keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Hiusasiaa ja pönötystä "kevätviimassa"

Hupsista mikä väli viimeisimpään postaukseeni! Tässä on ollut yllättäviä ja ikäviä tapahtumia omalla kohdallani sekä lähipiirissä, eikä ole oikein huvittanut postailla mitään. Se kun olisi kaikki vain kurjien asioiden vatvomista, mitä saan tehdä tarpeeksi muutenkin. On ollut tosi vaikeaa keskittyä pääsykokeisiinkin, mutta olen sentään jotenkuten aikataulussa. Niistä laitan pian erikseen juttua, koska en halua sotkea epätoivon kyyneleitä tällaiseen postaukseen. :D

Kävimme tänään Ikeassa ja kuvasimme samalla meikäläistä, ja kuvista (tai jäykkyydestäni) voi päätellä että viima oli melkoinen. Olen havahtunut siihen, että hiukseni ovat tosiaan aika väsähtäneen näköiset. Hoidan niitä silti mahdollisimman hyvin ettei vain mikään estä niitä kasvamasta lisää kesäksi. Juurikasvua löytyy viitisen senttiä, koska ideana oli että sieltä alkaisi tulla hiukan vaaleampaa tilalle ja saisin kesäksi kunnon punaiset hiukset. No kävi ilmi että se hius onkin aika tummaa (nainen etkö tiedä millaiset hiukset sinulla on oikeasti...), mutta siihen pitäisi värin tarttua silti tosi hyvin. Nyt tässä välitilassa pitäisi sinnitellä varmaan toukokuuhun. Yksi tavoite on ainakin saavutettu: seitsemän vuoden kasvatuksen jälkeen ne ulottuvat sinne minne niiden kuuluukin - eivät sentään sotkeudu vielä vessassa käydessäni. Mutta hiukseni olivat superlyhyet kun aloitin lukion, ja silloin päätin että saan vielä pitkän tukan jota voi kihartaa jatkuvasti. No nyt selvittelen takkujani tästä pehkosta ihan onnessani!

Joo, kävimme tosiaan siellä Ikeassa. Jotta maaliskuun puolella postauksistani saisi jotain selvää, kerrotaan nyt että muutan parin viikon kuluttua yksiöön. Tästä voimme päätellä että "pääsen" kokeilemaan sinkkuelämää, josta minulla on hyvin sekavat ajatukset. Kirjoitan niistä ehdottomasti myös tänne. Päätin että koska asunto on superpieni, pitää sen olla edes kaunis. Indiskan ja Ikean voimalla aion tehdä siitä söpön pesän itselleni. Siellä on tosi kiva vaatehuone, jonka lattialle ostin jo lampaantaljan, koska onhan se tärkein tavara heti aterimien jälkeen.

Olen hiusasioiden ohella havahtunut myös siihen että meikkaan aina samalla tavalla. Päätin siis ottaa pitkästä aikaa huulipunan kauniiseen käteeni, eikä se ehkä näytäkään hassummalta. Olen pelännyt aina että se kuluu heti pois, mutta muistaakseni tuo oli juuri sellaista laatua ettei se noin vain lähde viinilasillisen mukana kurkustani alas. Niinpä olen käyttänyt sitä bileissä ja ihan arkenakin. Alemmasta kuvasta näkee että muita väripilkkuja päälleni ei ole eksynytkään! Mutta kohta tulee kevät, ja mulla on kasa turkooseja vaatteita odottamassa. Voi luoja miten ehdin käyttää niitä kaikkia...

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Urheilutapaturma!

Eihän urheilija tervettä päivää näe! Vammoja joka puolella, voi tätä kärsimyksen määrää. Eilenkin sattui suorastaan tapaturma salilla, kun leikin steppilaudan kanssa... Jätin sormeni johonkin väliin, kun vaihdoin steppilaudan korkeutta. Katsokaa nyt tuota! Pakko mun on ottaa pari välipäivää, koska ei itseään voi yksinkertaisesti rasittaa jos on tuollainen verinen haava tassussa. Ei vain pysty.


Kuntosalista jaksetaan vouhottaa nyt niin paljon, että trendi voisi siirtyä jo eteenpäin. Vaikka aiheesta ei olisi kiinnostunut, niin siihen törmää silti väkisin kun vinkkejä tehokkaampaan treeniin jaetaan jokaisella nettisivulla mihin eksyy - ja kaikissa lehdissä. Mihin muut urheilulajit unohtuivat? Tuntuu että vain juoksu ja kuntosali saavat kunnioitusta. Mihin hävisivät uinti, joukkuelajit, hiihto, ratsastus... Missä ovat otsikot, jotka lupaavat 10 vinkin avulla parantaa juuri sinun ja hevosesi yhteispeliä? Tai kuumottavat kysymykset siitä, kumpi on tehokkaampi hiihtotyyli: perinteinen vai luistelu?! Sitä minä kysyn.

Ja huomautan perään, että en silti edelleenkään ymmärrä miksi joku käy kuntosalilla, jos ei halua mitään vastusta itselleen asettaa. Pyrin keskittymään omaan treeniini, ymmärtämään muiden henkilökohtaisia tavoitteita ja blaa blaa. Mutta herääköhän eräs salilla kävijä joskus itse siihen, että kahden kilon painot olkapäätreenissä eivät saa hänen naamaansa pienintäkään irvistystä? Siellä tehdään tasaisella tahdilla, ilman ponnisteluja. Se on varmaan sitten sitä liikunnan iloa ja ylläpitävää liikkumista.

Jospa seuraava urheilupostaus olisi taas hivenen positiivisempi! ;)

perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää!

Some pursuaa multa korvista ulos. Ainoa ratkaisu löytynee siitä etten käytä sitä hetkeen (blogia ei lasketa). Olen tylsyyksissäni vetänyt itsekkäästi johtopäätöksiä asioista. Jos Facebookissa tai muualla joku alkaa jakaa seksuaaliväritteisiä memejä, kuvia ("I have a dirty mind" -tekstillä), artikkeleita tai muuta, se on selvää: henkilö on päässyt neitsyydestään ja sitä halutaan juhlia kaikkien edessä. Juhlikaa sitä keskenänne, jooko. Jotkut joilla ei ole vuosiin/koskaan ollut kumppania, hehkuttavat yhtäkkiä parisuhteen ohella kaikkia "näin pistät parastasi kaalimadon kanssa" -artikkeleita. We got it.

torstai 6. helmikuuta 2014

Hyvästejä

Pappamme nukkui pois reilu viikko sitten. Vaikka hän oli kurjassa kunnossa viimeisinä päivinään, niin hän oli mielestäni tosi reipas loppuun asti. Hän sai kuunnella musiikkia luureista ja äiti vei hänelle konjakkia. Jouluaattona siirsimme jopa yhden pöydän hänen sänkynsä päähän, jotta hän sai katsella vanhoja kuvia hänestä itsestään ja edesmenneestä vaimostaan. Vielä syksyn puolella ajattelin, että kyllä pappa vielä sairaalaosastolta pois pääsee ja jaksaa taas paremmin.

Läheisen kuolema tietysti pisti suremisen lisäksi miettimään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kuten äiti joskus pohti, että voiko esimerkiksi mamma olla nyt hyttynen tai joku muu hyönteinen, ja saako niitäkään enää siksi tappaa. Mutta tämä on ahdistavaa. Alan myös saada tarpeekseni hautajaisista.

On tultu siihen pisteeseen että isovanhemmista ei ole enää ketään jäljellä, ja se on ihan älyttömän surullista. Minulle tuli outo tunne, kun viime tiistaina uutisen kuultuani katsoin ulos ikkunasta kirkkaaseen lumeen, ja tajusin että he ovat nyt kaikki menneet. Tuosta vain, vaikka aikaa on kulunut joidenkin kuolemasta paljonkin. 

No nyt ei tunnu siltä että aikaa on kulunut, vaan he kaikki saisivat tulla takaisin. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta tuntuu kuin isovanhemmat olisivat yhdessä lähteneet junalla johonkin Lappiin tai muualle kauas, ja he olisivat vain huikanneet junasta että me mennään jo edeltä. Ja me olisimme huutaneet vihaisina junan perään, että mikäs hemmetin kiire teillä nyt on.

lauantai 1. helmikuuta 2014

"And that's who I am"

Fiksuimmat saattoivat jo vaihtaa blogia otsikon perusteella? Jääkää toki hetkeksi. Useinhan weheartitista pöllityt andthatswhoiam-tekstit osuvat jotenkin onneksi niiden kuvan kanssa yhteen, mutta joskus siellä on vain sekaisia hiuksia rannalla kuvattuna ja sitten päällä teksti: "i want to be happy." Pistetäänpä vähän potkua niihin ja ollaan rehellisiä. Kaikki tekstihän nyt sellaisissa kuvissa näyttää hyvältä. Vai miten niin nämä eivät kelpaa kenellekään?