maanantai 9. joulukuuta 2013

Romanian kulkukoirat ja joulumieli

Tulistuimme tässä taannoin siskon ja äidin kanssa hyväntekeväisyysasioista. Suomessakin on jo niin monia ihmisiä jotka tarvitsevat apua. Minua vähän hävettää etten lahjoita mihinkään mitään tai "tee mitään". Tosin noudatan tiettyjä periaatteita ihan päivittäisessä kanssakäymisessä, ja toivon että sillä jo levitän hyvää mieltä. Voisin silti tehdä niin paljon enemmän.

Silti en tylsimpänäkään päivänä ajattelisi, että koska jotain pitää tehdä niin aloitanpa Romanian kulkukoirista. Romanian kulkukoirista. Suomessa on keskosia, vanhuksia, lapsia, työttömiä, syrjäytyneitä, masentuneita, köyhiä, vammaisia, kaltoinkohdeltuja eläimiä.... Ja sitten joku ottaa elämäntehtäväkseen eläimet ulkomailla - hyvä. Mutta Romanian kulkukoirat, joiden "hoitamiseen" EU on jo myöntänyt kuulemma miljoonia euroja? No välimatka ei tietenkään saisi olla ongelma auttamiselle. Mutta tulee väkisin mieleen että voisiko sitä aloittaa lähempää. Olen tosi pahoillani jos tästä nyt välittyy väärä viesti, ihanaa toki että ihminen on lähtenyt liikkeelle ylipäänsä. Mutta nainen joka otti hauvat asiakseen, lähettää kuulemma jättikuorman koirien leluja Romaniaan. En ymmärrä, miten ne auttavat ketään siellä päässä. Luulin että tässä oli joku syvempi juttu, mutta ei näemmä. Vinkuleluja kaduille niin maassa on rauha?

Tosin on myös tekopyhiä tyyppejä, jotka huutavat lähimmäisenrakkautta ja antavat Unicefille rahaa. Sitten, siis omaan vahvaan kokemukseeni pohjautuen, he eivät edes kuule mitä vieressä oleva ihminen sanoo. Ei kuule tai ole kuulevinaan. Niin se kyllä pistää kiehuttamaan. Tai että kohtelee omia perheenjäseniään ihan paskasti mutta paasaa ulkopuolisille kuinka tärkeää on auttaa. Ehkä lähelle on joskus vaikea nähdä. On helpompi katsoa sormien läpi esimerkiksi läheisen liiallista kännäämistä, vaikka olisi yleisesti sitä mieltä että alkoholismi on maassamme vakava ongelma.

Ihmiset auttavat arjessa, kirjeitse, rahaa antaen, lähellä olevia tai kaukana asuvia. Siitä tietysti pisteet joka tapauksessa. Mutta minusta esimerkiksi sijaisperheenä toimiminen on jo aika rohkeaa. Välillä äitini kulunut lausahdus ärsyttää, mutta se on ihan totta: "helppo on afrikkalaiselle kirjoitella kun se ei tule oven taakse koputtamaan." Suomalainen lapsi voi tullakin. Onneksi on heitä, jotka ottavat sitten vastaan. Tässä joulun alla nyt tietysti tulee mieleen se, että olisi kivaa antaa jollekin lapselle ihana ja turvallinen joulu. Omat lapsuusmuistoni perheeni kanssa ovat auvoisia, joten on tosi kurjaa kuvitella että jollain menee yhtä monta juhlapyhää pilalle kuin minulla on onnistunut. Tykkään oikeasti ostella lahjoja muille, joten olisi varmasti vielä huikeampaa kun tietäisi, että yllätykset tulevat pikkulapselle. Ajattelin osallistua vielä viime hetkellä siihen seurakunnan keräyshommaan, jossa voi ostaa jollekin vähävaraisen perheen lapselle lahjan (elleivät ne kaikki "tilaukset" ole jo menneet....). Mutta siitä voi ainakin aloittaa. Kannustan muitakin vaikuttamaan lähempänä, vaikka muuallakin tarvitaan kiperästi apua. :)

Ei kommentteja: