sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kuka tässä on mielensäpahoittaja

Taylor Swift ei turhaan laula paljon elämänsä miehistä. Niistä minäkin saan suurilta osin inspiraationi. Olen lukenut Mielensäpahoittajaa, miettinyt isäni sukupolven miehiä ja nauranut typerästi yksinäni. Jos joku miettii (varmasti miettiikin päivittäin), miltä nauruni kuulostaa, tämä on sitä melko lähellä. Lähinnä kohta 00:22, ja ennen kaikkea kohta 00:22. Kaikki eivät sille lämpene.

Väitän, että jokainen pystyy joltain osin samastumaan Mielensäpahoittajan päähenkilön mietteisiin. Eniten tuli mieleen kuitenkin oma isä, joka siis kaikessa vapautuneisuudessaan on kaukana purnaavasta ja paikallaan junnaavasta papparaisesta, mutta joka ei ehkä sopeutuisi enää esimerkiksi työyhteisön ja työelämän kaikkiin muutoksiin. On Lean-ohjelmaa eli tehokkuuden parantamista, rakentavaa keskustelua pöydän ääressä ja johtajuuden jakamista. Aloitin työt Mordorissa tällä viikolla, ja sinne eivät kyllä sovi kaikki toisessa työpaikassani kuulemani puheet delegoinnista, leanista, työpajoista, brainstormauksesta ja dediksestä. Ja nuo ovat vielä ihan perustermejä!

Mutta selitäpä sitten 60-vuotiaiden duunareiden tiimipalaverissa touch basesta ja siitä, miten nyt on ongelmatiikkaa tavaroiden lähetyksessä. Pomoja neuvotaan puhumaan ilmeisesti hienotunteisemmin alaisilleen, jottei vain loukattaisi ketään. Todellisuudessa homma menee vaikeammaksi, ja tehokkuus heikkenee. Esimerkiksi sana "haasteellinen" on nyt ollut tapetilla. Kaikki on nykyään vain haasteellista. On ylipäänsä typerää käyttää koko ajan samaa sanaa, jos sille löytyy monta muutakin vastinetta. VAIKEAA. HANKALAA. Siitä voidaan edetä tarkemmin kuvaaviin termeihin, tässä ei kuitenkaan poliitikkoja olla vaan kommunikoivia ja tavoitteellisia työntekijöi, esimerkiksi EPÄTODENNÄKÖISTÄ, MAHDOTONTA, TUSKAISTA, KUSISTA. Haaste kuulostaa siltä, että siitä kyllä selvitään. Onhan se tietysti positiivinen juttu. Mutta "vaikea" herättää ajatuksen, että tämä ei sitten olekaan helppoa, eli siihen pitäisi jollain tapaa varautua. Haaste kuulostaa myös siltä, että sen voi joko ottaa vastaan tai unohtaa kokonaan. "Vanhustenhuollossa on haasteita", huomaatteko. Totuudenmukaisemmin: se on RETUPERÄLLÄ. Ja sanoinko jo siitä Mielensäpahoittaja-kirjaan samastumisesta? Jospa tästä rauhoittuisin...



Nälkäisenä näen tuossa ruosteen sijasta kinuskikastiketta.

Pääsemme vanhuksista ja haasteista kätevästi taas menneisiin sukupolviin, koska minua eivät kiinnosta tulevaisuuden innovaatiot vaan menneiden vatvominen. Isäni osaa sentään käyttää älypuhelinta ja opetella uusia kieliä. Äitini kyykkää luultavasti edelleen kovemmilla painoilla kuin minä. He eivät siis ole jääneet aivan 70-luvulle, vaikka äiti siitä jaksaa aina puhua. Isovanhemmillani oli kuitenkin aikoinaan ihan oikeita hankaluuksia hahmottaa uutta tietotekniikkaa. Mammalle yritettiin antaa tietokone nettiyhteyksineen, jotta esim. raha-asioiden hoitaminen helpottuisi. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt edes pöytähiiren yhteyttä näytöllä liikkuvaan nuolenkuvaan, joten pankissa ravaaminen sai jatkua. Myös hymiöiden koodeja (sulku tarkoittaa suuta jne.) oli turha selvittää hänelle sen enempää. Pappamme taas aloitti kahvipöydässä keskustelun kännyköistä noin vuonna 2005, kun hänellekin oli selvinnyt, että kännyköitähän on nykyään ihan ympäri maailmaa käytössä.

Isäni on huomannut, että älypuhelimet pilaavat joskus ihmisten läsnäoloa ja muun tekemisen aloittamista. Niinpä kun hän ei jaksa vastata bestiksensä puheluihin tai meidän Whatsapp-viesteihimme, hän ei voi tyytyä laittamaan kännykkäänsä äänettömälle. Hän laittaa sen auton takaluukkuun. Hänen mielestään kesämökillä tulisi olla myös laatikko, johon kaikki älylaitteet suljettaisiin mökilläolon ajaksi. Tämä ei mene enää siihen papparaisen nillittämiseen vanhoista hyvistä ajoista kun kännyköitä ei ollut, vaan se iskee nykyajan vitsauksia vasten kasvoja. Että pitäkää tunkkinne, minä lähden nyt kalaan enkä ota siellä yhtäkään kuvaa toimituksesta. Ihmiset tietävät kyllä, miltä soutuvene näyttää. Olen inspiroitunut tästä sen verran (tai sitten olen vain samanlainen luonnostani), että joskus asetan kännykän mahdollisimman kauas itsestäni kotona ollessani.

Menen taas juhannuksena Meetvurstimiehen mukana mökille lähinnä siksi, että "niin on aina tehty". Anna mun kaikki kestää. Ja kirjan lukeminen jatkuu.

Ei kommentteja: