saksalainen halusi pelata biljardia kanssani, ja siinä yksi kaoottinen peli pelattiinkin. Saksalainen nuorukainen väsyi ja lähti huoneeseensa. Elsakin alkoi olla siinä kunnossa jalkansa kanssa, että nyt päästäisiin huoneeseen. Mutta avain, se oli ehtinyt kadota. En edes tiennyt missä huoneessa sakemanni asui, olisin kyllä mennyt heti hänen ovensa taakse huutelemaan. Baarimikkokin oli juuri ehtinyt lähteä kotiinsa, joten vara-avainmahdollisuuden sai unohtaa. Lee päättikin näyttää meille, että kyllä sen lukon saa tiirikoitua auki.
 


Suomalainen naapurimme sai varmaan sen kuuluisan kakkahalvauksen, kun Lee alkoi "tiirikoida" lukkoamme eli rynkyttää sitä sellaisella voimalla että koko piha varmasti kuuli. Pelkäsin hetken, että lukko hajoaa. Päätimme kokeilla maan tasalla olevan parvekkeemme kautta. Lee kiipesi sinne ja huuteli samalla ties mitä typeryyksiä. Hän alkoi repiä kahta ovea toisistaan irti, jotta saisi otteen sisäpuolelta kahvasta. Ajattelin, että nyt jotain hajoaa ja pahasti ja minä en kyllä maksa tästä mitään ekstraa. Naapurillammekin oli valo päällä huoneessaan, ihan ymmärrettävää kun suoranaisen murron ääniä kuului. Ovi aukesikin ihan siististi, ja aloin epäillä mistä Lee oli oppinut kykynsä murtautua paikkoihin. "I've worked with locks" - aivan varmasti...

Lukuisten humalaisten turvaohjeiden, saksalaisista varoittamisten ja kevätjuhlaliikkeiden jälkeen pääsimme nukkumaan. Leen vaimo sekä poika olivat myös varmistamassa että olimme nyt varmasti turvassa, jos se saksalainen tulisi availemaan oveamme omia aikojaan. Kun Elsa sitten istui parvekkeella vielä hetken, niin saksalainen tuli marttyyrimaisena ja kenties harkitusti ilman paitaa ojentamaan avaimen takaisin. Hän oli ehtinyt jo nukkumaan kun muisti avaimen. Kiitos ja heippa!



Huhhuh, sanon minä. Tuo ilta oli sekä noista sattumuksista huolimatta että niiden takia huikea. Leen murtautuminen huvitti, mutta jos kyseessä olisi ollut joku epäilyttävä ukkeli ylipäätään, tuo olisi ollut myös sairaan pelottavaa. Pani miettimään muutamaakin asiaa. Lähtö koitti seuraavana iltana, ja katselimme Elsan ja naapurimme kanssa todella haikein mielin maisemaa ja hotellin pihaa. Toisaalta en malttanut odottaa Meetvurstimiehen näkemistä, mutta toisaalta tuntui ettemme saaneet hyvästellä tarpeeksi ihmisiä. Allasbaarissa oli alkamassa taas yksi ilta täynnä naurua, drinkkejä ja musiikkia.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kos ja uudet ystävät

Viikko Kreikassa hurahti ihan mahdottoman nopeasti! Myös sen jälkeiset viikot ovat menneet vauhdilla, vaikka olen ollut kipeänä. Alkaa nimittäin tosissaan ärsyttää tämä, että elämme syksyn parasta aikaa ja mulla on todennäköisesti keuhkoputkentulehdus. Kävin yhdellä kävelyllä ja väsyin hirveästi sen jälkeen, ja tänään en sitten uskaltanut enää mennä. Toivottavasti asia selviää huomenna lääkärissä ja saan lääkkeitä tähän. En jaksa enää maata kotona!

Ensinnäkin: luojalle kiitos valmismatkoista! Maksoimme reilut 400 euroa per nenä majoituksesta, lennoista, lentokoneruuasta, siitä että tilaamamme taxfree-tavarat odottivat penkeillämme sekä lentokenttäkuljetuksista. Voin kertoa etten yhtäkään matkaa ole lopulta ottanut näin kevyesti, sillä minulla oli "matkanjärjestäjänä" vaikeuksia muistaa hotellimme nimi, vaikka se oli aika olennainen tieto jotta tietäsimme, missä pitää jäädä pois. Jos joku lähtee Kosille, en suosittelee vaan kehotan varaamaan Ampavris-hotellin. Okei, myös Lampi Beachilla oli vähän hienompi lukaali ihan meren rannalla, mutta siellä ei taatusti ole samanlaista meininkiä kuin tuolla meidän hotellissamme.

Ensimmäiset kaksi päivää makasimme hotellin altaalla ja valuimme iltaisin syömään johonkin lähelle. Muistaakseni sunnuntai-iltana joimme muutaman drinkin ja joimme sitten vielä vähän lisää. Ei tuollaisessa kuumuudessa paljoa tarvita että lähtee. Yhtäkkiä hotellin brittiasukkaat ja pari baarimikkoa lukeutuivat uusiin ystäviimme! Pidimme ehkä hieman kovaa meteliä, mutta meillä oli paljon asiaakin. Keskustelin brittien kanssa heidän aksentistaan ja innostuin mm. matkimana Mikki Hiiren ääntä. Sitten jostain keksittiin "tickle a pickle" -räppi, jota hoin sitten maanantain aamuyö viimeisen hereilläolotuntini ajan. Elsa katsoi vieressä, että mitä hittoa teen, mutta eiköhän se ilta ollut vähintään kahden naisen sirkus...


Koska matka aloitetaan tyylillä.

"Täällä paljon suomalainen, suomalainen rauhallinen", sanoi yksi omistajista, Ampavris-hotellin ikioma Eric Forrester. Miten sen rauhallisenkin nyt määrittelee. Osasimme käyttäytyä yleensä iltakymmeneen saakka. Sunnuntai-iltana tosiaan päätimme, että nyt nautitaan sateenkaarijuomista ja mennään hakemaan ne vuokrapyörät sitten seuraavana päivänä vaikka vähän darraisina. Mikäs siinä katsellessa samalla Turkin kaukaisia valoja horisontissa suoraan baarijakkaralta! Brittipojat innostuivat ideasta lähteä bar streetille, ja heillä olikin kätevästi avoauto käytössään. Parikin kloppia ilmoittautui kuskiksi, toinen ei ollut juonut paljon mitään ja toinen kai ei oikeasti mitään. Ongelmana oli vain se, että kyydittäviä oli liikaa. Siinä hotellin pihassa sitten pohdimme auton ympärillä, että miten oikein mahdumme neljän hengen autoon kuudestaan. Elsaa soviteltiin johonkin syliin, ja minulle keksittiin kiva paikka takaluukusta. Äiti sai varmasti melkein sydänkohtauksen tuon luettuaan. Olin onneksi sen verran tolpillani, että ymmärsin että minun ei todella kannata lähteä kenenkään tuntemattoman (khavereitahan tässä thoki oltiin) auton takakontissa ajelulle. Ehdotin taksia, mutta homma jotenkin kuivui kasaan ja jatkoimme allasbaarissa iloittelua. Pääsisimme bar streetille sitten joku toinen päivä. Jälkikäteen ajateltuna en tajua, miksemme esimerkiksi kävelleet sinne. Välimatkat Kosin kaupungissa eivät ole lopulta kovin pitkiä. :D

Selitimme, että suomalainen on kyllä hyvin tasavertainen englantilaisten kanssa, mitä tulee juomiseen. Selitimme ja näytimme. Manchesterilaiset haukkuivat yorkshireläisiä ja sitten yorkshireläinen nainen tuli tiskille. Toivotimme hänelle kaikki oikein mukavaa syntymäpäivää ja nauroimme päälle. Baarimikkomme pisti paikat kiinni kolmelta, jolloin sitten tein mikkihiiret ja kaiken mahdollisen muun show-materiaalin, mikä nolotti vähän seuraavana päivänä. Varsinkin kun sen viimeisen tunnin vieressäni istunut keskustelukumppani kertoi seuraavana päivänä olleensa selvinpäin. Oh, great. You're welcome.
 Jos en ennen Kosia ollut kissaihminen, niin nyt olen kyllä koira-, kissa- ja ihmisihminen. 

Kaksi suomenkielistä naista tuli juttelemaan meille altaalla, ja he suosittelivat meille Olimpiada-ravintolaa. Sinne sitten menimme yhtenä päivänä yhdessä, toisen aviomies ja meidän suomalainen seinänaapurimme mukaan lukien. He olivat oikein mukavia ihmisiä ja käyneet saarella 20-25 vuotta. Miettikää! Kun meikä on syntynyt, he ovat päättäneet että perskutarallaa nyt lähdetään Kosille. Ja siellä sitä on käyty sitten säännöllisesti. En itse ymmärrä täysin moista meininkiä kun haluaisin nähdä paljon eri paikkoja, mutta se on varmasti heille kuin toinen koti. Ehkä he käyvät sitten muuallakin. Ruoka on Olimpiadassa erinomaista, mutta niin se oli kyllä muuallakin. Kymmenen euron luokkaa maksavat pääruuat saivat meidät ilahtumaan ja paisumaan kerta toisensa jälkeen. Ainoastaan yksi paikka muistaakseni Marmari-rannalla sai meidät jopa jättämään tippihilut omaan pussiimme. Söin paistettua tohvelia, vaikka sen piti olla saganakia. Elsa sai pastaansa aurinkokuivatun tomaatin sijasta paprikaa. Tsatsikia oli joka paikassa, ja sitä ostin pikimmiten myös Suomessa lievittämään lomaikävää.

Suomalaiset turistikaverit kertoivat meille myös hotellin historiaa (Ampavris on perheyritys, jossa oikeasti koko perhe/suku tekee töitä), ja meille avautui monen työntekijän stoori hieman tarkemmin. Siellä kuulemma todella pidetään meikäläisistä, ja joskus aikojen alussa kun dinosauruksiakin vielä oli, hotelli oli täynnä suomalaisia. Briteistä ei kuulemma niin pidetä, kun ne metelöivät ja pitävät jatkojaan huoneessaan. Tähän emme voineet täysin valehdella kun suomalaisia olemme, ja huomautimme että kyllähän mekin niiden kanssa vähän rilluttelimme toissapäivänä. Engelsmannit ja baarimikot taisivat pikemminkin käskeä meitä olemaan hiljaa... 


Miinuksia:
- Huoneistohotellissa olettaisi huoneistojen sisältävän edes tiskiharjan ja paistinpannun, mutta keittiön isommat välineet rajoittuivat lähinnä kattilaan ja vedenkeittimeen.
 - Vessamme päätti olla toimimatta juuri sinä aamuna, kun pönttöön jäi kiinteämpää tavaraa. Hotellin ericforrester tuli sitten katsomaan tilannetta, minä menin opastamaan ja olin lievästi sanottuna häpeissäni kun toinen kurkki viattomasti kannen alle. Nauramalla siitäkin selvittiin.
- Naapurissa oli kanala ja mielettömän kiivasääninen kukko, ja minulla korvatulpat kotona.
- Palvelu oli sitä tasoa ja ihmiset niin mukavia, että matkanjälkeinen masennus oli tosiasia.
- Kuumuuden ja kenties menkkasiirtopillereiden aiheuttaman hämmingin takia en jaksanut syödä herkullisia annoksiani loppuun, vaan pieni pahoinvointi oli silloin tällöin läsnä.

Tuossapa ne oikeastaan olivat, ei tarvitse marmattaa enää seuraavassa postauksessa! Matkamme sisälsi muutaman nähtävyydenkin, mutta varsinaisen Kreikan kulttuurireissun sijaan tämä oli ehkä enemmän erilaisiin kansalaisuuksiin tutustumista. Altaalla juttelimme muun muassa maailmaa nähneen italialaismummelin kanssa. Kaiken kaikkiaan siinä tiskillä oli oikein mukava olla ja jutustella, ja äkkiä tuntui kuin olisimme olleet yhtä suurta perhettä. Seuraavassa postauksessa luvassa veneretki, Zia-vuori ja polttarini. Ne eivät sujuneetkaan ihan ongelmitta!