lauantai 21. toukokuuta 2016

Demi mun elämässä

(Tässä pitää tietää: Demi, Megamokat, Damien Thorn ja teinitytöt. Jos et tiedä, kysy lähimmältä naiselta, jonka näet.)

Otsikon mukainen yhteisö oli joskus IRC-Galleriassa voimissaan. En ikinä kuulunut siihen, mutta Demi kuului aikanaan tiukasti omaankin elämääni. Erityisesti demi.fi (se Vauva-foorumia kevyempi vaihtoehto) kuului vapaa-ajan harrastuksiini. Sain lehdestä paitsi kutkuttavaa viihdettä Megamokien muodossa, myös oikeasti suurimman osan seksivalistuksesta ja naisen terveyteen liittyvistä asioista. Se on ns. suositeltavampaa luettavaa 14-vuotiaalle kuin Cosmopolitan, ja tiedätte kyllä miksi. Myös kuuluisat naistenlehtien testit tehtiin Demistä. Olin niiden mukaan päivästä riippuen herkkä runotyttö tai rämäpää.

Pääsin nostalgioimaan Demin parissa tällä viikolla, kun Meetvurstimies sai 30-vuotislahjaksi ystävältään muun muassa toukokuun Demin (huom. hän sai muutakin). Syy taisi liittyä siinä olleeseen Game of Thrones -ekstraan, jonka minä olen lukenut, mutta josta Meetvursti taisi katsoa vain kuvat.

Parasta oli kuitenkin huomata, että julisteita julkaistaan vieläkin. Siellä oli eräs jätskijuliste, joka ei meille sovi, mutta jonka haluaisin silti johonkin näytille. Hieman ällötti joku rakkausosion sivu, jossa ilmeisesti kerran kuussa nuori pariskunta "avautuu" haastattelun ja pusukuvan muodossa. Heidän suhdettaan käsiteltiin onneksi melko pintapuolisesti, koska en olisi kestänyt esim. heidän keskinäisten lempinimiensä luettelemista. Myös joku sinkkukolli oli päästetty ääneen, aiheena tytöt. Hän osasi hienosti sanoa, että henkisen yhteyden pitää olla kunnossa, jos haluaa pussailla. Viiden vuoden kuluttua hän voi päästä Cosmon miespaneeliin vastailemaan kysymyksiin, kuten missä kunnossa naisen voi pyytää mukaan baarista. Silloin vastaus ei todennäköisesti ole, että "kunhan henkinen yhteys on kunnossa".

Kaikkein huvittavinta oli kyllä lukea osiota Rakkausstoorit. Palsta alkoi muistaakseni niihin aikoihin, kun lehden tilaus siirtyi pikkusiskolleni. Silloin niitä oli ihan kiva lukea, mutta nyt nauroin aamiaisella niitä juttuja kiusallisuudessa kierien: "Ruotsintunnilla edessäni istuva poika katseli vaaleanpunapilkullisia sukkiani. Se lämmitti mieltäni, ja hymyilin loppupäivän." Herranjumala, mistä sitä onkaan nuorena saanut kiksejä! Oikeasti, hän katsoi sukkiasi?! Eikä ollut edes ihastus kyseessä, niin kuin näissä tarinoissa usein on. Joku oli myös saanut vuoden henkisen orgasmin halattuaan jotakin vaihtaripoikaa, jota hän ei ole sen koommin nähnyt. Mikään ei huuda neitsyttä lujempaa kuin Rakkausstoorit-osio. Haluaisinkin tietää, että millaisia ajatuksia teinipojilla on ja on ollut ihastuksistaan? Ovatko ne yhtä päättömiä? Ja turha kenenkään väittää, etteikö yksi katsekin olisi saanut sukkia pyörimään jaloissa aikoinaan. Teksteistä tuli toisaalta sellainen tunne, että en tule kestämään, jos joskus saan tyttölapsen. Nehän menevät päin seiniä.

Terveysasiaa oli toukokuun numerossa yllättävän vähän, tai sitten skippasin automaattisesti sen osion, koska kahdessadas "näppylä siinä ja siinä huulessa" -ongelma ei oikeasti enää prosessoidu päässäni loppuun asti. Ne ovat useimmiten finnejä! Paljon asiaakin oli silti, ihan kuin olisi välillä lukenut Trendiä. Se on jo paljon se.

Salainen palvelu -osiossa oli täysin samantasoista tavaraa kuin ennenkin. Siis tiedättekö, sellaista viatonta "opettelen saippuapullosta aina yhden ainesosan kerrallaan ollessani suihkussa". Tämä muija on selvästi menossa korkeakouluun, sillä hän oli päntännyt jo kolmen pullon sisällöt ja kerrannut niitä päässään seuraavalla suihkukerralla. Siinä on tenttimotivaatio jo kohdillaan. Hänelle antaisin tosin vinkkinä, että hauki on kala -metodi ei riitä (paitsi tilastotieteessä). Seuraava askel hänelle olisi ehkä ymmärtää phenoxyethanolin merkitys kyseisessä saippuassa.

Ja minä menen nyt lukemaan välillä Demin sijaan luentodioja, vaikka kohta on kesäkuu. Vanhat ja nykyiset demittäjät saavat mieluusti tulla kertomaan omia muistojaan! Auttoiko DamienThorn teidät parisuhdevaikeuksienne yli? Löysittekö Mangamiiteistä elinikäisiä ystäviä?

Ei kommentteja: