keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluaaton eteneminen reaaliajassa seurattuna

Meinasi meno yltyä hieman imeläksi tuossa päiväpostauksessa, että palataanpa taas maanpinnalle.


Loki klo 12.15
Äidin vuotuisesti parkuma joulurauhan julistus meni hieman ohi, mutta ehdimme kuulla musiikit. Minulla on huulipunaa ja syömme puuroa. Melko hyvin, että olen jo meikattuna juhlapaikalla, vaikka nousin vasta klo 10.30.

Loki klo 13.22
Telkkarista tulee jotain kauheaa moskaa. Lumiukko on saanut jatko-osan (tästä kai on joskus kohuttu, unohtui jo), enkä nähnyt tällä kertaa alkuperäistä Lumiukkoa. En tosin ole ikinä pitänyt siitä pojasta saati lumiukosta, vaikka katson pätkän joka joulu. 

Yle näyttää ilmeisesti jotain vaaratiedotetta pitkin iltapäivää: "Joulupukki: kadonnut". Kadonnut?! Mitä lapset nyt sanovat? Miksei voitaisi välissä näyttää jotain oikeaa ohjelmaa? Dubatut, limaisen imelät jouluelokuvat lapsille ovat parasta antia. Puhuva koira bongattu.

Loki klo 13.26
Täällä joku pullo sanoi poks. "Anna lapselle raitis joulu" ei taaskaan toteudu huushollissamme, kun äiti ottaa kokkauksen lomassa vähän "neuvoa-antavaa". Michael Bublé soi edelleen allekirjoittaneen toiveesta, ja kaikki nauttivat. Täällä on kyllä niin hirveä meteli, että herra Bublé jää varjoon. Meitä on täällä kuusi. Silti vain neljä meistä huutaa (naiset), ja herkempää tämä sattuisi jo korviin.

Loki klo 15.05
Heitin vitsinä, että kukas sen jouluevankeliumin sitten lukee. Sisko vastasi, että "tsiisus, Helli". Tahaton läppä paras läppä.

 Loki klo 17.45
Kova hinku avata lahjakasasta paketteja. Muistelin ääneen yhtä lapsuuden joulua, kun pikkusiskoni sanoi tekevänsä muurin lattialle lahjoistaan. Hän ei edes vielä tiennyt paljonko paketteja tulee koska oli aatonaatto, mutta ilmeisesti luotto Suomen ja vanhempien talouteen oli kova.

Loki klo 18.30 Sisko päätti antaa lahjaksi kolme n. 700-sivuista kirjaa. "Sanoit haluavasi lukemista." Pieni pulma: lukeako uudenvuoden jälkeen neurologian tenttiin vai noita ihanan värikkäitä, hullunkurisen kuuloisia ja elämänmakuisia kirjoja?

Loki klo 22.39
Olen ähkyn partaalla. Sain tosi ihania lahjoja, mutta vielä on pari pakettia hakematta. Rynnistän siis seuraavaan joulupöytään, vaikka siellä taitaa tähän aikaan olla itsepalvelu. Kävellessä ulkona nälkä varmasti taas yllättää!

Ei kommentteja: